Pannaania

Jussi tuli ja meni. Vuotuiset Juhannuskisat pelattiin tänä vuonna turvallisuussyistä tyhjille katsomoille eli kolmiottelun mölkky-petankki-kroketti paremmuudesta miteltiin alueen urheilukentän hiekkapinnoitteen sijasta takapihan nurmimatolla. Voittajajoukkueesta ei taaskaan ollut epäselvyyttä vähemmän kauniin sukupuolen voittaessa jokaisen lajin ylivoimaisesti.

Otteluiden jälkimainingeissa siirryttyämme jo virvokkeiden pariin liittyi kisaan mukaan kolmannenkin joukkueen edustaja. Krokettisetistämme on aikoinaan kadonnut yksi mailoista jo aiemmin ja nyt repolaisen matkaan lähti punainen pallo.

Ketun pentele pöllii naapurini pihalta krokettipallon.

Pallo löytyi lähiojasta seuraavaana aamuna eli enää pitäisi selvittää sinisen mailan kohtalo. On tosin ollut kateissa jo vuosia eli todennäköisesti sama varas ei ole ollut kyseessä.

Repolainen ilmeisesti asustaa terassimme alla. Ainakin jokin elikko kaivelee öisin laajentuvaa kuoppaa sen reunalle. Pitänee hankkia valvontakamera yönäöllä.

Alati kasvava kuoppa.

Juhannuksena on myös ollut toisinaan tapana kehittää tai kopioida uusi drinkki. Aperol Spritz tarttui matkaan nelisen vuotta sitten Firenzestä ja Jussi-aattojuomamme jälkeen se oli seuraavana vuonna muotijuomana koko Suomessa. 2021 siis juodaan drinkkiä nimeltä Ei Todellakaan Pahaa tai helpommin lausuttuna Pannaania.

Pannaani on uusi innovaatio ja loistava hellejuoma. Se viilentää ja korvaa helposti aterian tai pari.

Ei Todellakaan Pahaa eli Pannaania (n. 3 litraa)
  • Jäitä
  • Banaania 5 kpl
  • Kookosmaitoa 2,5 dl
  • Kookosrommia 1,5 dl
  • Tummaa rommia 1,5 dl
  • Appelsiinimehua 5 dl
  • Kaakaojauhetta (van Houten) 2 todella kukkurallista teelusikallista
  • Cayennepippuria 1 teelusikallinen

Murskaa jäät hileiksi tehosekoittimessa, lisää muut tarveaineet ja sekoita. Juoma paisuu sekoittaessa n. 25% eli älä lataa kannua täyteen. Cayennen kuuluu maistua jälkimaussa ei suussa eli sen kanssa pitää vähän tuunata riippuen pippurin vahvuudesta. Rommin määrä on lisäksi makuasia, ensimmäiseen kannuun vähän vähemmän ja seuraaviin hiukan enemmän.

Oikeaoppinen Pannaani tarjotaan mansikkamargaritalla sivellystä lasista, mutta juoma toimii ilman sitäkin suhteellisen hyvin.

Juhannuspäivänä lähikaupan kassa oli hiukan huvittunut ostaessani lähes viisi kiloa banaaneja version 2.0 kehittelyyn.

Huomenna alkaa seuraava vaihe työllistymisprojektissa. Alkuviikosta muutamia videohaastatteluita ja yksi ihan fyysinenkin tapaaminen. Reilun kolmen kuukauden parturittomuus alkaa jo ehkä hiukan näkymään eli palkkaisitko tämän suihkunraikkaan Beatlesin-jänenen hommiin?

Pitää vielä lopuksi mainostaa Sapattimanin potentiaalista sponsoria, joka ei vieläkään ole selkeistä vihjeistä huolimatta tarttunut koukkuun. Firman pippuroitu savufilee on aivan törkeän hyvää.

Poentiaalisen sponsorin loistava tuote.

2 vastausta artikkeliin “Pannaania

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: