Sapattivapaa vaihtui ehkäpä yhteen työurani kiireisimpään projektiin. Päivät täynnään palaverejä ja illalla pitäisi ehtiä saada jotakin tuottavaakin aikaan.
Tekemätön työ tappaa, ei se kuinka paljon huhkii. Totuus ainakin näin tietotyössä. Ojankaivuussa määritelmä saattaa olla toisin päin.
Kiire on vain huonoa priorisointia. Tämäkin on usein kuultu viisaus. Mutta mitä on tehtävissä kun tekemisellä on selkeä peruuttamaton määräpäivä ja tehtävät tuntuvat vain lisääntyvän työn edistyessä. Kun joka päivä paljastuu jotakin uutta suunnittelematonta tehtävää tulee saattaa normaalikuolevaisella iskeä pintaan epätoivon hiki.
Aika muuttuu eloonjäämistaisteluksi ja ainoana tavoitteena on selvitä tavalla tai toisella kuluvasta päivästä.
Hallitsemattoman työkaaoksen vaarana on se ettei enää näe kokonaiskuvaa tai erota tärkeitä asioita vähemmän tärkeistä. Aika muuttuu eloonjäämistaisteluksi ja ainoana tavoitteena on selvitä tavalla tai toisella kuluvasta päivästä.
Itselläni on jostakin syystä aina ollut korkea kaaoskynnys. Vastoinkäymiset eivät aiheuta stressiä ja ennakoimattomista asioista myttyyn menneet suunnitelmat vaativat vain uudelleen suunnittelua. Joudun tosin väliin pysähtymään, vetämään syvään henkeä, nollaamaan pään sisällön ja aloittamaan alusta miettimällä mitä kannattaa tehdä ja miten.
Lisäämällä kalenteriin päivittäisen tunnin lounastauon saa blokattua syömisen lisäksi myös hiukan aikaa asioihin valmistautumiseen ja oman ajankäytön suunnitteluun. Käyttämällä aamulla tai itseni tapaan edellisenä iltamyöhäisellä hiukan aikaa määritelläkseen tulevan päivän tärkeimmät suoritteet, asiat mitkä on pakko saada tehdyksi tai merkittävästi edistää. Kaaoksen keskeltä muutaman ”must win battlen” tunnistaminen ja niiden voittaminen motivoi kummasti. Erinäiset tehtävälistat toimivat kahdella eri tavalla, muistuttamalla tehtävistä hommista ja motivoimalla kun muistaa aina välillä vilkaista tehtyjen töiden listaa.
Viiden metrin duunimatkaan ei paljon aikaa mene, mutta niin läheltä on vaikea palata takaisin kotiin.
Koronan aikaansaama jatkuva etätyö samaan aikaan siunaus ja kirous. Viiden metrin duunimatkaan ei paljon aikaa mene, mutta niin läheltä on vaikea palata takaisin kotiin. Työn ja vapaa-ajan raja hämärtyy kun koti toimii työpaikkana kokopäivätoimisesti joka päivä.
Olen pyrkinyt pyhittämään viikonloput palautumiseen. Kiitos Microsoftin tuokin illuusioni on särkynyt. O365:n MyAnalytics paljastaa etteivät viikonloput enää ole mikään palautuspäivä illoista puhumattakaan. Neljän viime viikon sisällä seitsemän ”hiljaista päivää” jolloin arkisin ei ole tullut tehtyä hommia iltaisin tai ylipäänsä viikonloppuisin.
Vaikuttaa, että lihasten tavoin myös aivot kehittyvät tai tässä tapauksessa kehittävät parhaiten levossa
Silloin kun asioita ei yhtään ajattele niin aivot pullauttelevat valmiit ratkaisut tai ratkaistava asiat kesken lauantai-iltaa. Nykytekniikalla on helppo kirjata putkahdukset välittömästi muistiin. Vaikuttaa, että lihasten tavoin myös aivot kehittyvät tai tässä tapauksessa kehittävät parhaiten levossa. Siihen pitää alkaa panostamaan nykyistä paremmin.
No projektit hoidellaan kun on niiden aika eli asialliset hommat suoritetaan ja muutoin ollaan kuin Ellun kanat. Keväällä pitää sitten selvittää, että miten noi kanat oikein on. Tosin ei ole moista ehtinyt aiemminkaan selvittää viimeiseen reiluun kolmeen vuosikymmeneen.
Sapatin alussa oli hurja määrä erilaisia tavoitteita saavutettavaksi. Jo ihan ensimmäinen niistä, eli sapatin minimi kesto neljä kuukautta, meni persiilleen. No olen aina ollut huono sanomaan ei hyville tarjouksille, joten pantakoon ensimmäinen tappio sen piikkiin, että edelleenkin ei-sanomisen kurssi on käymättä.
Sapatti loppui jo aikaa sitten, mutta henkinen sapatti ei toivottavasti lopu koskaan. Aika ilman ulkoista painetta ja aikataulutusta antoi oikeaa perspektiiviä loppuelämän tarpeisiin. Se opetti, että välillä pitää vetää henkeä ja pysähtyä ajattelemaan mitä on tekemässä.
Painoa piti saada alas. No ei se ole hirveästi noussutkaan eli kun kuuntelee muiden koronaeristettyjen painonhallintaa olen luultavasti selvinnyt keskimääräistä huomattavasti paremmin.
Paino tästä kyllä vielä putoaa, hitaasti, mutta varmasti. Tai sitten lähtee patterit vaa’asta.
Kuntoa piti kehittää. Yhtenä mittarina oli armeijan aikainen Cooper-tulos, jota ei nyt setään pitänyt rikkoa, mutta piti päästä tiettyjen minuuttien päähän. Tämä meni tähän asti ehkä eniten persiilleen. Ei oo paljon tultua juoksenneltua, saatika paranneltua alun tulosta, joka syntyi lähes tappavan sykkeen säestämänä. Tahto oli kroppaa vahvempi. Mä aloitan juoksemisen tosissani heti huomenna. Onneksi huomenna on joka ikinen päivä. Juokseminen on edelleenkin tylsää.
Patikointia on tullut harrastetua suhteellisen tiheään. Parin viikonlopun takainen Helvetinjärvi oli nimensä mukainen. Alun pienet polulle kaatuneet puunrangat olivat kasvaneet paluumatkalla massiivisiksi punapuunrangoiksi, joiden ylittäminen viimeisen kahden kilometrin hämärän rajamailla -tilassa oli yllättävän haastavaa.
Keskiviikkoisin kävelen paikallisen Liiwijengin matkassa. Äijäporukalla vedämme 8-10 kilsan lenkin kerran viikossa toinen toisiamme rakentavasti villuillen motivoiden.
No jotain tuli ihan oikeasti suoritettua, jotain aloitettua ja jokin oli vakaasti suunnitelmissa, mutta jäi tekemättä. Sapatilla ehti lukea, duunin aloittamisen jälkeen vauhti on hidastunut. Ainakin mitä tulee kirjoihin. Sivumääräisesti en ole varmastikaan koskaan lukenut niin paljon kuin viimeisten kuukausien aikana. Tosin suurin osa sivuista on käsitellyt tarjouksia tai sopimuksia.
Ehkä onnistunein osuus kokonaisuudessa. Lähes kaikki tavoitteet saavutettu. No pulloja edelleen vähän viemättä, mutta on niillä muutama satanen jo tähän mennessä tienattu. Kolme pikkupoikaa kävi muutama viikko sitten tiedustelemassa löytyisikö yhtään tyhjää pulloa tai tölkkiä. Pojille koitti aikainen joulu jokaisen poistuessa paikalta täysi jätesäkki olallaan kohden lähikauppaa.
Monta asiaa kunnossa, viimeisimpänä autokatoksen sisäpintojen maalaus ja seinähyllyt eli homma on jatkunut myös työelämään siirtymisen jälkeen.
Huoneet siivoutuivat yksi toisensa jälkeen. Totalitäärinen siivoustyylini ei ole herkkua läheisilleni. Tyhjennän huoneen lajitellen tavarat kolmeen pinoon: suoraan roskiin menevät, jonkun muun lajiteltavat ja huoneeseen palautettavat. Siivouskohtaukseni alkavat usein varoittamatta ja loppuvat vasta kun kohde on kunnossa riippumatta vuorokauden ajasta.
