Rekrytoinneista

Viimeisimmän onnistuneen rekrytoinnin suorittanut Headhunter kilautti ja kyseli ovatko hommat vastanneet rekrytoinnin lupauksia ja mitä palautetta haluan antaa kyseisen firman palveluista. Mitään pahaa sanottavaa ei tässä tapauksessa ollut, mutta joissakin muissa tapauksissa on ollut sitäkin enemmän.

Rekrytoinneissa on itseäni aina ihmetyttänyt niiden pitkä läpimenoaika. Siis miten ihmeessä suhteellisen yksinkertaiseen prosessiin voi mennä pahimmillaan kuukausia. Toki ihmisten kalenterit ovat täynnä ja niiden yhteensovittaminen voi toisinaan olla haastavaa. Kunhan ajattomatkokoukset otetaan kokonaisvaltaisesti käyttöön ratkeaa tämäkin pulma.

Photo by Tim Mossholder on Pexels.com

Prosessi on kohdallani mennyt usein seuraavasti:

  1. Headhunter ottaa yhteyttä LinkedIn:n tai puhelimen välityksellä kysyen olenko kiinnostunut tehtävästä, josta annetaan viestin yhteydessä niin epämääräinen kuva kuin mahdollista. Pyrkimyksenä on suojata toimeksiantajaa.
  2. Jos vastaan myöntävästi saan seuraavaksi joko NDA-paperin sähköpostiini tai siirrymme suoraan kohtaan 3. Lisäksi CV lähtee sähköpostitse headhunterille.
  3. Headhunter ehdottelee soittoaikaa pahimmillaan reilun viikon päähän. Tässä vaiheessa voin saada mahdollisesti sähköpostitse jotakin lisätietoa tai sitten ei.
  4. Puhelinkeskustelun yhteydessä firma selviää ja muutamia perustietoja. Yhteenkään oikeaan kysymykseen ei kuitenkaan anneta vastausta. Samassa yhteydessä sovitaan fyysinen tapaaminen taas jonkin viikon päähän.
    Toisinaan koko prosessi alkaa onneksi jo tästä.
  5. Fyysisessä tapaamisessa käydään läpi huonosti tuleva tehtävä ja huolella oma työhistoria ja persoona.
  6. Muutaman päivän päästä tulee soitto jossa sovitaan tapaaminen työnantajan edustajan kanssa. Alussa mukana saattaa olla useita kandidaatteja ja välillä ei.
  7. Kohtaa 6 suoritetaan riittävän monta kertaa riittävän usean työnantajan edustajan kanssa (oma ennätykseni on seitsemän kierrosta).
  8. Kohdan 7 jossakin välissä saattaa olla soveltuvuustestit eli täydennellään lauseita, suoritetaan nokkeluustehtäviä, tunnistellaan epämääräisistä kuvista hahmoja ja tunnelmia ja jutellaan mukavia psykologisen koulutuksen saaneen henkilön kanssa.
  9. Jos kohdat 7 ja 8 saadaan kunnialla loppuun on vuorossa kaupallisten ehtojen ja muiden nyanssien sopiminen. Tässä harvemmin kysyntä ja tarjonta kohtaavat. Viisas työnantaja lyö luvut kohdalleen jo jossakin kohdan 7 vaiheessa, vähemmän viisas kertoo, joko suoraan tai epäsuorasti kandidaatin tulleen jo valituksi ennen palkasta sopimista.
  10. Monisivuinen ja useita liitteitä sisältävä työsopimus kirjoitetaan ja homma on siinä.

Prosessi saattaa toki katketa missä tahansa kohtaa. Molemmille osapuolille on turhauttavaa mitä pidemmälle homma on edennyt sen katketessa.

Itselläni on kokemusta myös kohdasta 11, jolloin vetäydyin tarjotusta työstä sopimuksen allekirjoituksen jälkeen. Yritin muutaman viikon ajan saada tulevaa esimiestäni kiinni kuukautta ennen työsuhteen alkamista siinä kuitenkaan onnistumatta. Viimein sain hänen kollegansa kiinni joka ilmoitti nauraen kyseisen herran aina silloin tällöin katoavan muutamaksi viikoksi. Oli kuulemma niin pätevä heppu ettei firman johto uskaltanut puuttua asiaan.

Photo by Pixabay on Pexels.com

No mites hommaa voisi tehostaa? Kalenteri lienee pahin pullonkaula eli työnantajan ja headhunterin puolelta varata vaihtoehtoisia slotteja jo valmiiksi. Aikaikkunat sovitetaan prosessin loppuun asti kandidaatin kalenteriin mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Jos prosessi katkeaa ennen loppua on varaukset helppo perua puolin ja toisin.

Headhunterin tulisi saada enemmän tietoa työstä. Kokenut rekrytoija tietänee eri tehtävien peruskysymykset ja niihin olisi hyvä olla vastaukset jo ensi kohtaamisen yhteydessä. Itse pyrin mm. selvittämään tehtävään annetut resurssit (esim. budjetti) ja suurimmat tunnistetut haasteet.

Vuosien varrella on tehtävän summittainen palkkataso alkanut olemaan paremmin rekrytoijien tietoisuudessa. Aikoinaan sitten tämä selvisi välillä karulla tavalla vasta prosessin viime metreillä.

Persoonallisuustestit eli kansankielellä psykotestit pitäisi pystyä suorittamaan haastattelua lukuunottamatta sähköisesti tai ilta-aikaan. Kokonaisen työpäivän järkkääminen testaukseen on haastavaa työssäkäyville. Eikä työnantajalle voi oikein sanoa että tarttis päivän vapaata, jotta voin mennä toisen duunipaikan testeihin.

Erään työpaikan vaihdoksen yhteydessä taisin rampata neljät testit käydessäni neuvotteluja viidestä eri tehtävästä. Tiedän toki, että jokaisella suorahakufirmalla on omat metodinsa ja testisyysteeminsä, mutta hakijaa ei epästandardit lohduta. Samaan johtopäätökseen testit sinä keväänä enemmän tai vähemmän päätyivät hakeutuessani eräästä juomateollisuuden yrityksestä pois yrityskaupan seurauksena.

Olen itse palkannut monia henkilöitä sekä suorahaun, että perinteisen lehti-ilmoitusten tai sähköisten rekrytointi-ilmoitusten kautta.

CV:n ulkoasu tai paremminkin sen ytimekkyys on hyvä kilpailutekijä. Parhaimmillaan on hakemuksia tullut pitkälti toista sataa ja kyseisen määrän selaaminen pieteetillä läpi ei käytännössä onnistu. Hyvä hakemus siis erottuu massasta.

Photo by Suzy Hazelwood on Pexels.com

Ehkä parhaana esimerkkinä on ollut joskus ammoisina aikoina ennen sähköpostin ihmeellistä maailmaa saadessani punaisella kirjoitetun hakemuskirjeen. Kokemuksen tai koulutuksen perusteella ei kyseinen henkilö olisi koskaan päässyt haastatteluihin asti, mutta sillä kertaa kirjoituskoneen mustan värinauhan loppuunkuluminen ja vaihtuminen punaiseen päätyi kandidaatin kanssa työsopimukseen. Pienillä asioilla saattaa välillä olla suuri merkitys.

Ystävistä

Olen aina ollut erittäin hyvä verkostoitumisessa, joka johtunee pitkälti siitä, ettei alaikäisenä päässyt oikein kunnolla kotiutumaan mihinkään. Asuinpaikka vaihtui muutamien vuosien välein. Kun äiti sai pihan kuntoon alettiin katsella seuraavaa kämppää. Luo siinä nyt sitten ystävyyssuhteita kun tarha-/koulukaverit vaihtuvat yhtenään. Äidille silti mainetta ja kunniaa kun päästiin Vantaalta pois.

Photo by Helena Lopes on Pexels.com

Jokaisessa uudessa ympäristössä oma asema piti lunastaa. Välillä se tapahtui puhumalla, välillä joutui paikasta komentoketjussa jopa tappelemaan. Viimeksi mainitussa lajissa oli merkittävää etua siitä, että harrastustaustasta löytyi monen vuoden rupeama painimisesta. Yhden vastustajan kellistin helposti, kahden tai useamman kanssa taisi kertaalleen olla omana lopputuloksena musta silmä, koska niskalenkin pystyy vetämään vain yhdelle kaverille kerrallaan.

