Pallo pyörii taas

Aavemaiset katsomot Bundesliigassa osin miehitettyinä katsojien pahvikuvilla edustavat karmealla tavalla jalkapalloa koronan aikaan. Suomessa otteluihin päästetään maksimissaan 500 osallistujaa per katsomon osa. Ravintoloiden terasseille saa toki ahtaa yleisöä niin paljon tuolitilaa riittää kunhan vaan varmistetaan että takapuoli pysyy kiinni penkissä.

Jalkapallohan toki olisi taudin leviämisen kannalta vaarallisempi koronalinko katsojien halaillessaan kaikkia ympärillään olijoita kannattamansa juokkueen onnistuessa maalinteossa. Vastaavasti fanit joiden omassa päädyssä kävi vahinko pärskäyttelisivät kirosanoja sellaisella voimalla, että basiliskot leviäisivät koko katsomoalueelle. Onneksi nousuhumalaiset suomalaiset ovat aina pitäneet turvavälin naapuripöytiin eikä epätoivottavia lähentymisyrityksiä illan pimetessä koskaan tapahdu.

Senaatintori on suunnitteilla muuttaa kokonaisuudessaan terassialueeksi turistien houkuttamiseksi. Jokin logiikkahan näissä urheilutapahtumien ja ravintolaterassien hallituksen määräimissä sääntöeroavaisuuksissa täytyy olla. Eikös täydykin?

Oma oikea jalkapallourani alkoi erään hiekkakentän laidalta parisen vuosikymmentä sitten. Olin liian hidas tai typerä jäädessä katsomaan vanhemman poikani treenejä ja yllättäen huomasin olevani osa joukkueen taustaryhmää. Joukkueenjohtajasta nousujohteinen urani vei seuraavaksi parin seuran hallitukseen ja ennen kuin huomasinkaan olin sekä seuran puheenjohtaja, että Uudenmaan piirihallituksessa. Tästä tilanne vielä kehittyi eli piirihallituspaikka muuttui varapuheenjohtajan pestin ja edelleen puheenjohtajaksi ja liiton puolella tulin valituksia liittovaltuuston edustajaksi ja jopa senkin puheenjohtajistoon.

Varsinainen pelaajaura onkin ollut huomattavasti mitättömämpi. Aloin pelaamaan kuninkaiden lajia sarjapeleissä vasta ikämiesikäisenä ikämiessarjoissa. Ja pakkoraossa kun en muuten saanut joukkuetta kasaan. Ura ei kovin montaa vuotta kestänyt.

Koko ikämiesjoukkueen tarina meinasi tyssätä ensimmäiseen peliin, josta saimme monen sadan euron sakot ilman lisenssiä pelaavien pelaajien ja puuttuvien ottelupöytäkirjojen vuoksi. Lisenssit olisi pitänyt hankkia jo edellisen vuorokauden aikana ja mistään pöytäkirjoista en nappulajoukkueen johtajakokemuksella ollut koskaan kuullutkaan.

Luottamushenkilönä ja eri joukkueiden taustana olen pyrkinyt luomaan toimintaedellytyksiä ja edistämään asioita, mutta myös samalla taistelemaan epäloogisuutta ja -oikeudenmukaisuutta vastaan. Väliin olen ollut mukavan miehen maineessa, väliin kapinakenraalina. Seurani on ollut Palloliiton kanssa muutamaan otteeseen napit vastakkain ja edustamani taho on aina finaalissa saanut vain hopeaa.

On jalkapallosta perheelle jotakin konkreettistakin hyötyä ollut. Fudiksen ansiosta esikoinen sai stipendin opiskelupaikkaan jenkeissä suorittaen paikallisessa yliopistossa kaksi erillistä tutkintoa ennätysajassa. Myös jalkapallon saralla tuli mantereen takana menestystä konferenssimestaruuksien muodossa.

Stu Bobcats

Palloliiton Uudenmaanpiirin vihoviimeisen kevätkokouksen pääkirjoitus lähti aamusta ex-piirijohtajalle osaksi heinäkuun kevätkokouksen materiaalia. Kirjoituksen keskeisenä sisältönä oli valtiovallan tympeä kohtelu seuroja ja ylipäänsä koko urheilutoimintaa kohtaan. Jalkapallon täytyy jatkossa suurimpana urheilulajina ottaa edunvalvonta strategiseksi tavoitteeksi ja saada viestinsä Hesarin urheiluosiosta pääuutisten joukkoon.

Oma vaatimaton peliura loppui alati venähtäviin nivelsiteisiin kymmenisen vuotta sitten. Ja toki myös siihen etteivät taidot ja nopeus yksinkertaisesti enää riittäneet ikämiessarjoissa. Seuran puheenjohtajuudesta onnistuin irroittautumaan muutamia vuosia sitten ja hallituspaikan luovutin viime vuoden alussa. Edustusjoukkueen taustaryhmässä vaikutan edelleen eli meikäläisellä on rooli varajoukkueenjohtajana ja edustusjoukkueen ottelutapahtumien järjestelyissä. Palloliiton Uudenmaanpiirin puheenjohtajan ja Seuraparlamentin jäsenen roolit piti loppua jo alkukevään aikana, mutta korona on estänyt sääntömääräiset kevätkokoukset ja virat jatkuvat toistaiseksi. Virat eivät tosin tällä haavaa enää merkittävästi työllistä eikä vastuuta tai valtaa liiemmin ole.

Uudenmaanpiiri odottaa virallista siunausta järjestön lopettamiselle heinäkuussa ja Liiton Seuraparlamentti uusia jäseniä, joita päästään valitsemaan elokuussa.

Palloliitto on viime vuosina käynyt läpi suuren organisaatio- ja toimintamuutoksen. Organisaatiota keskitettiin ja suoraviivaistettiin, luottamusorganisaatiota harvennettiin. Muutoksesta huolimatta osa vanhoista rakenteista jäi henkiin. Liittovaltuuston korvannut Seuraparlamentti on edelleenkin mielestäni turha instanssi. Suhteellisen monen vuoden kokemuksella voin sanoa, ettei ainuttakaan liittohallituksen tai liiton henkilöstön esittämää asiaa olisi torpattu, yhtä mitätöntä jäsenmaksujen korotusta lukuunottamatta. Kaikki mitä esitetään menee sellaisenaan läpi. Instanssin voisi helposti korvata pitämällä Seurojen kokouksen vuosittain pääosin virtuaalisesti ja laajentamalla liittohallituspohjaa siten, että myös muutkin kuin pääsarjaseurat saisivat sinne edustustaan. Suunnitelmissa lisäksi on ainakin ollut muutaman oikean hallitusammattilaisen lisääminen liittohallitukseen, mutta se ei riittäne oikaisemaan kieroutunutta edustustoa, joka on valitettavasti muistuttaa lähes Veikkausliigan hallituksen kokoonpanoa. Ehdollepanotoimikunnan esitystä odotetaan siis mielenkiinnolla. Tänään julkistettu esitys puheenjohtajistosta ei tuonut nykytilanteeseen muutosta.

Eläköidyn toistaiseksi jalkapallosta siis viimeistään elokuussa. Pallo pyörii eikä peli yhtä miestä kaipaa. Seurani Pallokerho Keski-Uusimaan edustusjoukkueen grillimaisterina jatkan kylläkin niin kauan kuin kuormasta saa syödä. Ja Arsenalia kannatan hamaan loppuun saakka vaikkei seura sitä nykypelillään ansaitsisi.

Lomaviikko

Miten ihmeessä sapattivapaalla voi pitää lomaviikon. Eikös koko sapatti ole yhtä lomaa. Omat kaksi viimeistä kuukautta ovat olleet tiukkaan aikataulutettuja. Aikataulu on toki tarvittaessa joustanut, mutta olen silti pyrkinyt pitämään asettamistani tavoitteista kiinni. En tosin aivan kunnialla, kuten väliaikaraporteissani olen joutunut kaikelle kansalle paljastamaan.

Photo by Pixabay on Pexels.com

Yhtä kaikki, päätin pitää tämän viikon lomaa. En ole liiemmin tehnyt mitään, paitsi lukenut kirjoja, maannut riippumatossa, köllöttänyt paljussa tai käyskennellyt tiluksilla. Nauttinut joutenolosta ja puron liplatuksesta.

Lintujen laulussa on riittänyt ihmettelemistä. Väliin nautinto oli kaukana kahden eri lajin pipertäjän kosiessa kilpaa talon katolla. Mustarastas on ottanut tontin hallintaansa lurittaen laulujaan aamusta iltaan.

Petterikin heräsi kevätnokosiltaan, Pipsan vedellessä vielä autuaana sikeitä. Uros-konnan suurinta herkkua ovat ovat voikukan kukinnot ja juuri nyt niitä pompahtelee näkyviin nopeammin kuin ehtii kitkeä. Ovat ryökäleet niin joustavia, ettei Winstonkaan saa niitä skalpeerattua kuin vähän kookkaampana, mutta silloin osa on jo ehtinyt lähettää siemenensä eli laskuvarjojoukkonsa matkaan ja suvun jatkuvuus on taas turvattu.

Pikku Perkele eli Petteri makaa ruokapöydällä.

Huomenna loma loppuu. Palaan taas arkisiin sapattiaskareisiin. Tällä vauhdilla autokatoksen tyhjät pullot on viety kauppaan viikossa eli takaseinän maalauksen voi aloittaa, Winstonin lankoja pitää hiukan siirrellä, autokatoksen kattotiiliä vähän korjailla, Sandman Deluxe 7 pitää metsästää jostakin divarista, puuttuvat Nesböt inventoida ja hankkia ja aloittaa vihdoin kirjasarjan lukeminen, kellarin siivousta jatkaa, korjata eteisen liukuovikaapin rikkoutunut pyörä, viimeistellä ranskalaisen kahvilan miljöö peltitauluilla jotka ovat vihdoin saapuneet, käynnistää pikakompostori, kääntää kompostikasa, rakentaa roskiskatos, hakea polttopuita, opiskella digitaalista markkinointia ja tekoälyä ja pilviratkaisuja, selvitellä juoksuteoriaa, tehdä päivittäiset HIIT:t ja punttitreenit, aloittaa taas pilateksen ja uimisen, päivittää CV:n, käydä työhaastattelussa, kirjoittaa romaania, julkaista blogia digitaalisuudesta ja Pikku Perkeleestä ja Paksu-Bertasta ja muusta mieleentulevasta…

Alkoi aavistuksen ahdistaa. Taidan siis siirtyä pihalle riippumattoon vielä täksi päiväksi hyvän dekkarin pariin. Palataan asiaan ensi viikolla uusien aiheiden tiimoilta.

