Sapattiman – sapattimiehen seikkailut – Sivu 3 – “We only have two lives. The second one begins when we realize we only have one”

Välitavoite 5/8

On se ilmoja pidellyt.

Jos höpöttelen pelkistä tavoitteista tai niiden suorittamisesta tulee tästä jutusta todella lyhyt. Ehkä voi todeta kesäloman laajentuneen parista viikosta neljään.

Ainoa oikeasti kehittynyt asia on hiusten pituus. Nyt on mennyt reilut kolme kuukautta ilman parturia ja aamulook on alkanut huvituksen sijaan jo hiukan hirvittämään. Naamakarvoja olen hiukan pitänyt kurissa kun muuten tuppaavat viikset läsähtämään leivän päälle ja karvaista leipää on vähän epämukava syödä. Ei, en aio kuvittaa tätä aihetta.

Paino pomppii pienin nykäyksin edestakas. Vaikeata sitä on alaskaan saada kun tarjolla on liikaa liian hyvää ruokaa.

Savustettua siikaa, grillattua endiiviä ja sydänsalaattia ja ad’hoc perunasalaattia.

Hyvää ruokaa on siis tullut tehdyksi ja etenkin syödyksi. Ja hartaudella.

”Hyvä ruoka, parempi mieli” -sanonta pitää täysin paikkansa. Hyvää mieltä lisää se, että farkut mahtuvat edelleen jalkaan ahistamatta. Mibe-indeksin lasken tosin vasta seuraavan seurantajakson päätteeksi.

Liikkumista on myös harrastettu. Ei niin järjestelmällisesti kuin taas kerran oli suunnitelmissa, mutta säännöllisesti. Juoksemista on hiukan haitannut oikean jalan polvi, jonka reilu vuosi sitten repeytynyt jänne ei kaikesta päätellen ole vieläkään täysin kunnossa.

Uutena liikuntamuotona ihastuin viime viikolla tehdyn Tahkon reissun yhteydessä suorittamaani sähköpyöräilyyn. Kyseisellä vempeleellä joutuu polkemaan eli itsekseen se ei kulje, mutta sähkön tuoman lisäväännön avulla sillä pääsee paikkoihin joihin ei kukaan täysipäinen keski-ikäinen ja -kuntoinen lähtisi vapaaehtoisesti yrittämään.

Pyörien vuokraaja ilmoitti kuullessaan joukkiomme olevan neitsyt-matkalla sähköpyörien kanssa reissun tulevan kalliiksi. Ymmärsimme vasta pyöriä palautettaessa mitä lauseen takana oli joka lurjuksen halutessa hankkia vastaava menopeli omakseen. Tarkastellessamme pyörien hintoja Nilsiän rantaterassiravintolassa piti laittaa apuraha-anomus Viking-loton merkeissä. Ei tullut apurahaa eli jäänee pyöräkin toistaiseksi ostamatta.

Koti alkaa mielestäni olla ihan riittävän hyvässä kunnossa työhuonetta ja kellaria lukuunottamatta. Edellä mainitut kuuluvat kategoriaan sisätyöt eli niitä edistetään kun ilmat eivät salli ulkona olemista. Autokatoksen katon pesemisenkin joutuu siirtämään syksympään koska katoksen sisäkatto vaikuttaa olevan täynnä eri lintujen pesiä eikä niitä sovi häiritä.

Autokatoksen tyhjien tölkkien ja pullojen kasa alkaa olla kohta historiaa. Saa nähdä ehtiikö tyhjentyä kokonaan ennen kuin saan porttikiellon kyläkauppaan käydessäni lähes päivittäin jumittamassa pullonpalautuslaitteen epämääräisellä lastillani. Yksi onneton tuttuni on toistuvasti ilmestynyt taakseni palauttamaan muutamaa tölkkiä. Nähdessään lattialla lukuisat täydet muovikassini on herra lahjoittanut ystävällisesti tuomisensa meikäläiselle. Olen tällä haavaa vähintään yhden oluen velkaa eli tervetuloa kylään.

Uni maistaa parhaimmillaan yli kymmenen tunnin jaksoina. Ei siitä sen enempää.

Opiskelu on tällä jaksolla jäänyt hiukan vähäisemmäksi. Tosin olen perehtynyt aiempaa paremmin maailman menoon. Olen vihdoin oppinut lukemaan sähköistä versiota Hesarista eli lehti tulee kahlattua huolella läpi myös maanantaista-torstaihin, jolloin oikea paperiversio ei laatikkoon ole vuosiin kolahtanut, kun ei sitä ole koskaan ehtinyt kunnolla lukemaan. Nyt ehtii. Ja ehtii huolella.

Onko maailman tilanteen parempi ymmärrys sitten edesauttanut mitään? On ehkä ihmetystä ihmisten typeryydestä. Atlantin toisen puolen asiat kiinnostavat ihan henkilökohtaisista syistä vanhemman version asuinpaikan perusteella. Onneksi asustelee Piilaakson maisemissa eli sinne eivät levottomuudet ainakaan vielä ole levinneet.

Mikä meitä oikein ihmiskuntana vaivaa? Olemmeko tosiaan niin erilaisia ettei sopuisa yhdessä eläminen onnistu? Tämä ei todellakaan koske vain Amerikkaa vaan samankaltaista rasismia esiintyy valitettavasti myös koto-Suomessamme. Rasismia rotua, uskontoa, sukupuolta, seksuaalista suuntautumista, kieltä, mielipiteitä ja lähes kaikkea muutakin kohtaan. Suvaitsevuus ei todellakaan ole päivän teema.

Photo by Sharon McCutcheon on Pexels.com

Kohuja seuraavat usein korjaavat toimenpiteet. Rasismi on idiotismiä eikä siihen löydy oikeasti ratkaisua. Diversiteetin lisääminen on yleinen ratkaisu kaikkiin epätasa-arvo ongelmiin. Laitetaan kiintiöt kaikille mahdollisesti epätasa-arvoisessa asemassa oleville ryhmille. Pyrkimys on hyvä asia, mutta ehdoton vaatimus saattaa johtaa harhateille. Männävuosina erään itseäni lähellä olevan urheilulajin erinäisten valiokuntien jäsenistön täyttäminen tuotti haasteita vaatimuksena olleen monimuotoisuuden vuoksi. Tasa-arvoisuus on tärkeä asia, mutta järjen käyttökin täytyy edelleen mahdollistaa. Ongelmana vain on se, että kenen järjen mukaan se mahdollistetaan?

Jos vakavan asian haluaisi löydä leikiksi niin vaatisin ehdottomasti vierasperäisen sukunimen omaaville vasenkätisille henkilöille kiintiöpaikkaa kaikissa mahdollisissa mukavissa konklaaveissa. Toki enhän näin tee.

Henkistä hyvinvointia on aivan pikkiriikkisen alkanut vaivaamaan sapatin päättyminen. Sapattihan päättyy yleensä siihen, että siirrytään takaisin työelämään. Työtarjouksia on tullut ja jo osittain mennytkin, mutta vielä ei nimiä ole mihinkään paperiin laitettu.

Rekrytointiprosessit ovat mielenkiintoista seurattavaa varsinkin näin aivan lähituntumasta. Aiheesta on syntymässä oma blogi-kirjoitus eli ei niistä tähän hätään tämän enempää. Yksi yhteinen piirre niissä kuitenkin on. Ne vievät uskomattoman pitkän ajan.

Muuten on sielusta pidetty hyvää huolta.

Näkymä Tahkon mökin terassilta. Varpaat eivät kuulu mökin vakiovarustukseen

Entäs kirjallinen tuotanto? On se tosiaan ilmoja pidellyt.

Montaa kirjaa olen lueskellut eli olen perehtynyt aihepiiriin huolella. Romaani ei totuttuun tapaan edisty ja Sapattiman-bloginkin ylläpito on jäänyt syystä tai toisesta. Aloitettuja tuotoksia odottaa viimeistelyä toista kymmentä eli lisää on kyllä luettavaa tulossa. Jotenkin flow-tila uupuu, jotta saisi jutut rytmitettyä tyylilleni uskollisesti otsikon ympärillä poukkoileviksi ja silti nipinnapin aiheessa jollakin tavoin roikkuviksi. Asia siis syntyy, mutta tyyliseikkoihin ei löydy tarmoa tai aikaa.

Vihdoin sataa. Auringossa punastuvalle blondille jatkuva paiste on ankara koettelemus.

Nyt pitää lopetella. Pihvit alkavat olla grillissä kypsiä.