Parin tappelun jälkeen vastustajasta tuli usein hyvä tuttu molemminpuolisella kunnioituksella.

Runsaan kolmen vuoden keskimääräisellä tutustumisajalla ei synny aitoa ystävyyttä. Mulla ei siis ole ns. lapsuuden ystäviä. Välillä törmää lapsuuden tuttuihin. Toisinaan hyvin yllättävilläkin tavoilla.

Tahkolla monta vuotta sitten törmäsin sattumalta paikallisen yökerhon baarissa vanhaan tuttuun, kaveriin joka aikoinaan tutustutti meikäläisen laadukkaisiin sarjakuviin. Tämä kympin oppilas soitti trubaduurina yleisön toivomia biisejä korokkeen päältä. Musiikki vei akateemisesti lahjakkaan kaverin ja hyvä niin. Teoriaa maailma on pullollaan, mutta taidetta aivan liian vähän.

Toinen koulumenestykseltään aivan ylivoimainen kaveri ryhtyi puusepäksi. Ja aivan varmasti nauttii valitsemastaan urasta. Kolmas aikoinaan hyvä kaveri samalta luokalta heittelee soihtuja sirkuksessa keski-Euroopassa.

Yksi kouluaikanaan melkoinen huithapeli nimitettiin juuri toimitusjohtajaksi yhteen Suomen suurimmista pörssiyhtiöistä. Tämän henkilön ansioksi voidaan laskea kiinnostukseni jenkkifutikseen. Paljon ennen kuin kukaan oli kuullutkaan satelliittiantenneista nautimme niiden palveluista kaverin kotona vuosittaisen Superbowlin merkeissä. Olen siitä lähtien katsonut jokaisen amerikkalaisen jalkapallon finaalin. Tosin välillä luomien läpi johtuen jenkkien perverssistä aikavyöhykkeestä.

Meitä on siis joka lähtöön ja pääasia on se että jokainen pärjää ja on onnellinen omaksi valitsemallaan polulla. Nuoresta ihmisestä kun yrittää ennustaa mitä kustakin tulee, niin ani harvojen kohdalla ennustus toteutuu.

Aasinsiltana seuraavaan kappaleeseen niin sama muuten pätee ennusteisiin kenestä junnusta tulee jalkapallossa isona jotakin.

Pitkän jaarittelun kautta päästään vihdoin otsikon aiheeseen. Tai sitten ei.

Vanhemman pojan jalkapalloharrastus loi vihdoin oikeita ystävyyssuhteita. Tiivis joukkue, jossa isillä oli harrastukseen tiukka sitoutuminen, loi hyvän yhteisön. Tuusulan Palloseuran P94 joukkue TuPS Camelit synnytti perustan, ei kaveri- vaan ystäväpiirille.

TuPS Camelit oli alkujaan ristiriitainen jalkapallojoukkue. Porukka koostui 1994-syntyneistä pojista, jotka olivat koko siihen astisen uransa pelanneet vuotta vanhempien kanssa. Kyseisen ikäluokan määrä oli kuitenkin sen verran suuri, että päätimme jossain vaiheessa lähteä kokeilemaan menestystä oman ikäluokan karkeloissa.

Menestystä tuli, väliin vähän liikaakin. Joukkue teki tuhoa Suomessa ja pärjäsi suhteellisen hyvin myös Euroopan kentillä. Camelien ehkä suurimpana menestyksenä voidaan laskea varoittava esimerkki ammoisen Palloliiton Helsingin piirin johtajan huoneen seinätaululla, jossa kyseenalaistetaan joukkueen 120 pelin vuosivauhti. Ehkä uutinen ei olisi noussut seinälle, ellei TuPS olisi teurastanut kyseisen piirijohtajan pojan joukkuetta noin kymmeneen kertaan kyseisen kauden aikana.

Joukkueen nimi Camelit herätti myös keskustelua. Vastoin yleistä uskomusta sponsorina ei ollut tupakkateollisuus vaan paikallinen tuusulainen ravitsemusliike, joka kerran vuodessa tarjosi joukkueelle saunaillan, jossa ainoastaan sauna, ruoka ja poikien limut kuuluivat sopimukseen.

Joukkueen taustalla oli joukko isiä, jotka omalla panoksellaan osallistuivat vahvasti mukaan poikiensa toimintaan. Camelien yhdistyessä aikanaan muun seuran saman ikäluokan joukkueiden kanssa liittyi vahvaan taustaryhmään mukaan muutamia uusia aktiivisia henkilöitä.

Ja taas takaisin asiaan.

TuPS Camelit ja TuPS:n P94 ikäluokka hajosivat aikanaan. Osa pojista lopetti pelaamisen, osa siirtyi alueen kilpaseuraan Pallokerho Keski-Uusimaahan ja osa jonnekin muualle. Hyvin yhteen monissa kovissa turnauksissa hitsautunut isä-porukka oli vaarassa hajautua. Monta tyhmää päätä yhteen ja lopputuloksena oli keilakerho KäKI. Ajatuksena oli jotenkin jatkaa hyvin alkanutta ystävyysmatkaa.

Sovimme siis äijäporukalla keilatreffit jokaisen parittoman kuukauden ensimmäiselle perjantaille.

Photo by Skitterphoto on Pexels.com

Porukkaa oli alkuun kymmenisen ja hitaasti se kasvoi nykyiseen kuuteentoista ukkoon. Valintakriteerit porukan laajentamiseen ovat olleet pääasiassa sumeaa logiikkaa. Jos uusi tulokas on sopinut useimpien pirtaan, on mukaan päässyt.

KäKI on reissannut ympäri Suomea ja Eurooppaa sekä keilaamassa että katsomassa paikallista jalkapalloa. Porukka on viihtynyt hyvin yhdessä.

Parhaillaan KäKI viettää merkkipäivää (vaikka oikeasti se on vasta parin vuoden päästä, mutta joku ei malttanut odottaa). Lähdimme koko porukan kanssa itä-Suomeen (koronat on jo testattu köhiviltä), jossa on taas tarkoitus vaihtaa mielipiteitä, syödä hyvin, juoda kohtuullisesti, ulkoilla, urheilla (kävelyä ja pyöräilyä) ja levätä kunnolla. Ja viettää aikaa ystävien kesken. Keilailua ei ainakaan vielä ole agendassa, mutta eivätköhän mölkky ja extreme-petanque aja suunnilleen saman asian.

Photo by Min An on Pexels.com

No mitä jää käteen tämän ylipitkän jaarittelun jälkeen. Hiton hyviä ystäviä, joiden seurassa viihtyy ja joita voi haastaa ja jotka aivan varmasti haastavat takaisin. Meillä sitä kutsutaan ranskaksi rakentavaksi villuiluksi. Monta reissua takana ja usea terassi rakennettuna. Sitä on ystävyys parhaimmillaan.

Digitalisaatio – uutta ja ihmeellistä vai vanhan kierrätystä

Erään palvelemani lääkefirman talousjohtaja ei monia vuosia sitten lainkaan ymmärtänyt mihin sähköpostia tarvitaan. Jos joku haluaa sanoa jollekin jotakin miksei voi kävellä henkilön huoneeseen ja sanoa asiansa. Jos viestimisestä tehdään liian helppoa niin aikaa käytetään varmasti aivan turhien asioiden viestimiseen.

Sähköposti otettiin käyttöön herran vastalauseista huolimatta. Näin jälkeenpäin ajatellen on sähköposti parantanut yritysten tiedonkulkua, mutta aivan tolkuton määrä asiaa sen avulla viestitään, jonka välittämiseen ei ammoisina aikoina olisi tuhrattu hetkeäkään aikaa. Asioilla tuppaa olemaan sekä hyviä että huonoja puolia.

