Tarina mitä en olisi halunnut kirjoittaa

Elämä on ollut sekavaa viimeisen kuukauden. Olen omasta mielestäni aina ollut enemmän järki- kuin tunneihminen, mutta viimeiset viikot ovat saaneet epäilemään omaa itsetuntemustani. Mielialat ovat vaihdelleet ja olo on ollut todella tuskainen, mutta syystä tai toisesta olen sen halunnut peittää jopa kaikkein läheisemmiltä ihmisiltä. Duuneihin on ollut vaikea keskittyä ja ystävien kanssa tehty Rukan vaellusreissuJatka lukemista ”Tarina mitä en olisi halunnut kirjoittaa”

Makumatka menneisyyteen

Tankerin mansikka-raparperi olut sai aikaan ensimmäisellä suullisella aikamatkan lapsuuden aurinkoisiin kesiin. Suu lähetti lämpimiä tuntemuksia aivoihin, jotka herättivät muistoja menneestä. Timotein varrella läpäistyt metsämansikat yhtyivät raparperikiisselin kanssa harmoniaan. Välillä ohikulkevan ihmisen parfyymi palauttaa mieleen entisen ihastuksen yläasteelta tai tavallisuudesta poikkeava sipulin sivuvivahde muiston kyproslaisen ravintolan kreikkalaisesta alkusalaatista. Haju- ja makutuntemukset syöpyvät syvälle muistoihin, mutta niidenJatka lukemista ”Makumatka menneisyyteen”

Kiire kiire

Sapattivapaa vaihtui ehkäpä yhteen työurani kiireisimpään projektiin. Päivät täynnään palaverejä ja illalla pitäisi ehtiä saada jotakin tuottavaakin aikaan. Tekemätön työ tappaa, ei se kuinka paljon huhkii. Totuus ainakin näin tietotyössä. Ojankaivuussa määritelmä saattaa olla toisin päin. Kiire on vain huonoa priorisointia. Tämäkin on usein kuultu viisaus. Mutta mitä on tehtävissä kun tekemisellä on selkeä peruuttamatonJatka lukemista ”Kiire kiire”

Välitilinpäätös

Sapatin alussa oli hurja määrä erilaisia tavoitteita saavutettavaksi. Jo ihan ensimmäinen niistä, eli sapatin minimi kesto neljä kuukautta, meni persiilleen. No olen aina ollut huono sanomaan ei hyville tarjouksille, joten pantakoon ensimmäinen tappio sen piikkiin, että edelleenkin ei-sanomisen kurssi on käymättä. Sapatti loppui jo aikaa sitten, mutta henkinen sapatti ei toivottavasti lopu koskaan. Aika ilmanJatka lukemista ”Välitilinpäätös”

Digitalisaatio – uutta ja ihmeellistä vai vanhan kierrätystä

Erään palvelemani lääkefirman talousjohtaja ei monia vuosia sitten lainkaan ymmärtänyt mihin sähköpostia tarvitaan. Jos joku haluaa sanoa jollekin jotakin miksei voi kävellä henkilön huoneeseen ja sanoa asiansa. Jos viestimisestä tehdään liian helppoa niin aikaa käytetään varmasti aivan turhien asioiden viestimiseen. Sähköposti otettiin käyttöön herran vastalauseista huolimatta. Näin jälkeenpäin ajatellen on sähköposti parantanut yritysten tiedonkulkua, muttaJatka lukemista ”Digitalisaatio – uutta ja ihmeellistä vai vanhan kierrätystä”

Perjantai-illan huumaa – livenä

Myönnän pettäneeni massiivisen lukijajoukkoni passiivisuudellani. Paluu sorvin ääreen on vaatinut veronsa ja heinäkuun ylimääräinen energia on mennyt uusien työasioiden parissa puuhasteluun. Se, että lähestulkoon kaikki työtoverit ovat olleet lomalla, ei tee uusien asioiden omaksumisesta todellakaan helppoa. Korvauksena apaattisuudesta tarjoan ihmeteltäväksenne jotakin uutta Sapattiman-rintamalta: Liveblogi Perjantai-illan huumaa eli Sinne ja Takaisin. Tai totuuden nimessä sanottuna päivityksetJatka lukemista ”Perjantai-illan huumaa – livenä”

Pannaania

Jussi tuli ja meni. Vuotuiset Juhannuskisat pelattiin tänä vuonna turvallisuussyistä tyhjille katsomoille eli kolmiottelun mölkky-petankki-kroketti paremmuudesta miteltiin alueen urheilukentän hiekkapinnoitteen sijasta takapihan nurmimatolla. Voittajajoukkueesta ei taaskaan ollut epäselvyyttä vähemmän kauniin sukupuolen voittaessa jokaisen lajin ylivoimaisesti. Otteluiden jälkimainingeissa siirryttyämme jo virvokkeiden pariin liittyi kisaan mukaan kolmannenkin joukkueen edustaja. Krokettisetistämme on aikoinaan kadonnut yksi mailoista jo aiemminJatka lukemista ”Pannaania”

Paksu Bertta ja Pikku Perkele

Perheen muonavahvuuteen kuuluu ihmisten lisäksi myös kaksi nelivarvaskonnaa. Naaras tottelee virallisesti nimeä Pipsa, mutta olomuodon perusteella saatu lempinimi Paksu Bertta lienee yhtäkäytetty. Uros on muutaman vuoden takaisen parin viikon lomamatkansa vuoksi mediakuuluisuuttakin nauttinut Petteri, joka tunnetaan paremmin nimellä Pikku Perkele. Pipsa käyttää pääosan ajastaan nukkumisen lisäksi syömiseen. Puolustaakseen ruokaa Petteriltä se usein makaa salaatin päälläJatka lukemista ”Paksu Bertta ja Pikku Perkele”

Lomaviikko

Miten ihmeessä sapattivapaalla voi pitää lomaviikon. Eikös koko sapatti ole yhtä lomaa. Omat kaksi viimeistä kuukautta ovat olleet tiukkaan aikataulutettuja. Aikataulu on toki tarvittaessa joustanut, mutta olen silti pyrkinyt pitämään asettamistani tavoitteista kiinni. En tosin aivan kunnialla, kuten väliaikaraporteissani olen joutunut kaikelle kansalle paljastamaan. Yhtä kaikki, päätin pitää tämän viikon lomaa. En ole liiemmin tehnytJatka lukemista ”Lomaviikko”

Välitavoite 3/8

Neljän kuukauden kehittymisohjelmasta on nyt takana 38% ja taasen analysoidaan kehittymistäni tai paremminkin sen puutetta ainakin joiltakin osin. Olen hukannut ajantajun. Ihansamatai on yleisin päivä. Tunnistan oikeastaan vain perjantait ja nekin vain kiitos Twitter-hahmo Koomamiehen, jolla on tapana julkaista joka perjantai kuva itsestään juomassa Guinnesia pyöräilykypärä päässään. Ehkäpä muutkin viikonpäivät tarvitsisivat joitakin tunnusmerkkejä. Tai toisaaltaJatka lukemista ”Välitavoite 3/8”