Porsaan grillipihvi ja elvytetty keitetty peruna

Paksu Bertta ja Pikku Perkele

Perheen muonavahvuuteen kuuluu ihmisten lisäksi myös kaksi nelivarvaskonnaa. Naaras tottelee virallisesti nimeä Pipsa, mutta olomuodon perusteella saatu lempinimi Paksu Bertta lienee yhtäkäytetty. Uros on muutaman vuoden takaisen parin viikon lomamatkansa vuoksi mediakuuluisuuttakin nauttinut Petteri, joka tunnetaan paremmin nimellä Pikku Perkele.

Pipsa käyttää pääosan ajastaan nukkumisen lisäksi syömiseen. Puolustaakseen ruokaa Petteriltä se usein makaa salaatin päällä estäen pienempäänsä saamasta murustakaan. Kesällä ruokkiminen on helppoa ja halpaa. Voikukka kelpaa niin aamiaiseksi, lounaaksi ja päivälliseksi välipaloja unohtamatta.

Petteri syö, nukkuu ja yrittää harrastaa seksiä Pipsan kanssa. Konnien kokoero tekee viimeksi mainitusta puuhasta hupaisan näköistä yli puolta pienemmän uroksen yrittäessä kiivetä naaraan selkään ääntelehtimään kuin kumiankka. Muutenkin Petterin luolamiesmäiset hurmaamistavat eivät tunnu innostavan naarasta. Vai mitä miten kävisi nykypäivänä hurmurille baarissa joka ensi töikseen nappaisi hampain neitokaisen nenästä kiinni tarkoituksenaan lamaannuttaa kauniimpi sukupuoli. Voisi olla lopputuloksena polvi nivusissa ja oikeusjuttu.

Petteri on konnista selvästi sosiaalisempi. Se tunkee mukaan aamusuihkuun ja kolistelee kauhealla vauhdilla ympäri kämppää. Pienet esteetkään eivät jäppistä haittaa, osa niistä tarjoaa jopa hupia, kuten alla oleva video osoittaa.

Petteri laskee mäkeä. Vieressä olevan halon avulla se välillä tajuaa kiivetä takaisin.

Pipsa ilmestyi yhtenä päivänä yllättäen perheeseemme tai ainakin yllättäen minulle. Tulin kotiin puolenyön maissa joltakin lukuisista ulkomaan duunireissuistani ja hämmennyksekseni huomasin jonkin oudon möykyn liikkuvan keittiössä. Klapi kädessä lähestyin pimeydessä petoa ja juuri kun olin huitaisemassa sen hengiltä tajusin kyseessä olevan kilpikonnan. Pipsan edelliseen perheeseen oli tullut koira joka näki konnassa maistuvan suupalan. Hempeäluonteinen perheeni pelasti konnan, toki meikäläiseltä mitään kysymättä. Petterin ilmestyminen noudatti pitkälti samaa kaavaa paitsi sen tapauksessa konna ei ollut saalis vaan saalistaja. Petterin aiempaan perheeseen oli putkahtanut vauva, jota konnamme tykkäsi näykkiä jos lattialla vastaan tuli.

Toinen etsii ruokaa ja toinen ihan jotain muuta.

Koronoiden ja sapattien seurauksena ei ole ihan varmaa jääkö pojille aikanaan mitään rahanarvoista perittävää, mutta pari konnaa he saavat jonakin kauniina päivänä riesoikseen. Itsepähän aikoinaan halusivat.

Välitavoite 4/8

Ensimmäinen lomaviikko laajeni yllättäen toiseksi eli määrätietoisesta itsensä kehittämisestä ei ollut tietoakaan.

Seurantajakso 4/8 on täten ollut poikkeuksellinen joten tavoitteiden kehittyminen ei ole ollut pääfokuksessa.

Projekti on nyt puolessa välissä. Niin se aika kuluu.

Opiskelu on kuitenkin lähtenyt sujumaan. Suoritin digitaalisen markkinoinnin kurssin ja Googlen tarjoamasta on muutama saman aiheen ilmaisversio käynnissä. Ted:n sisältöä olen kuluttanut sattumanvaraisesti. Ted kiinnostaa sessioiden lyhyyden vuoksi. Kaikki turha on löpinä karsittu ja itse ajatus loistaa.

Viime viikolla oli Microsoftin järjestämä O365 Virtual marathon, joka tarjosi aiheen puitteissa 36 tuntia putkeen vaihtelevan laatuisia sessioita. Aika niistä monta tuli katsottua.

Tedistä löytyi mielenkiintoinen video siitä kuinka äidinkieli vaikuttaa tapaamme ajatella. Useamman kielen syväosaajat pystyvät lisäksi helpommin ajattelemaan asioita monelta kantilta.

Microsoftin tapahtumassa kävi selväksi viestinnällinen ero äidinkielenään englanniksi puhuvien ja muiden välillä. Toki ihminen pystyy paremmin puhumaan äidinkielellään, mutta se ei ollut asiani pointti. Natiivi-enkut olivat viihdyttäviä, mutta sessioista ei jäänyt mitään käteen. Kielellisesti täydellinen puhe ei tarjonnut sisältöä. Sanoilla sumutettiin oikean asian puute. Manner-eurooppalaiset ja intialaiset loistivat taasen asiasisällöllä ja ytimekkyydellään.

Saman ilmiön olen huomannut työelämässä, jossa pääkielenä on englanti. Muutamalta Euroopan läntiseltä saarelta tulleet sähköpostit olivat pääsääntöisesti julmetun pitkiä, mutta niistä oli usein vaikea todentaa miksi ne on lähetetty tai pitäisikö niiden toimesta tehdä jotakin tai ylipäänsä reagoida niihin.

Suurin ammatillinen painajainen on vääntää edellä mainittujen saarelaisten kanssa yhdessä jonkin asian myyntiesitystä. Suomalaiseen tyyliin hommat hoituvat maksimissaan viidellä kalvolla:

Otsikko
Tausta/nykytila haasteineen/kehitysmahdollisuuksineen
Ratkaisuvaihtoehdot
Etenemismalli resurssiarvioineen (lihasvoima + eurot)
Päätösvaihtoehdot

Saarelaisten kanssa lopputulos on 35 kalvoa, jotka ovat osittain päällekkäisiä ja jopa ristiriitaisia. Kalvosarjaa väännetään kuukausi ja sen kieliasu muutetaan sellaiseksi ettei keskiverto äidinkielenään muuta kieltä puhuva selviä siitä kuin sanakirjan kanssa. Kaiken huipuksi tuotos jättää enemmän kysymyksiä kuin antaa vastauksia. Jokin yksityiskohta on aina pielessä ja kohderyhmä jolle koko show on suunnattu vaatii lisäselvityksiä jättäen päätöksen pöydälle. Ja sitten pakerretaan seuraava kuukausi.

Suosin ehdottomasti suomalaista Ted-mäistä tapaa esittää asioita.

Television katseluni on lisääntynyt. Netflix, Amazon Prime, CMore, HBO ja Viaplayn hyvä tarjonta on lähes katsottu loppuun. Tämä on vaikuttanut myös unirytmiin. Illalla ei malta mennä nukkumaan kun pitää katsoa se legendaarinen yksi jakso vielä.

Olenko sitten löytänyt palveluista jotakin erittäin hyvää sisältöä. No en. En tiedä turtuuko liikaan tarjontaan vai onko sen taso laskenut, mutta eri sarjojen ties monennetko kaudet eivät tarjoa mitään uutta ja ihmeellistä. Asia on lähes käänteinen. Sarjan pitkittäminen liiallisuuksiin saa itseni kyseenalaistamaan oliko tuotos alunperinkään katsomisen arvoinen. Huono neljäs kausi syö muistoista vetovoimaa siltä Kaudelta Yksi tai Kaksi, jolloin sarjaan jäi koukkuun. Esimerkkejä on lukuisia: Rahapaja, House of Cards, Billions …

Nukkunut olen toki määrällisesti ihan mukavasti, mutta aamulla herääminen on ollut suhteellisen myöhäistä.

Ilmat ovat suosineet ulkona oloa. Pihalla on tullut pakerrelluksi yhtä ja toista.

Fyysiseen kehitykseen en ole laittanut paukkuja. Aamu HIIT:t ovat olleen myöskin lomalla. Kävellyt olen hiukkasen ja juossut kertaalleen eilen. Opin taas uuden asian. Kolmen pullan syönti juoksun alkulämmittelynä ei toimi.

Fyysisen kehittymisen seuraamiseksi kehitin juuri myös uuden metodin.

Mibe indeksi = (rinta + hauis + reisi) / (paino + vatsa)
31.5: (108+32+51) / (84,5 + 99) = 1,04

Mitä suurempi indeksiluku sen parempi. Alle yksi on merkki katastrofista. Jos juuri keksimäni laskukaava on jo keksitty aiemmin pahoittelut puhtaasta tietämättömyydestä johtuvasta kopioinnista. Nimetään uudelleen tarvittaessa ja annetaan kunnia sille kelle se kuuluu.