Photo by Torsten Dettlaff on Pexels.com

Yritysten prosessit sähköistetään ja ne mobilisoidaan, mutta aina välillä valitettavasti unohdetaan kyseenalaistaa itse prosessin tai sen kaikkien vaiheiden tarpeellisuus. Lean-termein ilmaistuna myös hukka digitalisoidaan. Onhan se ehkä entistä tehokkaampaa hukkaa, mutta yhtäkaikki turhaa.

Mitä jos yritys voisi tai joutuisi aloittamaan aivan tyhjältä pöydältä? Kaikki prosessit ja niitä tukevat ratkaisut täytyisi rakentaa tyhjästä. Kuinka paljon lopputulos muistuttaisi yrityksen nykyistä ympäristöä? Pystyisivätkö yrityksen työntekijät näkemään asiat uudella tavalla vai olisiko lopputuloksena samankaltaiset prosessit saman oloisilla työkaluilla?

Miltä tuntuisi rakentaa homma ilman ikäloppuja järjestelmiä, jotka eivät ole enää vuosiin tukeneet liiketoimintaa ja joiden muuttaminen on yhtä riskaabelia kuin uuden kerroksen lisääminen korttitaloon? Ilman vuosikymmeniä vanhoja prosesseja, joiden tarpeellisuutta ei kukaan ole kyseenalaistanut eikä kukaan ole niitä aikoihin optimoinut?

Erään yrityksen konferenssissa esiteltiin ohjelmistorobotiikan saavutuksia. Demo esitti kuinka skriptillä hypittiin ruudulta toiselle eräässä saksalaisessa toiminnanohjausjärjestelmässä helpottaen käyttäjää. Eräs yleisön jäsen kysyi miksi järjestelmässä pitää tehdä toimenpiteitä niin monella näytöllä. Miksi järjestelmää ei ole automatisoitu? Järkevää vastausta ei luonnollisestikaan kysyjä saanut. Korjaamme yhden ratkaisun puutteita toisella.

Tietoa on tarjolla enemmän kuin koskaan. Sitä valitettavasti hyödynnetään suhteessa määrään vähemmän kuin koskaan. Mahdollisuuksien käsittämätön määrä lamaannuttaa. Paasasin erään konsernin tytäryrityksessä analytiikan tärkeydestä. Pääkonttorista tullut johtaja ilmoitti, että saatte kyllä raporttiin mitä vain sarakkeita haluatte. Oli herralla koko homman pointti hiukan hukassa.

Korona digitalisoi yhteiskunnan eli vihdoinkin otettiin laajamittaisesti käyttöön ratkaisuja jotka ovat olleet olemassa jo viimeiset viisitoista vuotta. Lähtökohtaisesti yritykset eivät panosta digitaalisiin ratkaisuihin ennen kuin ei ole muuta vaihtoehtoa.

Puhkikuluttuina esimerkkeinä ovat esimerkiksi taksitoimialan sähköistyminen Uberin yrittäessä vallata markkinaosuutta tai verkkokauppojen määrän voimakas kasvaminen globaalin markkinan saavuttaessa kotomaamme. Sähköiset ratkaisut saadaan kyllä perinteisellä puolellakin rakennettua vuosien viiveellä, mutta kiinteät kustannukset eivät jousta. Bulkkipalveluissa ja -tuoteissa kuluttajat äänestävät lompakollaan.

Koronan iskettyä firmat ovat sähköistäneet sopimusten hallintansa parissa päivässä. Ennen koronaa asian priorisointi oli pohjamudissa.

Eräässä aikanaan palvelemassani yrityksessa oli prosessien sähköistäminen keskeinen teema. Valitettavasti aikaa tuhraantui käsittämättömän paljon perusteluun miksi 360-vuotta vanha tapa toimia pitäisi muuttaa. Miten ihmeessä palvelun sähköinen hyväksyntä voisi korvata paperisen sopimuksen, jonka allekirjoitusprosessiin meni pahimmallaan parikin viikkoa. Jos palvelusopimuksessa ei ole fyysistä allekirjoitusta johtaako se heti merkittäviin luottotappiohin? Vai johtaako palveluiden sopivuuden hankaluus menetettävään myyntiin?

Pari vuosikymmentä sitten puhuttiin eBusineksestä, jolla oli tarkoitus virtaviivaistaa yritysten sisäinen ja varsinkin yritysten välinen kaupankäynti. Sitten tuli internet ja kaikki palvelut tuli saada nettiin. Nyt on vuorossa digitalisointi. Digitalisointi on siis osaltaan myös sitä, että vanhat asiat puetaan uuteen viitekehykseen ja myydään pakollisena asiana joita kaikkien on tehtävä tai muuten hukka perii.

Pahimmassa tapauksessa uusi ratkaisu ei korvaa kokonaisuudessaan vanhaa vaan tehtävän työn määrä lisääntyy. Osa prosessista tehdään modernilla ratkaisulla ja osa vanhalla legacy-ratkaisulla. Kukaan ei ymmärrä kyseenalaistaa olisiko prosessia mahdollista karsia tai henkilöstö ei halua luopua vanhasta tavasta toimia.

En väitä ettei kehitys kehittyisi, mutta uskallan väittää että kun asiat saadaan tehtyä helpommin, luodaan helpommin myös työtehtäviä jotta eivät tuota mitään lisäarvoa liiketoiminnalle.

Muistan kuinka aikanaan olimme hyvin menneen jalkapalloturnauksen jälkeen Hämeenlinnassa perheen kesken syömässä. Vanhempi pojista valitti uusien futistossujen aikaan saamaa rakkoa jalassa. Vieraassa paikassa sunnuntai iltana ei meistä kellään ollut tietoa mistä löytyy lähin aukioleva apteekki, josta ostaa rakkolaastareita. Kaivoin uusimman leluni eli upouuden jostakin konferenssista voittamani varhaisen sukupolven iPhonen. Kirjoitin karttasovellukseen sanan ”apteekki” ja sain reittiohjeet, aukioloajat ja puhelinnumeron yhdellä painalluksella. Oli itse asiassa yksi harvoista kerroista kun olen saanut perheeni hämmentymään kyvyistäni. Mikä tänään on tavallista tekniikkaa oli reilut kymmenen vuotta sitten taikuutta.

Uutta taikuutta ilmestyy lähes päivittäin kuluttajamarkkinaan, mutta liiketoimintapuolella kehitys on syystä tai toisesta huomattavasti hitaampaa.

Erääseen firmaan Posti tulosti ja toimitti vielä kymmenisen vuotta sitten päivittäin moni sata sivuisia raportteja ostajille tuotteiden myynneistä ja myyntihinnoista. Postia ja sen tulostuspalveluita käytettiin koska firman omat printterit eivät kyenneet luotettavasti tulostamaan riittävän nopeasti vastaavaa määrää paperia. Jokainen ostaja luki pinkasta pari itselleen tärkeää sivua tehden muutaman merkinnän lähinnä omaan käyttöön. Sama homma sähköisenä säästi aikaa ja mahdollisti tietojen jaon kollegoiden kesken. Sähköistäminen ei vaan tullut kellekään mieleen koska asiat oli luettu jo vuodesta 1862.

Myös sosiaalisuus digitalisoitiin. Meillä on Facebook, Instagram, Twitter, Tik Tok ja monet muut sosiaalisen median työkalut käytössämme. Kuka tahansa voi nyt avautua mistä tahansa ja kelle tahansa. Voit kommentoida valtiojohdon, julkkisten tai ylipäänsä kenen tahansa tekemisiä joko omalla nimelläsi tai anonyymisti. Voit ilmaista itseäsi kirjallisesti, kuvallisesti tai vetäistä vaikka muutamat muotitanssit kaiken kansan nautittavaksi. Nautinnon määritelmä jää tosin katsojalle.

Uusimpana trendinä on tahallisesta väärinkäsittämisestä tullut kansan tapa. Hyvänä esimerkkinä viimeksi mainitusta käy mentalisti Pete Poskiparran taannoin käynnistämä Twitter-keskustelu.

Digitaalisuus on mahdollisuus, mutta parantaako pelkkä digitalisointi oikeasti maailmaamme vai pitäisikö ensiksi miettiä miten asiat kannattaa oikeasti tehdä?

