Kiire kiire

Sapattivapaa vaihtui ehkäpä yhteen työurani kiireisimpään projektiin. Päivät täynnään palaverejä ja illalla pitäisi ehtiä saada jotakin tuottavaakin aikaan.

Tekemätön työ tappaa, ei se kuinka paljon huhkii. Totuus ainakin näin tietotyössä. Ojankaivuussa määritelmä saattaa olla toisin päin.

Kiire on vain huonoa priorisointia. Tämäkin on usein kuultu viisaus. Mutta mitä on tehtävissä kun tekemisellä on selkeä peruuttamaton määräpäivä ja tehtävät tuntuvat vain lisääntyvän työn edistyessä. Kun joka päivä paljastuu jotakin uutta suunnittelematonta tehtävää tulee saattaa normaalikuolevaisella iskeä pintaan epätoivon hiki.

Aika muuttuu eloonjäämistaisteluksi ja ainoana tavoitteena on selvitä tavalla tai toisella kuluvasta päivästä.

Hallitsemattoman työkaaoksen vaarana on se ettei enää näe kokonaiskuvaa tai erota tärkeitä asioita vähemmän tärkeistä. Aika muuttuu eloonjäämistaisteluksi ja ainoana tavoitteena on selvitä tavalla tai toisella kuluvasta päivästä.

Itselläni on jostakin syystä aina ollut korkea kaaoskynnys. Vastoinkäymiset eivät aiheuta stressiä ja ennakoimattomista asioista myttyyn menneet suunnitelmat vaativat vain uudelleen suunnittelua. Joudun tosin väliin pysähtymään, vetämään syvään henkeä, nollaamaan pään sisällön ja aloittamaan alusta miettimällä mitä kannattaa tehdä ja miten.

Lisäämällä kalenteriin päivittäisen tunnin lounastauon saa blokattua syömisen lisäksi myös hiukan aikaa asioihin valmistautumiseen ja oman ajankäytön suunnitteluun. Käyttämällä aamulla tai itseni tapaan edellisenä iltamyöhäisellä hiukan aikaa määritelläkseen tulevan päivän tärkeimmät suoritteet, asiat mitkä on pakko saada tehdyksi tai merkittävästi edistää. Kaaoksen keskeltä muutaman ”must win battlen” tunnistaminen ja niiden voittaminen motivoi kummasti. Erinäiset tehtävälistat toimivat kahdella eri tavalla, muistuttamalla tehtävistä hommista ja motivoimalla kun muistaa aina välillä vilkaista tehtyjen töiden listaa.

Viiden metrin duunimatkaan ei paljon aikaa mene, mutta niin läheltä on vaikea palata takaisin kotiin.

Koronan aikaansaama jatkuva etätyö samaan aikaan siunaus ja kirous. Viiden metrin duunimatkaan ei paljon aikaa mene, mutta niin läheltä on vaikea palata takaisin kotiin. Työn ja vapaa-ajan raja hämärtyy kun koti toimii työpaikkana kokopäivätoimisesti joka päivä.

Olen pyrkinyt pyhittämään viikonloput palautumiseen. Kiitos Microsoftin tuokin illuusioni on särkynyt. O365:n MyAnalytics paljastaa etteivät viikonloput enää ole mikään palautuspäivä illoista puhumattakaan. Neljän viime viikon sisällä seitsemän ”hiljaista päivää” jolloin arkisin ei ole tullut tehtyä hommia iltaisin tai ylipäänsä viikonloppuisin.

Vaikuttaa, että lihasten tavoin myös aivot kehittyvät tai tässä tapauksessa kehittävät parhaiten levossa

Silloin kun asioita ei yhtään ajattele niin aivot pullauttelevat valmiit ratkaisut tai ratkaistava asiat kesken lauantai-iltaa. Nykytekniikalla on helppo kirjata putkahdukset välittömästi muistiin. Vaikuttaa, että lihasten tavoin myös aivot kehittyvät tai tässä tapauksessa kehittävät parhaiten levossa. Siihen pitää alkaa panostamaan nykyistä paremmin.

No projektit hoidellaan kun on niiden aika eli asialliset hommat suoritetaan ja muutoin ollaan kuin Ellun kanat. Keväällä pitää sitten selvittää, että miten noi kanat oikein on. Tosin ei ole moista ehtinyt aiemminkaan selvittää viimeiseen reiluun kolmeen vuosikymmeneen.