Paino ei putoa. En tosin ole asiaa edistänytkään.

Henkinen olotilani kukoistaa edelleenkin. Olen tyytyväinen enkä tee asialle yhtikäs mittään.

Paluu työelämän pariin on uhkaavasti alkanut edistymään. Palveluksistani kiinnostuneita tahoja on ilmaantunut jonkin verran ja muutaman kanssa keskustelut ovat käynnissä. Uudistettu CV on juuri tullut ulos uunista ja perehtyminen itsensä brändäämiseen on käynnistynyt.

Olen myös alkanut vihdoinkin miettimään mitä haluaisin isona tehdä. Mitkä ovat oikeat vahvuuteni ja miten ne istuvat yhteen oikeiden mielenkiinnon kohteideni kanssa.

Kuten sanottu on projektini nyt puolessa välissä. Henkisesti asiat ovat loistavalla tolalla, koti ja puutarha kukoistavat ja nukkuminen on paremmassa kuosissa kuin ennen. Painon pudotus on ollut pettymys samoin kuin fyysinen kehitys.

Kesäkuussa juostaan ja seurataan Mibe-indeksin kehitystä. Jos ei paino ala putoamaan niin ainakin reidet kasvavat.

Tavoitetaulukko puuttuu lomateknisistä syistä. Palataan siihen seuraavan seurantaraportin yhteydessä. Nyt lähden Tuusulanjärvelle soutelemaan.

Pallo pyörii taas

Aavemaiset katsomot Bundesliigassa osin miehitettyinä katsojien pahvikuvilla edustavat karmealla tavalla jalkapalloa koronan aikaan. Suomessa otteluihin päästetään maksimissaan 500 osallistujaa per katsomon osa. Ravintoloiden terasseille saa toki ahtaa yleisöä niin paljon tuolitilaa riittää kunhan vaan varmistetaan että takapuoli pysyy kiinni penkissä.

Jalkapallohan toki olisi taudin leviämisen kannalta vaarallisempi koronalinko katsojien halaillessaan kaikkia ympärillään olijoita kannattamansa juokkueen onnistuessa maalinteossa. Vastaavasti fanit joiden omassa päädyssä kävi vahinko pärskäyttelisivät kirosanoja sellaisella voimalla, että basiliskot leviäisivät koko katsomoalueelle. Onneksi nousuhumalaiset suomalaiset ovat aina pitäneet turvavälin naapuripöytiin eikä epätoivottavia lähentymisyrityksiä illan pimetessä koskaan tapahdu.

Senaatintori on suunnitteilla muuttaa kokonaisuudessaan terassialueeksi turistien houkuttamiseksi. Jokin logiikkahan näissä urheilutapahtumien ja ravintolaterassien hallituksen määräimissä sääntöeroavaisuuksissa täytyy olla. Eikös täydykin?

Senaatintori versus Bolt-arena samassa mittakaavassa.

Oma oikea jalkapallourani alkoi erään hiekkakentän laidalta parisen vuosikymmentä sitten. Olin liian hidas tai typerä jäädessä katsomaan vanhemman poikani treenejä ja yllättäen huomasin olevani osa joukkueen taustaryhmää. Joukkueenjohtajasta nousujohteinen urani vei seuraavaksi parin seuran hallitukseen ja ennen kuin huomasinkaan olin sekä seuran puheenjohtaja, että Uudenmaan piirihallituksessa. Tästä tilanne vielä kehittyi eli piirihallituspaikka muuttui varapuheenjohtajan pestin ja edelleen puheenjohtajaksi ja liiton puolella tulin valituksia liittovaltuuston edustajaksi ja jopa senkin puheenjohtajistoon.

Varsinainen pelaajaura onkin ollut huomattavasti mitättömämpi. Aloin pelaamaan kuninkaiden lajia sarjapeleissä vasta ikämiesikäisenä ikämiessarjoissa. Ja pakkoraossa kun en muuten saanut joukkuetta kasaan. Ura ei kovin montaa vuotta kestänyt.

Koko ikämiesjoukkueen tarina meinasi tyssätä ensimmäiseen peliin, josta saimme monen sadan euron sakot ilman lisenssiä pelaavien pelaajien ja puuttuvien ottelupöytäkirjojen vuoksi. Lisenssit olisi pitänyt hankkia jo edellisen vuorokauden aikana ja mistään pöytäkirjoista en nappulajoukkueen johtajakokemuksella ollut koskaan kuullutkaan.

Luottamushenkilönä ja eri joukkueiden taustana olen pyrkinyt luomaan toimintaedellytyksiä ja edistämään asioita, mutta myös samalla taistelemaan epäloogisuutta ja -oikeudenmukaisuutta vastaan. Väliin olen ollut mukavan miehen maineessa, väliin kapinakenraalina. Seurani on ollut Palloliiton kanssa muutamaan otteeseen napit vastakkain ja edustamani taho on aina finaalissa saanut vain hopeaa.

On jalkapallosta perheelle jotakin konkreettistakin hyötyä ollut. Fudiksen ansiosta esikoinen sai stipendin opiskelupaikkaan jenkeissä suorittaen paikallisessa yliopistossa kaksi erillistä tutkintoa ennätysajassa. Myös jalkapallon saralla tuli mantereen takana menestystä konferenssimestaruuksien muodossa.

Palloliiton Uudenmaanpiirin vihoviimeisen kevätkokouksen pääkirjoitus lähti aamusta ex-piirijohtajalle osaksi heinäkuun kevätkokouksen materiaalia. Kirjoituksen keskeisenä sisältönä oli valtiovallan tympeä kohtelu seuroja ja ylipäänsä koko urheilutoimintaa kohtaan. Jalkapallon täytyy jatkossa suurimpana urheilulajina ottaa edunvalvonta strategiseksi tavoitteeksi ja saada viestinsä Hesarin urheiluosiosta pääuutisten joukkoon.

Oma vaatimaton peliura loppui alati venähtäviin nivelsiteisiin kymmenisen vuotta sitten. Ja toki myös siihen etteivät taidot ja nopeus yksinkertaisesti enää riittäneet ikämiessarjoissa. Seuran puheenjohtajuudesta onnistuin irroittautumaan muutamia vuosia sitten ja hallituspaikan luovutin viime vuoden alussa. Edustusjoukkueen taustaryhmässä vaikutan edelleen eli meikäläisellä on rooli varajoukkueenjohtajana ja edustusjoukkueen ottelutapahtumien järjestelyissä. Palloliiton Uudenmaanpiirin puheenjohtajan ja Seuraparlamentin jäsenen roolit piti loppua jo alkukevään aikana, mutta korona on estänyt sääntömääräiset kevätkokoukset ja virat jatkuvat toistaiseksi. Virat eivät tosin tällä haavaa enää merkittävästi työllistä eikä vastuuta tai valtaa liiemmin ole.

Uudenmaanpiiri odottaa virallista siunausta järjestön lopettamiselle heinäkuussa ja Liiton Seuraparlamentti uusia jäseniä, joita päästään valitsemaan elokuussa.

Palloliitto on viime vuosina käynyt läpi suuren organisaatio- ja toimintamuutoksen. Organisaatiota keskitettiin ja suoraviivaistettiin, luottamusorganisaatiota harvennettiin. Muutoksesta huolimatta osa vanhoista rakenteista jäi henkiin. Liittovaltuuston korvannut Seuraparlamentti on edelleenkin mielestäni turha instanssi. Suhteellisen monen vuoden kokemuksella voin sanoa, ettei ainuttakaan liittohallituksen tai liiton henkilöstön esittämää asiaa olisi torpattu, yhtä mitätöntä jäsenmaksujen korotusta lukuunottamatta. Kaikki mitä esitetään menee sellaisenaan läpi. Instanssin voisi helposti korvata pitämällä Seurojen kokouksen vuosittain pääosin virtuaalisesti ja laajentamalla liittohallituspohjaa siten, että myös muutkin kuin pääsarjaseurat saisivat sinne edustustaan. Suunnitelmissa lisäksi on ainakin ollut muutaman oikean hallitusammattilaisen lisääminen liittohallitukseen, mutta se ei riittäne oikaisemaan kieroutunutta edustustoa, joka on valitettavasti muistuttaa lähes Veikkausliigan hallituksen kokoonpanoa. Ehdollepanotoimikunnan esitystä odotetaan siis mielenkiinnolla. Tänään julkistettu esitys puheenjohtajistosta ei tuonut nykytilanteeseen muutosta.

Eläköidyn toistaiseksi jalkapallosta siis viimeistään elokuussa. Pallo pyörii eikä peli yhtä miestä kaipaa. Seurani Pallokerho Keski-Uusimaan edustusjoukkueen grillimaisterina jatkan kylläkin niin kauan kuin kuormasta saa syödä. Ja Arsenalia kannatan hamaan loppuun saakka vaikkei seura sitä nykypelillään ansaitsisi.