Perjantai-illan huumaa – livenä

Myönnän pettäneeni massiivisen lukijajoukkoni passiivisuudellani. Paluu sorvin ääreen on vaatinut veronsa ja heinäkuun ylimääräinen energia on mennyt uusien työasioiden parissa puuhasteluun. Se, että lähestulkoon kaikki työtoverit ovat olleet lomalla, ei tee uusien asioiden omaksumisesta todellakaan helppoa.

Korvauksena apaattisuudesta tarjoan ihmeteltäväksenne jotakin uutta Sapattiman-rintamalta: Liveblogi Perjantai-illan huumaa eli Sinne ja Takaisin. Tai totuuden nimessä sanottuna päivitykset tulevat pienellä viiveellä.

Blogi kertoo matkasta Suuret Oluet Pienet Panimot -olutfestareille kaveriporukalla ja siitä mitä sen jälkeen mahdollisesti tapahtuu. Pysy siis Sapattiman-kanavalla. Lisää on tulossa pieninä päivityksinä säännöllisen epäsäännöllisin väliajoin.

Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. Aloin valmistautumaan retkeen heti kun tämän viikkoinen tarjonta julkistettiin. Ajattelin kiertää vahvat oluet kaukaa tällä kerralla ja keskittyä pääasiassa pilsner ja ipa/neipa tarjontaan. Untapped toimi hyvänä apuohjelmana ja sain listan kiinnostavista tuotteista valituksi: SOPP 2020 Helsinki.

Ilma oli hiukan haastava. Sateen uhka oli yllä, mutta yltiöoptimistisena ihmisenä päätin jättää sateenvarjon ottamatta. Hukkuisi vain kuitenkin.

Mukaan lähti neljä urhoa. Tavallisesti keilakerhomme liikkuu suuremmissa parvissa, mutta ehkäpä päivä tai hiukan varhennettu ajankohta ei nyt vaan tällä kertaa sopinut pääosalle porukasta. No mukaan Sapattimanin lisäksi retkueeseen lähti uskollinen Wingman naapuristosta, jonka kanssa jaan kristillisesti suuren osan nauttimistani oluista (siis selityksenä toisinaan moninaisille ilta-annoksille), Riihikallion lyhin tai toiseksi lyhin kaveri ja viimeisimpänä, muttei vähäisimpänä ainoa kelvollinen asia, joka tulee Järvenpäästä. Järvenpää tuli omia polkuja kehuskellen, että heidän kaupunkiinsa kulkee juna ja me maalaiset lähdimme taksikyydillä suoraan paraatipaikalle.

Junamies missasi kulkuvälineensä eli Dynamic Trio alkoi ottamaan aluetta haltuun ilman Järvenpään edustusta.

Tiskillä törmäsin Tuusulan Olutkerhon paitaan pukeutuneeseen herraan. Kerhoon kuulemma neljän vuoden jono. Taidanpa perustaa oman jos kunnalta liikenee tukea toimintaan. Kuntamme pormestarien esimerkin perusteella prosentteja sisältävät tapahtumat tuntuvat olevan korkealle priorisoituja.

Ilma suosii eikä porukkaa ole tungokseen asti. Pari ensimmäistä maistiaista Wienin osastolta osoittaittuivat todella maukkauksi.

Otsaa kuumottaa kiitos auringon. Olen pysynyt tiukasti ennakkosuunnitelman oluissa yhtä poikkeusta lukuunottamatta. Fiskarsin Floridus ei ole hyvää.

Tuli juttua jatkuvasta käsien pesusta. Kiitos koronan on Norovirukset ja muut vatsataudit ovat vähentyneet. Järvenpään ystävämme, jonka siis vihdoin juna toi perille, ilmoitti pesevänsä kädet ennen ja jälkeen vessassa käynnin koska pyhimpään ei sovi koskea ennen pesua.

Jos joku odotti tylsää myöhäisten teini-ikäisten tarinaa Mummotunnelissa niin pieleen menee. Tarinan takaisin osuus on parhaillaan menossa.

Riihikallion ylpeys ei pääse vuosijuhlista ilman pippaloita. Nyt ollaan virallisesti menossa hakemaan lisää porukkaa Sapattimanille illanviettoon, mutta oikeasti tapahtuu jotain ihan muuta.

Kuten aikaisemmin sanoin Keilakerho liikkuu laumoissa. Lauma oli odottamassa Jäppisen himassa. Lauloimme yhdessä mm. Turpa kiin Tuomo biisin

Juhlakalu ei aavistanut mitään. ”Voi vitun viuluviikarit musiikkimaassa” oli ainoa mitä suusta tuli ulos.

Ilta jatkuu Ville Vallattomilla.

Ja perjantai huuma päättyy aina seuravaan aamuun.

Takaisin sorvin ääreen

Suunnitelma Neljän kuukauden sapattivapaasta meni monilta osin pieleen. Ja onnistui monilta osin yli odotusten.

Neljä kuukautta päättyi kuukautta liian aikaisin eli aloitin duunit uudessa paikassa jo heinäkuussa elokuun sijaan. Syynä moiseen on käynnissä oleva suuri projekti jossa tehdään linjauksia pitkälle tulevaisuuteen. En halua olla vastuussa asioista, joista joku toinen on tehnyt päätökset. Hyppään siis mukaan liikkuvaan junaan, mutta matkan alkupään asemalla.

Photo by picjumbo.com on Pexels.com

Sapatin loppumisesta huolimatta ajattelin jatkaa tämän epämääräisen päiväkirjan pitoa. Yritän saada sapatin saavutetut hyvät puolet yhdistymään työelämään. Selvitän olenko oppinut jotain pysyvää vai johtuiko mielenrauha vain pakollisen tekemisen puutteesta.

Tämän blogin alkuperäinen idea oli piiskata itseäni asettamieni tavoitteiden toteuttamisessa tekemällä niiden seurannasta julkista riistaa. Lisäksi halusin taas kirjoittaa kokonaisia lauseita powerpointin ranskalaisten viivojen sijaan. Kirjoittamistahti on ollut vaihteleva. Olen kirjoittanut kun on huvittanut. En ole pakottanut itseäni tuotoksiin väliraportteja lukuunottamatta. Siitä tulikin mieleen, että 6/8 on hiukan vaiheessa. Saatte sen viimeistään viikonloppuna.

On näille sepustuksille sienaantunut lukijoitakin lähemmäs parituhatta. Muutamia tykkäyksiäkin on kertynyt eri somekanaviin ja itse blogipalveluunkin. Kiitoksia vaan naapuriin!

Mitäs sitten kolmessa kuukaudessa on tapahtunut?

Henkisen hyvinvoinnin kehitys ylitti kaikki odotukset. Olo on harmonisen rauhallinen, uni maittaa ja olen kaikin puolin tyytyväinen.

Olen oppinut suppeassa mittakaavassa uusia tietoja ja taitoja. Lukenut paljon ja laajalla variaatiolla kuvottavista dekkareista ihmislajin historiaan kahlaten monen muun teoksen kautta . Myös Helsingin Sanomat on koluttu päivittäin pieteetillä lävitse joko paperi- tai sähköversiona. Lukeminen on luontevaa kun on aikaa.

Fyysisen puolen kanssa on suunnitelma mennyt pääosin penkin alle. Liikuntaa olen toki harrastanut paljon normaalia enemmän, mutta varsinaiset tavoitteet juoksun ja lihasmassan kehityksen suhteen eivät ole edistyneet suunnitelman mukaisesti. Juoksemisen välttämiseen on löytynyt aina hyviä tekosyitä. On ollut joko liian kuumaa tai liian kosteaa.

Lisäksi fysiikkaan oleellisesti liittyvä painonhallinta on epäonnistunut totaalisesti vaikka ruokavalio on ollut hiukan normaalia terveellisempi. Tai toisaalta kuulemani perusteella pari kiloa lisääntynyt painoni on paljon koronaeristyneiden keskiarvon alapuolella.

Viimeisimpänä muttei todellakaan vähäisempänä on koti puutarhoineen. Työhuone ja kellari ovat vielä pääosin raivaamatta, mutta muuten asiat ovat varsin hyvällä tolalla.