Ranskalainen kahvila syntyi eteiseen sapatin aikana. Täytyy tunnustaa etteivät rekvisiitaksi hankitut taulut ole vieläkään paikoillaan. Kaunis tila osoittautui lisäksi kesäaikaan erittäin epäkäytännölliseksi kiitos runsaan 30-asteen lämpötilan, joka karkoitti kahvittelijat ja tappoi pariin kertaan pikantilla sivupöydällä kasvatettavat yrtit. Ne kuolivat joko kuivuuteen tai hukkuivat liikaan kasteluun.
Winston ahkeroi kesän nurmikon kimpussa. Solina pulputti pihalla tarjoten aamun zen-hetken (blogi tulossa kun syksy on pimeimmillään) ja sadan metrin päähän rakentuva uusi asuinalue toi taas takaisin lasten äänet. Samalla muistuttaen kuinka mukavaa on se, että omat uhmaikäiset ovat jo kasvaneet aikuisiksi.
Maksoin juuri vuoden ennakkoon kuntosalia, jossa en ole käynyt muutamaan kuukauteen. Syynä sekä yrittäjän tukeminen että oman itseni psyykkaaminen. Saa nähdä alkaako toimimaan. Sapatin alun olohuoneessa tapahtuneen punttijumpan seuraukset tuntuvat edelleen vasemman käden ojentajalihaksessa saaden ison miehen vaikeroimaan tiettyjen liikkeiden seurauksena. Kuinka ihmeen kauan lihaksen revähdys/ylirasitus voi kestää?
HIIT:iä vedin lähes joka aamu sapatin aikana, duuniin siirtymisen jälkeen se on jäänyt täysin. Syynä ei voi olla hommaan tarvittava aika (n. 12 min) vaan pelkästään laiskuus, jonka jostain ihmeessä sallin taas itselleni. Helvetti, HIIT alkaa taas huomenna. Ja nyt en viittaa tuohon juoksu-huomiseen.
Tää toimii. Täytyy tosin tunnustaa, että aika paljon tulee syötyä ulkona tai tilattua kotiin kiitos maaseudullekin rantautuneen Woltin, mutta sen lisäksi itse tehty ruoka on ollut erittäin hyvää.
Yritä nyt opettaa vanhalle koiralle uusia tapoja. Asensin luottokorttiyhtiön sponsoroiman vuoden ilmaisjakson Mindfulness aplikaatiota. Tähän asti suurin anti on ollut taannoisella Tahkon matkalla valaan äänet vastamelukuulokkeissa kun naapurihuoneessa laulettiin, siis korjaan huudettiin, alla kulkevasta autostraadasta.
Ei ollut tavoitteena, mutta kaiken muun puuhastelun lomassa tuli kehitettyä ajantonkokous, Mibe-indeksi, mansikkakelkka (josta en ole vielä ehtinyt edes kirjoittaa), uusia ruokia ja juomia. Kun aivoilla on aikaa syntyy myös uusia ajatuksia ja innovaatioita. Innovaatioiden hyvyyteen en ota kantaa, mutta toki omasta mielestäni esimerkiksi Pannaanilla voisi hyvinkin olla ehdolla Nobelin kemian- tai rauhanpalkinnon saajaksi.
Innovaatiot syntyvät harvoin yhden miehen voimin. Tästä hyvänä esimerkkinä voi mainita vaikka edellisessä kappaleessa jo mainitun juhannusdrinksun, jonka lähtötavoitteena oli luoda juoma joka tärähtää, mutta ei maistu vahvalta. Itselläni oli visio lopputuotuotoksesta ja keittiöstä/baarikaapista löytyvät tarveaineet, naapuri arvioi absoluuttisella makuaistillaan tuotoksen kehitysversiot antaen rakentavaa palautetta ja vieras pyöritti kannustavasti päätään.
Blogin kirjoittaminen alkoi jostain oudosta mielijohteesta. Toisaalta halusin motivoida itseäni tavoitteiden suhteen tehdessäni niistä julkisia ja toisaalta halusin harjoitella luovaa kirjoittamista. Mitään suurempaa filtteriä en teksteilleni halunut asettaa. Olen kirjoittanut milloin mistäkin. Julkaisukanavan suhteen on ollut hiukan kritiikkiä tai ehkä paremmin sanottuna kohderyhmävalintaa. LinkedIn:iin olen linkittänyt vain työelämään liittyvät postaukset, Twitteriin ja Facebookkiin kaikki tuotokset.
Lukijoita näillä tuherruksilla on ollut hiukan toista tuhatta kuussa. Tosin statistiikka ei pysty tunnistamaan jos joku uskollisista lukijoista käyttää useaa laitetta lukukokemukseensa. Oikea yksitäisten lukijoiden määrä on siis todennäköisesti hiukan pienempi.
Lukijat ovat kielestä johtuen pääosin Suomesta, mutta lukijoita löytyy siitäkin huolimatta aina Uutta-Seelantia myöten. Suurimmat yllätykset ovat olleet ystävien jälkikasvu, jotka satunnaisesti tavatessa ovat spontaanisti suorastaan vaatineet tiukentamaan kirjoitusten tahtia. Hämmentävää, mutta samalla motivoivaa.
Jälkeenpäin en tavallisesti kirjoituksiani lue. Niiden tasoa on hankala itse arvioida. Hyvä jos jollekulle lukemiseksi kelpaa. Totaalisia ohilyöntejäkin on kirjoitusten joukkoon eksynyt. Liveblogi retkestä olutfestifaaleille ja sieltä kaverin yllätys 50-vuotisjuhliin ei mielestäni toiminut. Korjailin jo julkaisemia ylilyöntejä illan aikana ja aamulla luin vielä kertaalleen korjaten pahimmat kirjoitusvihreet. Ajattelin yrittää samaa uudestaan matkasta Tahkolle auton takapenkillä stoutteja maistellen, mutta onneksi ajatus kuoli jo syntyessään.
Uskollisin fanini tykkää jokaikisestä kirjoituksesta. Veikkaan, että vain yrittää hyvitellä aika-ajoin raja-aidan takaa kuuluvaa laulu- ja soitinyhtye Hurriganesin aiheuttamaa meluhaittaa.
Romaani ei ole edistynyt sivuakaan pitkään aikaan. Juoni ja hahmot saavat silloin tällöin prosessointiaikaa aivolohkoissa, mutta tekstiksi asti eivät ajatukset päädy. Toisaalta ei näytä blogitekstejäkään ole tyhjästä koneelle ilmestynyt vaan joka kerran olen yksinkertaisesti vain päättänyt, että juuri nyt kirjoitan jotakin.
Blogi on vain sen verran helpompi formaatti, että tulosta syntyy myös itsensä pakotuksella. Tosin eivät kaikki hyvästä yksittäisestä ideasta alkaneet tuotokset ole päätyneet sivulle. Vai oletteko lukeneet kirjoittamani tekstin esim. seuraavista aiheista: ”Koska harva parta alkaa olla ruokottoman näköinen?”, ”Amy kiittää aina jälkeenpäin”, ”Liveblogi: Kevätretki” tai ””Miksi aikuiset eivät kiipeile puissa?”. Itse asiassa tuo viimeksi mainittu alkoi herättää uusia ajatuksia eli katsotaan saisiko siitä jopa kokonaisen kirjoituksen aikaiseksi.
Yhteenveto
Vaikka pääosa tavoitteista jäi ainakin toistaiseksi saavuttamatta niin lopputulos ylitti odotukset. Sapatin alun shokeeraava putoaminen täydestä vauhdista limboon järkytti ja osin myös pelästytti. Nopeasti vauhdin sai keinotekoisesti takaisin hurjalla päiväohjelmalla.
Alkuperäiset suunnitelmat muuttuivat täysin kiitos koronan. Sapattiaika ulkomasilla vaihtui kotona kyyhöttämiseen. No kotonakin voi tehdä yhtä ja toista.
Homma jatkuu. Vaikka sapatti on vaihtunut äärimmäisen kiireiseen työrytmiin elää henkinen Sapattiman yhä minussa jatkaen itseni ja maailman tutkistelua ja kehittämistä.
Aina silloin tällöin putkautan pihalle uuden kirjoituksen ainakin niin kauan kuin lukijoita riittää.
Vesilasku putosi 80% jälkikasvun kotoa lähdön jälkeen. Nyt illallakin suihkusta tulee lämmintä vettä kun pojat eivät läträä veden alla paria tuntia päivässä. Käytännössä tämä merkitsee elämän laadun lisäksi myös pienimuotoista kustannussäästöä.