Lomaviikko

Miten ihmeessä sapattivapaalla voi pitää lomaviikon. Eikös koko sapatti ole yhtä lomaa. Omat kaksi viimeistä kuukautta ovat olleet tiukkaan aikataulutettuja. Aikataulu on toki tarvittaessa joustanut, mutta olen silti pyrkinyt pitämään asettamistani tavoitteista kiinni. En tosin aivan kunnialla, kuten väliaikaraporteissani olen joutunut kaikelle kansalle paljastamaan.

Yhtä kaikki, päätin pitää tämän viikon lomaa. En ole liiemmin tehnyt mitään, paitsi lukenut kirjoja, maannut riippumatossa, köllöttänyt paljussa tai käyskennellyt tiluksilla. Nauttinut joutenolosta ja puron liplatuksesta.

Lintujen laulussa on riittänyt ihmettelemistä. Väliin nautinto oli kaukana kahden eri lajin pipertäjän kosiessa kilpaa talon katolla. Mustarastas on ottanut tontin hallintaansa lurittaen laulujaan aamusta iltaan.

Petterikin heräsi kevätnokosiltaan, Pipsan vedellessä vielä autuaana sikeitä. Uros-konnan suurinta herkkua ovat ovat voikukan kukinnot ja juuri nyt niitä pompahtelee näkyviin nopeammin kuin ehtii kitkeä. Ovat ryökäleet niin joustavia, ettei Winstonkaan saa niitä skalpeerattua kuin vähän kookkaampana, mutta silloin osa on jo ehtinyt lähettää siemenensä eli laskuvarjojoukkonsa matkaan ja suvun jatkuvuus on taas turvattu.

Pikku Perkele eli Petteri makaa ruokapöydällä.

Huomenna loma loppuu. Palaan taas arkisiin sapattiaskareisiin. Tällä vauhdilla autokatoksen tyhjät pullot on viety kauppaan viikossa eli takaseinän maalauksen voi aloittaa, Winstonin lankoja pitää hiukan siirrellä, autokatoksen kattotiiliä vähän korjailla, Sandman Deluxe 7 pitää metsästää jostakin divarista, puuttuvat Nesböt inventoida ja hankkia ja aloittaa vihdoin kirjasarjan lukeminen, kellarin siivousta jatkaa, korjata eteisen liukuovikaapin rikkoutunut pyörä, viimeistellä ranskalaisen kahvilan miljöö peltitauluilla jotka ovat vihdoin saapuneet, käynnistää pikakompostori, kääntää kompostikasa, rakentaa roskiskatos, hakea polttopuita, opiskella digitaalista markkinointia ja tekoälyä ja pilviratkaisuja, selvitellä juoksuteoriaa, tehdä päivittäiset HIIT:t ja punttitreenit, aloittaa taas pilateksen ja uimisen, päivittää CV:n, käydä työhaastattelussa, kirjoittaa romaania, julkaista blogia digitaalisuudesta ja Pikku Perkeleestä ja Paksu-Bertasta ja muusta mieleentulevasta…

Alkoi aavistuksen ahdistaa. Taidan siis siirtyä pihalle riippumattoon vielä täksi päiväksi hyvän dekkarin pariin. Palataan asiaan ensi viikolla uusien aiheiden tiimoilta.

Juokseminen on tylsää

Juokseminen on todella tylsää. En pidä siitä. Vauhtini on liian hidas, jotta tuntuisin etenevän tarpeeksi nopeasti ja samalla liian nopea, jotta ehtisin kunnolla nauttimaan maisemista ja siitä mitä juoksureitin ympärillä tapahtuu.

Juokseminen on myös valitettavasti tehokas tapa kohottaa kuntoa, joka on yksi sapattivapaani keskeisistä teemoista. Sillä saa myös hallittua painoa, joka on toinen keskeinen teema. Sattumalta kumpikaan näistä teemoista ei ole edistynyt aivan tavoitteiden mukaisesti.

Juokseminen edistäisi siis kahta eri tavoitetta. Miksi en sitten kirkuen ryntää polulle? Edelleenkin koska juokseminen on tylsää.

Olen myös käyttänyt perusteena olla juoksematta firman esimiespäivien yhteydessä pelatussa sählypelissä vuosi sitten revennyttä jännettä, mutta sekin on tekosyy. Polvi kipeytyy jo pelkästä pidempää jatkuneesta istumisesta eli järjestelmällinen liikunta saattaa jopa parantaa tilannetta vahvistaessaan tukilihaksia.

Pidän kävelystä. Eilen meni lähes 11 kilometrin lenkki 6,3 kilometrin keskinopeudella. Mitä eroa ripeällä kävelyllä on juoksemiseen? Tavallisesti pystyn perustelemaan itselleni lähes mitä vain, mutta nyt on pienoisia vaikeuksia.

Lähden siis purkamaan syytä miksi. Mennään negaation kautta.

Juoksemalla ei pääse eteenpäin riittävän nopeasti.
Pyörällä tai autolla pääsee toki kovempaa, mutta miksi vauhdilla olisi merkitystä. Pitkän suoran toiseen päähän pääseminen kestää pirun kauan ja matka tuntuu epämotivoivalta. Olisiko sittenkin syynä se ettei kunto ole kohdallaan. Että juokseminen ei tunnu hyvältä koska pomppiva sydän tuntuu tukalalta tunkiessaan kurkkuun asti.
Juostessa ei pysty nauttimaan maisemista
Onko vauhtini sittenkin liian kova vai meneekö kaikki keskittyminen juoksun kasassa pitämiseen? Pitäisikö harppomisen sijaan alkaa hölkkäämään pienin töpöttävin askelin?
Polvi ei kestä juoksemista.
Ei se kestä puutarhatöitäkään, eikä istumista, eikä muutakaan liikuntaa tai liikkumattomuutta. Opi kestämään hiukan kipua kuin mies!

Mikään kehittämäni syy ei siis oikeasti estä juoksemisen aloittamista. Sohvalla makaaminenkin on tylsää ja silti harrastan sitä parhaimmillaan tunteja päivässä.

Juoksu kilpaurheilulajina on hiipunut maassamme. Juokseminen oli aikanaan suomalaisten kansallislaji. Muistan lapsuudesta kesäiset olympialaiset ja sen kun tavallisesti hyvin hillitty isäni ryntäsi mökin verannalle huutamaan ”Viren voitti perkele” sellaisella volyymillä, että koko Vähä-Roine raikui. Itsekin kirmailin pitkin mökkiteitä yrittäen päivittäen parantaa aikaisempaa ennätystä kaivolle ja takaisin. Menestys ruokkii lajia ja sen puute on näivettänyt kilpajuoksua Suomessa.

Olin suhteellisen kova urheilemaan nuorena. Painin pienempänä kunnes ottelut muuttuivat painon kasvaessa nopeatempoisista heittosarjoista strategiseen pystypiereskelyyn. Pelasin koripalloa vaikkei siihen aikaan 180 senttinen vartaloni ollut ehkä se ideaalisin lajin näkökulmasta. Molemmissa lajeissa vahvuuteni ei ollut juoksunopeuteni tai -kestävyyteni vaan vasenkätisyyteni.

Ikämiesikäisenä löytyi jalkapallo. Lahelan Ponnistus toimi innostuksen sytykkeenä potkiessamme alati laajentuvalla naapuriporukalla vanhassa Lahelassa sijaitsevalla Lapo-areenan pölisevällä hiekalla sunnuntaisin.

Alueen oikea jalkapalloseura Tuusulan Palloseura otti yllättäen yhteyttä ja pyysi joukkueenjohtajasi perustettavaan ikämiesjoukkueeseen. Jokin käsittämätön heikkoudenhetki sai antamaan myöntävän vastauksen ja kasasin LaPo:n miehistä lähes kymmenen kiinnostunutta TuPS:n luvatessa toimittaa saman verran nimiä joukkueseen. Ensimmäistä sarjapeliä edeltävänä iltana sain sitten TuPS:n nimilistan joista huomasin puolet olevan samoja kuin LaPo-listallani. Kasassa siis reilut kymmenen pelaajaa, joista osa oli jo ilmoittanut esteellisyytensä huomiseen peliin. Siitä siis alkoi myös oma virallinen jalkapallourani eli tilanteen todettuani hankin itselleni sarjapelaamiseen oikeuttavan lisenssin vakuutuksineen. Ensimmäinen peli oli mitä oli. Osa katsojistakin haalittiin kentälle ja hävityn ottelun lisäksi ikämiesten taru meinasi loppua samantien saadessamme monen sadan sakot Palloliiton Uudenmaan piiriltä. Palataan tähän tuonnempana jossakin jalkapalloaiheisessa kirjoituksessani.