Koska työt haittaavat sapattia päätin jatkaa projektia yhdellä ylimääräisellä kuukaudella. Jatkan siis kehittymistä ja sen seuraamista elokuun loppuun. Painotus viimeisen kahden kuukauden osalta tulee selkeästi keskittymään fysiikkaan ja painonhallintaan. Uskoisin homman toimivan paremmin kun päiviin tulee työn mukana enemmän rytmiä.

Painonhallinta on jo kahdessa päivässä tuottanut hurjan 1,3 kilon pudotuksen siitäkin huolimatta, että eksyin ensimmäisenä duunipäivänä lounaalle Pizza Hutin buffettiin.

Ensimmäinen työpäivä oli vapauttava. No aamulla herääminen ei ollut varsinaisesti mitään herkkua, mutta pari kuppia kahvia väli-HIITillä sai kropan käyntiin yllättävänkin helposti pari tuntia totuttua aikaa aiemmin.

Ahdistavin osa aamutoimia olivat sukat. Kiitos poikkeuksellisten helteiden ei moisia ole tullut liiemmin käytetyksi viikkoihin. Tai ainakaan malleja jotka ylittävät nilkan.

Yritän myös aloittaa uuden rutiinin. Aamupalan syönnin. Tavallisesti aikainen aamuni sisältää ison lasin vettä ja kaksi kuppia kahvia. Kotoa ei löytynyt maitoa muroihin enkä jaksanut alkamaan keittelemään puuroa eli piti taas innovoida. Parin viikon takaiselta Porvoon reissulta oli vielä pussillinen riisisuklaata jäljellä eli pari patukkaa huiviin. Eiköhän se ole suunnilleen sama asia kuin murot.

Uuden duunin toimisto on Helsingin ydinkeskustassa. Matka korona-aikana ei ollut hermoja raastavaa, mutta saa nähdä muuttuuko mielipide kun liikenne palaa normaaliksi. Pitänee joko lähteä liikkeelle kukonlaulun aikaan tai sitten ysin jälkeen kun pahin suma on purkautunut. Itseni tuntien lienee jälkimmäinen ratkaisu kaikkein todennäköisin.

Parin päivän perusteella paikka tuntuu sopivan meikäläiselle. Porukka on mukavaa ja omalla vastuualueella on paljon kehitettävää. Uutta omaksuttavaa asiaa on paljon, mutta omaa osaamista on pystynyt jo hyödyntämään yrityksen hyväksi ensi tunneista lähtien.

Uuden työnantajan käytössä oleva parkkihalli nousee anti-Top-3:een kevyesti yhdessä hotelli Lappeen ja Ruduksen vanhan Lassilan pääkonttorin kanssa. Itse parkkiruudut eivät tällä kertaa ole ongelma vaan luiska alas halliin. Auton kaikki tutkat huusivat taukoamatta yhteen ääneen ajaessani alas rampin käsittämättömän kapeaa mutkaa. Ehkä tämä on merkki siitä, että pitää vihdoinkin antaa periksi viidenkympin villitykselle ja hankkia se sulavalinjainen kaksipaikkainen avoauto.

Photo by mark degnan on Pexels.com

Fanimatka Joutsenoon

Kakkosdivisioonan peli Kultsu FC – Pallokerho Keski-Uusimaa pelattiin 28.6 Joutsenon keskuskentällä. Sinne päätyi myös meikäläinen paremman puoliskonsa kanssa vierasjoukkueen fanikaulaliinat kaulassa polttavassa helteessä. Pitänee antaa seuralle palautetta, jotta kesäisemmillä fanikamoilla voisi olla myös kysyntää.

Kesäinen fanivaruste lähdössä matkaan

Edellinen pidempi fanimatka vei Kuopioon muutamia vuosia sitten pelattuun Suomen Cupin neljännesfinaaliin. Huonoksi onneksi ottelu striimattiin myös Veikkaus-teeveeseen joten pääosa vierasjoukkueen faneista nautti ottelun kotikisastudioista käsin. Punamustaan kaulaliinaan varustautuneita kannattajia löytyi siis ottelusta ainoastaan kaksi kappaletta. No laatu korvasi määrän. Lauantaina Kuopioon tutustumaan kaupungin villiin yöelämään ja sunnuntaina ensin kierros Puijon tornissa ja sitten stadionille. Vierasjoukkueen kannattajat ohjattiin tyylikkäästi muusta joukosta eristettyyn katsomon osaan ja ympäröitiin muutamalla turvamiehellä. Kaksi suhteellisen rauhallisen näköistä tiukasti vartioitua jalkapallohuligaania herätti ainakin huligaaneissa itsessään huvittautuneisuutta ja lyhyen keskustelun jälkeen saimme paremman puoliskoni kanssa istua ilman vartiointia vakuutettuani pysyväni rauhallisena, mutta vieruskaveristani en kyllä luvannut mennä takuuseen.

Pallokerho Keski-Uusimaa oli aikanaan erittäin aktiivinen fanimatkojen suhteen. Seuran kannattajajoukko Skavabölen Pojat järjestivät bussikuljetuksia vieraspeleihin. Eräs Lahden reissu on siinä mielessä ikimuistoinen ettei osa osallistujista muista reissusta mitään ja toinen ikuisesti mieleen jäänyt matka tehtiin Mikkeliin karaokebussilla. Tarkoitus oli viettää menomatka aivan ilman dopingia, mutta Lentävän Kalakukon pärähtäessä kolmatta kertaa epävireisesti ilmoille oli pakko sihauttaa juoma auki. Pääkaupunkialueen asukeille kaikki Sipoosta itään päin tuntuu olevan Savoa ainakin kappalevalintojen perusteella.

Ultrafanien toiminta on hiukan hiipunut ja matkajärjestelyt ovat loppuneet vuosia sitten. Tai hiipuneet siihen saakka kunnes taas kohtaamme rakkaan arkkivihollisemme JäPSin.

Emme nyt yöpyneet Joutsenossa vaan naapurissa sijaitsevassa Sorjosestakin tutuksi tulleessa Lappeenrannassa.

Lappeenranta on tuttu paikka myös edellisen duunin puolesta. Hotelli Lappeen käsittämättömän ahtaassa parkkihallissa sai edellisen autoni kulkituntumaa ylipaksuista betonipylväistä. Todella painajaismainen paikka parkkeerata mitään polkupyörää suurempaa. Ruudut on mitoitettu Datsun 100 A -kokoluokan autoille joskus seitsemänkymmentä luvulla. Lappeen toinen ominaisuus on hotellin pitkät käytävät. Parhaimmillaan respasta huoneeseen menee kävellessä viitisen minuuttia jos on onnistunut saamaan huoneen sillan toiselta puolelta.

Itse olen alkanut suosimaan Patriaa, enkä vähiten sen vuoksi, että aamiaisella on tarjolla lihapiirakkaa. Lisäksi hotelli on pääkävelykadun päässä ja todella lähellä sekä sataman pakollisia vety-kioskeja että linnoitusta jossa oli mukava vetäistä lyhyt aamulenkki ennen töihin lähtöä.

Lauantai aamusta auto käyntiin ja nokka kohti Lappeenrantaa. Päivä kävelyä ympäri kaupungin ja illan päätteeksi illallisristeilylle M/S Camillalla. Mälkiän 13 metrin sulku läpäistiin mennen tullen. Outo tunne kun iso laiva uppoaa kohden kanavan pohjaa sulun tyhjentyessä.

Illallispuoli ei laivalla mennyt ihan putkeen. Ruoka oli ihan hyvää vastoin omia odotuksiani. Ruoka-juomapaketin synkronosointi meni pipariksi ja ruuan tarjoilun ajoitukset olivat täysin pielessä, mutta hälläkö väliä kauniissa maisemissa.

Ristelyn jälkeen Wolkoffin viinikellari toimi erittäin hyvin yömyssypaikkana. Viehättävä bistro josta löytyy hyvää olutta ja viiniä loistavan palvelun säestämänä.