Kotiin ja ylipäänsä elämään tehtävien investointien määrä pienenee pikkuhiljaa vuosi vuodelta ja yllättäen tilin pohjalle alkaa jäämään ensin pennosia ja sitten kokonaisia euroja laskujen maksun ja yhä pienemmäksi käyvien lainojen lyhennysten jälkeen.
Pankin omiin rahastoihin on tullut sijoitettua pieni summa kuukausittain jo pitkään. Brasilian MM-kisojen aikaan valitsin yhdeksi harvoista kohteista kyseiseen maahan liittyvän rahaston ja vuosia se toi voittoa uskomattomalla prosentilla. Koronasta ei kyseinen maa, eikä rahasto ole toipunut. Menneiden vuosien voitot ovat vaihtuneet merkittäviin tappioihin. No luotan Brasilian pääsevän taas jaloilleen eli juuri nyt ei kannata hötkyillä.
Avasin tilin Nordnetiin. Sijoitin summan jonka jaoin arvo-osuus- ja osakesäästötilin kesken. Tässä vaiheessa ei oikeasti ollut mitään havaintoa mitä eroa kyseisillä tileillä oli.
Valitsemani palvelu ehdotti sijoittamista rahastoihin ja tartuin täkyyn. Valitsin summan ja tein muutaman muun eettisen valinnan ja yhtäkkiä olin sijoittanut joukkoon käsittämättömän nimisiä rahastoja joiden hankkimisen toimeksianto oli käynnistynyt. Omistan nyt osuuksia rahastoista, jotka sijoittavat ohjelmistorobotiikkaan, biolääketieteeseen ja e-Sportsiin vain muutamia alueita mainitakseni.
Osakesäästötiliin valitsin yritysten osakkeita. Ensimmäinen ajatus oli hajauttaa salkku nykyisen ja entisten työpaikkojen osakkeisiin. Liekö meikäläisellä huono karma ex-työnantajia kohtaan, mutta aina kun vaihdan firmaa, alkaa edellisellä aikamoinen alamäki. Nykyisen työnantajan omistajan osakkeilla ei oikein käyty kauppaa ja kun kaikki edelliset palkanmaksajat kyntivät suhteellisen laskevalla käyrällä oli sijoituskohteiksi valittava tuntemattomampia yrityksiä.
Konsultoin ammatikseen sijoittajablogia aikanaan pitänyttä poikaani ja kysyin mihin juuri nyt kannattaa sijoittaa. Vastauksena lakoninen ”Ei mihinkään”. Herra oli ehkä mahdollisten tuotto-odotusten puolesta oikeassa, mutta sehän ei luonnollisestikaan meikäläistä estänyt millään tavoin.
Luin jostain, että sijoittajalla pitää olla strategia jota pitää tiukkaan noudattaa. Aloin miettimään mitä varten sijoitan. Yksi asunto Nizzasta ja toinen Key Westistä tai huikea perintö jälkikasvulle? No tavoitteitahan pitää olla, mutta sijoittamiseen tarkoitetulla pääomalla ei ainakaan alkuun asuntoja hankita edes Sodankylästä oli tuotto kuinka huimaa tahansa.
Jalat siis takasin maanpinnalle ja ensimmäinen strateginen tavoite oli saada tuottoa Helsingin pörssiä paremmalla prosentilla. Toinen ehkä hiukan utopistisempi tavoite oli vallata pitkällä juoksulla siivu Finnairia. Kansallisen lentoyhtiömme osakkeen arvo oli sen verran alhainen, että pikkusumma riitti satoihin osakkeisiin. Riittävällä osakeomistuksella suunnittelin aikanaan valtaavan paikan firman hallituksessa, jolloin pääsee kustannustehokkaasti eläkkeellä kiertelemään vähän maailmaa.
Eräs IT-firma yritti sapattiajalla rekrytoida meikäläistä, mutta homma tökkäsi merkittävään näkemyseroon viikkorahan suuruudesta. Hyviä kauppoja aikaansaava yritys, joka ei maksa kunnon palkkoja on pakko olla pidemmällä juoksulla äärimmäisen tuottava. Osa pääomaa siis siirtyi suomalaiseen IT-markkinaan.
Metsäyhtiöt ilmoittivat vetäytyvänsä työehtoneuvotteluista. Siivu sinne siis. Pitkä ura eri yritysten palveluksessa laittoi miettimään firmojen johtohahmoja. Harvia sai oman siivunsa kiitos mielestäni täysipäisen toimitusjohtajan, joka ehti myös hetken vaikuttamaan itseni kanssa saman aikaisesti juoma-alalla tehden hyvän vaikutuksen. Pari muuta lisävalintaa sumealla logiikalla ja ensimmäiset sijoitukset olivat valmiina.
Kävin valintojani läpi sparrausmielessä jälkikasvun kanssa, joka ei yrityksistään huolimatta löytänyt logiikkani punaista lankaa. Luovutin selityksistä ja sanatarkka yhteenvetoni Whatsapissa oli seuraava:
”En mä tee mitään suunnittelematta. Välillä tekemiseni voivat vaikuttaa hetkellisesti kaoottisilta, mutta pidemmällä tähtäimellä kaikki loksahtaa paikalleen. Vähän kuin hyvä leffa missä ei alkuun ole tolkkua, mutta kun tarkkaan seuraa kaikki täydentää loppuhuipennusta.”
Harrastusta muutama viikko takana. Tuottoprosenttini on lähes kaksi kertaa parempi kuin Helsingin pörssin keskiarvo eli lyhytaikainen strateginen tavoitteeni on ainakin toistaiseksi toteutunut. Finski on yksi harvoista tappiota tuottavista sijoituksista, mutta vahinko otetaan takaisin pitkällä juoksulla.
Nordnetin vivut, bullit ja bearit on vielä opiskelematta, mutta nekin otetaan aikanaan haltuun. Pitää jatkaa myös sijoittamista kansallisen rahapelimonopolin viikottaisiin arpajaisiin, josko saisi hiukan lisää pääomaa uuteen harrastukseen.
Viimeisimmän onnistuneen rekrytoinnin suorittanut Headhunter kilautti ja kyseli ovatko hommat vastanneet rekrytoinnin lupauksia ja mitä palautetta haluan antaa kyseisen firman palveluista. Mitään pahaa sanottavaa ei tässä tapauksessa ollut, mutta joissakin muissa tapauksissa on ollut sitäkin enemmän.
Rekrytoinneissa on itseäni aina ihmetyttänyt niiden pitkä läpimenoaika. Siis miten ihmeessä suhteellisen yksinkertaiseen prosessiin voi mennä pahimmillaan kuukausia. Toki ihmisten kalenterit ovat täynnä ja niiden yhteensovittaminen voi toisinaan olla haastavaa. Kunhan ajattomatkokoukset otetaan kokonaisvaltaisesti käyttöön ratkeaa tämäkin pulma.
Headhunter ottaa yhteyttä LinkedIn:n tai puhelimen välityksellä kysyen olenko kiinnostunut tehtävästä, josta annetaan viestin yhteydessä niin epämääräinen kuva kuin mahdollista. Pyrkimyksenä on suojata toimeksiantajaa.
Jos vastaan myöntävästi saan seuraavaksi joko NDA-paperin sähköpostiini tai siirrymme suoraan kohtaan 3. Lisäksi CV lähtee sähköpostitse headhunterille.
Headhunter ehdottelee soittoaikaa pahimmillaan reilun viikon päähän. Tässä vaiheessa voin saada mahdollisesti sähköpostitse jotakin lisätietoa tai sitten ei.
Puhelinkeskustelun yhteydessä firma selviää ja muutamia perustietoja. Yhteenkään oikeaan kysymykseen ei kuitenkaan anneta vastausta. Samassa yhteydessä sovitaan fyysinen tapaaminen taas jonkin viikon päähän. Toisinaan koko prosessi alkaa onneksi jo tästä.
Fyysisessä tapaamisessa käydään läpi huonosti tuleva tehtävä ja huolella oma työhistoria ja persoona.
Muutaman päivän päästä tulee soitto jossa sovitaan tapaaminen työnantajan edustajan kanssa. Alussa mukana saattaa olla useita kandidaatteja ja välillä ei.
Kohtaa 6 suoritetaan riittävän monta kertaa riittävän usean työnantajan edustajan kanssa (oma ennätykseni on seitsemän kierrosta).