Ja palataan juoksemiseen. Luin Hesarin kirjoituksen ”Sinustakin voi tulla super”, jossa normaalista kuolevaisesta kehkeytyi parissa vuodessa ultrajuoksija, joka juoksenteli Turusta Tampereelle. Itse voisin pystyä suoriutumaan matkan Tuusulasta Tikkurilaan. Vaivoin.

Hesarin artikkeli keskittyy superkompensaatioon. Elimistöä pitää kuormittaa ja sen pitää antaa palautua. Jos kuormittaa liikaa liian usein ei kehitystä tapahdu, jos taasen kuormittaa liian harvoin ei kehitystä myöskään tapahdu. Uskoakseni olen onnistunut optimoimaan harjoitusohjelmassani molemmat mahdolliset virheet. Kun teen, teen täysillä, päivittäin ja liian usein. Sitten taas vastaavasti en tee pitkään aikaan mitään kun kroppa on loppu tai kun joka paikkaan sattuu.

Hyppiessäni interwebin ihmeellisessä maailmassa tuli vastaan tiedettä ja taidetta kyseisestä aiheesta. En ehkä tavoittele harrastusta ultrajuoksun parissa, mutta juoksemista alan lisäämään kunto-ohjelmassani. Superkompensaatiosta pitää lukea lisää ja pitää keskittyä tasaisempaan suorittamiseen ja oikean aikaiseen palautumiseen.

Tein siis pyhän päätöksen. Pistän paukkuja välitavoitteissa 5-6 juoksemiseen. Kokeilen kesäkuun ajan miltä suunnitelmallinen ja ohjattu juoksu vaikuttaa kunnon kehitykseen ja asenteeseen itse juoksemista kohtaan. Toukokuussa ehtii siis perehtymään aiheeseen ja sitä tukevaan teknologiaan. Eihän ilman aiheeseen soveltuvaa appsia voi mitään tehdä.

Välitavoite 3/8

Neljän kuukauden kehittymisohjelmasta on nyt takana 38% ja taasen analysoidaan kehittymistäni tai paremminkin sen puutetta ainakin joiltakin osin.

Olen hukannut ajantajun. Ihansamatai on yleisin päivä. Tunnistan oikeastaan vain perjantait ja nekin vain kiitos Twitter-hahmo Koomamiehen, jolla on tapana julkaista joka perjantai kuva itsestään juomassa Guinnesia pyöräilykypärä päässään. Ehkäpä muutkin viikonpäivät tarvitsisivat joitakin tunnusmerkkejä. Tai toisaalta mitä väliä päivillä on oikeastaan? Päivää seuraa yö ja sitten on taas päivä. Ja päiviä tuntuu riittävän ihan mukavasti.

Myös ajan mittaaminen on menettänyt merkityksen. Uutisia ei tarvitse katsoa tiettyyn aikaan koska ne voi lukea koska vain netistä. Vakioaikaan tulevat sarjat voi katsoa striimaten jälkeenpäin. Tai jo etukäteen ja monta jaksoa putkeen. Paitsi Pientä taloa preerialla. Ei kukaan voi vetistellä useampaa jaksoa peräkkäin.

Olen siis vihdoin antautunut suosiolla sapattimoodiin. Ei huolet paina, eikä rasitu polla. Ex-kollegan kysymykseen eräästä työasiasta lähetin vastaukseksi kuvan Lammassaaren pitkospuista ja juuri perustetusta perunamaasta. Taisin kyllä vastata varsinaiseen kysymykseenkin.

Päivittäinen rytmi jaoteltuna lukuisiin eri asioihin ei toimi ja se on huomioitava tavoitteissa. Jos huvittaa sahata lautoja kellarissa niin teen sitä niin pitkään kun kädet jaksavat piittaamatta siitä, että pitäisi myös hiukan opiskella tai saada jotain kirjallista tuotetuksi.

Teen ahkerasti jotakin, mutta pidempinä pätkinä. Alkuperäisen tavoiteasetannan mukainen ”Pilko päivä pieniin pätkiin ja tee kaikkea vähän” -metodi voidaan heittää romukoppaan. Se juontaa juurensa vanhakantaisesta työkulttuurista, joka myöskin kaipaisi vahvaa muutosta. Ehkäpä luon siitä konseptin joskus myöhemmin. Sitten kun sahaamiselta ennätän.

Uusi metodini ”Tee yhtä jutskaa niin kauan kuin huvittaa tai kroppa kestää” on paljon toimivampi ja henkisesti palkitsevampi. Tosin ruumista se ei aina palkitse. Lapion heiluttelu äkkiseltään päivän ajan ei tee hyvää lyhyellä juoksulla. Pitkällä luultavasti sitäkin enemmän. Tätähän pitää ruveta kehittelemään. Ehkäpä luon uran DIUPOD-konsulttina (Do it until bored or dropped). Ensi töikseni haastan erään podcastin oikeuteen metodini nimen käyttämisestä.

Osa tavoitteista on siis pahasti jäänyt ajasta jälkeen edustaen Elämä 1.0:n vanhoillista maailmaa. Elämä 2.0 ajattelee kokonaisvaltaisemmin, ei aseta kaikkeen tiukkoja ajallisia tai lopputuloksellisia tavoitteita. Justeeraan asiaan kunhan ennätän.

Elämä 2.0:n kunniaksi Sapattiman tekaisi Spotifyihin Easy Going soittolistan teidänkin kuunneltavaksi. Nauti keväästä, laita kuulokkeet korville ja musa pauhaamaan. Listan pitäisi olla kaikkien ylläpidettävissä eli voit lisäillä listalle halutessasi saman henkisiä kipaleita.

Aloitimme siis tälläkin kertaa henkisestä kehittymisestä filosofisella twistillä. Olen lopullisesti luopunut kaikista mitattavista tavoitteista mitä tulee henkiseen puoleen. Voin juuri nyt, tässä paikassa ja hetkessä henkisesti hyvin. Olo on harmoninen ja minun on hyvä olla. Mitä muuta enää voisin tavoitella?

Jatketaan unella, jolla on suora yhteys myös sekä henkiseen että fyysiseen minään. Riippukeinu on edelleenkin talvisäilössä kiitos yllättävän takatalven eli maailman paras paikka päikkäreille odottaa suotuisampia olosuhteita.

Yöunet ovat sen sijaan sujuneet vaihtelevasti. Syvän unen osuus on lisääntynyt, mutta muuten unen määrä on hiukan pienentynyt. Ensimmäinen kuukausi meni ilmeisesti univelan kuittaamiseen. Nyt unen määrä alkaa vakioitumaan seitsemään tuntiin eli tuntia tavoitetta vähäisempään määrään. Herään virkeänä eli viis kvantitatiivisestä tavoitteesta. Laatu ratkaisee.

Nukkumaan menen edelleenkin milloin sattuu ja samoin myös herään. Välillä myöhään nukuttuani päivä tuntuu hupenevan liian nopeasti jääden hiukan harmittamaan, mutta onneksi seuraava tai sitä seuraava korjaa tilanteen.

Koti- ja pihatyöt ovat vieneet tälläkin seurantajaksolla pääosan ajasta. Laajat alaterassit on pesty vielä kertaalleen ja öljytty, pihaa on myllerretty ja uusia puskia istutettu, kellaria alettu raivaamaan, robottileikkuri saatu pienten haasteiden jälkeen toimintakuntoon, autokatoksen pullovarasto on huvennut lähes puoleen ja se on muutenkin hiukan uudelleen järjestetty ja paljon muutakin joka nyt ei juuri tule mieleen on tehty. Paljun pesen ja lämmitän huomenna. Näin olen luvannut jo pari viimeistä viikkoa. Solinan käynnistys on myös jäänyt, mutta se ei johdu saamattomuudesta vaan sääolosuhteista.

Kaiken kaikkiaan koti ja puutarha -osakokonaisuus voi hyvin. Asioiden kuntoonlaitto vie tosin järkyttävästi enemmän aikaa kuin kuvittelisi.

Kirjoittaminen tökkii pahasti. Se on pakko myöntää. Romaani ei edelleenkään ole edistynyt toivotulla tavalla ja kodin kunnostus syö aikaa muulta kirjalliselta tuotannolta mukaan lukien tämä blogi. Ehkä homma piristyy tulevina viikkoina. Tai sitten ei.

Merkittävin kirjallinen tuotos lienee kootut selitykset veroilmoituksen korjaukseen. Sain tuotetuksi reilun kolmen tonnin edestä lisävähennyksiä. Se onkin sitten toinen asia menevätkö selitykset läpi verottajalta.