Sunnuntaina aamukävely aamiaisen jälkeen. Sitten retki Imatralle jossa Lammassaaren ympäri kävely ja kuivan Imatran kosken ihastelu.

Viimein Imatralta kisapaikalle Joutsenoon. Skavabölen Pojat myös olivat mukana paikalla kuten moni muu Kerhon kannattaja.

Katsomo tarjosi ottelun aikana extreme-kokemuksen. Väliin paistoi niin että meinasi läkähtyä, mutta heti kun meni pilveen iskivät mäkäräarmeijat kimppuun. Taistelu mäkäröitä vastaan päättyi vierasvoittoon 20-234, mutta itse ottelun vei kotijoukkueen Samson Akoh Abah 4-3. Vain kerran olen nähnyt Kakkosen tasolla yhtä ylivoimaisen ja dominoivan pelaajan. Edellinen oli oman seurani Kaufman, joka tätä nykyä vaikuttaa FC Hongan Veikkausliigajoukkueessa.

Paska reissu, mutta tulipa tehtyä. Siis jos katsoo pelitulosta. Jos tarkastelee kokonaisuutta niin voitto tuli ja kirkkaasti. Tosin Patriassa ei ollut aamiaisella lihapiirakkaa ja karjalanpiirakoiden kanssa ei ollut munavoita.

Kerhon B-pojat pääsivät viikonlopun aikana karsinnoista SM-sarjaan ja Arsenal eteni FA Cupin seuraavalle kierrokselle eli kaksi kolmesta meni odotusten mukaan.

Pallokerho Keski-Uusimaa B-pojat

Pannaania

Jussi tuli ja meni. Vuotuiset Juhannuskisat pelattiin tänä vuonna turvallisuussyistä tyhjille katsomoille eli kolmiottelun mölkky-petankki-kroketti paremmuudesta miteltiin alueen urheilukentän hiekkapinnoitteen sijasta takapihan nurmimatolla. Voittajajoukkueesta ei taaskaan ollut epäselvyyttä vähemmän kauniin sukupuolen voittaessa jokaisen lajin ylivoimaisesti.

Otteluiden jälkimainingeissa siirryttyämme jo virvokkeiden pariin liittyi kisaan mukaan kolmannenkin joukkueen edustaja. Krokettisetistämme on aikoinaan kadonnut yksi mailoista jo aiemmin ja nyt repolaisen matkaan lähti punainen pallo.

Ketun pentele pöllii naapurini pihalta krokettipallon.

Pallo löytyi lähiojasta seuraavaana aamuna eli enää pitäisi selvittää sinisen mailan kohtalo. On tosin ollut kateissa jo vuosia eli todennäköisesti sama varas ei ole ollut kyseessä.

Repolainen ilmeisesti asustaa terassimme alla. Ainakin jokin elikko kaivelee öisin laajentuvaa kuoppaa sen reunalle. Pitänee hankkia valvontakamera yönäöllä.

Alati kasvava kuoppa.

Juhannuksena on myös ollut toisinaan tapana kehittää tai kopioida uusi drinkki. Aperol Spritz tarttui matkaan nelisen vuotta sitten Firenzestä ja Jussi-aattojuomamme jälkeen se oli seuraavana vuonna muotijuomana koko Suomessa. 2021 siis juodaan drinkkiä nimeltä Ei Todellakaan Pahaa tai helpommin lausuttuna Pannaania.

Pannaani on uusi innovaatio ja loistava hellejuoma. Se viilentää ja korvaa helposti aterian tai pari.

Ei Todellakaan Pahaa eli Pannaania (n. 3 litraa)
  • Jäitä
  • Banaania 5 kpl
  • Kookosmaitoa 2,5 dl
  • Kookosrommia 1,5 dl
  • Tummaa rommia 1,5 dl
  • Appelsiinimehua 5 dl
  • Kaakaojauhetta (van Houten) 2 todella kukkurallista teelusikallista
  • Cayennepippuria 1 teelusikallinen

Murskaa jäät hileiksi tehosekoittimessa, lisää muut tarveaineet ja sekoita. Juoma paisuu sekoittaessa n. 25% eli älä lataa kannua täyteen. Cayennen kuuluu maistua jälkimaussa ei suussa eli sen kanssa pitää vähän tuunata riippuen pippurin vahvuudesta. Rommin määrä on lisäksi makuasia, ensimmäiseen kannuun vähän vähemmän ja seuraaviin hiukan enemmän.

Oikeaoppinen Pannaani tarjotaan mansikkamargaritalla sivellystä lasista, mutta juoma toimii ilman sitäkin suhteellisen hyvin.

Juhannuspäivänä lähikaupan kassa oli hiukan huvittunut ostaessani lähes viisi kiloa banaaneja version 2.0 kehittelyyn.

Huomenna alkaa seuraava vaihe työllistymisprojektissa. Alkuviikosta muutamia videohaastatteluita ja yksi ihan fyysinenkin tapaaminen. Reilun kolmen kuukauden parturittomuus alkaa jo ehkä hiukan näkymään eli palkkaisitko tämän suihkunraikkaan Beatlesin-jänenen hommiin?

Pitää vielä lopuksi mainostaa Sapattimanin potentiaalista sponsoria, joka ei vieläkään ole selkeistä vihjeistä huolimatta tarttunut koukkuun. Firman pippuroitu savufilee on aivan törkeän hyvää.

Poentiaalisen sponsorin loistava tuote.

Välitavoite 5/8

On se ilmoja pidellyt.

Jos höpöttelen pelkistä tavoitteista tai niiden suorittamisesta tulee tästä jutusta todella lyhyt. Ehkä voi todeta kesäloman laajentuneen parista viikosta neljään.

Ainoa oikeasti kehittynyt asia on hiusten pituus. Nyt on mennyt reilut kolme kuukautta ilman parturia ja aamulook on alkanut huvituksen sijaan jo hiukan hirvittämään. Naamakarvoja olen hiukan pitänyt kurissa kun muuten tuppaavat viikset läsähtämään leivän päälle ja karvaista leipää on vähän epämukava syödä. Ei, en aio kuvittaa tätä aihetta.

Paino pomppii pienin nykäyksin edestakas. Vaikeata sitä on alaskaan saada kun tarjolla on liikaa liian hyvää ruokaa.

Hyvää ruokaa on siis tullut tehdyksi ja etenkin syödyksi. Ja hartaudella.

”Hyvä ruoka, parempi mieli” -sanonta pitää täysin paikkansa. Hyvää mieltä lisää se, että farkut mahtuvat edelleen jalkaan ahistamatta. Mibe-indeksin lasken tosin vasta seuraavan seurantajakson päätteeksi.

Liikkumista on myös harrastettu. Ei niin järjestelmällisesti kuin taas kerran oli suunnitelmissa, mutta säännöllisesti. Juoksemista on hiukan haitannut oikean jalan polvi, jonka reilu vuosi sitten repeytynyt jänne ei kaikesta päätellen ole vieläkään täysin kunnossa.

Uutena liikuntamuotona ihastuin viime viikolla tehdyn Tahkon reissun yhteydessä suorittamaani sähköpyöräilyyn. Kyseisellä vempeleellä joutuu polkemaan eli itsekseen se ei kulje, mutta sähkön tuoman lisäväännön avulla sillä pääsee paikkoihin joihin ei kukaan täysipäinen keski-ikäinen ja -kuntoinen lähtisi vapaaehtoisesti yrittämään.

Pyörien vuokraaja ilmoitti kuullessaan joukkiomme olevan neitsyt-matkalla sähköpyörien kanssa reissun tulevan kalliiksi. Ymmärsimme vasta pyöriä palautettaessa mitä lauseen takana oli joka lurjuksen halutessa hankkia vastaava menopeli omakseen. Tarkastellessamme pyörien hintoja Nilsiän rantaterassiravintolassa piti laittaa apuraha-anomus Viking-loton merkeissä. Ei tullut apurahaa eli jäänee pyöräkin toistaiseksi ostamatta.