Kohdan 7 jossakin välissä saattaa olla soveltuvuustestit eli täydennellään lauseita, suoritetaan nokkeluustehtäviä, tunnistellaan epämääräisistä kuvista hahmoja ja tunnelmia ja jutellaan mukavia psykologisen koulutuksen saaneen henkilön kanssa.
Jos kohdat 7 ja 8 saadaan kunnialla loppuun on vuorossa kaupallisten ehtojen ja muiden nyanssien sopiminen. Tässä harvemmin kysyntä ja tarjonta kohtaavat. Viisas työnantaja lyö luvut kohdalleen jo jossakin kohdan 7 vaiheessa, vähemmän viisas kertoo, joko suoraan tai epäsuorasti kandidaatin tulleen jo valituksi ennen palkasta sopimista.
Monisivuinen ja useita liitteitä sisältävä työsopimus kirjoitetaan ja homma on siinä.
Prosessi saattaa toki katketa missä tahansa kohtaa. Molemmille osapuolille on turhauttavaa mitä pidemmälle homma on edennyt sen katketessa.
Itselläni on kokemusta myös kohdasta 11, jolloin vetäydyin tarjotusta työstä sopimuksen allekirjoituksen jälkeen. Yritin muutaman viikon ajan saada tulevaa esimiestäni kiinni kuukautta ennen työsuhteen alkamista siinä kuitenkaan onnistumatta. Viimein sain hänen kollegansa kiinni joka ilmoitti nauraen kyseisen herran aina silloin tällöin katoavan muutamaksi viikoksi. Oli kuulemma niin pätevä heppu ettei firman johto uskaltanut puuttua asiaan.
No mites hommaa voisi tehostaa? Kalenteri lienee pahin pullonkaula eli työnantajan ja headhunterin puolelta varata vaihtoehtoisia slotteja jo valmiiksi. Aikaikkunat sovitetaan prosessin loppuun asti kandidaatin kalenteriin mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Jos prosessi katkeaa ennen loppua on varaukset helppo perua puolin ja toisin.
Headhunterin tulisi saada enemmän tietoa työstä. Kokenut rekrytoija tietänee eri tehtävien peruskysymykset ja niihin olisi hyvä olla vastaukset jo ensi kohtaamisen yhteydessä. Itse pyrin mm. selvittämään tehtävään annetut resurssit (esim. budjetti) ja suurimmat tunnistetut haasteet.
Vuosien varrella on tehtävän summittainen palkkataso alkanut olemaan paremmin rekrytoijien tietoisuudessa. Aikoinaan sitten tämä selvisi välillä karulla tavalla vasta prosessin viime metreillä.
Persoonallisuustestit eli kansankielellä psykotestit pitäisi pystyä suorittamaan haastattelua lukuunottamatta sähköisesti tai ilta-aikaan. Kokonaisen työpäivän järkkääminen testaukseen on haastavaa työssäkäyville. Eikä työnantajalle voi oikein sanoa että tarttis päivän vapaata, jotta voin mennä toisen duunipaikan testeihin.
Erään työpaikan vaihdoksen yhteydessä taisin rampata neljät testit käydessäni neuvotteluja viidestä eri tehtävästä. Tiedän toki, että jokaisella suorahakufirmalla on omat metodinsa ja testisyysteeminsä, mutta hakijaa ei epästandardit lohduta. Samaan johtopäätökseen testit sinä keväänä enemmän tai vähemmän päätyivät hakeutuessani eräästä juomateollisuuden yrityksestä pois yrityskaupan seurauksena.
Olen itse palkannut monia henkilöitä sekä suorahaun, että perinteisen lehti-ilmoitusten tai sähköisten rekrytointi-ilmoitusten kautta.
CV:n ulkoasu tai paremminkin sen ytimekkyys on hyvä kilpailutekijä. Parhaimmillaan on hakemuksia tullut pitkälti toista sataa ja kyseisen määrän selaaminen pieteetillä läpi ei käytännössä onnistu. Hyvä hakemus siis erottuu massasta.
Ehkä parhaana esimerkkinä on ollut joskus ammoisina aikoina ennen sähköpostin ihmeellistä maailmaa saadessani punaisella kirjoitetun hakemuskirjeen. Kokemuksen tai koulutuksen perusteella ei kyseinen henkilö olisi koskaan päässyt haastatteluihin asti, mutta sillä kertaa kirjoituskoneen mustan värinauhan loppuunkuluminen ja vaihtuminen punaiseen päätyi kandidaatin kanssa työsopimukseen. Pienillä asioilla saattaa välillä olla suuri merkitys.
Olen aina ollut erittäin hyvä verkostoitumisessa, joka johtunee pitkälti siitä, ettei alaikäisenä päässyt oikein kunnolla kotiutumaan mihinkään. Asuinpaikka vaihtui muutamien vuosien välein. Kun äiti sai pihan kuntoon alettiin katsella seuraavaa kämppää. Luo siinä nyt sitten ystävyyssuhteita kun tarha-/koulukaverit vaihtuvat yhtenään. Äidille silti mainetta ja kunniaa kun päästiin Vantaalta pois.
Jokaisessa uudessa ympäristössä oma asema piti lunastaa. Välillä se tapahtui puhumalla, välillä joutui paikasta komentoketjussa jopa tappelemaan. Viimeksi mainitussa lajissa oli merkittävää etua siitä, että harrastustaustasta löytyi monen vuoden rupeama painimisesta. Yhden vastustajan kellistin helposti, kahden tai useamman kanssa taisi kertaalleen olla omana lopputuloksena musta silmä, koska niskalenkin pystyy vetämään vain yhdelle kaverille kerrallaan.
Parin tappelun jälkeen vastustajasta tuli usein hyvä tuttu molemminpuolisella kunnioituksella.
Runsaan kolmen vuoden keskimääräisellä tutustumisajalla ei synny aitoa ystävyyttä. Mulla ei siis ole ns. lapsuuden ystäviä. Välillä törmää lapsuuden tuttuihin. Toisinaan hyvin yllättävilläkin tavoilla.
Tahkolla monta vuotta sitten törmäsin sattumalta paikallisen yökerhon baarissa vanhaan tuttuun, kaveriin joka aikoinaan tutustutti meikäläisen laadukkaisiin sarjakuviin. Tämä kympin oppilas soitti trubaduurina yleisön toivomia biisejä korokkeen päältä. Musiikki vei akateemisesti lahjakkaan kaverin ja hyvä niin. Teoriaa maailma on pullollaan, mutta taidetta aivan liian vähän.
Toinen koulumenestykseltään aivan ylivoimainen kaveri ryhtyi puusepäksi. Ja aivan varmasti nauttii valitsemastaan urasta. Kolmas aikoinaan hyvä kaveri samalta luokalta heittelee soihtuja sirkuksessa keski-Euroopassa.
Yksi kouluaikanaan melkoinen huithapeli nimitettiin juuri toimitusjohtajaksi yhteen Suomen suurimmista pörssiyhtiöistä. Tämän henkilön ansioksi voidaan laskea kiinnostukseni jenkkifutikseen. Paljon ennen kuin kukaan oli kuullutkaan satelliittiantenneista nautimme niiden palveluista kaverin kotona vuosittaisen Superbowlin merkeissä. Olen siitä lähtien katsonut jokaisen amerikkalaisen jalkapallon finaalin. Tosin välillä luomien läpi johtuen jenkkien perverssistä aikavyöhykkeestä.
Meitä on siis joka lähtöön ja pääasia on se että jokainen pärjää ja on onnellinen omaksi valitsemallaan polulla. Nuoresta ihmisestä kun yrittää ennustaa mitä kustakin tulee, niin ani harvojen kohdalla ennustus toteutuu.
Aasinsiltana seuraavaan kappaleeseen niin sama muuten pätee ennusteisiin kenestä junnusta tulee jalkapallossa isona jotakin.
Pitkän jaarittelun kautta päästään vihdoin otsikon aiheeseen. Tai sitten ei.
Vanhemman pojan jalkapalloharrastus loi vihdoin oikeita ystävyyssuhteita. Tiivis joukkue, jossa isillä oli harrastukseen tiukka sitoutuminen, loi hyvän yhteisön. Tuusulan Palloseuran P94 joukkue TuPS Camelit synnytti perustan, ei kaveri- vaan ystäväpiirille.
TuPS Camelit oli alkujaan ristiriitainen jalkapallojoukkue. Porukka koostui 1994-syntyneistä pojista, jotka olivat koko siihen astisen uransa pelanneet vuotta vanhempien kanssa. Kyseisen ikäluokan määrä oli kuitenkin sen verran suuri, että päätimme jossain vaiheessa lähteä kokeilemaan menestystä oman ikäluokan karkeloissa.
Menestystä tuli, väliin vähän liikaakin. Joukkue teki tuhoa Suomessa ja pärjäsi suhteellisen hyvin myös Euroopan kentillä. Camelien ehkä suurimpana menestyksenä voidaan laskea varoittava esimerkki ammoisen Palloliiton Helsingin piirin johtajan huoneen seinätaululla, jossa kyseenalaistetaan joukkueen 120 pelin vuosivauhti. Ehkä uutinen ei olisi noussut seinälle, ellei TuPS olisi teurastanut kyseisen piirijohtajan pojan joukkuetta noin kymmeneen kertaan kyseisen kauden aikana.
Joukkueen nimi Camelit herätti myös keskustelua. Vastoin yleistä uskomusta sponsorina ei ollut tupakkateollisuus vaan paikallinen tuusulainen ravitsemusliike, joka kerran vuodessa tarjosi joukkueelle saunaillan, jossa ainoastaan sauna, ruoka ja poikien limut kuuluivat sopimukseen.
Joukkueen taustalla oli joukko isiä, jotka omalla panoksellaan osallistuivat vahvasti mukaan poikiensa toimintaan. Camelien yhdistyessä aikanaan muun seuran saman ikäluokan joukkueiden kanssa liittyi vahvaan taustaryhmään mukaan muutamia uusia aktiivisia henkilöitä.
Ja taas takaisin asiaan.
TuPS Camelit ja TuPS:n P94 ikäluokka hajosivat aikanaan. Osa pojista lopetti pelaamisen, osa siirtyi alueen kilpaseuraan Pallokerho Keski-Uusimaahan ja osa jonnekin muualle. Hyvin yhteen monissa kovissa turnauksissa hitsautunut isä-porukka oli vaarassa hajautua. Monta tyhmää päätä yhteen ja lopputuloksena oli keilakerho KäKI. Ajatuksena oli jotenkin jatkaa hyvin alkanutta ystävyysmatkaa.
Sovimme siis äijäporukalla keilatreffit jokaisen parittoman kuukauden ensimmäiselle perjantaille.
Porukkaa oli alkuun kymmenisen ja hitaasti se kasvoi nykyiseen kuuteentoista ukkoon. Valintakriteerit porukan laajentamiseen ovat olleet pääasiassa sumeaa logiikkaa. Jos uusi tulokas on sopinut useimpien pirtaan, on mukaan päässyt.
KäKI on reissannut ympäri Suomea ja Eurooppaa sekä keilaamassa että katsomassa paikallista jalkapalloa. Porukka on viihtynyt hyvin yhdessä.
Parhaillaan KäKI viettää merkkipäivää (vaikka oikeasti se on vasta parin vuoden päästä, mutta joku ei malttanut odottaa). Lähdimme koko porukan kanssa itä-Suomeen (koronat on jo testattu köhiviltä), jossa on taas tarkoitus vaihtaa mielipiteitä, syödä hyvin, juoda kohtuullisesti, ulkoilla, urheilla (kävelyä ja pyöräilyä) ja levätä kunnolla. Ja viettää aikaa ystävien kesken. Keilailua ei ainakaan vielä ole agendassa, mutta eivätköhän mölkky ja extreme-petanque aja suunnilleen saman asian.
No mitä jää käteen tämän ylipitkän jaarittelun jälkeen. Hiton hyviä ystäviä, joiden seurassa viihtyy ja joita voi haastaa ja jotka aivan varmasti haastavat takaisin. Meillä sitä kutsutaan ranskaksi rakentavaksi villuiluksi. Monta reissua takana ja usea terassi rakennettuna. Sitä on ystävyys parhaimmillaan.
Erään palvelemani lääkefirman talousjohtaja ei monia vuosia sitten lainkaan ymmärtänyt mihin sähköpostia tarvitaan. Jos joku haluaa sanoa jollekin jotakin miksei voi kävellä henkilön huoneeseen ja sanoa asiansa. Jos viestimisestä tehdään liian helppoa niin aikaa käytetään varmasti aivan turhien asioiden viestimiseen.
Sähköposti otettiin käyttöön herran vastalauseista huolimatta. Näin jälkeenpäin ajatellen on sähköposti parantanut yritysten tiedonkulkua, mutta aivan tolkuton määrä asiaa sen avulla viestitään, jonka välittämiseen ei ammoisina aikoina olisi tuhrattu hetkeäkään aikaa. Asioilla tuppaa olemaan sekä hyviä että huonoja puolia.
Yritysten prosessit sähköistetään ja ne mobilisoidaan, mutta aina välillä valitettavasti unohdetaan kyseenalaistaa itse prosessin tai sen kaikkien vaiheiden tarpeellisuus. Lean-termein ilmaistuna myös hukka digitalisoidaan. Onhan se ehkä entistä tehokkaampaa hukkaa, mutta yhtäkaikki turhaa.
Mitä jos yritys voisi tai joutuisi aloittamaan aivan tyhjältä pöydältä? Kaikki prosessit ja niitä tukevat ratkaisut täytyisi rakentaa tyhjästä. Kuinka paljon lopputulos muistuttaisi yrityksen nykyistä ympäristöä? Pystyisivätkö yrityksen työntekijät näkemään asiat uudella tavalla vai olisiko lopputuloksena samankaltaiset prosessit saman oloisilla työkaluilla?
Miltä tuntuisi rakentaa homma ilman ikäloppuja järjestelmiä, jotka eivät ole enää vuosiin tukeneet liiketoimintaa ja joiden muuttaminen on yhtä riskaabelia kuin uuden kerroksen lisääminen korttitaloon? Ilman vuosikymmeniä vanhoja prosesseja, joiden tarpeellisuutta ei kukaan ole kyseenalaistanut eikä kukaan ole niitä aikoihin optimoinut?
Erään yrityksen konferenssissa esiteltiin ohjelmistorobotiikan saavutuksia. Demo esitti kuinka skriptillä hypittiin ruudulta toiselle eräässä saksalaisessa toiminnanohjausjärjestelmässä helpottaen käyttäjää. Eräs yleisön jäsen kysyi miksi järjestelmässä pitää tehdä toimenpiteitä niin monella näytöllä. Miksi järjestelmää ei ole automatisoitu? Järkevää vastausta ei luonnollisestikaan kysyjä saanut. Korjaamme yhden ratkaisun puutteita toisella.
Tietoa on tarjolla enemmän kuin koskaan. Sitä valitettavasti hyödynnetään suhteessa määrään vähemmän kuin koskaan. Mahdollisuuksien käsittämätön määrä lamaannuttaa. Paasasin erään konsernin tytäryrityksessä analytiikan tärkeydestä. Pääkonttorista tullut johtaja ilmoitti, että saatte kyllä raporttiin mitä vain sarakkeita haluatte. Oli herralla koko homman pointti hiukan hukassa.
Korona digitalisoi yhteiskunnan eli vihdoinkin otettiin laajamittaisesti käyttöön ratkaisuja jotka ovat olleet olemassa jo viimeiset viisitoista vuotta. Lähtökohtaisesti yritykset eivät panosta digitaalisiin ratkaisuihin ennen kuin ei ole muuta vaihtoehtoa.
Puhkikuluttuina esimerkkeinä ovat esimerkiksi taksitoimialan sähköistyminen Uberin yrittäessä vallata markkinaosuutta tai verkkokauppojen määrän voimakas kasvaminen globaalin markkinan saavuttaessa kotomaamme. Sähköiset ratkaisut saadaan kyllä perinteisellä puolellakin rakennettua vuosien viiveellä, mutta kiinteät kustannukset eivät jousta. Bulkkipalveluissa ja -tuoteissa kuluttajat äänestävät lompakollaan.
Koronan iskettyä firmat ovat sähköistäneet sopimusten hallintansa parissa päivässä. Ennen koronaa asian priorisointi oli pohjamudissa.
Eräässä aikanaan palvelemassani yrityksessa oli prosessien sähköistäminen keskeinen teema. Valitettavasti aikaa tuhraantui käsittämättömän paljon perusteluun miksi 360-vuotta vanha tapa toimia pitäisi muuttaa. Miten ihmeessä palvelun sähköinen hyväksyntä voisi korvata paperisen sopimuksen, jonka allekirjoitusprosessiin meni pahimmallaan parikin viikkoa. Jos palvelusopimuksessa ei ole fyysistä allekirjoitusta johtaako se heti merkittäviin luottotappiohin? Vai johtaako palveluiden sopivuuden hankaluus menetettävään myyntiin?
