Makumatka menneisyyteen

Tankerin mansikka-raparperi olut sai aikaan ensimmäisellä suullisella aikamatkan lapsuuden aurinkoisiin kesiin. Suu lähetti lämpimiä tuntemuksia aivoihin, jotka herättivät muistoja menneestä. Timotein varrella läpäistyt metsämansikat yhtyivät raparperikiisselin kanssa harmoniaan.

Tanker: Not My Style watermelon gose

Välillä ohikulkevan ihmisen parfyymi palauttaa mieleen entisen ihastuksen yläasteelta tai tavallisuudesta poikkeava sipulin sivuvivahde muiston kyproslaisen ravintolan kreikkalaisesta alkusalaatista.

Haju- ja makutuntemukset syöpyvät syvälle muistoihin, mutta niiden palauttaminen muistin syövereista ei onnistu muistelemalla. Kerran nähtyjä asioita voi suhteellisen helposti muistella, mutta kaikkien aikojen parhaat illallisetkin pystyy ainoastaan palauttamaan takaisin muistikuvina annosten ulkonäöstä, ei mausta tai tuoksusta, ilman ulkoisia ärsykkeitä.

En tiedä koskeeko edellä mainitut rajoitukset vain minua vai pystyykö joku kirjoitusteni lukijoista aidosti palauttamaan koetun maun tai hajun esiin mielen syövereistä ilman todellisia ärsykkeitä? itselleni onnistuu vain visuaalisen takauman palautus pelkän mielikuvan voimalla.

Mökin puuceen tyhjennyksen tuoksu on painunut mieleen puistattavana tunteena, ei onneksi tuoksuna. Muistan vasta savustetun kampelan ulkonäön ja sen herättämän tunteen makunystyröissä, mutta en pysty elävästi palauttamaan sen tarkkaa makua mieleeni. Voin toki mielessäni verrata sen ylivertaista makua saadessani palan K-kaupan savukalaa suuhuni.

Muistissa on tunne kun suudellessa teini-iän ihastusta kaulalle poltti hajuvesi suuta, mutta siitä miltä kyseinen hajuvesi tuoksui ei ole pienintäkään mielikuvaa. Toisaalta kun sama parfyymi on tllättäen tullut vastaan, ovat myös teini-iän muistot palanneet mieleen.

Harvoin sairaalassa tai terveyskeskuksessa käydessäni muistan tuoksun joka liittyi mummoni monivuotiseen kärsimykseen syövän kourissa. Sairaalan tuoksu assosioituu muistoissani rakkaan ihmisen kuolemaan.

Onko muistimme valikoiva vai suojeleeko se meitä jostakin? Miksi voimme palauttaa vain osan aistiemme tuntemuksista mieleemme?

Hyvä ruoka ja juoma ovat aina olleet oman elämäni kohokohtia. Moni muu asia on saanut taloudellisesti huoletta olla rempallaan kunhan maku- ja hajuaisti saavat tyydytyksen. Miksi priorisoida tiettyjä aisteja toisten edelle?

Muisti on ylipäänsä veikeä kapistus. Itselleni on ihmisten nimien muistaminen todella vaikeaa. Muistan kyllä samat henkilöt ulkonäön perusteella ilman pienintäkään vaikeutta. Vaikeuksien kanssa oppii toimimaan varsinkin kun ammattina on tiedonhallinta. Heikkouksia pystyy kompensoimaan digitaalisesti. Valokuvamuistista taasen on hyötyä mitä yllättävimmissä tilanteissa.

Digitaalisuuden haittapuoleksi voi laskea sen ettei muistia tarvitse enää vaivata. Kaiken voi nykyään liian helposti Googlata. Mistä ihmeestä tuo näyttelijä on tuttu -kysymykseen löytyy vaivatta vastaus Internet Movie Databasesta samoin kuin internetin eri palvelut lukuisiin muihin kysymyksiin joihin aikanaan vaadittiin älynystyröiden vaivaamista ja muistin kaivelua.

Omiin älyllisiin omituisuuksiin kuuluu myös ilmiömäisen nopea musiikkikappaleiden tunnistaminen. Nuorempi poika on perinyt saman kyvyn vieläkin parempana versiona. Aikanaan opettaessani viimeisintä versiota autoilun ihmeellisen maailmaan soi Spotifyn kautta erinäisten listojen rocktop 100-500 -kollaasit joiden kappaleiden tunnistamisesta kävimme ajo-opetuksen lomassa veristä taistelua. Jäin tässä kisassa harvinaisesti kirkkaasti toiseksi. No jos ei aina voi itse voittaa niin sentään poika voittaa. Tätäkin taitoa pystyy helposti kompensoimaan Shazamin tai Soundhoundin avulla.

Tarina alkoi menneisyyden muistoista ja lopetetaan se myös niihin. Tahraton mieli elokuva (Eternal Sunshine of the Spotless Mind), joka oikeasti on ainoa Jim Carreyn hyvä elokuva, kertoo tarinan koskettavien muistojen pyyhkimisestä tekniikan keinoin. Kaikkea emme voi muistaa, mutta haluaisimmeko samaan aikaan pyyhkiä osan muistoistamme pois jos se olisi mahdollista? Tyyliin tuli vähän mokattua eilisiltana, otanpa siis morkkispillerin ja pyyhin muistot pois.