Koti alkaa mielestäni olla ihan riittävän hyvässä kunnossa työhuonetta ja kellaria lukuunottamatta. Edellä mainitut kuuluvat kategoriaan sisätyöt eli niitä edistetään kun ilmat eivät salli ulkona olemista. Autokatoksen katon pesemisenkin joutuu siirtämään syksympään koska katoksen sisäkatto vaikuttaa olevan täynnä eri lintujen pesiä eikä niitä sovi häiritä.

Autokatoksen tyhjien tölkkien ja pullojen kasa alkaa olla kohta historiaa. Saa nähdä ehtiikö tyhjentyä kokonaan ennen kuin saan porttikiellon kyläkauppaan käydessäni lähes päivittäin jumittamassa pullonpalautuslaitteen epämääräisellä lastillani. Yksi onneton tuttuni on toistuvasti ilmestynyt taakseni palauttamaan muutamaa tölkkiä. Nähdessään lattialla lukuisat täydet muovikassini on herra lahjoittanut ystävällisesti tuomisensa meikäläiselle. Olen tällä haavaa vähintään yhden oluen velkaa eli tervetuloa kylään.

Uni maistaa parhaimmillaan yli kymmenen tunnin jaksoina. Ei siitä sen enempää.

Opiskelu on tällä jaksolla jäänyt hiukan vähäisemmäksi. Tosin olen perehtynyt aiempaa paremmin maailman menoon. Olen vihdoin oppinut lukemaan sähköistä versiota Hesarista eli lehti tulee kahlattua huolella läpi myös maanantaista-torstaihin, jolloin oikea paperiversio ei laatikkoon ole vuosiin kolahtanut, kun ei sitä ole koskaan ehtinyt kunnolla lukemaan. Nyt ehtii. Ja ehtii huolella.

Onko maailman tilanteen parempi ymmärrys sitten edesauttanut mitään? On ehkä ihmetystä ihmisten typeryydestä. Atlantin toisen puolen asiat kiinnostavat ihan henkilökohtaisista syistä vanhemman version asuinpaikan perusteella. Onneksi asustelee Piilaakson maisemissa eli sinne eivät levottomuudet ainakaan vielä ole levinneet.

Mikä meitä oikein ihmiskuntana vaivaa? Olemmeko tosiaan niin erilaisia ettei sopuisa yhdessä eläminen onnistu? Tämä ei todellakaan koske vain Amerikkaa vaan samankaltaista rasismia esiintyy valitettavasti myös koto-Suomessamme. Rasismia rotua, uskontoa, sukupuolta, seksuaalista suuntautumista, kieltä, mielipiteitä ja lähes kaikkea muutakin kohtaan. Suvaitsevuus ei todellakaan ole päivän teema.

Photo by Sharon McCutcheon on Pexels.com

Kohuja seuraavat usein korjaavat toimenpiteet. Rasismi on idiotismiä eikä siihen löydy oikeasti ratkaisua. Diversiteetin lisääminen on yleinen ratkaisu kaikkiin epätasa-arvo ongelmiin. Laitetaan kiintiöt kaikille mahdollisesti epätasa-arvoisessa asemassa oleville ryhmille. Pyrkimys on hyvä asia, mutta ehdoton vaatimus saattaa johtaa harhateille. Männävuosina erään itseäni lähellä olevan urheilulajin erinäisten valiokuntien jäsenistön täyttäminen tuotti haasteita vaatimuksena olleen monimuotoisuuden vuoksi. Tasa-arvoisuus on tärkeä asia, mutta järjen käyttökin täytyy edelleen mahdollistaa. Ongelmana vain on se, että kenen järjen mukaan se mahdollistetaan?

Jos vakavan asian haluaisi löydä leikiksi niin vaatisin ehdottomasti vierasperäisen sukunimen omaaville vasenkätisille henkilöille kiintiöpaikkaa kaikissa mahdollisissa mukavissa konklaaveissa. Toki enhän näin tee.

Henkistä hyvinvointia on aivan pikkiriikkisen alkanut vaivaamaan sapatin päättyminen. Sapattihan päättyy yleensä siihen, että siirrytään takaisin työelämään. Työtarjouksia on tullut ja jo osittain mennytkin, mutta vielä ei nimiä ole mihinkään paperiin laitettu.

Rekrytointiprosessit ovat mielenkiintoista seurattavaa varsinkin näin aivan lähituntumasta. Aiheesta on syntymässä oma blogi-kirjoitus eli ei niistä tähän hätään tämän enempää. Yksi yhteinen piirre niissä kuitenkin on. Ne vievät uskomattoman pitkän ajan.

Muuten on sielusta pidetty hyvää huolta.

Näkymä Tahkon mökin terassilta. Varpaat eivät kuulu mökin vakiovarustukseen

Entäs kirjallinen tuotanto? On se tosiaan ilmoja pidellyt.

Montaa kirjaa olen lueskellut eli olen perehtynyt aihepiiriin huolella. Romaani ei totuttuun tapaan edisty ja Sapattiman-bloginkin ylläpito on jäänyt syystä tai toisesta. Aloitettuja tuotoksia odottaa viimeistelyä toista kymmentä eli lisää on kyllä luettavaa tulossa. Jotenkin flow-tila uupuu, jotta saisi jutut rytmitettyä tyylilleni uskollisesti otsikon ympärillä poukkoileviksi ja silti nipinnapin aiheessa jollakin tavoin roikkuviksi. Asia siis syntyy, mutta tyyliseikkoihin ei löydy tarmoa tai aikaa.

Vihdoin sataa. Auringossa punastuvalle blondille jatkuva paiste on ankara koettelemus.

Solina sateessa.

Nyt pitää lopetella. Pihvit alkavat olla grillissä kypsiä.

Porsaan grillipihvi ja elvytetty keitetty peruna

Paksu Bertta ja Pikku Perkele

Perheen muonavahvuuteen kuuluu ihmisten lisäksi myös kaksi nelivarvaskonnaa. Naaras tottelee virallisesti nimeä Pipsa, mutta olomuodon perusteella saatu lempinimi Paksu Bertta lienee yhtäkäytetty. Uros on muutaman vuoden takaisen parin viikon lomamatkansa vuoksi mediakuuluisuuttakin nauttinut Petteri, joka tunnetaan paremmin nimellä Pikku Perkele.

Pipsa käyttää pääosan ajastaan nukkumisen lisäksi syömiseen. Puolustaakseen ruokaa Petteriltä se usein makaa salaatin päällä estäen pienempäänsä saamasta murustakaan. Kesällä ruokkiminen on helppoa ja halpaa. Voikukka kelpaa niin aamiaiseksi, lounaaksi ja päivälliseksi välipaloja unohtamatta.

Petteri lounaalla.

Petteri syö, nukkuu ja yrittää harrastaa seksiä Pipsan kanssa. Konnien kokoero tekee viimeksi mainitusta puuhasta hupaisan näköistä yli puolta pienemmän uroksen yrittäessä kiivetä naaraan selkään ääntelehtimään kuin kumiankka. Muutenkin Petterin luolamiesmäiset hurmaamistavat eivät tunnu innostavan naarasta. Vai mitä miten kävisi nykypäivänä hurmurille baarissa joka ensi töikseen nappaisi hampain neitokaisen nenästä kiinni tarkoituksenaan lamaannuttaa kauniimpi sukupuoli. Voisi olla lopputuloksena polvi nivusissa ja oikeusjuttu.

Pariskunnan intiimihetki

Petteri on konnista selvästi sosiaalisempi. Se tunkee mukaan aamusuihkuun ja kolistelee kauhealla vauhdilla ympäri kämppää. Pienet esteetkään eivät jäppistä haittaa, osa niistä tarjoaa jopa hupia, kuten alla oleva video osoittaa.

Petteri laskee mäkeä. Vieressä olevan halon avulla se välillä tajuaa kiivetä takaisin.