Fyysisestä kehityksestä olen pyrkinyt pitämään tiukasti kiinni. Aamu HIIT:t olen edelleenkin vetänyt ainakin joka toinen päivä. Kävellyt olen myös suhteellisen ahkerasti ja lihaskunto on hoitunut pääosin lapion, talikon tai sahan avustuksella. Lenkkeily on sen sijaan jäänyt lähes tyystin väliin. Pakollisen mittaus-cooperin kävin tempaisemassa keskinkertaisin lopputuloksin. Pakko alkaa juoksemaan, koska juoksukunto ei oikein muuten parane.

Painonhallinta ei edisty. Vaa’an viisari pomppii ylös-alas päivittäin. Kroppa tuntuu kuitenkin jotenkin jämäkämmältä eli en vielä huolestu kuin pikkaisen.

Ohjelmaan piti ottaa mukaan myös kehon mittaamisen eli välietapeissa mittaan rintakehän, käsivarsien, vyötärön, lantion ja reiden ympärysmitat. En ole moista saanut edelleenkään aikaan, mutta laitetaan tavoitteeksi seuraavalle jaksolle. Kaikki mitä voit lykätä huomiselle, kannattaa aloittaa aikaisintaan ensi kuussa pitää edelleenkin paikkansa.

Verenpaine on edelleenkin kunnossa paitsi että yläpaine on edelleen hiukan tavoitetta korkeammalla. Pitäisi alkaa mittamaan hiukan useammin.

Opiskelua en ole harrastanut laisinkaan ellei jalkapallomanageraamisen opiskelua lasketa moiseksi. Uusien taktiikoita on tullut laadituksi ja pelaajakauppaa käydyksi Football Manager 2020-pelissä. Tosin siinäkin lajissa ei merkittävää kehittymistä ole tapahtunut. Haalandin parin ensimmäisen kauden uskomaton maalintekokyky on hiipunut, mutta onneksi sekä laitahyökkääjät että -pakit ovat onnistuneet paikkaamaan kärjen hyytymistä kiitettävällä tahdilla. Suurimpana haasteena on juuri tällä haavaa pätevien laitalinkkien liian suuri määrä eli en pysty peluuttamaan kaikkia riittävästi. Tämä johtaa muutaman tulevaisuuden avainpelaajan haluun poistua Arsenalin muonavahvuudesta.

Antonyn soppari on kohta katkolla eikä herra suostu uusimaan sitä vaikka peluutan jäppistä avauksessa lähes jokaisessa matsissa. Pelaajan tehot ja arvo ovat sitä luokkaa ettei ole varaa päästää karkuun ainakaan korvauksetta. Päätös pitäisi tehdä piakkoin. Jos pistän myyntiin niin ei ole uudesta sopimuksesta mitään toivoa, jos en niin soppari saattaa syntyä, mutta yhtä hyvin saattaa kaveri tehdä sopimuksen toiseen seuraan ilman siirtokorvausta. Varsinainen dilemma. Onneksi tämä taitaa olla seurantajakson ainoa oikea todellinen huoleni.

Välitavoite 3/8 15.5.2020 tulokset:

Asia	Tavoite 2/8	Tulos	Arvosana
Juoksukunto	3,4 kilometriä alle 21 minuuttiin. Kehitystä tapahtunut sitten viime mittauksen, mutta ei lainkaan alkupään tavoitteiden mukaisesti.	22:21	Välttävä
Verenpaine	Lopputavoite erinomainen vähintään 119/79, välitavoite pysynyt ennallaan	131/72	Hyvä
Lihaskunto	Ei määritelty, tavoite määriteltävä toukokuun loppuun mennessä	Ei määritelty	Ei tulosta
Fyysinen harjoittelu	2 tuntia päivässä. Tähän olen laskenut mukaan myös fyysiset pihatyöt.	97%	Kiitettävä
Fyysinen harjoittelu	Joka päivä yli 10 000 askelta.	79%	Hyvä
Painonhallinta	Tavoite 83,5 kiloa	85,2	Heikko
Painonhallinta	Vartalon mitat. Pitää määritellä ja tietysti myös mitata. Määriteltävä huhtikuun loppuun mennessä. UUSI	Ei määritelty	Ei tulosta
Uni	8 tuntia yössä	91%	Kiitettävä
Henkinen kehittyminen	Ei määritelty, tavoite määriteltävä huhtikuun loppuun mennessä	Ei määritellä	Kiitettävä
Kirjalliset tuotokset 1	2 tuntia päivässä	75%	Tyydyttävä
Kirjalliset tuotokset 2	Romaanin edistyminen, tarkempi tavoite määriteltävä huhtikuun loppuun mennessä	Ei edistystä	Heikko
Kodinkunnostus	2 tuntia päivässä	80%	Hyvä
Opiskelu	2 tuntia päivässä	25%	Heikko
Itsekuri	Vapaapäiviä korkeintaan yksi viikossa	100%	Kiitettävä
Itsekuri	Tulosten kirjaus päivittäin	60%	Välttävä
Ruoka	Ruuan laittamiseen ja sen nauttimiseen käytetty laatuaika. Tavoite 2 tuntia päivässä.	80%	Hyvä

Prosenttien arvosanat on skaalattu sumealla logiikalla kouluarvosteluista (4-10 -> 0-100) seuraavasti:

89-100	Kiitettävä
76-88	Hyvä
63-75	Tyydytävä
51-63	Välttävä
0-50	Heikko

Yhteenvetona kehittyminen etenee edelleenkin keskimääräisesti. Romaaniin, painonhallintaan, juoksemiseen ja opiskeluun on oikeasti pantava lisää paukkuja. Fyysinen harjoittelu, henkinen kehittyminen ja kotityöt ovat kehittyneet oikeaan suuntaan.

Seuraavat askeleet työuralla

Olen ollut siinä mielessä onnellisessa asemassa, että työ on pääsääntöisesti etsinyt minut enkä minä työtä. Headhunterit ovat jollain mystisellä logiikalla löytäneet yhteystietoni ja toistuvasti ehdotelleet tehtäviä ja yrityksiä, joista en yhtään tiennyt olevani kiinnostunut. Rehellisyyden nimessä sanottakoon, että olen myös työurani aikana lähetellyt hakemuksia, mutta mikään niistä ei ole tärpännyt. Liekö syy hakemuksissani vai olenko passiivisena kiinnostavampi?

Vaikkei sapattivapaan askereisiin kuulu palkkatyön tekeminen, sen hakeminen alkaa jo pikkuhiljaa olla ajankohtaista. Välillä rekrytointiprosesseissa saattaa kulua uskomaton aika. Ennätykseni taitaa olla kuutisen kuukautta ensi kontaktista. Tavoitteenihan on palata sorvin ääreen viimeistään syksyllä, eli alustavat toimenpiteet on syytä aloittaa ajoissa.

Muutamia yhteydenottoja on tullut ja niistä pari on sisältänyt mielenkiintoisia elementtejä. Olen yrittänyt miettiä, mitä työpaikalta haluan. Jotenkin aihe on ollut hankala. Yrttitarhan perustaminen tai kellariin parikymmentä vuotta sitten varastoitujen lankkujen sahaaminen on juuri nyt ollut mielenkiintoisempaa. Aivot ovat menneet sapattimoodiin ja työasioihin palaaminen on ollut hiukan haastavaa. Toisaalta on ollut vapauttavaa ajatella kaikkea muuta kuin työasioita – ensimmäistä kertaa ties kuinka moneen vuoteen tai jopa vuosikymmeneen.

Työnhakuun pitää siis aktivoitua. Siispä päivitin LinkedIn profiilini pikaisesti. Vaihdoin totisen naaman hymyilevään ja siirsin jalkapalloon liittyvät toimenkuvat vapaaehtoiskategorian alle. Sellainenkin oli jossakin vaiheessa palveluun ilmestynyt.

Seuraavaksi olisi CV:n vuoro. Nykyinen on tehty vuosia sitten erään yrityskaupan yhteydessä jonkun henkilöanalyysejä tekevän firman pohjaan. Tuotos on hyvinkin yksityiskohtainen, muttei kauhean myyvä. Template pitää muuttaa dynaamisemmaksi, lisätä värejä ja ammattimaisen näköinen kuva itsestäni. Miten ihmeessä meikäläisestä saa aikaiseksi sellaisen? Kiitos koronan tukan saa kohtapuolin aisoihin vain ponnarilla. Lisäksi nykyinen yhdeksän sivuinen hirvitys pitää puristaa vähintään kolmasosaan. Helpoimmalla pääsisi kun vain poistaisi 66% uran aikaisista tehtävistä. Tosin joku tarkkasilmäinen rekrytoija saattaisi pitää toistuvia useamman vuoden mittaisia aukkoja työhistoriassa arveluttavina. Kaipa sapattivapaissakin menee raja jossakin kohtaa.