Jokainen muisto on tärkeä. Elämään mahtuu niin hyviä kuin väliin vähän nolojakin muistijälkiä, mutta niistä molemmista muodostuu kokonaisuus, josta minämme koostuu.

Iltaihmiset barrikaadeille!

Olen ollut niin pitkään kuin muistan vuorotyöläinen. Teen ensin normaalin duunipäivän virka-aikaan ja jatkan duunia kymmenen aikaan illalla sähköpostien ja keskittymistä vaativien tehtävien parissa. Rytmi on syntynyt pääosin siitä yksinkertaisesta syystä, että päivät kuluvat palavereissa, joista suurimmassa osassa pitää olla aktiivisessa roolissa, eikä multitasking oikein onnistu samaan aikaan. Kokousten lisäksi toimenkuvaan kuuluu myös ihan konkreettista duunia, joten joskus nekin on tehtävä.

Etätyö on mahdollistanut nukkumisen hiukan myöhempään kun siirtyminen kodin ja työpaikan välillä on lyhentynyt muutamiin metreihin kymmenien kilometrien sijaan.

Photo by Dominika Roseclay on Pexels.com

Itse olen aina ollut iltaihminen eli luovimmillani illan pimeinä tunteina kun talo hiljenee muiden siirtyessä yöpuulle. Totuuden nimissä on mainittava, että väliin iltatyönteko on kombinaatio television katselusta, sähköposteista, powerpoint-esityksistä, dokumenteista ja sekalaisesta sälästä. Välillä pitää telkun sisältöä hiukan kelata taaksepäin kun jokin jakso sujahti ohi lähes katsomatta keskittymisen ollessa kannettavan ruudussa. Merkki hyvästä televisiosarjasta on se etten malta samaan aikaan piirrellä powerpointtiin palleroita.

Herääminen aamu neljältä on meikäläiselle vaarallinen merkki stressistä. Asiata kohistiin vuosi sitten liittäen aikaisen heräämisen menestymisen tunnusmerkkeihin. Varmasti on menestyviä henkilöitä, jotka heräävät luonnostaan aikaisin, mutta aivan yhtä varmasti niitä löytyy aamulla pitkään nukkuvistakin.

Sapatin aikana nukuin fiiliksen mukaan. Kelloa en katsonut nukkumaan mennessä, eikä se ollut aamulla herättämässä. Keskimääräinen unirytmi oli alta kahdeksan tuntia yö yhden ja aamu yhdeksän välillä useimmiten. Jonain päivinä tuli otettua päiväunetkin.

Joissain yrityksissä työpaikalla oleskelu aamuvarhaisella edustaa ihan aikuisten oikeasti tehokkuutta. Erään yrityskaupan jälkeen sain soiton 07:30 Sepe-sudeksi nimeämämme uuden omistajan edustajalta, joka ilmoitti olevansa työhuoneeni ovella löytämättä meikäläistä. Jouduin toistamaan muutamaan kertaan olevani kotona tuohon aikaan aamukahvin ääressä ennen kuin herra ymmärsi, etten aivan oikeasti ole saapunut työpaikalleni viimeistään seitsemäksi mikä hänelle edusti ainoaa mittaria tehokkaasta ihmisestä. Onneksi kyseinen herra oli normaalioloissa tunnin myöhäisemmässä aikavyöhykkeessä eli häiriö epäinhimilliseen aikaan oli vain satunnaista.

Oma erittäin epätieteellinen empiirinen tutkimukseni, joka ei edes täytä brittiläisen tutkimuksen kriteereitä, toteaa aamuihmisten olevan tehokkaampia rutiinitöissä ja iltaihmisten luovuutta vaativissa tehtävissä. Tutkimukseni perustuu kattavaan otokseen Yläisen kartanon tiluksilla kautta aikojen asuneeseen väestöön. Henkilösuojasyistä en lähde erittelemään tutkimuksen kohderyhmää, mutta asianosaiset tunnistavat kyllä itsekin kumpaan ryhmään kuuluvat.

Loistavana todisteena tutkimuksen toimivuudesta on tiluksien eläinkunta. Maailmankaikkeuden typerin olento fasaanikoiras huutelee tunkion päällä heti kokonlaulun aikaan komennellen tehokkaasti haaremiaan siirtymään sumean logiikan mukaan milloin mihinkin suuntaan. Fasaanikoiraita poskeensa pistävä ketturepolainen taasen saapuu hyvin levänneenä luovaan jahtiin iltahämyssä poimien tehokkaasti aikaisen aamuherätyksen vuoksi väsymyksestä jo valmiiksi puolikuolleita kukkoja. On aamuvirkkuuden terveyshaitoista toki tehty ihan oikeitakin tieteellisiä tutkimuksia.

Miten sopeuttaa oma aamu-unisuus nykyiseen kahdeksasta-tiesmihin aikatauluun? Pitäisikö aamuihmisten nousta barrikadeille oikeuksiensa puolesta ”Ei kokouksia ennen aamukymppiä!” -tyylisesti? Joissain yrityksissä harrastetaan ”palaverittomia perjantaita” joilla varmistetaan että viikon duunit saa oikeasti tehtyä viimeistään perjantaina. Tosin osa näistä on muuttunut valitettavasti ”vain äärimmäisen välttämättömiä palavereita perjantaina” muotoon.