Pipsa ilmestyi yhtenä päivänä yllättäen perheeseemme tai ainakin yllättäen minulle. Tulin kotiin puolenyön maissa joltakin lukuisista ulkomaan duunireissuistani ja hämmennyksekseni huomasin jonkin oudon möykyn liikkuvan keittiössä. Klapi kädessä lähestyin pimeydessä petoa ja juuri kun olin huitaisemassa sen hengiltä tajusin kyseessä olevan kilpikonnan. Pipsan edelliseen perheeseen oli tullut koira joka näki konnassa maistuvan suupalan. Hempeäluonteinen perheeni pelasti konnan, toki meikäläiseltä mitään kysymättä. Petterin ilmestyminen noudatti pitkälti samaa kaavaa paitsi sen tapauksessa konna ei ollut saalis vaan saalistaja. Petterin aiempaan perheeseen oli putkahtanut vauva, jota konnamme tykkäsi näykkiä jos lattialla vastaan tuli.

Toinen etsii ruokaa ja toinen ihan jotain muuta.

Koronoiden ja sapattien seurauksena ei ole ihan varmaa jääkö pojille aikanaan mitään rahanarvoista perittävää, mutta pari konnaa he saavat jonakin kauniina päivänä riesoikseen. Itsepähän aikoinaan halusivat.

Välitavoite 4/8

Ensimmäinen lomaviikko laajeni yllättäen toiseksi eli määrätietoisesta itsensä kehittämisestä ei ollut tietoakaan.

Photo by Pixabay on Pexels.com

Seurantajakso 4/8 on täten ollut poikkeuksellinen joten tavoitteiden kehittyminen ei ole ollut pääfokuksessa.

Projekti on nyt puolessa välissä. Niin se aika kuluu.

Opiskelu on kuitenkin lähtenyt sujumaan. Suoritin digitaalisen markkinoinnin kurssin ja Googlen tarjoamasta on muutama saman aiheen ilmaisversio käynnissä. Ted:n sisältöä olen kuluttanut sattumanvaraisesti. Ted kiinnostaa sessioiden lyhyyden vuoksi. Kaikki turha on löpinä karsittu ja itse ajatus loistaa.

Viime viikolla oli Microsoftin järjestämä O365 Virtual marathon, joka tarjosi aiheen puitteissa 36 tuntia putkeen vaihtelevan laatuisia sessioita. Aika niistä monta tuli katsottua.

Tedistä löytyi mielenkiintoinen video siitä kuinka äidinkieli vaikuttaa tapaamme ajatella. Useamman kielen syväosaajat pystyvät lisäksi helpommin ajattelemaan asioita monelta kantilta.

Microsoftin tapahtumassa kävi selväksi viestinnällinen ero äidinkielenään englanniksi puhuvien ja muiden välillä. Toki ihminen pystyy paremmin puhumaan äidinkielellään, mutta se ei ollut asiani pointti. Natiivi-enkut olivat viihdyttäviä, mutta sessioista ei jäänyt mitään käteen. Kielellisesti täydellinen puhe ei tarjonnut sisältöä. Sanoilla sumutettiin oikean asian puute. Manner-eurooppalaiset ja intialaiset loistivat taasen asiasisällöllä ja ytimekkyydellään.

Photo by ICSA on Pexels.com

Saman ilmiön olen huomannut työelämässä, jossa pääkielenä on englanti. Muutamalta Euroopan läntiseltä saarelta tulleet sähköpostit olivat pääsääntöisesti julmetun pitkiä, mutta niistä oli usein vaikea todentaa miksi ne on lähetetty tai pitäisikö niiden toimesta tehdä jotakin tai ylipäänsä reagoida niihin.

Suurin ammatillinen painajainen on vääntää edellä mainittujen saarelaisten kanssa yhdessä jonkin asian myyntiesitystä. Suomalaiseen tyyliin hommat hoituvat maksimissaan viidellä kalvolla:

  • Otsikko
  • Tausta/nykytila haasteineen/kehitysmahdollisuuksineen
  • Ratkaisuvaihtoehdot
  • Etenemismalli resurssiarvioineen (lihasvoima + eurot)
  • Päätösvaihtoehdot

Saarelaisten kanssa lopputulos on 35 kalvoa, jotka ovat osittain päällekkäisiä ja jopa ristiriitaisia. Kalvosarjaa väännetään kuukausi ja sen kieliasu muutetaan sellaiseksi ettei keskiverto äidinkielenään muuta kieltä puhuva selviä siitä kuin sanakirjan kanssa. Kaiken huipuksi tuotos jättää enemmän kysymyksiä kuin antaa vastauksia. Jokin yksityiskohta on aina pielessä ja kohderyhmä jolle koko show on suunnattu vaatii lisäselvityksiä jättäen päätöksen pöydälle. Ja sitten pakerretaan seuraava kuukausi.

Suosin ehdottomasti suomalaista Ted-mäistä tapaa esittää asioita.

Television katseluni on lisääntynyt. Netflix, Amazon Prime, CMore, HBO ja Viaplayn hyvä tarjonta on lähes katsottu loppuun. Tämä on vaikuttanut myös unirytmiin. Illalla ei malta mennä nukkumaan kun pitää katsoa se legendaarinen yksi jakso vielä.

Photo by freestocks.org on Pexels.com

Olenko sitten löytänyt palveluista jotakin erittäin hyvää sisältöä. No en. En tiedä turtuuko liikaan tarjontaan vai onko sen taso laskenut, mutta eri sarjojen ties monennetko kaudet eivät tarjoa mitään uutta ja ihmeellistä. Asia on lähes käänteinen. Sarjan pitkittäminen liiallisuuksiin saa itseni kyseenalaistamaan oliko tuotos alunperinkään katsomisen arvoinen. Huono neljäs kausi syö muistoista vetovoimaa siltä Kaudelta Yksi tai Kaksi, jolloin sarjaan jäi koukkuun. Esimerkkejä on lukuisia: Rahapaja, House of Cards, Billions …

Nukkunut olen toki määrällisesti ihan mukavasti, mutta aamulla herääminen on ollut suhteellisen myöhäistä.

Ilmat ovat suosineet ulkona oloa. Pihalla on tullut pakerrelluksi yhtä ja toista.

Fyysiseen kehitykseen en ole laittanut paukkuja. Aamu HIIT:t ovat olleen myöskin lomalla. Kävellyt olen hiukkasen ja juossut kertaalleen eilen. Opin taas uuden asian. Kolmen pullan syönti juoksun alkulämmittelynä ei toimi.

Fyysisen kehittymisen seuraamiseksi kehitin juuri myös uuden metodin.

Mibe indeksi = (rinta + hauis + reisi) / (paino + vatsa)
31.5: (108+32+51) / (84,5 + 99) = 1,04

Mitä suurempi indeksiluku sen parempi. Alle yksi on merkki katastrofista. Jos juuri keksimäni laskukaava on jo keksitty aiemmin pahoittelut puhtaasta tietämättömyydestä johtuvasta kopioinnista. Nimetään uudelleen tarvittaessa ja annetaan kunnia sille kelle se kuuluu.

Paino ei putoa. En tosin ole asiaa edistänytkään.

Henkinen olotilani kukoistaa edelleenkin. Olen tyytyväinen enkä tee asialle yhtikäs mittään.

Paluu työelämän pariin on uhkaavasti alkanut edistymään. Palveluksistani kiinnostuneita tahoja on ilmaantunut jonkin verran ja muutaman kanssa keskustelut ovat käynnissä. Uudistettu CV on juuri tullut ulos uunista ja perehtyminen itsensä brändäämiseen on käynnistynyt.

Olen myös alkanut vihdoinkin miettimään mitä haluaisin isona tehdä. Mitkä ovat oikeat vahvuuteni ja miten ne istuvat yhteen oikeiden mielenkiinnon kohteideni kanssa.

Kuten sanottu on projektini nyt puolessa välissä. Henkisesti asiat ovat loistavalla tolalla, koti ja puutarha kukoistavat ja nukkuminen on paremmassa kuosissa kuin ennen. Painon pudotus on ollut pettymys samoin kuin fyysinen kehitys.

Kesäkuussa juostaan ja seurataan Mibe-indeksin kehitystä. Jos ei paino ala putoamaan niin ainakin reidet kasvavat.

Pexels.com

Tavoitetaulukko puuttuu lomateknisistä syistä. Palataan siihen seuraavan seurantaraportin yhteydessä. Nyt lähden Tuusulanjärvelle soutelemaan.