Juokseminen on tylsää

Juokseminen on todella tylsää. En pidä siitä. Vauhtini on liian hidas, jotta tuntuisin etenevän tarpeeksi nopeasti ja samalla liian nopea, jotta ehtisin kunnolla nauttimaan maisemista ja siitä mitä juoksureitin ympärillä tapahtuu.

Photo by Shane Aldendorff on Pexels.com

Juokseminen on myös valitettavasti tehokas tapa kohottaa kuntoa, joka on yksi sapattivapaani keskeisistä teemoista. Sillä saa myös hallittua painoa, joka on toinen keskeinen teema. Sattumalta kumpikaan näistä teemoista ei ole edistynyt aivan tavoitteiden mukaisesti.

Juokseminen edistäisi siis kahta eri tavoitetta. Miksi en sitten kirkuen ryntää polulle? Edelleenkin koska juokseminen on tylsää.

Olen myös käyttänyt perusteena olla juoksematta firman esimiespäivien yhteydessä pelatussa sählypelissä vuosi sitten revennyttä jännettä, mutta sekin on tekosyy. Polvi kipeytyy jo pelkästä pidempää jatkuneesta istumisesta eli järjestelmällinen liikunta saattaa jopa parantaa tilannetta vahvistaessaan tukilihaksia.

Pidän kävelystä. Eilen meni lähes 11 kilometrin lenkki 6,3 kilometrin keskinopeudella. Mitä eroa ripeällä kävelyllä on juoksemiseen? Tavallisesti pystyn perustelemaan itselleni lähes mitä vain, mutta nyt on pienoisia vaikeuksia.

Lähden siis purkamaan syytä miksi. Mennään negaation kautta.

  1. Juoksemalla ei pääse eteenpäin riittävän nopeasti.
    Pyörällä tai autolla pääsee toki kovempaa, mutta miksi vauhdilla olisi merkitystä. Pitkän suoran toiseen päähän pääseminen kestää pirun kauan ja matka tuntuu epämotivoivalta. Olisiko sittenkin syynä se ettei kunto ole kohdallaan. Että juokseminen ei tunnu hyvältä koska pomppiva sydän tuntuu tukalalta tunkiessaan kurkkuun asti.
  2. Juostessa ei pysty nauttimaan maisemista
    Onko vauhtini sittenkin liian kova vai meneekö kaikki keskittyminen juoksun kasassa pitämiseen? Pitäisikö harppomisen sijaan alkaa hölkkäämään pienin töpöttävin askelin?
  3. Polvi ei kestä juoksemista.
    Ei se kestä puutarhatöitäkään, eikä istumista, eikä muutakaan liikuntaa tai liikkumattomuutta. Opi kestämään hiukan kipua kuin mies!

Mikään kehittämäni syy ei siis oikeasti estä juoksemisen aloittamista. Sohvalla makaaminenkin on tylsää ja silti harrastan sitä parhaimmillaan tunteja päivässä.

Juoksu kilpaurheilulajina on hiipunut maassamme. Juokseminen oli aikanaan suomalaisten kansallislaji. Muistan lapsuudesta kesäiset olympialaiset ja sen kun tavallisesti hyvin hillitty isäni ryntäsi mökin verannalle huutamaan ”Viren voitti perkele” sellaisella volyymillä, että koko Vähä-Roine raikui. Itsekin kirmailin pitkin mökkiteitä yrittäen päivittäen parantaa aikaisempaa ennätystä kaivolle ja takaisin. Menestys ruokkii lajia ja sen puute on näivettänyt kilpajuoksua Suomessa.

Olin suhteellisen kova urheilemaan nuorena. Painin pienempänä kunnes ottelut muuttuivat painon kasvaessa nopeatempoisista heittosarjoista strategiseen pystypiereskelyyn. Pelasin koripalloa vaikkei siihen aikaan 180 senttinen vartaloni ollut ehkä se ideaalisin lajin näkökulmasta. Molemmissa lajeissa vahvuuteni ei ollut juoksunopeuteni tai -kestävyyteni vaan vasenkätisyyteni.

Ikämiesikäisenä löytyi jalkapallo. Lahelan Ponnistus toimi innostuksen sytykkeenä potkiessamme alati laajentuvalla naapuriporukalla vanhassa Lahelassa sijaitsevalla Lapo-areenan pölisevällä hiekalla sunnuntaisin.

Copyright: Tuusulan Palloseura

Alueen oikea jalkapalloseura Tuusulan Palloseura otti yllättäen yhteyttä ja pyysi joukkueenjohtajasi perustettavaan ikämiesjoukkueeseen. Jokin käsittämätön heikkoudenhetki sai antamaan myöntävän vastauksen ja kasasin LaPo:n miehistä lähes kymmenen kiinnostunutta TuPS:n luvatessa toimittaa saman verran nimiä joukkueseen. Ensimmäistä sarjapeliä edeltävänä iltana sain sitten TuPS:n nimilistan joista huomasin puolet olevan samoja kuin LaPo-listallani. Kasassa siis reilut kymmenen pelaajaa, joista osa oli jo ilmoittanut esteellisyytensä huomiseen peliin. Siitä siis alkoi myös oma virallinen jalkapallourani eli tilanteen todettuani hankin itselleni sarjapelaamiseen oikeuttavan lisenssin vakuutuksineen. Ensimmäinen peli oli mitä oli. Osa katsojistakin haalittiin kentälle ja hävityn ottelun lisäksi ikämiesten taru meinasi loppua samantien saadessamme monen sadan sakot Palloliiton Uudenmaan piiriltä. Palataan tähän tuonnempana jossakin jalkapalloaiheisessa kirjoituksessani.

Ja palataan juoksemiseen. Luin Hesarin kirjoituksen ”Sinustakin voi tulla super”, jossa normaalista kuolevaisesta kehkeytyi parissa vuodessa ultrajuoksija, joka juoksenteli Turusta Tampereelle. Itse voisin pystyä suoriutumaan matkan Tuusulasta Tikkurilaan. Vaivoin.

Hesarin artikkeli keskittyy superkompensaatioon. Elimistöä pitää kuormittaa ja sen pitää antaa palautua. Jos kuormittaa liikaa liian usein ei kehitystä tapahdu, jos taasen kuormittaa liian harvoin ei kehitystä myöskään tapahdu. Uskoakseni olen onnistunut optimoimaan harjoitusohjelmassani molemmat mahdolliset virheet. Kun teen, teen täysillä, päivittäin ja liian usein. Sitten taas vastaavasti en tee pitkään aikaan mitään kun kroppa on loppu tai kun joka paikkaan sattuu.

Hyppiessäni interwebin ihmeellisessä maailmassa tuli vastaan tiedettä ja taidetta kyseisestä aiheesta. En ehkä tavoittele harrastusta ultrajuoksun parissa, mutta juoksemista alan lisäämään kunto-ohjelmassani. Superkompensaatiosta pitää lukea lisää ja pitää keskittyä tasaisempaan suorittamiseen ja oikean aikaiseen palautumiseen.

Tein siis pyhän päätöksen. Pistän paukkuja välitavoitteissa 5-6 juoksemiseen. Kokeilen kesäkuun ajan miltä suunnitelmallinen ja ohjattu juoksu vaikuttaa kunnon kehitykseen ja asenteeseen itse juoksemista kohtaan. Toukokuussa ehtii siis perehtymään aiheeseen ja sitä tukevaan teknologiaan. Eihän ilman aiheeseen soveltuvaa appsia voi mitään tehdä.

Photo by Emily Hopper on Pexels.com

Välitavoite 3/8

Neljän kuukauden kehittymisohjelmasta on nyt takana 38% ja taasen analysoidaan kehittymistäni tai paremminkin sen puutetta ainakin joiltakin osin.

Photo by tyler hendy on Pexels.com

Olen hukannut ajantajun. Ihansamatai on yleisin päivä. Tunnistan oikeastaan vain perjantait ja nekin vain kiitos Twitter-hahmo Koomamiehen, jolla on tapana julkaista joka perjantai kuva itsestään juomassa Guinnesia pyöräilykypärä päässään. Ehkäpä muutkin viikonpäivät tarvitsisivat joitakin tunnusmerkkejä. Tai toisaalta mitä väliä päivillä on oikeastaan? Päivää seuraa yö ja sitten on taas päivä. Ja päiviä tuntuu riittävän ihan mukavasti.

Myös ajan mittaaminen on menettänyt merkityksen. Uutisia ei tarvitse katsoa tiettyyn aikaan koska ne voi lukea koska vain netistä. Vakioaikaan tulevat sarjat voi katsoa striimaten jälkeenpäin. Tai jo etukäteen ja monta jaksoa putkeen. Paitsi Pientä taloa preerialla. Ei kukaan voi vetistellä useampaa jaksoa peräkkäin.

Olen siis vihdoin antautunut suosiolla sapattimoodiin. Ei huolet paina, eikä rasitu polla. Ex-kollegan kysymykseen eräästä työasiasta lähetin vastaukseksi kuvan Lammassaaren pitkospuista ja juuri perustetusta perunamaasta. Taisin kyllä vastata varsinaiseen kysymykseenkin.

Päivittäinen rytmi jaoteltuna lukuisiin eri asioihin ei toimi ja se on huomioitava tavoitteissa. Jos huvittaa sahata lautoja kellarissa niin teen sitä niin pitkään kun kädet jaksavat piittaamatta siitä, että pitäisi myös hiukan opiskella tai saada jotain kirjallista tuotetuksi.