Pitäisikö aamut rauhoittaa palavereilta. Aamuihmiset saisivat hommia tehdyksi ja iltaihmiset silmät auki ja aivot toimintakuntoon? Lopetettaisiin palaverit samaan ties-mihin-aikaan kuin nykyisinkin, jolloin aamuvuoro voisi kotiutua ja iltavuoro tehdä päivän yksilötyöt. Toki malli vaatisi palavereiden karsimista tai tehostamista mikä ei varmaankaan olisi kenenkään mielestä tuomittavaa.

Jos määrää ei voi muuttaa siirrytään perinteisistä tunnin kokouksista 45 minuutin versioihin, asia joka fiksuissa yrityksissä on tehty jo aikoja sitten. Osa kokouksista on helppo vaihtaa ajattomiin kokouksiin.

Outlookissa saa helposti kokouksia lyhennettyä oletusarvoisesti kalenterin asetuksista. Teamsin yhtenä uusista ominaisuuksista kokous varoittaa osallistujia viisi minuuttia ennen kokouksen päättymistä eli kellokallekin on saatu automatisoitua.

Perinteiset työajat liukumineen perustuvat agraariyhteiskunnan auringon liikkeisiin eli silloin tehtiin hommia kun niitä näki tehdä. Sähkölamppujen keksimisen jälkeen on tietotyöläiset kyenneet työhön ulkoilman valoisuusasteesta piittaamatta. Miksi siis noudatamme sääntöjä jotka perustuvat historiaan, vaatimuksiin jota ei pääsääntöisesti enää ole? Taidanpa siis laittaa kellon soimaan aamulla vasta kasiksi ja katsoa NFL-pelin loppuun.

Jalkapallosta osa 2

Olen nyt pyöreästi vuoden ollut erossa jalkapallosta hallintomielessä. Seurani toiminnassa olen korkeintaan paistanut makkaraa edustuksen ottelutapahtuman buffetissa ja toki jalkapalloa olen seurannut.

Olenko kaivannut puuhaa lajien kuninkaan parissa. Vastaus on selkeä ei. Duuni on ollut sen verran hektistä etten ole tarvinnut ylimääräistä tekemistä aikani kuluksi. Pitää miettiä mahdollisia uusia harrastuksia kunhan parhaillaan käynnissä olevat pari massiivista projekti saadaan maaliin kesälomiin mennessä. Aika on hiukan suhteellinen koska kesälomat eivät ala ennen niiden valmistumista.

Photo by Tom Fisk on Pexels.com

En ole myöskään kaivannut Palloliiton osin poliittista peliä ja roolia kumileimasimena muiden valmistelemille päätöksille, joissa annetaan päätettäväksi vain yksi vaihtoehto. En ole kaivannut epämääräistä kulisseissa tapahtuvaa sopupeliä, jossa sisäpiiri luo sääntöjä missä pääasiallisina hyötyjinä on lähipiiriinsä kuuluvat tahot. Näistä hyvinä esimerkkeinä ovat vaikkapa koronatukien/-lainojen jakoperusteet ja talenttivalmentajatukirahapäätökset, jotka ovat poikkeuksellisen suurin osin kohdistuneet liittohallituksen jäseniä lähellä oleviin seuroihin.

No rekisteröity yhdistys saa tehdä omat sääntönsä ja jopa poiketa niistä vaikkei se olisikaan oikeudenmukaista kuten Urheilun oikeusturvalautakunta eräässä taannoisessa tapauksessa totesi.

Siirrytäänpä marmatuksesta aitoon asiaan. Arsenal aloitti kauden kyntämällä Valioliigan loppupäässä. Viime viikot on vihdoin alkanut syntymään tulosta. Peliin on taidon ja taktiikan sijaan tullut mukaan intoa ja positiivistä raivoa. Pelissä on vauhtia ja pallosta taistellaan ihan oikeasti.

http://www..dreamstime.com

Viimekauden muodostelman kärjessä kirmaava vahvin lenkki Aubameyang on uuden sopimuksensa jälkeen kadonnut täysin kuvasta. Muutama viime peli on ollut positiivinen poikkeus sääntöön.

Nuoret pelaajat ovat Sakan johdolla ottaneet aimo askelia eteenpäin eli tulevaisuus vaikuttaa tällä hetkellä lupaavalta, mutta samaa mantraa on toitotettu jo viimeisen kymmenen vuotta Wengerinkin aikakaudella. Nelson kuluttaa syystä tai toisesta penkkiä vaikka kentälle päästyään ovat esitykset olleen pääosin todella lupaavia. Smith Rowen ongelmana on tason vaihtelevaisuus. Loistosuoritukset vaihtuvat keskinkertaisiin esityksiin.

FA Cupissa tuli juuri kuokkaan aneemisella pelillä. Asennetta riitti vain hetkittäin eikä se riitä voittoon vaikka vastassa olisi Southamptonin kaltainen ennakkoon selkeästi heikompi joukkue. Arsenalin kannattajana on viime vuosina ollut raskasta olla.