Pari vuosikymmentä sitten puhuttiin eBusineksestä, jolla oli tarkoitus virtaviivaistaa yritysten sisäinen ja varsinkin yritysten välinen kaupankäynti. Sitten tuli internet ja kaikki palvelut tuli saada nettiin. Nyt on vuorossa digitalisointi. Digitalisointi on siis osaltaan myös sitä, että vanhat asiat puetaan uuteen viitekehykseen ja myydään pakollisena asiana joita kaikkien on tehtävä tai muuten hukka perii.
Pahimmassa tapauksessa uusi ratkaisu ei korvaa kokonaisuudessaan vanhaa vaan tehtävän työn määrä lisääntyy. Osa prosessista tehdään modernilla ratkaisulla ja osa vanhalla legacy-ratkaisulla. Kukaan ei ymmärrä kyseenalaistaa olisiko prosessia mahdollista karsia tai henkilöstö ei halua luopua vanhasta tavasta toimia.
En väitä ettei kehitys kehittyisi, mutta uskallan väittää että kun asiat saadaan tehtyä helpommin, luodaan helpommin myös työtehtäviä jotta eivät tuota mitään lisäarvoa liiketoiminnalle.
Muistan kuinka aikanaan olimme hyvin menneen jalkapalloturnauksen jälkeen Hämeenlinnassa perheen kesken syömässä. Vanhempi pojista valitti uusien futistossujen aikaan saamaa rakkoa jalassa. Vieraassa paikassa sunnuntai iltana ei meistä kellään ollut tietoa mistä löytyy lähin aukioleva apteekki, josta ostaa rakkolaastareita. Kaivoin uusimman leluni eli upouuden jostakin konferenssista voittamani varhaisen sukupolven iPhonen. Kirjoitin karttasovellukseen sanan ”apteekki” ja sain reittiohjeet, aukioloajat ja puhelinnumeron yhdellä painalluksella. Oli itse asiassa yksi harvoista kerroista kun olen saanut perheeni hämmentymään kyvyistäni. Mikä tänään on tavallista tekniikkaa oli reilut kymmenen vuotta sitten taikuutta.
Uutta taikuutta ilmestyy lähes päivittäin kuluttajamarkkinaan, mutta liiketoimintapuolella kehitys on syystä tai toisesta huomattavasti hitaampaa.
Erääseen firmaan Posti tulosti ja toimitti vielä kymmenisen vuotta sitten päivittäin moni sata sivuisia raportteja ostajille tuotteiden myynneistä ja myyntihinnoista. Postia ja sen tulostuspalveluita käytettiin koska firman omat printterit eivät kyenneet luotettavasti tulostamaan riittävän nopeasti vastaavaa määrää paperia. Jokainen ostaja luki pinkasta pari itselleen tärkeää sivua tehden muutaman merkinnän lähinnä omaan käyttöön. Sama homma sähköisenä säästi aikaa ja mahdollisti tietojen jaon kollegoiden kesken. Sähköistäminen ei vaan tullut kellekään mieleen koska asiat oli luettu jo vuodesta 1862.
Myös sosiaalisuus digitalisoitiin. Meillä on Facebook, Instagram, Twitter, Tik Tok ja monet muut sosiaalisen median työkalut käytössämme. Kuka tahansa voi nyt avautua mistä tahansa ja kelle tahansa. Voit kommentoida valtiojohdon, julkkisten tai ylipäänsä kenen tahansa tekemisiä joko omalla nimelläsi tai anonyymisti. Voit ilmaista itseäsi kirjallisesti, kuvallisesti tai vetäistä vaikka muutamat muotitanssit kaiken kansan nautittavaksi. Nautinnon määritelmä jää tosin katsojalle.
Uusimpana trendinä on tahallisesta väärinkäsittämisestä tullut kansan tapa. Hyvänä esimerkkinä viimeksi mainitusta käy mentalisti Pete Poskiparran taannoin käynnistämä Twitter-keskustelu.
Digitaalisuus on mahdollisuus, mutta parantaako pelkkä digitalisointi oikeasti maailmaamme vai pitäisikö ensiksi miettiä miten asiat kannattaa oikeasti tehdä?
Myönnän pettäneeni massiivisen lukijajoukkoni passiivisuudellani. Paluu sorvin ääreen on vaatinut veronsa ja heinäkuun ylimääräinen energia on mennyt uusien työasioiden parissa puuhasteluun. Se, että lähestulkoon kaikki työtoverit ovat olleet lomalla, ei tee uusien asioiden omaksumisesta todellakaan helppoa.
Korvauksena apaattisuudesta tarjoan ihmeteltäväksenne jotakin uutta Sapattiman-rintamalta: Liveblogi Perjantai-illan huumaa eli Sinne ja Takaisin. Tai totuuden nimessä sanottuna päivitykset tulevat pienellä viiveellä.
Blogi kertoo matkasta Suuret Oluet Pienet Panimot -olutfestareille kaveriporukalla ja siitä mitä sen jälkeen mahdollisesti tapahtuu. Pysy siis Sapattiman-kanavalla. Lisää on tulossa pieninä päivityksinä säännöllisen epäsäännöllisin väliajoin.
Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. Aloin valmistautumaan retkeen heti kun tämän viikkoinen tarjonta julkistettiin. Ajattelin kiertää vahvat oluet kaukaa tällä kerralla ja keskittyä pääasiassa pilsner ja ipa/neipa tarjontaan. Untapped toimi hyvänä apuohjelmana ja sain listan kiinnostavista tuotteista valituksi: SOPP 2020 Helsinki.
Ilma oli hiukan haastava. Sateen uhka oli yllä, mutta yltiöoptimistisena ihmisenä päätin jättää sateenvarjon ottamatta. Hukkuisi vain kuitenkin.
Mukaan lähti neljä urhoa. Tavallisesti keilakerhomme liikkuu suuremmissa parvissa, mutta ehkäpä päivä tai hiukan varhennettu ajankohta ei nyt vaan tällä kertaa sopinut pääosalle porukasta. No mukaan Sapattimanin lisäksi retkueeseen lähti uskollinen Wingman naapuristosta, jonka kanssa jaan kristillisesti suuren osan nauttimistani oluista (siis selityksenä toisinaan moninaisille ilta-annoksille), Riihikallion lyhin tai toiseksi lyhin kaveri ja viimeisimpänä, muttei vähäisimpänä ainoa kelvollinen asia, joka tulee Järvenpäästä. Järvenpää tuli omia polkuja kehuskellen, että heidän kaupunkiinsa kulkee juna ja me maalaiset lähdimme taksikyydillä suoraan paraatipaikalle.
Junamies missasi kulkuvälineensä eli Dynamic Trio alkoi ottamaan aluetta haltuun ilman Järvenpään edustusta.
Tiskillä törmäsin Tuusulan Olutkerhon paitaan pukeutuneeseen herraan. Kerhoon kuulemma neljän vuoden jono. Taidanpa perustaa oman jos kunnalta liikenee tukea toimintaan. Kuntamme pormestarien esimerkin perusteella prosentteja sisältävät tapahtumat tuntuvat olevan korkealle priorisoituja.
Ilma suosii eikä porukkaa ole tungokseen asti. Pari ensimmäistä maistiaista Wienin osastolta osoittaittuivat todella maukkauksi.
Otsaa kuumottaa kiitos auringon. Olen pysynyt tiukasti ennakkosuunnitelman oluissa yhtä poikkeusta lukuunottamatta. Fiskarsin Floridus ei ole hyvää.
Tuli juttua jatkuvasta käsien pesusta. Kiitos koronan on Norovirukset ja muut vatsataudit ovat vähentyneet. Järvenpään ystävämme, jonka siis vihdoin juna toi perille, ilmoitti pesevänsä kädet ennen ja jälkeen vessassa käynnin koska pyhimpään ei sovi koskea ennen pesua.
Jos joku odotti tylsää myöhäisten teini-ikäisten tarinaa Mummotunnelissa niin pieleen menee. Tarinan takaisin osuus on parhaillaan menossa.
Riihikallion ylpeys ei pääse vuosijuhlista ilman pippaloita. Nyt ollaan virallisesti menossa hakemaan lisää porukkaa Sapattimanille illanviettoon, mutta oikeasti tapahtuu jotain ihan muuta.