Teen ahkerasti jotakin, mutta pidempinä pätkinä. Alkuperäisen tavoiteasetannan mukainen ”Pilko päivä pieniin pätkiin ja tee kaikkea vähän” -metodi voidaan heittää romukoppaan. Se juontaa juurensa vanhakantaisesta työkulttuurista, joka myöskin kaipaisi vahvaa muutosta. Ehkäpä luon siitä konseptin joskus myöhemmin. Sitten kun sahaamiselta ennätän.

Uusi metodini ”Tee yhtä jutskaa niin kauan kuin huvittaa tai kroppa kestää” on paljon toimivampi ja henkisesti palkitsevampi. Tosin ruumista se ei aina palkitse. Lapion heiluttelu äkkiseltään päivän ajan ei tee hyvää lyhyellä juoksulla. Pitkällä luultavasti sitäkin enemmän. Tätähän pitää ruveta kehittelemään. Ehkäpä luon uran DIUPOD-konsulttina (Do it until bored or dropped). Ensi töikseni haastan erään podcastin oikeuteen metodini nimen käyttämisestä.

Osa tavoitteista on siis pahasti jäänyt ajasta jälkeen edustaen Elämä 1.0:n vanhoillista maailmaa. Elämä 2.0 ajattelee kokonaisvaltaisemmin, ei aseta kaikkeen tiukkoja ajallisia tai lopputuloksellisia tavoitteita. Justeeraan asiaan kunhan ennätän.

Elämä 2.0:n kunniaksi Sapattiman tekaisi Spotifyihin Easy Going soittolistan teidänkin kuunneltavaksi. Nauti keväästä, laita kuulokkeet korville ja musa pauhaamaan. Listan pitäisi olla kaikkien ylläpidettävissä eli voit lisäillä listalle halutessasi saman henkisiä kipaleita.

Aloitimme siis tälläkin kertaa henkisestä kehittymisestä filosofisella twistillä. Olen lopullisesti luopunut kaikista mitattavista tavoitteista mitä tulee henkiseen puoleen. Voin juuri nyt, tässä paikassa ja hetkessä henkisesti hyvin. Olo on harmoninen ja minun on hyvä olla. Mitä muuta enää voisin tavoitella?

Jatketaan unella, jolla on suora yhteys myös sekä henkiseen että fyysiseen minään. Riippukeinu on edelleenkin talvisäilössä kiitos yllättävän takatalven eli maailman paras paikka päikkäreille odottaa suotuisampia olosuhteita.

Yöunet ovat sen sijaan sujuneet vaihtelevasti. Syvän unen osuus on lisääntynyt, mutta muuten unen määrä on hiukan pienentynyt. Ensimmäinen kuukausi meni ilmeisesti univelan kuittaamiseen. Nyt unen määrä alkaa vakioitumaan seitsemään tuntiin eli tuntia tavoitetta vähäisempään määrään. Herään virkeänä eli viis kvantitatiivisestä tavoitteesta. Laatu ratkaisee.

Nukkumaan menen edelleenkin milloin sattuu ja samoin myös herään. Välillä myöhään nukuttuani päivä tuntuu hupenevan liian nopeasti jääden hiukan harmittamaan, mutta onneksi seuraava tai sitä seuraava korjaa tilanteen.

Koti- ja pihatyöt ovat vieneet tälläkin seurantajaksolla pääosan ajasta. Laajat alaterassit on pesty vielä kertaalleen ja öljytty, pihaa on myllerretty ja uusia puskia istutettu, kellaria alettu raivaamaan, robottileikkuri saatu pienten haasteiden jälkeen toimintakuntoon, autokatoksen pullovarasto on huvennut lähes puoleen ja se on muutenkin hiukan uudelleen järjestetty ja paljon muutakin joka nyt ei juuri tule mieleen on tehty. Paljun pesen ja lämmitän huomenna. Näin olen luvannut jo pari viimeistä viikkoa. Solinan käynnistys on myös jäänyt, mutta se ei johdu saamattomuudesta vaan sääolosuhteista.

Kaiken kaikkiaan koti ja puutarha -osakokonaisuus voi hyvin. Asioiden kuntoonlaitto vie tosin järkyttävästi enemmän aikaa kuin kuvittelisi.

Kirjoittaminen tökkii pahasti. Se on pakko myöntää. Romaani ei edelleenkään ole edistynyt toivotulla tavalla ja kodin kunnostus syö aikaa muulta kirjalliselta tuotannolta mukaan lukien tämä blogi. Ehkä homma piristyy tulevina viikkoina. Tai sitten ei.

Merkittävin kirjallinen tuotos lienee kootut selitykset veroilmoituksen korjaukseen. Sain tuotetuksi reilun kolmen tonnin edestä lisävähennyksiä. Se onkin sitten toinen asia menevätkö selitykset läpi verottajalta.

Fyysisestä kehityksestä olen pyrkinyt pitämään tiukasti kiinni. Aamu HIIT:t olen edelleenkin vetänyt ainakin joka toinen päivä. Kävellyt olen myös suhteellisen ahkerasti ja lihaskunto on hoitunut pääosin lapion, talikon tai sahan avustuksella. Lenkkeily on sen sijaan jäänyt lähes tyystin väliin. Pakollisen mittaus-cooperin kävin tempaisemassa keskinkertaisin lopputuloksin. Pakko alkaa juoksemaan, koska juoksukunto ei oikein muuten parane.

Painonhallinta ei edisty. Vaa’an viisari pomppii ylös-alas päivittäin. Kroppa tuntuu kuitenkin jotenkin jämäkämmältä eli en vielä huolestu kuin pikkaisen.

Painonhallinnan tarkempi seuranta.

Ohjelmaan piti ottaa mukaan myös kehon mittaamisen eli välietapeissa mittaan rintakehän, käsivarsien, vyötärön, lantion ja reiden ympärysmitat. En ole moista saanut edelleenkään aikaan, mutta laitetaan tavoitteeksi seuraavalle jaksolle. Kaikki mitä voit lykätä huomiselle, kannattaa aloittaa aikaisintaan ensi kuussa pitää edelleenkin paikkansa.

Verenpaine on edelleenkin kunnossa paitsi että yläpaine on edelleen hiukan tavoitetta korkeammalla. Pitäisi alkaa mittamaan hiukan useammin.

Opiskelua en ole harrastanut laisinkaan ellei jalkapallomanageraamisen opiskelua lasketa moiseksi. Uusien taktiikoita on tullut laadituksi ja pelaajakauppaa käydyksi Football Manager 2020-pelissä. Tosin siinäkin lajissa ei merkittävää kehittymistä ole tapahtunut. Haalandin parin ensimmäisen kauden uskomaton maalintekokyky on hiipunut, mutta onneksi sekä laitahyökkääjät että -pakit ovat onnistuneet paikkaamaan kärjen hyytymistä kiitettävällä tahdilla. Suurimpana haasteena on juuri tällä haavaa pätevien laitalinkkien liian suuri määrä eli en pysty peluuttamaan kaikkia riittävästi. Tämä johtaa muutaman tulevaisuuden avainpelaajan haluun poistua Arsenalin muonavahvuudesta.

Antonyn soppari on kohta katkolla eikä herra suostu uusimaan sitä vaikka peluutan jäppistä avauksessa lähes jokaisessa matsissa. Pelaajan tehot ja arvo ovat sitä luokkaa ettei ole varaa päästää karkuun ainakaan korvauksetta. Päätös pitäisi tehdä piakkoin. Jos pistän myyntiin niin ei ole uudesta sopimuksesta mitään toivoa, jos en niin soppari saattaa syntyä, mutta yhtä hyvin saattaa kaveri tehdä sopimuksen toiseen seuraan ilman siirtokorvausta. Varsinainen dilemma. Onneksi tämä taitaa olla seurantajakson ainoa oikea todellinen huoleni.

Välitavoite 3/8 15.5.2020 tulokset:
AsiaTavoite 2/8TulosArvosana
Juoksukunto3,4 kilometriä alle 21 minuuttiin.
Kehitystä tapahtunut sitten viime mittauksen, mutta ei lainkaan alkupään tavoitteiden mukaisesti.
22:21Välttävä
VerenpaineLopputavoite erinomainen vähintään 119/79, välitavoite pysynyt ennallaan131/72Hyvä
LihaskuntoEi määritelty, tavoite määriteltävä toukokuun loppuun mennessäEi määriteltyEi tulosta
Fyysinen harjoittelu2 tuntia päivässä. Tähän olen laskenut mukaan myös fyysiset pihatyöt.97%Kiitettävä
Fyysinen harjoitteluJoka päivä yli 10 000 askelta.79%Hyvä
PainonhallintaTavoite 83,5 kiloa 85,2Heikko
PainonhallintaVartalon mitat. Pitää määritellä ja tietysti myös mitata. Määriteltävä huhtikuun loppuun mennessä. UUSIEi määriteltyEi tulosta
Uni8 tuntia yössä91%Kiitettävä
Henkinen kehittyminenEi määritelty, tavoite määriteltävä huhtikuun loppuun mennessäEi määritelläKiitettävä
Kirjalliset tuotokset 12 tuntia päivässä75%Tyydyttävä
Kirjalliset tuotokset 2Romaanin edistyminen, tarkempi tavoite määriteltävä huhtikuun loppuun mennessäEi edistystäHeikko
Kodinkunnostus2 tuntia päivässä80%Hyvä
Opiskelu2 tuntia päivässä25%Heikko
ItsekuriVapaapäiviä korkeintaan yksi viikossa100%Kiitettävä
ItsekuriTulosten kirjaus päivittäin60%Välttävä
RuokaRuuan laittamiseen ja sen nauttimiseen käytetty laatuaika. Tavoite 2 tuntia päivässä.80%Hyvä

Prosenttien arvosanat on skaalattu sumealla logiikalla kouluarvosteluista (4-10 -> 0-100) seuraavasti:

89-100Kiitettävä
76-88Hyvä
63-75Tyydytävä
51-63Välttävä
0-50Heikko

Yhteenvetona kehittyminen etenee edelleenkin keskimääräisesti. Romaaniin, painonhallintaan, juoksemiseen ja opiskeluun on oikeasti pantava lisää paukkuja. Fyysinen harjoittelu, henkinen kehittyminen ja kotityöt ovat kehittyneet oikeaan suuntaan.