Kotimaisen jalkapallon kauteen valmistautuminen edistyy mielenkiintoisissa merkeissä. Osa kilpailuihin osallistuvista joukkueista treenaa täysipainoisesti koronasta huolimatta, osalla ei ole edes olosuhteita joissa harjoitella. Viranomaisten rajoitukset luovat omat haasteensa tekemiseen. Oman seurani edustusjoukkue aloitti kauden harjoitukset ilman muutamaa yli 20-vuotiasta pelaajaa, koska sitä vanhemmat eivät yhdessä vaiheessa saaneet harjoitella muun joukkueen mukana. Samaan aikaan joissain kilpailevissa seuroissa ei ikärajoituksesta piitattu

En kritisoi rajoituksia, mutta veteen piirretyt sumealla logiikalla määritellyt viivat eivät mene jakeluun. Uskoisin että epidemian pysäyttämisen kannalta olisi parempi laittaa harrastus- ja kilpailutoiminta kokonaan jäähylle kuukaudeksi kaikissa mahdollisissa lajeissa osittaisen rajoittamisen sijaan. Samaan aikaan kannattaisi myös koulut siirtää etäopetukseen ja laittaa muutkin yleisöä keräävät tapahtumat jäähylle.

Osa karsintasarjoista ja Cup-kilpailuista alkaa jo talvella, joka tarkoittaa kilpailijoiden keskuudessa täysin epäoikeudenmukaisia lähtökohtia. No poikkeustiloissa pitää sopeutua poikkeusolosuhteisiin vaikkeivat ne olisi tasapainossa kaikkien kilpailijoiden kesken. Osa seuroista lisäksi saa toimintaansa ulkoista koronasta johtuvaa tukea, suurin osa ei.

Photo by Tomu00e1u0161 Malu00edk on Pexels.com

Lumisade on suurelle osalle suomalaisia romanttinen tai nostalginen kokemus. Puut saavat lumivaipan ja pääsee taas hiihtämään.

Jalkapalloharrastus tapahtuu edelleenkin pääosin ulkona myös talvella. Lumimyräkät vaikeuttavat harrastusta, mutta kiitos tehokkaan kenttähuoltojoukkojen isostakin myräkästä selvitään usein muutaman tunnin katkoksella.

Oma lukunsa ovat yhä useampaan niemeen ja notkoon nousseet jalkapallohallit, jotka tarjoavat loistavat olosuhteet normaalin talven tarpeisiin, mutta myräkän sattuessa lamaantuvat täysin katolle kerääntyneen lumimassan muodossa. Lumi estää hallin käytön muodostaen vaaran hallin romahtamiseen ja lumen poisto ääritilanteissa on järjettömän vaivalloista ja kallista.

Eräs lähiseudun kuplahalli sai nosturin avustuksella lumet pois katoltaan eli halli saatiin rakennusteknisesti pelastettua, mutta selvitytyykö halliyhtiö operaation seurauksista taloudellisesti jää vielä arvoitukseksi. Espoossa petti hallin katto konkreettisesti ja edessä on mittava korjausprojekti kunhan kevät koittaa.

Kuinka harrastustoiminta etenee

Harrastusta osakemarkkinoiden kanssa on nyt takana kolme kuukautta. Asetin kovan 3,3% kuukausikasvutavoitteen, vanhempi poika nauroi. Nyt ensimmäisen kvartaalin jälkeen olen yli nelinkertaisessa tuloksessa verrattaessa tavoitteeseen. Nauraakohan enää kun testamenttaan sijoittamisella hankkimani Nizzan ja Key Westin kämpät nuoremmalle pojalle tai kodittomille kissoille?

Photo by Nextvoyage on Pexels.com

Kerran kuussa sijoitan joitakin satasia harrastukseen. Eläkkeelle siirtyessä salkun arvo pitäisi olla reilut 2,5 miljoonaa alkuperäisellä kasvutavoitteella. Saa nähdä toteutuuko tavoite ja toisaalta saa myöskin nähdä pääseekö valtiomme nykyisellä lainanotolla kukaan koskaan eläkkeelle.

Päivttäiseen reaaliaikaiseen puljaamiseen ei hektinen duuni anna mahdollisuuksia. Strategiana siis ennemminkin osta ja pidä. Osta oikeaa, oikeaan aikaan. Myyntiä on tullut harrastettua erittäin vähän, koska edellämainittu strategia on osoittautunut yllättävän onnistuneeksi. Erään listautumisannin osakkeista päätin jo ennen ostoa luoputa tietyn tuottoprosentin täytyttyä. Automaattista myyntitoimeksiantoa en osaamattomuuttani tajunnut laittaa päälle, mutta hälytyksen onnistuin kytkemään osakkeen saavutettaessa tietyn arvon. No hälytys oli tärähtänyt kännykkään jossakin vaiheessa kiihkeää palaverirumbaa ja kun huomasin sen illalla pörssin jo sulkeuduttua oli hinta pudonnut. Vähän kiroilutti, mutta yhden päivän epäonni voi toisinaan olla toisen päivän onni. Sain kaupat tehtyä viikkoa myöhemmin lounastauolla paljon alkuperäistä suunnitelmaa parempaan hintaan.

Loin vertailun vuoksi toisen sijoitustilin rahastoille ja ETF indekseille. Eli siis sijoitin ammattilaisten ammattitaitoon. No ammattilaiset ovat kerryttäneet korkoa kvartaalissa noin 5% kun taasen tämä aloittelija on saanut kumulatiivisesti lähes 19% aikaan.