Kuten aikaisemmin sanoin Keilakerho liikkuu laumoissa. Lauma oli odottamassa Jäppisen himassa. Lauloimme yhdessä mm. Turpa kiin Tuomo biisin
Juhlakalu ei aavistanut mitään. ”Voi vitun viuluviikarit musiikkimaassa” oli ainoa mitä suusta tuli ulos.
Suunnitelma Neljän kuukauden sapattivapaasta meni monilta osin pieleen. Ja onnistui monilta osin yli odotusten.
Neljä kuukautta päättyi kuukautta liian aikaisin eli aloitin duunit uudessa paikassa jo heinäkuussa elokuun sijaan. Syynä moiseen on käynnissä oleva suuri projekti jossa tehdään linjauksia pitkälle tulevaisuuteen. En halua olla vastuussa asioista, joista joku toinen on tehnyt päätökset. Hyppään siis mukaan liikkuvaan junaan, mutta matkan alkupään asemalla.
Sapatin loppumisesta huolimatta ajattelin jatkaa tämän epämääräisen päiväkirjan pitoa. Yritän saada sapatin saavutetut hyvät puolet yhdistymään työelämään. Selvitän olenko oppinut jotain pysyvää vai johtuiko mielenrauha vain pakollisen tekemisen puutteesta.
Tämän blogin alkuperäinen idea oli piiskata itseäni asettamieni tavoitteiden toteuttamisessa tekemällä niiden seurannasta julkista riistaa. Lisäksi halusin taas kirjoittaa kokonaisia lauseita powerpointin ranskalaisten viivojen sijaan. Kirjoittamistahti on ollut vaihteleva. Olen kirjoittanut kun on huvittanut. En ole pakottanut itseäni tuotoksiin väliraportteja lukuunottamatta. Siitä tulikin mieleen, että 6/8 on hiukan vaiheessa. Saatte sen viimeistään viikonloppuna.
On näille sepustuksille sienaantunut lukijoitakin lähemmäs parituhatta. Muutamia tykkäyksiäkin on kertynyt eri somekanaviin ja itse blogipalveluunkin. Kiitoksia vaan naapuriin!
Mitäs sitten kolmessa kuukaudessa on tapahtunut?
Henkisen hyvinvoinnin kehitys ylitti kaikki odotukset. Olo on harmonisen rauhallinen, uni maittaa ja olen kaikin puolin tyytyväinen.
Olen oppinut suppeassa mittakaavassa uusia tietoja ja taitoja. Lukenut paljon ja laajalla variaatiolla kuvottavista dekkareista ihmislajin historiaan kahlaten monen muun teoksen kautta . Myös Helsingin Sanomat on koluttu päivittäin pieteetillä lävitse joko paperi- tai sähköversiona. Lukeminen on luontevaa kun on aikaa.
Fyysisen puolen kanssa on suunnitelma mennyt pääosin penkin alle. Liikuntaa olen toki harrastanut paljon normaalia enemmän, mutta varsinaiset tavoitteet juoksun ja lihasmassan kehityksen suhteen eivät ole edistyneet suunnitelman mukaisesti. Juoksemisen välttämiseen on löytynyt aina hyviä tekosyitä. On ollut joko liian kuumaa tai liian kosteaa.
Lisäksi fysiikkaan oleellisesti liittyvä painonhallinta on epäonnistunut totaalisesti vaikka ruokavalio on ollut hiukan normaalia terveellisempi. Tai toisaalta kuulemani perusteella pari kiloa lisääntynyt painoni on paljon koronaeristyneiden keskiarvon alapuolella.
Viimeisimpänä muttei todellakaan vähäisempänä on koti puutarhoineen. Työhuone ja kellari ovat vielä pääosin raivaamatta, mutta muuten asiat ovat varsin hyvällä tolalla.
Koska työt haittaavat sapattia päätin jatkaa projektia yhdellä ylimääräisellä kuukaudella. Jatkan siis kehittymistä ja sen seuraamista elokuun loppuun. Painotus viimeisen kahden kuukauden osalta tulee selkeästi keskittymään fysiikkaan ja painonhallintaan. Uskoisin homman toimivan paremmin kun päiviin tulee työn mukana enemmän rytmiä.
Painonhallinta on jo kahdessa päivässä tuottanut hurjan 1,3 kilon pudotuksen siitäkin huolimatta, että eksyin ensimmäisenä duunipäivänä lounaalle Pizza Hutin buffettiin.
Ensimmäinen työpäivä oli vapauttava. No aamulla herääminen ei ollut varsinaisesti mitään herkkua, mutta pari kuppia kahvia väli-HIITillä sai kropan käyntiin yllättävänkin helposti pari tuntia totuttua aikaa aiemmin.
Ahdistavin osa aamutoimia olivat sukat. Kiitos poikkeuksellisten helteiden ei moisia ole tullut liiemmin käytetyksi viikkoihin. Tai ainakaan malleja jotka ylittävät nilkan.
Yritän myös aloittaa uuden rutiinin. Aamupalan syönnin. Tavallisesti aikainen aamuni sisältää ison lasin vettä ja kaksi kuppia kahvia. Kotoa ei löytynyt maitoa muroihin enkä jaksanut alkamaan keittelemään puuroa eli piti taas innovoida. Parin viikon takaiselta Porvoon reissulta oli vielä pussillinen riisisuklaata jäljellä eli pari patukkaa huiviin. Eiköhän se ole suunnilleen sama asia kuin murot.
Uuden duunin toimisto on Helsingin ydinkeskustassa. Matka korona-aikana ei ollut hermoja raastavaa, mutta saa nähdä muuttuuko mielipide kun liikenne palaa normaaliksi. Pitänee joko lähteä liikkeelle kukonlaulun aikaan tai sitten ysin jälkeen kun pahin suma on purkautunut. Itseni tuntien lienee jälkimmäinen ratkaisu kaikkein todennäköisin.
Parin päivän perusteella paikka tuntuu sopivan meikäläiselle. Porukka on mukavaa ja omalla vastuualueella on paljon kehitettävää. Uutta omaksuttavaa asiaa on paljon, mutta omaa osaamista on pystynyt jo hyödyntämään yrityksen hyväksi ensi tunneista lähtien.
Uuden työnantajan käytössä oleva parkkihalli nousee anti-Top-3:een kevyesti yhdessä hotelli Lappeen ja Ruduksen vanhan Lassilan pääkonttorin kanssa. Itse parkkiruudut eivät tällä kertaa ole ongelma vaan luiska alas halliin. Auton kaikki tutkat huusivat taukoamatta yhteen ääneen ajaessani alas rampin käsittämättömän kapeaa mutkaa. Ehkä tämä on merkki siitä, että pitää vihdoinkin antaa periksi viidenkympin villitykselle ja hankkia se sulavalinjainen kaksipaikkainen avoauto.
Kakkosdivisioonan peli Kultsu FC – Pallokerho Keski-Uusimaa pelattiin 28.6 Joutsenon keskuskentällä. Sinne päätyi myös meikäläinen paremman puoliskonsa kanssa vierasjoukkueen fanikaulaliinat kaulassa polttavassa helteessä. Pitänee antaa seuralle palautetta, jotta kesäisemmillä fanikamoilla voisi olla myös kysyntää.
Kesäinen fanivaruste lähdössä matkaan
Edellinen pidempi fanimatka vei Kuopioon muutamia vuosia sitten pelattuun Suomen Cupin neljännesfinaaliin. Huonoksi onneksi ottelu striimattiin myös Veikkaus-teeveeseen joten pääosa vierasjoukkueen faneista nautti ottelun kotikisastudioista käsin. Punamustaan kaulaliinaan varustautuneita kannattajia löytyi siis ottelusta ainoastaan kaksi kappaletta. No laatu korvasi määrän. Lauantaina Kuopioon tutustumaan kaupungin villiin yöelämään ja sunnuntaina ensin kierros Puijon tornissa ja sitten stadionille. Vierasjoukkueen kannattajat ohjattiin tyylikkäästi muusta joukosta eristettyyn katsomon osaan ja ympäröitiin muutamalla turvamiehellä. Kaksi suhteellisen rauhallisen näköistä tiukasti vartioitua jalkapallohuligaania herätti ainakin huligaaneissa itsessään huvittautuneisuutta ja lyhyen keskustelun jälkeen saimme paremman puoliskoni kanssa istua ilman vartiointia vakuutettuani pysyväni rauhallisena, mutta vieruskaveristani en kyllä luvannut mennä takuuseen.