Yritin luetteloida asioita joita pidän tärkeänä työpaikassa tai työn sisällössä ja samalla asioita, joita yritän välttää tulevaisuudessa. Kaikkea hyväähän ei koskaan saa, eikä kaikkea ikävää pysty välttämään, mutta ei kannata ryhtyä toimeen, jossa on jo lähtökohtaisesti enemmän miinuksia kuin plussia.

Pros and Cons – Balance and Evaluation Concept

Työn mielekkyyttä lisäävät asiat:

Epäformaali organisaatio
Esimies, joka asettaa tavoitteet, muttei puutu yksityiskohtiin niiden saavuttamiseksi
Riittävästi päätäntävaltaa oman vastuualueen suhteen
Yrityksellä selkeä strategia ja visio
Yrityksen ilmapiiri avoin uusille ajatuksille ja innovaatioille

Työn mielekkyyttä vähentävät asiat:

Yrityksellä ei päämäärää, mennään markkinan tai omistajan lyhyen tähtäimen oikkujen mukaisesti
Mikromanageeraava esimies tai epäolennaiset sisäiset tai ulkoiset kontrollimekanismit (esim. SOX)
Paljon byrokratiaa ja hidas/epäselvä päätöksentekoprosessi
Resurssit (budjetti/tiimiläiset) eivät ole suhteessa tavoitteisiin tai vastuuseen
Oman vastuualueen päätöksiä tehdään jossakin muualla (esim. konsernitasolla)

Haasteena on se ettei kaikkia asioita pysty selvittämään työhaastattelujen aikana. Työpaikan olosuhteet saattavat myös muuttua työsuhteen aikana.

Olen ollut tietohallinnon johtotehtävissä viimeiset parikymmentä vuotta. Olen siinä hommassa hyvä ainakin omasta ja todennäköisesti äitinikin mielestä. Jälkimmäisenä mainittu on luultavasti tehnyt aaltoja pilven reunalta viimeiset vuodet.

Tietohallinnon merkitys yrityksissä kasvaa, ja alueen tehtävät sekoittuvat liiketoiminnan kehitykseen vuosi vuodelta voimakkaammin. Joillakin aloilla IT on koko business.

Jonkin verran on tullut hypittyä tehtävästä ja yrityksestä toiseen. Työpaikan vaihtoon on toki aina ollut selkeä peruste. Uusi tehtävä on joko tarjonnut uusia suurempia vastuita tai haasteita, tai vanha työ on muuttunut negatiiviseen suuntaan. Jokaisessa työpaikassa on ollut hyviä ja huonoja puolia eli täydellistä ei vielä ole vastaan tullut enkä usko sellaista olevan.

Mitä sitten haluaisin seuraavaksi tehdä? Jotain missä on uusia haasteita. Jotain mitä en ole aiemmin tehnyt. Hypätä oman mukavuusalueen ulkopuolelle, joka tosin on kasvanut vuosien varrella aika laajaksi.

Mennäkö mukaan perinteiseen vai hypätä start-up maailmaan? Ehkäpä paras kompromissi olisi kahden edellisen luova hybridi. Olemassa oleva vakavarainen firma, joka uudistuu voimakkaasti. Yritys jolla on resursseja innovoida uutta ja ottaa hallittuja riskejä.

Vaikka ikäni puolesta alan stereotyyppisesti edustamaan enemmänkin kokemusta kuin innostusta, ei ennakkokäsitykseen kannata luottaa. Innovointi on edelleenkin tärkein motivaattorini. Haluan haastaa ja tulla haastetuksi. Haluan keksiä uusia tapoja tehdä vanhoja asioita paremmin, nopeammin tai kustannustehokkaammin. Haluan olla vahvasti mukana luomassa kokonaan uusia asioita, uutta toimintatapaa tai uutta businestä. Ja etenkin sellaista mitä en ole ennen luonut. Toki kokemus helpottaa myös innovointia. Hyvä, aikanaan toteutettu asia on helppo muuntaa uuteen tarpeeseen uudessa ympäristössä. Aina ei pyörää tarvitse keksiä uudelleen. Riittää kun sen sijoittaa oikeaan kohtaan prosessia.

Joskus aikanaan kuvittelin luovuuden olevan ainoan moottorin innovaatioihin, mutta mielipiteeni osittain muuttui osallistuessani Hartwallilla ollessani Heinekenin vuotuiseen innovaatiokilpailuun. Kenellä tahansa oli mahdollisuus ideoida nimettyjen aihe-alueiden puitteissa ja kuka tahansa kykeni rikastamaan muiden ideoita entisestään.

Koko henkilöstölle avoinna olevasta kilpailusta parisen kymmentä henkilöä kutsuttiin muutaman päivän innovaatikoulutukseen vetäjänään Eddie Obeng Henleyn yliopistosta. Päivien aikana avoimen kilpailun lopputuotoksena syntyneitä innovaatioita paranneltiin, yhdisteltiin, revittiin palasiksi ja taas koottiin vieläkin paremmiksi järjettömällä vauhdilla lukuisia eri menetelmiä käyttäen. Osan osallistujista kaaoskynnys ylittyi voimakkaassa paineessa. IT-ammattilaisten yhtenä vahvuutena voi pääsääntöisesti mainita korkean sietokyvyn kaikkeen kiireelliseen, poikkeukselliseen ja ennakoimattomaan. Itselleni ei nopeatempoinen uusi ja ihmeellinen tuottanut ahdistusta, vaan päin vastoin lähes nautintoa. Päivien kohteeksi kilpailusta otetut kymmenen uutta ideaa rajoittuivat/jalostuivat kolmeksi, joiden taakse valjastettiin tiimit tavoitteenaan saada toimiva kaupallinen konsepti aikaiseksi kuukaudessa kymppitonnin budjetilla mahdollisiin ulkoisiin kustannuksiin.

Tiimi, joka koostui yhdestä suomalaisesta pellavapäästä, parista puukenkäkansalaisesta, yhdestä Espanjan senjoritasta, Unkarin yliaktiivisesta markkinointi-immeisestä ja yhdestä meksikaanosta aloitti korona-henkisen etäprojektin tavoitteenaan luoda kokonaan uusi konsepti oluen säilyttämiseen ja nauttimiseen. Tiimiläisten aikaeroista johtuen (= Meksiko) kaikki kokoukset pidettiin aikaisintaan kuuden aikaan illalla. Aiheeseen liittyen mailia singahti lukemattomia määriä päivittäin. Sitä tuli niin tiuhaan, että aloin jossakin vaiheessa ihmetellä, olenko tiimissämme ainoa jolla on myös oikea työ, joka pitää hoitaa kilpailun ohella.

Kuukaudessa saimme unkarilaisen mainostoimiston avustuksella aikaiseksi markkinointimateriaalit mukaan lukien hissipuheet, 30 sekunnin mainosfilmin ja tiimimme vaatetuksen. Heinekenin tuotekehitys avusti synnyttämään uuden tuotteen toimivia pakkauksia. Olimme 100%:n varmoja siitä että käsissämme on uskomaton uusi innovaatio, joka suorastaaan ryöstetään käsistä Heinekenin vuotuisessa innovaatiotapahtumassa. Tapahtuman puitteiksi oli valjastettu Amsterdamin keskustan vanha kauppahalli Beurs van Berlage, joka nykyään toimii erinäisten tapahtumien näyttämönä. Päivän kiihkeä tapahtuma sisälsi konsernin tuoteuutuuksia, tuhansia vieraita ja kilpailun kolmen innovaatiokilpailun finalistin kesken. Yhdessä päivässä satoja hissipuheita loppupäivästä oluelta ja minttupastilleilta tuoksuvalta standiltämme.

Tulimme lopulta toiseksi. Voittajaa ei koskaan viety kaupalliseen tuotantoon kun selvisi ettei sen hintaa saatu lähellekään sitä mitä oli arvioitu.

Hollantilaiset rakastaa näytä muovinpalasia, joita pidetään työpöydällä.

Messuhallin purkuoperaatio on myös jäänyt elävästi mieleen. Oma ständi tuli purettua hetkessä, joten pääosa ajasta meni Heinekenin eri tytäryritysten tuotestandien tyhjentämiseen. Oluesta.

Samassa yhteydessä selvisi myös miksi Espanjassa kauniimpi sukupuoli lisää välillä olueen sokeria. Sokeri vie juomasta vaahdon, eikä siis tartu viiksiin.

Palataan siis kysymykseen mitä haluan tehdä seuraavaksi? Tietenkin jotakin mitä en ole aiemmin tehnyt. Ehdotuksia saa esittää.

Winston

Mitä tulee ostamuksiin niin olen elämäni aikana tehnyt kolme hankintaa joita en ole koskaan katunut.