Rahastot ja indeksit valitsin lukuisten blogisuositusten ja toteutuneiden tuottojen perusteella kuitenkin vältellen kaikkien korkeimpia palvelumaksuja sisältäviä. Jos eivät ammattilaiset osaa sijoittaa niin eivät osaa asialleen vihkiytyneet kirjoittajatkaan niistä parhaita valita.

Euromääräisesti kertymää ei vielä ole paljoa, mutta tässä lajissa prosentteja prosenteille on se mikä jyllää

Toteuma verrattuna haastavaan ennusteeseen on siis komeaa katsottavaa. Euromääräisesti kertymää ei vielä ole paljoa, mutta tässä lajissa prosentteja prosenteille on se mikä jyllää.

Sadantuhannen tuotto tulee täyteen ennusteen mukaan kuussa 68 ja ensimmäinen miljoona saavutetaan kuussa 128. Nykyisen toteuman mukaan tosin paljon nopeammin.

Osakesalkun tasapainottaminen on nyt käynnissä. Alussa sijoitin mielestäni voimakkaasti nouseviin riskialttiisiin osakkeisiin ja Finnairiin ihan muista syistä. Finnairhan oli alkuun salkussa puhtaasti yrityksen nurkanvaltaussyistä äärettömän halvan hintansa vuoksi tuottaen persnettoa, mutta on firman osakkeen nousun vuoksi tuottanut nyt jo noin 50%:n voiton.

Nyt ajattelin sijoitella seuraavan kvartaalin magalomaanisiin, vakavaraisiin ja tasaista osinkoa maksaviin yrityksiin. Vanhan luokkakaverin nykyään luotsaama energiayritys sai kunnian toimia ensimmäisenä kohteena.

Jotakin tässä puuhassa on jo tullut opituksikin. Pienten sijoitusten hyöty katoaa palvelumaksuihin. Käyttämäni palvelu Nordnet kyllä perii omansa joka kaupassa. Vaikka prosentuaalinen palvelumaksu toimeksiannoista näyttää mitättömältä on firman ansaintalogiikka minimimaksussa, joka huitelee 3-5 euron paikkeilla. Toimeksiannon 0,1% tai minimissään 5 euroa tarkoittaa käytännössä sitä, että viisi egee ylimääräistä lähtee aina 5000 euroon asti., sen jälkeen astuu tuo 0,1% voimaan. Eli vaikkapa 100 euron osakekauppaan tulee minimaksun vuoksi 5% käsittelykulua. Viidenkympin pikkuostos syö katetta 10%.

Valtiovalta on toki rajoittanut osakesäästötilien toimintaa, jottei porvarit liikaa rikastuisi

Verot ovat toinen huomioitava seikka. Normaalilla arvo-osuustilillä jokainen kasvua tuottanut myyntitoimeksianto vaatii kirjaimellisesti veronsa. Tosin tappiota tuottaneet osakkeet vähentävät verotaakkaa. Tuotot ja tappiot lasketaan yhteen vuositasolla ja lopputuloksen ollessa positiivinen iskee karhu kämmenensä peliin.

Osakesäästötilillä voi leikkiä ilman veroseuraamuksia niin kauan kun tililtä ei siirrä rahaa omalle pankkitilille eli kotiuta myyntejä. Myyntivoitot voi siis sijoittaa uuteen osakehankintaan ilman veroseuraamuksia. Valtiovalta on toki rajoittanut osakesäästötilien toimintaa, jottei porvarit liikaa rikastuisi. Tilille saa siirtää rahaa maksimissaan 50 000 euroa, joka ei minulle ole ongelma 98 kuukauteen, eikä tilillä saa olla kuin pelkkiä osakeomistuksia eli rahastot ja ETF:t ovat poissa laskuista. No itseäni eivät rajoitukset ainakaan toistaiseksi liiemmin vaivaa.

Photo by Pierre Blachu00e9 on Pexels.com

Verotuksesta voi löytyä myös myönteisiä seikkoja eli sijoitustoimintaan liittyviä kuluja voi yrittää vähennellä verotuksessa. Muutamat kotiin tilatut lehdet ainakin yritän muistaa liittää tulonhankkimiskuluihin. Ja uuden näytön kunhan saan sen jossakin vaiheessa hankituksia. Toki tämän hetkisten suunnitelmien mukaan en aio sijoituksia rahastaa eli kun en niistä veroa maksa en voi siis myöskään kuluja vähennellä. Eihän sitä toki koskaan tiedä josko se Nizzan ihannekämppä löytyy jo ennen eläkeikää.

Miksi aikuiset eivät kiipeile puissa?

Lapsena kaikki oli mahdollista. Kallionkielekkeet kutsuivat leikkimään ja puusta toiseen hypittiin kuin Tarzan ja vielä ilman liaaneja.

Syksyiset lehdet eivät saaneet aikaan ajatusta, että tarttis varmaan haravoida, vaan kuvitelman pehmeästä patjasta johon oli hypättävä.

Photo by Thgusstavo Santana on Pexels.com

Missä vaiheessa elämää järki voitti vietit, spontaanisuuden ja korkean riskinottokyvyn? Koska alamme tekemään riskianalyysin ennen hyppäämistä puusta toiseen tai ennen lehtikasan räjäytystä ja hylkäämme ajatuksen liian vaarallisena tai epäsopivana.