Seuraavat askeleet työuralla

Olen ollut siinä mielessä onnellisessa asemassa, että työ on pääsääntöisesti etsinyt minut enkä minä työtä. Headhunterit ovat jollain mystisellä logiikalla löytäneet yhteystietoni ja toistuvasti ehdotelleet tehtäviä ja yrityksiä, joista en yhtään tiennyt olevani kiinnostunut. Rehellisyyden nimessä sanottakoon, että olen myös työurani aikana lähetellyt hakemuksia, mutta mikään niistä ei ole tärpännyt. Liekö syy hakemuksissani vai olenko passiivisena kiinnostavampi?

Photo by Negative Space on Pexels.com

Vaikkei sapattivapaan askereisiin kuulu palkkatyön tekeminen, sen hakeminen alkaa jo pikkuhiljaa olla ajankohtaista. Välillä rekrytointiprosesseissa saattaa kulua uskomaton aika. Ennätykseni taitaa olla kuutisen kuukautta ensi kontaktista. Tavoitteenihan on palata sorvin ääreen viimeistään syksyllä, eli alustavat toimenpiteet on syytä aloittaa ajoissa.

Muutamia yhteydenottoja on tullut ja niistä pari on sisältänyt mielenkiintoisia elementtejä. Olen yrittänyt miettiä, mitä työpaikalta haluan. Jotenkin aihe on ollut hankala. Yrttitarhan perustaminen tai kellariin parikymmentä vuotta sitten varastoitujen lankkujen sahaaminen on juuri nyt ollut mielenkiintoisempaa. Aivot ovat menneet sapattimoodiin ja työasioihin palaaminen on ollut hiukan haastavaa. Toisaalta on ollut vapauttavaa ajatella kaikkea muuta kuin työasioita – ensimmäistä kertaa ties kuinka moneen vuoteen tai jopa vuosikymmeneen.

Työnhakuun pitää siis aktivoitua. Siispä päivitin LinkedIn profiilini pikaisesti. Vaihdoin totisen naaman hymyilevään ja siirsin jalkapalloon liittyvät toimenkuvat vapaaehtoiskategorian alle. Sellainenkin oli jossakin vaiheessa palveluun ilmestynyt.

Seuraavaksi olisi CV:n vuoro. Nykyinen on tehty vuosia sitten erään yrityskaupan yhteydessä jonkun henkilöanalyysejä tekevän firman pohjaan. Tuotos on hyvinkin yksityiskohtainen, muttei kauhean myyvä. Template pitää muuttaa dynaamisemmaksi, lisätä värejä ja ammattimaisen näköinen kuva itsestäni. Miten ihmeessä meikäläisestä saa aikaiseksi sellaisen? Kiitos koronan tukan saa kohtapuolin aisoihin vain ponnarilla. Lisäksi nykyinen yhdeksän sivuinen hirvitys pitää puristaa vähintään kolmasosaan. Helpoimmalla pääsisi kun vain poistaisi 66% uran aikaisista tehtävistä. Tosin joku tarkkasilmäinen rekrytoija saattaisi pitää toistuvia useamman vuoden mittaisia aukkoja työhistoriassa arveluttavina. Kaipa sapattivapaissakin menee raja jossakin kohtaa.

Yritin luetteloida asioita joita pidän tärkeänä työpaikassa tai työn sisällössä ja samalla asioita, joita yritän välttää tulevaisuudessa. Kaikkea hyväähän ei koskaan saa, eikä kaikkea ikävää pysty välttämään, mutta ei kannata ryhtyä toimeen, jossa on jo lähtökohtaisesti enemmän miinuksia kuin plussia.

Pros and Cons – Balance and Evaluation Concept

Työn mielekkyyttä lisäävät asiat:

  • Epäformaali organisaatio
  • Esimies, joka asettaa tavoitteet, muttei puutu yksityiskohtiin niiden saavuttamiseksi
  • Riittävästi päätäntävaltaa oman vastuualueen suhteen
  • Yrityksellä selkeä strategia ja visio
  • Yrityksen ilmapiiri avoin uusille ajatuksille ja innovaatioille

Työn mielekkyyttä vähentävät asiat:

  • Yrityksellä ei päämäärää, mennään markkinan tai omistajan lyhyen tähtäimen oikkujen mukaisesti
  • Mikromanageeraava esimies tai epäolennaiset sisäiset tai ulkoiset kontrollimekanismit (esim. SOX)
  • Paljon byrokratiaa ja hidas/epäselvä päätöksentekoprosessi
  • Resurssit (budjetti/tiimiläiset) eivät ole suhteessa tavoitteisiin tai vastuuseen
  • Oman vastuualueen päätöksiä tehdään jossakin muualla (esim. konsernitasolla)

Haasteena on se ettei kaikkia asioita pysty selvittämään työhaastattelujen aikana. Työpaikan olosuhteet saattavat myös muuttua työsuhteen aikana.

Olen ollut tietohallinnon johtotehtävissä viimeiset parikymmentä vuotta. Olen siinä hommassa hyvä ainakin omasta ja todennäköisesti äitinikin mielestä. Jälkimmäisenä mainittu on luultavasti tehnyt aaltoja pilven reunalta viimeiset vuodet.

Tietohallinnon merkitys yrityksissä kasvaa, ja alueen tehtävät sekoittuvat liiketoiminnan kehitykseen vuosi vuodelta voimakkaammin. Joillakin aloilla IT on koko business.

Jonkin verran on tullut hypittyä tehtävästä ja yrityksestä toiseen. Työpaikan vaihtoon on toki aina ollut selkeä peruste. Uusi tehtävä on joko tarjonnut uusia suurempia vastuita tai haasteita, tai vanha työ on muuttunut negatiiviseen suuntaan. Jokaisessa työpaikassa on ollut hyviä ja huonoja puolia eli täydellistä ei vielä ole vastaan tullut enkä usko sellaista olevan.

Mitä sitten haluaisin seuraavaksi tehdä? Jotain missä on uusia haasteita. Jotain mitä en ole aiemmin tehnyt. Hypätä oman mukavuusalueen ulkopuolelle, joka tosin on kasvanut vuosien varrella aika laajaksi.

Mennäkö mukaan perinteiseen vai hypätä start-up maailmaan? Ehkäpä paras kompromissi olisi kahden edellisen luova hybridi. Olemassa oleva vakavarainen firma, joka uudistuu voimakkaasti. Yritys jolla on resursseja innovoida uutta ja ottaa hallittuja riskejä.

Vaikka ikäni puolesta alan stereotyyppisesti edustamaan enemmänkin kokemusta kuin innostusta, ei ennakkokäsitykseen kannata luottaa. Innovointi on edelleenkin tärkein motivaattorini. Haluan haastaa ja tulla haastetuksi. Haluan keksiä uusia tapoja tehdä vanhoja asioita paremmin, nopeammin tai kustannustehokkaammin. Haluan olla vahvasti mukana luomassa kokonaan uusia asioita, uutta toimintatapaa tai uutta businestä. Ja etenkin sellaista mitä en ole ennen luonut. Toki kokemus helpottaa myös innovointia. Hyvä, aikanaan toteutettu asia on helppo muuntaa uuteen tarpeeseen uudessa ympäristössä. Aina ei pyörää tarvitse keksiä uudelleen. Riittää kun sen sijoittaa oikeaan kohtaan prosessia.

Photo by Pixabay on Pexels.com

Joskus aikanaan kuvittelin luovuuden olevan ainoan moottorin innovaatioihin, mutta mielipiteeni osittain muuttui osallistuessani Hartwallilla ollessani Heinekenin vuotuiseen innovaatiokilpailuun. Kenellä tahansa oli mahdollisuus ideoida nimettyjen aihe-alueiden puitteissa ja kuka tahansa kykeni rikastamaan muiden ideoita entisestään.

Koko henkilöstölle avoinna olevasta kilpailusta parisen kymmentä henkilöä kutsuttiin muutaman päivän innovaatikoulutukseen vetäjänään Eddie Obeng Henleyn yliopistosta. Päivien aikana avoimen kilpailun lopputuotoksena syntyneitä innovaatioita paranneltiin, yhdisteltiin, revittiin palasiksi ja taas koottiin vieläkin paremmiksi järjettömällä vauhdilla lukuisia eri menetelmiä käyttäen. Osan osallistujista kaaoskynnys ylittyi voimakkaassa paineessa. IT-ammattilaisten yhtenä vahvuutena voi pääsääntöisesti mainita korkean sietokyvyn kaikkeen kiireelliseen, poikkeukselliseen ja ennakoimattomaan. Itselleni ei nopeatempoinen uusi ja ihmeellinen tuottanut ahdistusta, vaan päin vastoin lähes nautintoa. Päivien kohteeksi kilpailusta otetut kymmenen uutta ideaa rajoittuivat/jalostuivat kolmeksi, joiden taakse valjastettiin tiimit tavoitteenaan saada toimiva kaupallinen konsepti aikaiseksi kuukaudessa kymppitonnin budjetilla mahdollisiin ulkoisiin kustannuksiin.

Tiimi, joka koostui yhdestä suomalaisesta pellavapäästä, parista puukenkäkansalaisesta, yhdestä Espanjan senjoritasta, Unkarin yliaktiivisesta markkinointi-immeisestä ja yhdestä meksikaanosta aloitti korona-henkisen etäprojektin tavoitteenaan luoda kokonaan uusi konsepti oluen säilyttämiseen ja nauttimiseen. Tiimiläisten aikaeroista johtuen (= Meksiko) kaikki kokoukset pidettiin aikaisintaan kuuden aikaan illalla. Aiheeseen liittyen mailia singahti lukemattomia määriä päivittäin. Sitä tuli niin tiuhaan, että aloin jossakin vaiheessa ihmetellä, olenko tiimissämme ainoa jolla on myös oikea työ, joka pitää hoitaa kilpailun ohella.