Näistä ensimmäinen on Jura-merkkinen kahviautomaatti, joka vielä kohta yli kuuden vuoden ikäisenä tekee loistavaa kahvia, eikä sitä ole tarvinnut kertaakaan huollattaa. Nyt tämän kirjoitettuani se varmastikin laukeaa viimeistään huomenna. Laskin aikoinaan business casen vempeleelle ja sain 18 vuoden takaisinmaksuajan säästyneenä viemäriin kaadettuna kahvina Moccamasteriin verrattaessa. Kahvin kulutuksen säästöllä on äärettömän hankala saada aikaan kannattavia tuottolaskelmia. Tai ainakaan sellaisia joilla olisi nopea takaisinmaksuaika.

Toinen on etupihalla viimeiset pari vuotta tyhjänpanttina seisonut italialainen urheiluauto Fiat Punto, josta maksoin yli kahdeksan vuotta sitten tonnin ja jota on korjailtu toisen mokoman edestä. Autolla on karmea ajaa ilman ensimmäistäkään tehostinta tai talvisin toimivaa lämmitintä tai kesäistä ilmastointia. Yhtä kaikki on Puntolla opetettu kaksi poikaa ajamaan ja samalla opetettu heidät arvostamaan mitä tahansa nykyaikaiset kriteerit täyttävää autoa Punton sijaan.

Lasten ajo-opettajana toimiminen on lämpimästi suositeltava tapa tutustua jälkikasvuun. Pieni auto, tunteja ajamista pikkuteillä ja väliin suuremmillakin straadoilla pakottaa keskustelemaan. Kukaan ei pysty illasta toiseen istumaan tuppisuuna muutamia kuukausia. Nuoremman pojan kanssa soitettiin Radio Rockin 500 listaa läpi Spotifystä ja kilpailtiin kumpi tietää biisin nopeammin. Taisin hävitä noin 499-1. Ei raukka tunnistanut Alice Cooperin Poisonia.

Kolmas ja viimeisin hankinta on kolmatta vuotta pihaa kiertävä Winston. Winston tottelee myös syntymänimenään Husqvarna Automover eli kyseessä on robottiruohonleikkuri.

Tein aikanaan jälkikasvun kanssa diilin, että heidän hommanaan on ruohon leikkuu ja autojen pesu. Perheeni on siis vuosikausia ajanut kylän likaisimmilla autoilla ja piha on muistuttanut viidakkoa.

Jälkimmäinen korjaantui kun Winston ilmestyi kuvioihin. Winston on hypnoottinen esine. Sen päätöntä kohellusta ympäri pihaa on vaikea olla seuraamatta. Kotonamme pörrää harvakseltaan myös Himuli eli himaimuri eli robotti-imuri jonka katselu aiheuttaa samankaltaista hypnoottista lamaannusta katsojassaan.

Winston vauhdissa viime kesänä.

Laittaessani Winstonia toimintakuntoon täksi nurmen kasvukaudeksi ilmoitti tuo ihmeellinen olento yksitoteen ”No loop” ja kieltäytyi kaikesta yhteistyöstä. Sininen valo vilkkui vihreän sijaan telakassa joka tarkoitti siis käytännössä sitä, että jokin Winstonin elämää rajoittavista kolmesta maan alle upotetuista suhteellisen pitkistä langoista ei johda sähköä eli siis kansankielellä on poikki.

Alkoi ihmettely mikä olisi paras tapa selvittää mistä lanka mahtoi olla katkennut. Mitään lankojen lähettyvillä tapahtuneita maankaivuu operaatioita ei oltu tehty eli selkeää paikkaa oli mahdotonta päätellä.

Onneksi on ystäviä jotka ymmärtävät sähköhommien päälle ja omistavat tarvittavat laitteet ja mittarit. Paikka missä langat yhdistyvät (vasen ja oikea rajalanka ja pihan poikki kulkeva ohjauslanka) löytyi pihan kauimmaisesta nurkasta ja samalla varmistui, että rikkouma on lyhyemmässä rajalangassa. No lanka noin puolestavälistä poikki ja uusi mittaus. Parin poikkaisun jälkeen katkoskohta löytyi erään viimekesäisestä puiden istututuksista jäljelle jääneen multa- ja savikasan alta. Langat yhteen ja telakan vilkkuva sininen valo muuttui taas vihreäksi.

Olisitte nähneet Winstonin riemun sen kurvatessa vielä osittain kitukasvuisen nurmen kimppuun. Se ei välittänyt kuorikeesteestä hyökätessään vastaistutetun kanukkapensaan kimppuun. Kuorike vaan pöllähti sen teloessa puskat.

Ai niin. Yksi ostoksista on kaupan. Italialainen urheiluauto vaihtaa omistajaa tarjousten perusteella. Lähtöhinta 1000 euroa. Kaupanpäälle tulee ajo-opettajan jarrupoljin, jos sen jostain vielä löydän. Saa tarjota.

Kesät Hämylandiassa

Vietin kaikki ala-asteiän kesät Hämeessä kesämökillä. Pari kolme kertaa kesässä pääsin joko oman perheen tai naapurien kyydissä Hämeenlinnaan tai Hämylandiaan kuten me pääkaupungista tulleet mökkiläiset sitä kutsuimme.

Hämeenlinna oli maaginen paikka. Tori oli täynnään elämää ja sen sivukujilta löytyi yksi mökkielämän piristäjistä eli divari.

Kahdella Korkkarilla divarista sai vaihdossa yhden tilalle. En tiedä miten divarin pitäjät saivat voita leipänsä päälle jos suurin osa kaupasta perustui nimikkeiden vaihdantaan, Vaihdanta tapahtui tosin ihan hyvällä voittomarginaalilla, mutta jos raha ei vaihtanut lainkaan omistajaa mistä tulot?

Hämmenlinnan divari sijaitsi jommassa kummassa liikkeessä. Suuremmalla todennäköisyydellä oikeanpuoleisessa.

Korkeajännityksistä oppi saksankielen avainsanat, Jerry Cottoneista mallia miehisyyteen ja Yrjö-kirjoista ymmärrystä hämäläisiin. Ensiksi luettiin omat teokset ja sitten ne vaihdettiin päittäin naapurimökin mukuloiden kesken ja lopuksi kiikutettiin divariin.

Hämylandiassa käytiin myös ulkona syömässä. Tosin useimmiten Raketti-Anttilassa, Suomen ensimmäisessä supermarketissa. Itse söin siihen aikaan aina vain ja ainoastaan Wiener-leikettä. Hyvän leikkeen tunnisti siitä, että sitruunasiivun päällä oleva anjovis maistui tosi pahalta. Mitä pahempaa anjovista sitä parempi leike.

Mökin lähettyvillä sijaitsi jo edesmennyt Miehoilan kauppa. Miehoilan nimi oli erään tarinan mukaan peräisin jonkin työmiehen sanoista ohittaessaan kylän sijaintia aikoinaan. Ukko päätti levähtää sanoen ”Mie hoilaan tässä” ja siitähän kylä sai nimen.

Hämeessä kaikki on tunnetusti hidasta, mutta Miehoilan kyläkaupassa, jossa oli laajempi karkkivalikoima kuin Torvoilan vastaavassa, se oli vielä moninkertaisesti hitaampaa. Pari pirttipöydän penkkiä reunusti kauppaa ja ne olivat usein miehitettyjä tilausvuoroaan odottavia asiakkaita. Jääkaappia ei ollut eli jos tilaukseen kuului jotain viileässä säilytettävää niin kauppaa pyörittävä mummeli ”kipaisi” hakemaan tuotteet kellarista. Vihennekset käytiin hakemassa pihan puutarhasta. Kellään ei ollut kiire ja tulipahan kylän kuulumiset kuultua odottelun aikana muutamaankin kertaan. Torvoilan kauppa oli lisäksi myös boikotissa myyjän laskiessa hinnat toistuvasti väärin, aina suosien kauppiasta. Kauppias teki laskut paperin kulmaan ja pikkupoika päässänsä ja aina päädyttiin eri lopputulokseen.

Läheiseen maatilan pihaan tuli myös kauppa-auto pari kertaa viikossa. Kylän omat ja lomailevat mukulat seisoivat jo tuntia ennen auton tuloa odottamassa. Kauppa-autolta ostettiin useimmiten hopeatoffee-patukoita, mehujäätelöä ja kylmää limua.

Mökki on edelleen paikallaan, mutta sekä Torvoilan että Miehoilan kyläkaupat ovat kadonneet jo vuosikymmeniä sitten. Maaseudun autioituessa ei kyläkaupoilla ole enää elintilaa. Nyky-mukula tekee mökkiostoksensa Hauhon supermarketista, jossa ei tarvitse odotella eikä väitellä laskun loppusummasta.