Pitäisikö toimistoihin saada liaaneja?

Toimiiko sama lainalaisuus myös työelämässä. Hyvä idea, joka on melkein saamassa sanallisen muodon kuolee huulille, koska ajatuksen toteutuminen sisältää riskejä. Tappaako heittäytymisen riski monet hyvät ideat. Pitäisikö toimistoihin saada liaaneja?

Hesarissa oli juttu Kouvolan kuivasatamasta, jättimäisestä terminaalista keskellä mannerta kymmenien kilometrien päässä lähimmästä oikeasta satamasta. Pääpuolin yhtä älytön idea kuin hyppääminen puusta toiseen, mutta jos asiaan uskoo niin hyppy onnistuu ja Kiinan tavarat saapuvat sisämaahamme ja sieltä käsin Pohjoismaiden markkinoille.

Tunneli Helsingistä tai Espoosta Tallinnaan tuntuu kustannusmielessä järjettömältä. Kun rinnalle laitetaan tuotto-odotukset löytyy hommaan yllättäen järkeä. Tosin samalla kannibalisoimme välillä seilaavat lautat, mutta kun kehitys kehittyy niin aina jokin taho kärsii. Pidettiinhän tunnelia Englannin kanaalin alta aikoinaan järjettömänä ideana, mutta nykyään yli kymmenen miljoonaa vuosittaista käyttäjää saattavat olla eri mieltä.

Toki osa järjettömiltä tuntuvista hankkeista ovat niitä oikeasti. Useissa valtiollisissa ICT-projekteissa ei ole päätä eikä häntää. Vanhentuneella teknologialla rakennellaan tulevaisuuden ratkaisuja, joilla nykyinen toiminta muutetaan täydelliseksi tehottomuudeksi polttaen samalla eräässä esimerkissä 774 miljoonaa.

.. eikä asiantuntijoilla ole riittävästi rautalankaa käytettävissä

Osasta monta vuotta kestäneiden projektien tuotoksista luovutaan vain muutamassa. Onko epäonnistumisten syynä liian massiiviset hankkeet, jotka ovat mahdollisia vain valtion rahoituksella vai ammattitaidottomuus substanssin suhteen, kun päättäjien taidot rajoittuvat politikointiin eikä asiantuntijoilla ole riittävästi rautalankaa käytettävissä.

Eteläinen naapurimme on onnistunut hankkeissaan kertaluokkaa paremmin. Hyviä esimerkkejä olisi lahden takana yllinkyllin, mutta eihän isoveljen sovi ottaa neuvoja pikkuveljeltään. No saammehamme me jossain vaiheessa tunnelin kautta kytkettyä Viron valtiollisen innovatiivisyyden osaksi Suomea.

Toivottavasti suurta julkisuutta nauttineet totaaliset epäonnistumiset eivät ole kuin pieni osa todellisuutta.

Varsinainen ammatillinen urani alkoi lääketeollisuudessa, alalla joka joko kehittää uusia ideoita tai kehittää tehokkaita valmistusmenetelmiä muiden ideoille kunhan patentit ovat rauenneet.

Väliin monivuotinen kallis lääkekehitysprojekti katkesi kuin kanan lento aivan viimeisillä metreillä, joko epäsuotuisiin testituloksiin tai muuttuneeseen kilpailutilanteeseen.

Nyt sadat lääkeyritykset kehittävät kilpaa ratkaisua maailman pysäyttäneeseen tautiin. Näistä noin kymmenkunta tulee saamaan tuotteensa globaaleille tai paikallisille markkinoille. Kilpajuoksun palkinto on taloudellisesti niin merkittävä, että suuri riski on katsottu ottamisen arvoiseksi.

Tärkein kysymys siis on miten tunnistaa riskaabeli hyvä idea vastaavasta huonosta ideasta? Miten varmistaa idean toimivuus tai miten pystyä mahdollisimman varmasti mahdollisimman varhaisessa vaiheessa pysäyttää tuleva katastrofi?

Vakuutus- ja pankkialalla on perinteisesti panostettu paljon innovointiin palveluiden tehostamisen ja digitoinnin merkeissä. Ala on onnistunut sähköistämään ja suoraviivaistamaan prosessinsa ja tekemään samalla tulosta.

Rakennusala, jota viime vuodet olen palvellut eri yrityksissä, ei juurikaan ole kuuluisa merkittävistä innovatiivisista ratkaisuista. Toki tämänkin ala kehittyy, mutta suhteellisen vaatimattomin loikin. Asia, joka pitää ottaa mahdollisuutena.

Materiaalien muuttaminen tuotteiksi on alalla ollut jo aikaa käynnissä, mutta harva on onnistunut muuttamaan tuotteita palveluiksi. Trendi, joka on alkanut yleistymään alalla kuin alalla.

Vaatiiko innovointi uusia aivoja alalle?

Photo by Pixabay on Pexels.com

Vaatiiko innovointi uusia aivoja alalle? Vai saadaanko alan lainalaisuudet kokenut harmaa aivomassa säkenöimään uudella tavalla tuottaen uusia malleja alan uudistamiseksi?