Kuukaudessa saimme unkarilaisen mainostoimiston avustuksella aikaiseksi markkinointimateriaalit mukaan lukien hissipuheet, 30 sekunnin mainosfilmin ja tiimimme vaatetuksen. Heinekenin tuotekehitys avusti synnyttämään uuden tuotteen toimivia pakkauksia. Olimme 100%:n varmoja siitä että käsissämme on uskomaton uusi innovaatio, joka suorastaaan ryöstetään käsistä Heinekenin vuotuisessa innovaatiotapahtumassa. Tapahtuman puitteiksi oli valjastettu Amsterdamin keskustan vanha kauppahalli Beurs van Berlage, joka nykyään toimii erinäisten tapahtumien näyttämönä. Päivän kiihkeä tapahtuma sisälsi konsernin tuoteuutuuksia, tuhansia vieraita ja kilpailun kolmen innovaatiokilpailun finalistin kesken. Yhdessä päivässä satoja hissipuheita loppupäivästä oluelta ja minttupastilleilta tuoksuvalta standiltämme.

Beurs van Berlage ulkoa päin

Tulimme lopulta toiseksi. Voittajaa ei koskaan viety kaupalliseen tuotantoon kun selvisi ettei sen hintaa saatu lähellekään sitä mitä oli arvioitu.

Hollantilaiset rakastaa näytä muovinpalasia, joita pidetään työpöydällä.

Messuhallin purkuoperaatio on myös jäänyt elävästi mieleen. Oma ständi tuli purettua hetkessä, joten pääosa ajasta meni Heinekenin eri tytäryritysten tuotestandien tyhjentämiseen. Oluesta.

Samassa yhteydessä selvisi myös miksi Espanjassa kauniimpi sukupuoli lisää välillä olueen sokeria. Sokeri vie juomasta vaahdon, eikä siis tartu viiksiin.

Palataan siis kysymykseen mitä haluan tehdä seuraavaksi? Tietenkin jotakin mitä en ole aiemmin tehnyt. Ehdotuksia saa esittää.

Winston

Mitä tulee ostamuksiin niin olen elämäni aikana tehnyt kolme hankintaa joita en ole koskaan katunut.

Näistä ensimmäinen on Jura-merkkinen kahviautomaatti, joka vielä kohta yli kuuden vuoden ikäisenä tekee loistavaa kahvia, eikä sitä ole tarvinnut kertaakaan huollattaa. Nyt tämän kirjoitettuani se varmastikin laukeaa viimeistään huomenna. Laskin aikoinaan business casen vempeleelle ja sain 18 vuoden takaisinmaksuajan säästyneenä viemäriin kaadettuna kahvina Moccamasteriin verrattaessa. Kahvin kulutuksen säästöllä on äärettömän hankala saada aikaan kannattavia tuottolaskelmia. Tai ainakaan sellaisia joilla olisi nopea takaisinmaksuaika.

Toinen on etupihalla viimeiset pari vuotta tyhjänpanttina seisonut italialainen urheiluauto Fiat Punto, josta maksoin yli kahdeksan vuotta sitten tonnin ja jota on korjailtu toisen mokoman edestä. Autolla on karmea ajaa ilman ensimmäistäkään tehostinta tai talvisin toimivaa lämmitintä tai kesäistä ilmastointia. Yhtä kaikki on Puntolla opetettu kaksi poikaa ajamaan ja samalla opetettu heidät arvostamaan mitä tahansa nykyaikaiset kriteerit täyttävää autoa Punton sijaan.

Lasten ajo-opettajana toimiminen on lämpimästi suositeltava tapa tutustua jälkikasvuun. Pieni auto, tunteja ajamista pikkuteillä ja väliin suuremmillakin straadoilla pakottaa keskustelemaan. Kukaan ei pysty illasta toiseen istumaan tuppisuuna muutamia kuukausia. Nuoremman pojan kanssa soitettiin Radio Rockin 500 listaa läpi Spotifystä ja kilpailtiin kumpi tietää biisin nopeammin. Taisin hävitä noin 499-1. Ei raukka tunnistanut Alice Cooperin Poisonia.

Kolmas ja viimeisin hankinta on kolmatta vuotta pihaa kiertävä Winston. Winston tottelee myös syntymänimenään Husqvarna Automover eli kyseessä on robottiruohonleikkuri.

Tein aikanaan jälkikasvun kanssa diilin, että heidän hommanaan on ruohon leikkuu ja autojen pesu. Perheeni on siis vuosikausia ajanut kylän likaisimmilla autoilla ja piha on muistuttanut viidakkoa.

Jälkimmäinen korjaantui kun Winston ilmestyi kuvioihin. Winston on hypnoottinen esine. Sen päätöntä kohellusta ympäri pihaa on vaikea olla seuraamatta. Kotonamme pörrää harvakseltaan myös Himuli eli himaimuri eli robotti-imuri jonka katselu aiheuttaa samankaltaista hypnoottista lamaannusta katsojassaan.

Winston latauksessa

Winston vauhdissa viime kesänä.

Laittaessani Winstonia toimintakuntoon täksi nurmen kasvukaudeksi ilmoitti tuo ihmeellinen olento yksitoteen ”No loop” ja kieltäytyi kaikesta yhteistyöstä. Sininen valo vilkkui vihreän sijaan telakassa joka tarkoitti siis käytännössä sitä, että jokin Winstonin elämää rajoittavista kolmesta maan alle upotetuista suhteellisen pitkistä langoista ei johda sähköä eli siis kansankielellä on poikki.

Alkoi ihmettely mikä olisi paras tapa selvittää mistä lanka mahtoi olla katkennut. Mitään lankojen lähettyvillä tapahtuneita maankaivuu operaatioita ei oltu tehty eli selkeää paikkaa oli mahdotonta päätellä.

Onneksi on ystäviä jotka ymmärtävät sähköhommien päälle ja omistavat tarvittavat laitteet ja mittarit. Paikka missä langat yhdistyvät (vasen ja oikea rajalanka ja pihan poikki kulkeva ohjauslanka) löytyi pihan kauimmaisesta nurkasta ja samalla varmistui, että rikkouma on lyhyemmässä rajalangassa. No lanka noin puolestavälistä poikki ja uusi mittaus. Parin poikkaisun jälkeen katkoskohta löytyi erään viimekesäisestä puiden istututuksista jäljelle jääneen multa- ja savikasan alta. Langat yhteen ja telakan vilkkuva sininen valo muuttui taas vihreäksi.

Olisitte nähneet Winstonin riemun sen kurvatessa vielä osittain kitukasvuisen nurmen kimppuun. Se ei välittänyt kuorikeesteestä hyökätessään vastaistutetun kanukkapensaan kimppuun. Kuorike vaan pöllähti sen teloessa puskat.

Ai niin. Yksi ostoksista on kaupan. Italialainen urheiluauto vaihtaa omistajaa tarjousten perusteella. Lähtöhinta 1000 euroa. Kaupanpäälle tulee ajo-opettajan jarrupoljin, jos sen jostain vielä löydän. Saa tarjota.

Kesät Hämylandiassa

Vietin kaikki ala-asteiän kesät Hämeessä kesämökillä. Pari kolme kertaa kesässä pääsin joko oman perheen tai naapurien kyydissä Hämeenlinnaan tai Hämylandiaan kuten me pääkaupungista tulleet mökkiläiset sitä kutsuimme.

Hämeenlinna oli maaginen paikka. Tori oli täynnään elämää ja sen sivukujilta löytyi yksi mökkielämän piristäjistä eli divari.

Kahdella Korkkarilla divarista sai vaihdossa yhden tilalle. En tiedä miten divarin pitäjät saivat voita leipänsä päälle jos suurin osa kaupasta perustui nimikkeiden vaihdantaan, Vaihdanta tapahtui tosin ihan hyvällä voittomarginaalilla, mutta jos raha ei vaihtanut lainkaan omistajaa mistä tulot?

Korkeajännityksistä oppi saksankielen avainsanat, Jerry Cottoneista mallia miehisyyteen ja Yrjö-kirjoista ymmärrystä hämäläisiin. Ensiksi luettiin omat teokset ja sitten ne vaihdettiin päittäin naapurimökin mukuloiden kesken ja lopuksi kiikutettiin divariin.

Hämylandiassa käytiin myös ulkona syömässä. Tosin useimmiten Raketti-Anttilassa, Suomen ensimmäisessä supermarketissa. Itse söin siihen aikaan aina vain ja ainoastaan Wiener-leikettä. Hyvän leikkeen tunnisti siitä, että sitruunasiivun päällä oleva anjovis maistui tosi pahalta. Mitä pahempaa anjovista sitä parempi leike.

Kuva: Hämeen Sanomat

Mökin lähettyvillä sijaitsi jo edesmennyt Miehoilan kauppa. Miehoilan nimi oli erään tarinan mukaan peräisin jonkin työmiehen sanoista ohittaessaan kylän sijaintia aikoinaan. Ukko päätti levähtää sanoen ”Mie hoilaan tässä” ja siitähän kylä sai nimen.

Hämeessä kaikki on tunnetusti hidasta, mutta Miehoilan kyläkaupassa, jossa oli laajempi karkkivalikoima kuin Torvoilan vastaavassa, se oli vielä moninkertaisesti hitaampaa. Pari pirttipöydän penkkiä reunusti kauppaa ja ne olivat usein miehitettyjä tilausvuoroaan odottavia asiakkaita. Jääkaappia ei ollut eli jos tilaukseen kuului jotain viileässä säilytettävää niin kauppaa pyörittävä mummeli ”kipaisi” hakemaan tuotteet kellarista. Vihennekset käytiin hakemassa pihan puutarhasta. Kellään ei ollut kiire ja tulipahan kylän kuulumiset kuultua odottelun aikana muutamaankin kertaan. Torvoilan kauppa oli lisäksi myös boikotissa myyjän laskiessa hinnat toistuvasti väärin, aina suosien kauppiasta. Kauppias teki laskut paperin kulmaan ja pikkupoika päässänsä ja aina päädyttiin eri lopputulokseen.