Pallokerho Keski-Uusimaa oli aikanaan erittäin aktiivinen fanimatkojen suhteen. Seuran kannattajajoukko Skavabölen Pojat järjestivät bussikuljetuksia vieraspeleihin. Eräs Lahden reissu on siinä mielessä ikimuistoinen ettei osa osallistujista muista reissusta mitään ja toinen ikuisesti mieleen jäänyt matka tehtiin Mikkeliin karaokebussilla. Tarkoitus oli viettää menomatka aivan ilman dopingia, mutta Lentävän Kalakukon pärähtäessä kolmatta kertaa epävireisesti ilmoille oli pakko sihauttaa juoma auki. Pääkaupunkialueen asukeille kaikki Sipoosta itään päin tuntuu olevan Savoa ainakin kappalevalintojen perusteella.
Ultrafanien toiminta on hiukan hiipunut ja matkajärjestelyt ovat loppuneet vuosia sitten. Tai hiipuneet siihen saakka kunnes taas kohtaamme rakkaan arkkivihollisemme JäPSin.
Emme nyt yöpyneet Joutsenossa vaan naapurissa sijaitsevassa Sorjosestakin tutuksi tulleessa Lappeenrannassa.
Lappeenranta on tuttu paikka myös edellisen duunin puolesta. Hotelli Lappeen käsittämättömän ahtaassa parkkihallissa sai edellisen autoni kulkituntumaa ylipaksuista betonipylväistä. Todella painajaismainen paikka parkkeerata mitään polkupyörää suurempaa. Ruudut on mitoitettu Datsun 100 A -kokoluokan autoille joskus seitsemänkymmentä luvulla. Lappeen toinen ominaisuus on hotellin pitkät käytävät. Parhaimmillaan respasta huoneeseen menee kävellessä viitisen minuuttia jos on onnistunut saamaan huoneen sillan toiselta puolelta.
Itse olen alkanut suosimaan Patriaa, enkä vähiten sen vuoksi, että aamiaisella on tarjolla lihapiirakkaa. Lisäksi hotelli on pääkävelykadun päässä ja todella lähellä sekä sataman pakollisia vety-kioskeja että linnoitusta jossa oli mukava vetäistä lyhyt aamulenkki ennen töihin lähtöä.
Lauantai aamusta auto käyntiin ja nokka kohti Lappeenrantaa. Päivä kävelyä ympäri kaupungin ja illan päätteeksi illallisristeilylle M/S Camillalla. Mälkiän 13 metrin sulku läpäistiin mennen tullen. Outo tunne kun iso laiva uppoaa kohden kanavan pohjaa sulun tyhjentyessä.
Illallispuoli ei laivalla mennyt ihan putkeen. Ruoka oli ihan hyvää vastoin omia odotuksiani. Ruoka-juomapaketin synkronosointi meni pipariksi ja ruuan tarjoilun ajoitukset olivat täysin pielessä, mutta hälläkö väliä kauniissa maisemissa.
Ristelyn jälkeen Wolkoffin viinikellari toimi erittäin hyvin yömyssypaikkana. Viehättävä bistro josta löytyy hyvää olutta ja viiniä loistavan palvelun säestämänä.
Sunnuntaina aamukävely aamiaisen jälkeen. Sitten retki Imatralle jossa Lammassaaren ympäri kävely ja kuivan Imatran kosken ihastelu.
Imatran kuiva koski
Viimein Imatralta kisapaikalle Joutsenoon. Skavabölen Pojat myös olivat mukana paikalla kuten moni muu Kerhon kannattaja.
Katsomo tarjosi ottelun aikana extreme-kokemuksen. Väliin paistoi niin että meinasi läkähtyä, mutta heti kun meni pilveen iskivät mäkäräarmeijat kimppuun. Taistelu mäkäröitä vastaan päättyi vierasvoittoon 20-234, mutta itse ottelun vei kotijoukkueen Samson Akoh Abah 4-3. Vain kerran olen nähnyt Kakkosen tasolla yhtä ylivoimaisen ja dominoivan pelaajan. Edellinen oli oman seurani Kaufman, joka tätä nykyä vaikuttaa FC Hongan Veikkausliigajoukkueessa.
Paska reissu, mutta tulipa tehtyä. Siis jos katsoo pelitulosta. Jos tarkastelee kokonaisuutta niin voitto tuli ja kirkkaasti. Tosin Patriassa ei ollut aamiaisella lihapiirakkaa ja karjalanpiirakoiden kanssa ei ollut munavoita.
Kerhon B-pojat pääsivät viikonlopun aikana karsinnoista SM-sarjaan ja Arsenal eteni FA Cupin seuraavalle kierrokselle eli kaksi kolmesta meni odotusten mukaan.
Jussi tuli ja meni. Vuotuiset Juhannuskisat pelattiin tänä vuonna turvallisuussyistä tyhjille katsomoille eli kolmiottelun mölkky-petankki-kroketti paremmuudesta miteltiin alueen urheilukentän hiekkapinnoitteen sijasta takapihan nurmimatolla. Voittajajoukkueesta ei taaskaan ollut epäselvyyttä vähemmän kauniin sukupuolen voittaessa jokaisen lajin ylivoimaisesti.
Otteluiden jälkimainingeissa siirryttyämme jo virvokkeiden pariin liittyi kisaan mukaan kolmannenkin joukkueen edustaja. Krokettisetistämme on aikoinaan kadonnut yksi mailoista jo aiemmin ja nyt repolaisen matkaan lähti punainen pallo.
Pallo löytyi lähiojasta seuraavaana aamuna eli enää pitäisi selvittää sinisen mailan kohtalo. On tosin ollut kateissa jo vuosia eli todennäköisesti sama varas ei ole ollut kyseessä.
Repolainen ilmeisesti asustaa terassimme alla. Ainakin jokin elikko kaivelee öisin laajentuvaa kuoppaa sen reunalle. Pitänee hankkia valvontakamera yönäöllä.
Alati kasvava kuoppa.
Juhannuksena on myös ollut toisinaan tapana kehittää tai kopioida uusi drinkki. Aperol Spritz tarttui matkaan nelisen vuotta sitten Firenzestä ja Jussi-aattojuomamme jälkeen se oli seuraavana vuonna muotijuomana koko Suomessa. 2021 siis juodaan drinkkiä nimeltä Ei Todellakaan Pahaa tai helpommin lausuttuna Pannaania.
Pannaani on uusi innovaatio ja loistava hellejuoma. Se viilentää ja korvaa helposti aterian tai pari.
Ei Todellakaan Pahaa eli Pannaania (n. 3 litraa)
Jäitä
Banaania 5 kpl
Kookosmaitoa 2,5 dl
Kookosrommia 1,5 dl
Tummaa rommia 1,5 dl
Appelsiinimehua 5 dl
Kaakaojauhetta (van Houten) 2 todella kukkurallista teelusikallista
Cayennepippuria 1 teelusikallinen
Murskaa jäät hileiksi tehosekoittimessa, lisää muut tarveaineet ja sekoita. Juoma paisuu sekoittaessa n. 25% eli älä lataa kannua täyteen. Cayennen kuuluu maistua jälkimaussa ei suussa eli sen kanssa pitää vähän tuunata riippuen pippurin vahvuudesta. Rommin määrä on lisäksi makuasia, ensimmäiseen kannuun vähän vähemmän ja seuraaviin hiukan enemmän.
Oikeaoppinen Pannaani tarjotaan mansikkamargaritalla sivellystä lasista, mutta juoma toimii ilman sitäkin suhteellisen hyvin.
Juhannuspäivänä lähikaupan kassa oli hiukan huvittunut ostaessani lähes viisi kiloa banaaneja version 2.0 kehittelyyn.
Huomenna alkaa seuraava vaihe työllistymisprojektissa. Alkuviikosta muutamia videohaastatteluita ja yksi ihan fyysinenkin tapaaminen. Reilun kolmen kuukauden parturittomuus alkaa jo ehkä hiukan näkymään eli palkkaisitko tämän suihkunraikkaan Beatlesin-jänenen hommiin?
Pitää vielä lopuksi mainostaa Sapattimanin potentiaalista sponsoria, joka ei vieläkään ole selkeistä vihjeistä huolimatta tarttunut koukkuun. Firman pippuroitu savufilee on aivan törkeän hyvää.
Sapattiman - sapattimiehen seikkailut 