Innovointi on kokeilua. Se vaatii rajojen rikkomista ja taloudellista riskinottokykyä. Se vaatii heittäytymistä. Julkisten ennusteiden mukaan rakennusala toipuu koronasta viiveellä eli nyt on hyvä mahdollisuus käyttää tuleva lyhyehkö laskusuhdanne perinteisen yyteen sijaan innovointiin, kun siihen on kerrankin hiukan rauhallisempaa aikaa ja vapaita resursseja.

Ja jos yhtään innovoinnin jälkeen jää ylimääräistä aikaa, niin sen voi vaikka käyttää puissa kiipeilyyn.

Kiire kiire

Sapattivapaa vaihtui ehkäpä yhteen työurani kiireisimpään projektiin. Päivät täynnään palaverejä ja illalla pitäisi ehtiä saada jotakin tuottavaakin aikaan.

Tekemätön työ tappaa, ei se kuinka paljon huhkii. Totuus ainakin näin tietotyössä. Ojankaivuussa määritelmä saattaa olla toisin päin.

Photo by Alex Powell on Pexels.com

Kiire on vain huonoa priorisointia. Tämäkin on usein kuultu viisaus. Mutta mitä on tehtävissä kun tekemisellä on selkeä peruuttamaton määräpäivä ja tehtävät tuntuvat vain lisääntyvän työn edistyessä. Kun joka päivä paljastuu jotakin uutta suunnittelematonta tehtävää tulee saattaa normaalikuolevaisella iskeä pintaan epätoivon hiki.

Aika muuttuu eloonjäämistaisteluksi ja ainoana tavoitteena on selvitä tavalla tai toisella kuluvasta päivästä.

Hallitsemattoman työkaaoksen vaarana on se ettei enää näe kokonaiskuvaa tai erota tärkeitä asioita vähemmän tärkeistä. Aika muuttuu eloonjäämistaisteluksi ja ainoana tavoitteena on selvitä tavalla tai toisella kuluvasta päivästä.

Itselläni on jostakin syystä aina ollut korkea kaaoskynnys. Vastoinkäymiset eivät aiheuta stressiä ja ennakoimattomista asioista myttyyn menneet suunnitelmat vaativat vain uudelleen suunnittelua. Joudun tosin väliin pysähtymään, vetämään syvään henkeä, nollaamaan pään sisällön ja aloittamaan alusta miettimällä mitä kannattaa tehdä ja miten.

Lisäämällä kalenteriin päivittäisen tunnin lounastauon saa blokattua syömisen lisäksi myös hiukan aikaa asioihin valmistautumiseen ja oman ajankäytön suunnitteluun. Käyttämällä aamulla tai itseni tapaan edellisenä iltamyöhäisellä hiukan aikaa määritelläkseen tulevan päivän tärkeimmät suoritteet, asiat mitkä on pakko saada tehdyksi tai merkittävästi edistää. Kaaoksen keskeltä muutaman ”must win battlen” tunnistaminen ja niiden voittaminen motivoi kummasti. Erinäiset tehtävälistat toimivat kahdella eri tavalla, muistuttamalla tehtävistä hommista ja motivoimalla kun muistaa aina välillä vilkaista tehtyjen töiden listaa.

Viiden metrin duunimatkaan ei paljon aikaa mene, mutta niin läheltä on vaikea palata takaisin kotiin.

Koronan aikaansaama jatkuva etätyö samaan aikaan siunaus ja kirous. Viiden metrin duunimatkaan ei paljon aikaa mene, mutta niin läheltä on vaikea palata takaisin kotiin. Työn ja vapaa-ajan raja hämärtyy kun koti toimii työpaikkana kokopäivätoimisesti joka päivä.

Olen pyrkinyt pyhittämään viikonloput palautumiseen. Kiitos Microsoftin tuokin illuusioni on särkynyt. O365:n MyAnalytics paljastaa etteivät viikonloput enää ole mikään palautuspäivä illoista puhumattakaan. Neljän viime viikon sisällä seitsemän ”hiljaista päivää” jolloin arkisin ei ole tullut tehtyä hommia iltaisin tai ylipäänsä viikonloppuisin.

Vaikuttaa, että lihasten tavoin myös aivot kehittyvät tai tässä tapauksessa kehittävät parhaiten levossa

Silloin kun asioita ei yhtään ajattele niin aivot pullauttelevat valmiit ratkaisut tai ratkaistava asiat kesken lauantai-iltaa. Nykytekniikalla on helppo kirjata putkahdukset välittömästi muistiin. Vaikuttaa, että lihasten tavoin myös aivot kehittyvät tai tässä tapauksessa kehittävät parhaiten levossa. Siihen pitää alkaa panostamaan nykyistä paremmin.

No projektit hoidellaan kun on niiden aika eli asialliset hommat suoritetaan ja muutoin ollaan kuin Ellun kanat. Keväällä pitää sitten selvittää, että miten noi kanat oikein on. Tosin ei ole moista ehtinyt aiemminkaan selvittää viimeiseen reiluun kolmeen vuosikymmeneen.

Välitilinpäätös

Sapatin alussa oli hurja määrä erilaisia tavoitteita saavutettavaksi. Jo ihan ensimmäinen niistä, eli sapatin minimi kesto neljä kuukautta, meni persiilleen. No olen aina ollut huono sanomaan ei hyville tarjouksille, joten pantakoon ensimmäinen tappio sen piikkiin, että edelleenkin ei-sanomisen kurssi on käymättä.