Läheiseen maatilan pihaan tuli myös kauppa-auto pari kertaa viikossa. Kylän omat ja lomailevat mukulat seisoivat jo tuntia ennen auton tuloa odottamassa. Kauppa-autolta ostettiin useimmiten hopeatoffee-patukoita, mehujäätelöä ja kylmää limua.

Mökki on edelleen paikallaan, mutta sekä Torvoilan että Miehoilan kyläkaupat ovat kadonneet jo vuosikymmeniä sitten. Maaseudun autioituessa ei kyläkaupoilla ole enää elintilaa. Nyky-mukula tekee mökkiostoksensa Hauhon supermarketista, jossa ei tarvitse odotella eikä väitellä laskun loppusummasta.

Välitavoite 2/8

Neljän kuukauden kehittymisohjelmasta on nyt takana 25% ja taasen analysoidaan kehittymistäni.

Photo by icon0.com on Pexels.com

Rytmi on hiukan kärsinyt muutaman antisapattimaisen tarjouksen myötä. Työehdotukset ovat tulleet kirjaimellisesti yllättäen ja pyytämättä. Pahaksi onneksi ne ovat myös olleet äärettömän mielenkiintoisia ja tarjonneet uudenlaisia aidosti haastavia mahdollisuuksia. Mutta niistä ei nyt enempää tässä vaiheessa.

Olen oletuksieni vastaisesti tottunut erinomaisesti ohjatun kiireen puutteeseen. Herää kysymys, että tälläistäkö kesälomien kuuluisi olla? Ei loman aikaisia pakollisia puhelinpalavereita pari kertaa päivässä eikä pakollisia maileja aina kun paremman puoliskon silmä välttää. Olla vaan huolehtimatta mistään muusta kuin omista asioistaan. Heti alkuun voi sanoa, että henkinen puoleni on saavuttanut välitavoitteensa vaikka mittarit ovat edelleenkin määrittelemättä.

Pidän ensimmäistä kertaa vuosiin puhelimessani ääntä päällä. Aiemmin se on ollut liki mahdotonta kun puheluiden lisäksi jokainen lukuisista viestintäkanavista on piipannut taukoamatta. No nyt otin puolen päivän äänellisyyden jälkeen kuitenkin Twitteristä Trumpin tilin pois seurannasta, koska herra suoltaa sontaa viesti minuutissa vauhtia. Aikaansaava kaveri mikä tulee sosiaalisen median sisältötuotantoon.

Aloitetaan tällä kertaa henkisestä kehittymisestä. Asetin 1/8-väliseurannan yhteydessä mittariston kehittämisestä, mutta asiaa tutkittuani luovuin asiasta. Ensisijainen tavoitteeni saavuttaa mielenrauha ei synny tuloksia mittaamalla vaan paremminkin luopumalla niistä.

Yritin perehtyä Mindfullnessiin, mutta jotenkin homman juju jäi itselleni hämäräksi. Saavutan saman katsomalla kattoon olematta ajattelematta juuri mitään kuin ohjatussa sessiossa.

Olen rauhoittanut tietoisesti itseäni. Käytän Hesarin ja aamupalan, joka koostuu kahdesta kahvikupillisesta, nauttimiseen reilun tunnin. Nautin samalla ranskalaisen kahvilan aamuauringosta ja yrttien tuoksusta.

Kahvilamme koristetaulut ovat kovaa vauhtia tulossa Saksan Amazonista. Tosin Postin jakelutietojen mukaan yksi niistä seikkailee parhaillaan Liedon jakelukeskuksessa. Taitaa olla Turku ja Tuusula kirjoitusasultaan liian lähellä toisiaan. No paketilla on ainakin kavereita mikäli valtakuntamme luotettavimman tietolähteen Vauva.fi:n keskusteluihin on luottamista.

Olen siis vauhdilla saavuttamassa Zen-tilaa. Vielä kun ilmat hiukkasen lämpiäisivät niin saavuttaisin sen vieläkin nopeammin riippukeinusta käsin luomet kevyesti suljettuina. Tästä tulikin mieleen, että pitää käydä läheisellä Ruduksella kivilaattaostoksilla, jotta saa laajennettua terassia riippukeinun verran. Muuten ei juhannustansseista tule mitään.

Riippukeinusta aasinsillan kautta nukkumiseen. Unen määrä ja etenkin laatu on parantunut jatkuvasti. Nukkumaan menen tosin milloin sattuu, muutaman kerran jopa ajoissa kuten olin vakaasti suunnitellut. Edetään askel kerrallaan ja ollaan tyytyväisiä saavutettuihin tavoitteisiin ja laitetaan rytmi kuntoon ajan kanssa.

Koti- ja pihatyöt ovat vieneet pääosan ajasta. Tosin ne ovat rytmittyneet siten, että joinakin päivinä on väännetty 10 tunnin rupeama ja joinakin sitten paljon vähemmän. Kämppä on jo siivottu pariinkin kertaan. Turhia tavaroita on lentänyt pihalle jätesäkkikaupalla. Autokatoksen takaseinäkin on alkanut paikoitellen näkymään tyhjiä pulloja ja tölkkejä sisältävien kassien siirtyessä kauppojen palautusautomaatteihin. Hyrylän Hyrrän pullonpalautusautomaattia kannattaa välttää kuin ruttoa vai pitäisikö nykyään sanoa kuin koronaa. Automaatti ei vain yksinkertaisesti toimi. Jos se suostuu ottamaan pulloja vastaan niin tölkkien palautus on mahdotonta.

Työhuoneessa mahtuu jo kävelemään eli lattia on osittain tyhjentynyt. Tosin paljon on vielä tekemistä kyseisen huoneen osalta. Pihaa on laitettu kuntoon ja kohta on aika avata Solina ja laittaa Winston hommiin. Näistä tulossa aikanaan oma kirjoitukset.

Haravoin oikeasti ensimmäistä kertaa kunnolla koko elämäni aikana. Jotenkin olen onnistunut tähän asti syystä tai toisesta välttelemään puuhaa. Vetelin apinanraivolla koko pihapiirin yhtenä päivänä kasoihin ja toisena päivänä kasat tunkiolle. Ja kolmantena päivänä ei sitten kroppa suostunutkaan oikein yhteistyöhön. Ei olisi ikinä uskonut, että haravointi käy urheilusta. Ehkä pitäisi myös kiinnittää huomio tapani tehdä kaikki täysillä mitä ikinä sitten teenkin. Joskus voisi kai tehdä asioita myös puolitehoilla?

Kirjoittaminen ei edelleenkään ole mennyt lainkaan suunnitelman mukaan. Päätuote eli romaani ei ole edistynyt riviäkään. Tätä blogia olen rustaillut harvakseltaan. Alussa mainitsemani hämmennykset ovat tuottaneet jonkin verran kirjoitustyötä, mutta se ei ole syynä kirjalliseen saamattomuuteeni.

Kirjoittaminen viestintämuotona on muutenkin älyttömän hidas kanava. Kahdenkeskisessä viestinnässä puhe toimii paljon tehokkaammin ja mahdollistaa välittömän vuorovaikutuksen mikäli puhujat vain malttavat kuunnella toisiaan. Ehkäpä työelämän tehokkuuteni perustui osittain siihen etten paljon maileja rustaillut. Ja nekin jotka kirjoitin muodostuivat yhdestä tai korkeintaan kahdesta lauseesta. Viime vuosina käytyäni erään kollegani työnlomassa tarjoaman ”Kuinka yksinkertaisen viestin saa muutettua proosaksi, jossa vältetään kaikkia riskejä eli ei suoraan oteta kantaa mihinkään” -kurssin pohjalta en opetuksesta huolimatta edelleenkään sisällyttänyt sähköposteihini romaania, mutta opin sentään laittamaan viestin alkuun ja loppuun tervehdyksen, joka on kuulemma hyvien tapojen mukaista.

Fyysisestä kehityksestä olen pyrkinyt pitämään tiukasti kiinni. Aamu HIIT:t olen vetänyt ainakin joka toinen päivä, lähes poikkeuksetta aamuisin. Punttitreenejä olen hiukan passaillut. Ensimmäisen kahden viikon aikana niska meni sen verran jumiin, että on pitänyt pitää taukoa. Paremman puoliskon kotiin tilaamat tanko ja painot on varovasti otettu käyttöön. Parin päivän maltillisen treenauksen jälkeen on lopputuloksena aavistuksen verran kipeytyneet kyynerpäät. Veikkaan lievää tekniikkavirhettä, koska tavoitteena on ollut ryhdin, hartioiden, rintalihasten ja hauiksen kehittäminen. Ei kyynerpäälihasten.

Kävelyä on tullut harrastettua runsaasti. Jos haluaa ”helpohkon” kävelyretken niin suosittelen lämpimästi Veikkolan Palakoskea.

Ensimmäisen 500 metrin jälkeen tuli jo fiilis, että pitäisikö kääntyä takaisin. Koko kierroksen aikana ei taida olla yhtään tasaista kohtaa ja polkukin on pelkkää juurta ja kiveltä toiselle loikkimista. Ei siis nilkkavaivaisille, mutta muille sitäkin suuremmalla syyllä.

Vuosaaren Uutela edustaa toista ääripäätä. Tasainen, mutta kuitenkin mielenkiintoinen kahdeksan kilometrin lenkki merellisissä maisemissa kehittää fysiikan lisäksi myös henkistä puolta.

Juokseminen on jäänyt todella vähäiseksi, koska tempaisin jo ensimmäisessä väliaikamittauksessa tuloksellisesti sen verran kovan ajan ettei parannusta varsinaisesti tarvittu tälle jaksolle. Pari kertaa olen hölkkäillyt.

Painonhallinta ei etene kokonaisuudessaan tavoitteen mukaisesti, johtuen 1/8-välitavoitteen tuloksesta. Tällä seurantajaksolla eroa on saatu hienosti kiinni, mutta vielä olen 0,7 kiloa jäljessä kokonaistavoitetta. Olen edelleenkin syönyt vähemmän ja terveellisemmin ja liikkunut enemmän ja silti vaaka näyttää lähes lähtötasoa. Syynä on pakko olla merkittävä lihasmassan kasvaminen vaikkei se liiemmin vieläkään näy ulospäin.

Painonhallinnan tarkempi seuranta.

Ohjelmaan piti ottaa mukaan myös kehon mittaamisen eli välietapeissa mittaan rintakehän, käsivarsien, vyötärön, lantion ja reiden ympärysmitat. En ole moista saanut aikaan, mutta laitetaan tavoitteeksi seuraavalle jaksolle. Kaikki mitä voit lykätä huomiselle, kannattaa aloittaa aikaisintaa ensi kuussa. Hyvin epämeikäläinen lause, mutta ehkä kuvastaa viime aikaista henkistä kehittymistäni. Onko kehitys mennyt oikeaan suuntaan on sitten ihan toinen kysymys.

Muutamia kertoja on ruokavalion hallinta pettänyt tälläkin jaksolla. Tippaleivät ovat heikkouteni. Niitä on tullut mussutetuksi pariinkin otteeseen. Elosen tippaleivät nousivat tämän vuoden kisan voittajiksi tavallista pienemmästä otoksesta. Kerran söin hampparin, mutta siitä syytän pelkästään parempaa puoliskoa. Tiukasti roskaruokaa vastustava puoliso ilmoitti haluavansa lihapiirakan kahdella nakilla. Minkäs siis teet. Autoon ja etsimään sunnuntai-iltana korona aikana avointa snagaria. Aika monen yrityksen ja erehdyksen jälkeen löytyi avoin ravitsemusliike Espoon Nihtisillasta, Pohjanmaan Grilli. Vähän aikaa autokaistalla jonotettua huomasimme ettei lihapiirakka millään sisällöllä kuulu paikan valikoimaan. No onneksi löytyi burgeri runsaalla chilillä, joka riitti kompensoimaan lihistä. Vappuaaton ruokavalioon kuluu lisäksi runsas kassillinen Vanhan Kauppahallin loistavan Juustoansan tuotteita eli Vappupäivänä taitaa punnitus jäädä väliin.

Kotiintuomiset Juustoansasta.

Verenpaine on edelleenkin kunnossa. Pitäisi alkaa mittamaan hiukan useammin. Tämän seurantajakson mittaustulos on otettu aamulla, ajankohta joka näyttää yleisen trendini mukaan hiukan nostavan yläpainetta ja taasen laskevan alapainetta. Ehkä tähänkin on olemassa jokin tieteellinen syy. Pitänee perehtyä asiaan.

Opiskelu on lähtenyt rullaamaan. Olen tosin opiskellut asioita joita en suunnitellut opiskelevani vaan uuden oppiminen on keskittynyt alussa mainitsemiini uusiin mahdollisuuksiin. Hupaisana yksityiskohtana lisähaasteita aiheuttaa se ettei tiettyjen aiheiden asioista pääse kunnolla kärryille kun aiheen termistö on täyttä hepreaa. Tulee mieleen urani alku aikoinaan Orionilla, jolloin hyppäsin samaan aikaan untuvikkona IT- ja lääkealan kolmekirjaimisiin lyhenteisiin. Meni pitkään ennen kuin ymmärsin niiden päälle ja vielä pidempään kunnes tunnistin puhutaanko tällä kertaa IT:tä vai lääketiedettä. Olen myös samasta sekavasta syystä aikanaan henkilöä näkemättä ja keskustelematta rekrytoinut konsernin sisältä asiakkuudenhallintaprojektiin (CRM) Ruotsin tyttärestä kliinisen tutkimuspäällikön (CRM). Oli muuten urani onnistunein rekrytointi vaikka olisi sekin jäänyt tekemättä, jos olisin tarkemmin asiaa päässyt selvittämään. Silloin piti päätös tehdä kahdessa minuutissa.

Välitavoite 2/8 30.4.2020 tulokset:
AsiaTavoite 2/8TulosArvosana
Juoksukunto3,4 kilometriä alle 23 minuuttiin23:09Hyvä
VerenpaineLopputavoite erinomainen vähintään 119/79, välitavoitteena trendi oikeaan suuntaan126/78Kiitettävä
LihaskuntoEi määritelty, tavoite määriteltävä huhtikuun loppuun mennessäEi määriteltyEi tulosta
Fyysinen harjoittelu2 tuntia päivässä80%Hyvä
Fyysinen harjoitteluJoka päivä yli 10 000 askelta.85%Hyvä
PainonhallintaTavoite 84 kiloa (lähtöpaino 86 kiloa, 1/8-välitavoitteessa 85,9 kiloa) eli 2/8-välitavoitteessa painoa pudonnut 1,2 kiloa (tavoite 1,0 kiloa). 84,7Kiitettävä
PainonhallintaVartalon mitat. Pitää määritellä ja tietysti myös mitata. Määriteltävä huhtikuun loppuun mennessä. UUSIEi määriteltyEi tulosta
Uni8 tuntia yössä87%Hyvä
Henkinen kehittyminenEi määritelty, tavoite määriteltävä huhtikuun loppuun mennessäEi määritelläKiitettävä
Kirjalliset tuotokset 12 tuntia päivässä75%Tyydyttävä
Kirjalliset tuotokset 2Romaanin edistyminen, tarkempi tavoite määriteltävä huhtikuun loppuun mennessäEi edistystäHeikko
Kodinkunnostus2 tuntia päivässä71%Tyydyttävä
Opiskelu2 tuntia päivässä77%Hyvä
ItsekuriVapaapäiviä korkeintaan yksi viikossa100%Kiitettävä
ItsekuriTulosten kirjaus päivittäin70%Tyydyttävä
RuokaRuuan laittamiseen ja sen nauttimiseen käytetty laatuaika. Tavoite 2 tuntia päivässä.77%Hyvä

Prosenttien arvosanat on skaalattu sumealla logiikalla kouluarvosteluista (4-10 -> 0-100) seuraavasti:

89-100Kiitettävä
76-88Hyvä
63-75Tyydytävä
51-63Välttävä
0-50Heikko

Seurantajakson sanktiomaininnat:

  • Yhtäkään todella uutta ruokalajia ei ole valmistettu seurantajaksolla eli jo perinteiseksi muodostunut resepti puuttuu tästä raportista.

Yhteenvetona kehittyminen etenee edelleenkin keskimääräisesti. Romaaniin on oikeasti pantava lisää paukkuja. Fyysinen harjoittelu, opiskelu ja painonhallinta ovat kehittyneet oikeaan suuntaan.

Kuvataidetta

Tällä kertaa tarinaa sarjakuvataiteesta. Esittelyssä joukko sarjakuvia, jotka ovat aikanaan syystä tai toisesta kolahtaneet meikäläiseen.

Monien muiden omituisien piirteiteni lisäksi olen myös vakavasti hairahtunut kuvataiteeseen, tarkemmin sanottuna sarjakuva sellaiseen. Työhuoneen yhdellä seinällä seisoo kirjahylly täynnään kyseistä taidetta ja pikkuhiljaa ne ovat alkaneet levitä myös olohuoneen hyllystöön. Konflikti perinteisten romaanien kanssa alkaa olla vain ajan kysymys molempien lisääntyessä uhkaavaa vauhtia.

Irtautuminen Nakke Nakuttajan ja Tarzanin vaikutuksesta tapahtui joskus ala-asteella tutustuessani kaverin luona Avaruusagentti Valerianiin. Hämmennys oli suuri kun tajusin, että kuvallisessa kerronnassa voi olla syvällinen juoni.

Toinen suurempi hämmennys tapahtui saadessani aikuisuuden kynnyksellä käsiini Frank Millerin Yön Ritarin. Tarina poikkesi kaikesta aikaisemmasta. Batman ylitti kaikki soveliaisuuden rajat käytännössä tappamalla Jokerin ja asettumalla kollegoitaan vastaan. Kuvallinen ilmaisu myös rikkoi kaavoja luopuen laatikkoihin sidotusta kerronnasta. Hengästyttävä kokemus, joka aikanaan uudisti aikuisille suunnatun sarjakuvagenren. Loistava arvostelu kyseisestä mestariteoksesta löytyy Kvaak.fi:stä. Miller tuotti tiiminsä kanssa teokselle myös kaksi jatko-osaa (Yön Ritari Iskee Jälleen ja Yön Ritari III: Herrakansa), jotka eivät eeppisyydessään nousseet enää alkuperäisen tasolle. Hyviä tuotoksia toki molemmat. Itse asiassa koko tämän artikkelin kirjoittaminen lähti lukiessani viimeistä julkaisua. RW-kustannukselle kiitosta upeasta formaatista. Kirja ei tosin sovi unilukemistoksi runsaan kahden kilon painonsa vuoksi.

Jo aiemmin mainitun Valerianin pariin palasin uudelleen aikuisiällä. Osalle lukijoista hahmo lienee tutumpi elävistä kuvista. Muutamia vuosia sitten valmistunut elokuva ei avaruusagentin suurta fania säväyttänyt Rihannan hypnoottista tanssikohtausta lukuunottamatta. Sarjakuvassa keskeisessä roolissa oleva syvällisyys loisti poissaolollaan. Valerian itse on hahmona ollut hiukan yksipuolinen, mutta väriä sarjaan tuo Laureline, tuo maailman kaikkeuden ihastuttavin sarjakuvahahmo. Tuotos on  Pierre Christin’n käsikirjoittama ja Jean-Claude Mézières’n piirtämä avaruusseikkailusarja filosofisella tvistillä. Vuosikymmeniä harvakseltaan tuotettu sarja sisältää alkupäässä itsenäisiä albumeita ja viimeiset kymmenisen vuotta osaltaan jatkuvajuonista tuotosta.

Palataan taas takaisin supersankarien mailmaan. Ryhmä-X:ään tutustuin, yllätys yllätys Millerin kautta. Herran piirtämä ja Chris Claremontin käsikirjoittama Wolverine-teos herätti kiinnostuksen nyttemmin elokuvien kautta kaikille tutuksi tulleeseen ryhmään. Claremontilla oli kumma taito saada nuorisolle suunnattu supersankarien loputon taistelu superpahisten kanssa myös aikuisempaa väestöä kiinnostavaan muotoon. Hahmot oikeasti kehittyivät ja jopa siirtyivät manan majoille tarinoiden edetessä. Claremontin paras kausi ajoittui mielestäni ajankohtaan jolloin piirtäjänä toimi legendaarinen John Byrne.

Alan Mooren Watchmen kertoo myös periaatteessa supersankareista, mutta pääosassa on edellä mainittujen keskinäiset suhteet ja niiden menneisyyksien painolasti. Teos yhdistää myös proosaa ja varsinaiseen sarjakuvaan suoranaisesti liittymättömän sivun alalaidan oman alasarjakuvansa. Watchmen teki osaltaan historiaa noustessaan Time-lehden Top-100 romaanilistalle.

Sokalin Ankardo edustaa taas jotakin ihan muuta. Nukkavieru popliinitakkinen ankkahahmoinen yksityisetsivä sotkeentuu tutkimustensa lisäksi kaikkeen mahdolliseen. Alkoholi maistuu, tupakkaa kuluu ja naiset aiheuttavat vaikeuksia. Tapahtumapaikkana on Belgian oloinen pikkumaa rajanaapureineen ihmisen kaltaisine eläinhahmoineen.

Neil Gaimanin Sandmanin kanssa mennään jo aivan uskomattomiin sfääreihin. Nukkumatin eri aikakausiin sijoittuvat tarinat vaatimat uskomattoman laajan sivistyksen sekä historian että kirjallisuuden alalta avautuakseen kokonaan. Piirtäjät vaihtuvat tarinakokonaisuuksien välillä, mutta loistava käsikirjoitus pitää kokonaisuuden kasassa. Gaiman käsikirjoitti kaikkiaan 75-76 (riippuu laskentatavasta) lehteä, jotka on jälkeenpäin koottu kokoelma albumeiksi. Suomeksi ne on julkaistu yhdeksänä osana jo aiemmin mainitun RW-kustannuksen toimesta.

Aina siitä asti kun joskus yläasteella luin Taru Sormusten Herrasta yhtä soittoa pariin kertaan läpi lisättynä Silmarillionilla on miekka ja magia kiinnostanut. Sarjakuvamaailmassa Robert E. Howardin romaaneissaan luomaan hahmoon perustuva Conan täytti tuon tarpeen. Suomennoksia tuli harvakseltaan, mutta Helsingin divareista niitä onneksi löytyi englanninkielisinä enemmän kuin silloinen varallisuus salli. Roy Thomasin kirjoittamat tarinat olivat rautaa Windsor-Smithin hiukan taiteellisella tai Busceman maskuliinisella piirrosjäljellä.

Pinin pariskunnan Elfquest voisi olla yhtä hyvin Jane Austenin kirjoittama. Ihmissuhde- ja luokkayhteisödraamaa nimettömän maailman haltiayhteisöissä. Jos eivät haltiat taistele keskenään niin pakkaa sotkevat peikot. Suurin osa sarjasta näyttää löytyvän digitaalisessa muodossa kotisivultaan http://elfquest.com/read/digitalEQ.html. Jos tykkää Hobitti-elokuvasta niin tässä on jotain samaa. Pieniä hahmoja suurten tunteiden ja asioiden edessä.

Koiviston Mämmilä, joka vuosikaudet kuvasi maamme yhteiskunnallisia asioita huumorin kautta ja maaseudun muuttumista. Sarjasta on elävimmin jäänyt mieleen loppupään albumien afrikkalaissyntyinen Mukku, joka aikanaan varmasti osaltaan loi suvaitsevaisuutta maahanmuuttajia kohtaan.

Oman osansa listalla olisi voinut saada Hergen Tintti, Asterix, Yoko Tzuno, Moebiuksen lukuisat tuotokset, Piko ja Fantasio, Kati Kovàtsin tuotanto, Morvenin Sillage, Sheltonin Friikkilän Veljekset tai lukematon määrä muita. Raja on vedettävä johonkin, koska kukaan ei jaksa lukea liian pitkiä horinoita, enkä minä niitä kirjoittaa.

Loppukaneettina sanottakoon, että sarjakuvat ovat paljon muutakin kuin Aku Ankkaa (jossa ei ole mitään vikaa). Jos ette usko niin aloittakaa ennakkoluulojen kumoamien vaikkapa Sandmanista.

Ranskalainen kahvila

Hurmaavin ranskalainen kahvila, johon olen eläessäni törmännyt löytyy yllättäen Miamista. Espanola Wayllä sijaitseva A La Folie Cafe edustaa minulle autenttisinta ranskalaista kahvilaa missä olen ikinä vieraillut. Ja kyllä, olen ollut Pariisissa lukuisia kertoja.

Kuvaaja:Parempi puoliskoni

Eteinen taasen on paikka mistä löytyvät päällysvaatteet, liian monet kengät, työkalut ja monet muut asiat luovassa kaaoksessa. Kenkiä pitää olla lukuisia, jotta aamuisin on jotkut jalkaansa löytänyt. Päällysvaatteet edustavat jokaista vuodenaikaa. Talvi ja kesä romppeet iloisesti sikin sokin naulakoissa, pöydän päällä ja tuolien selkämyksillä.

Mitä ihmeen tekemistä ranskalaisella kahvilalla on tekemistä sekaisen eteisen kanssa? Ei yhtään mitään ennen kuin asialle tekee jotain. Ajatuksena on siis hyödyttää talon aamuaurinkoisin paikka romuvaraston sijasta johonkin aivan muuhun. Ja kun alunperin piti sapatin aikana kierrellä vähän maailmaa niin tuodaan maailma kotiin.

Eteisen nurkassa möllötti ikivanha jääkaappi, joka aikanaan parkkeerattiin jälkikasvun ylioppilasjuhlien ruuansäilytystarkoitukseen. Viimeisestä juhlasta on vierähtänyt jo kohta viisi vuotta ja siinä se edelleen jäpittää. Sisältö on tosin vaihtunut ruuasta lähinnä olueksi. Parempi puoliskoni on useaan otteeseen yrittänyt päästä kapistuksesta eroon ja ilmoittanut, että miksi on pakko pitää kymmenittäin oluita kylmänä. Mahtuuhan niistä muutamia mainiosti myös keittiön jääkaappiin. Täysin käsittämätön ajatus. Jos lukuisista olueista pitää valita vain muutamia niin miten ihmeessä sen muka voisi tehdä? Miten minä voin tietää mitä olutta huomenna tekee mieli? Oikean oluen valitseminen oikeaan hetkeen perustuu lukemattomiin eri tekijöihin. Se on samaan aikaan sekä tiedettä että taidetta. Juuri siksi pitää olla tarjolla vaihtoehto jokaiseen mahdolliseen tilanteeseen. Ei muutamalla pärjää.

Siis vanha sähkösyöppö jääkaappi vastaan ei jääkaappia laisinkaan. Perheen sisäinen ristiriita, joka onneksi ratkesi luovalla kompromissilla. Lopputuloksena siis uusi pienempi ja energiatehokkaampi malli, joka ei blokkaa ikkunoista tulvivaa aurinkoa ja jonka päällinen voidaan ottaa tehokäyttöön. Vielä kun vanha kaappi löysi itselleen uuden hyvän kodin naapurista niin luopuminen oli helpompaa.

Olen huono heittämään tavaraa pois. Yksi haaveammateistani lapsenana oli antikvariaatin pyörittäminen. Valitettavasti ajatus kaatui realiteetteihin. Divarini olisi päätynyt konkurssiin koska en usko, että olisin pystynyt myymään ainuttakaan teosta. Ostanut niitä olisin kyllä roppakaupalla.

Eteinen siiviousvaiheessa tavarat levitettynä lattialle.Jääkaappi on jo kadonnut oikeasta ylänurkasta.

Miten luopua vanhoista kengistä, jotka ovat ihan käyttökelpoisia, ainakin kun on pimeää. Miten voi hankkiutua eroon vanhoista verkkaritakeista, joista muoti on ajanut vuosikymmeniä sitten ja joita ei minkään maailman retrovillityskään tule pelastamaan.

Netflixistä Marie Kondo päälle ja inspiraation hakuun. Konmarin ideana on säilyttää esineet, jotka tuottavat onnea ja löytää kaikille säilytettäville asioille kotipaikka. Eihän mun siis tarvitsekaan heittää mitään pois! Kantapäät tanaan tallatut Adidas Superstarit sisältävät onnellisia muistoja eikä niitä voi heittää pois. Samaisen valmistajan vain ihan pikkuisen rikkinäinen tuulitakki tuo mieleen Ålandia Cupin, jonka aikaisten jatkuvien sään vaihteluiden vuoksi takin vetoketjua vedettiin vuoroin kiinni ja hetken päästä taas avattiin. Eihän sitä mikään vetoketju loputtomiin kestänyt.

Usean tuskaisen päätöksen jälkeen löytyi hiukan pois heitettävää ja sitäkin enemmän äärimmäisen tarpeellisia vaatekappaleita, joille ei tosin juuri nyt ole käyttöä, mutta tulevaisuudessa aivan varmasti. Onneksi on tilava kellari.

Kunhan Amazonista tilatut tunnelmalliset kuvateokset saapuvat joskus ensi kuussa alkaa luomus olla loppukunnossa. Le Café Chez Nous on lähes valmiina avajaisiinsa.