Sapatti loppui jo aikaa sitten, mutta henkinen sapatti ei toivottavasti lopu koskaan. Aika ilman ulkoista painetta ja aikataulutusta antoi oikeaa perspektiiviä loppuelämän tarpeisiin. Se opetti, että välillä pitää vetää henkeä ja pysähtyä ajattelemaan mitä on tekemässä.

Painonhallinta
Photo by Pixabay on Pexels.com

Painoa piti saada alas. No ei se ole hirveästi noussutkaan eli kun kuuntelee muiden koronaeristettyjen painonhallintaa olen luultavasti selvinnyt keskimääräistä huomattavasti paremmin.

Paino tästä kyllä vielä putoaa, hitaasti, mutta varmasti. Tai sitten lähtee patterit vaa’asta.

Kunnonhallinta
Photo by Philip Justin Mamelic on Pexels.com

Kuntoa piti kehittää. Yhtenä mittarina oli armeijan aikainen Cooper-tulos, jota ei nyt setään pitänyt rikkoa, mutta piti päästä tiettyjen minuuttien päähän. Tämä meni tähän asti ehkä eniten persiilleen. Ei oo paljon tultua juoksenneltua, saatika paranneltua alun tulosta, joka syntyi lähes tappavan sykkeen säestämänä. Tahto oli kroppaa vahvempi. Mä aloitan juoksemisen tosissani heti huomenna. Onneksi huomenna on joka ikinen päivä. Juokseminen on edelleenkin tylsää.

Patikointia on tullut harrastetua suhteellisen tiheään. Parin viikonlopun takainen Helvetinjärvi oli nimensä mukainen. Alun pienet polulle kaatuneet puunrangat olivat kasvaneet paluumatkalla massiivisiksi punapuunrangoiksi, joiden ylittäminen viimeisen kahden kilometrin hämärän rajamailla -tilassa oli yllättävän haastavaa.

Keskiviikkoisin kävelen paikallisen Liiwijengin matkassa. Äijäporukalla vedämme 8-10 kilsan lenkin kerran viikossa toinen toisiamme rakentavasti villuillen motivoiden.

Opiskelu
Photo by Pixabay on Pexels.com

No jotain tuli ihan oikeasti suoritettua, jotain aloitettua ja jokin oli vakaasti suunnitelmissa, mutta jäi tekemättä. Sapatilla ehti lukea, duunin aloittamisen jälkeen vauhti on hidastunut. Ainakin mitä tulee kirjoihin. Sivumääräisesti en ole varmastikaan koskaan lukenut niin paljon kuin viimeisten kuukausien aikana. Tosin suurin osa sivuista on käsitellyt tarjouksia tai sopimuksia.

Koti ja puutarha
Photo by Pixabay on Pexels.com

Ehkä onnistunein osuus kokonaisuudessa. Lähes kaikki tavoitteet saavutettu. No pulloja edelleen vähän viemättä, mutta on niillä muutama satanen jo tähän mennessä tienattu. Kolme pikkupoikaa kävi muutama viikko sitten tiedustelemassa löytyisikö yhtään tyhjää pulloa tai tölkkiä. Pojille koitti aikainen joulu jokaisen poistuessa paikalta täysi jätesäkki olallaan kohden lähikauppaa.

Monta asiaa kunnossa, viimeisimpänä autokatoksen sisäpintojen maalaus ja seinähyllyt eli homma on jatkunut myös työelämään siirtymisen jälkeen.

Huoneet siivoutuivat yksi toisensa jälkeen. Totalitäärinen siivoustyylini ei ole herkkua läheisilleni. Tyhjennän huoneen lajitellen tavarat kolmeen pinoon: suoraan roskiin menevät, jonkun muun lajiteltavat ja huoneeseen palautettavat. Siivouskohtaukseni alkavat usein varoittamatta ja loppuvat vasta kun kohde on kunnossa riippumatta vuorokauden ajasta.

Ranskalainen kahvila syntyi eteiseen sapatin aikana. Täytyy tunnustaa etteivät rekvisiitaksi hankitut taulut ole vieläkään paikoillaan. Kaunis tila osoittautui lisäksi kesäaikaan erittäin epäkäytännölliseksi kiitos runsaan 30-asteen lämpötilan, joka karkoitti kahvittelijat ja tappoi pariin kertaan pikantilla sivupöydällä kasvatettavat yrtit. Ne kuolivat joko kuivuuteen tai hukkuivat liikaan kasteluun.

Winston ahkeroi kesän nurmikon kimpussa. Solina pulputti pihalla tarjoten aamun zen-hetken (blogi tulossa kun syksy on pimeimmillään) ja sadan metrin päähän rakentuva uusi asuinalue toi taas takaisin lasten äänet. Samalla muistuttaen kuinka mukavaa on se, että omat uhmaikäiset ovat jo kasvaneet aikuisiksi.

Lihaskunto
Photo by Victor Freitas on Pexels.com

Maksoin juuri vuoden ennakkoon kuntosalia, jossa en ole käynyt muutamaan kuukauteen. Syynä sekä yrittäjän tukeminen että oman itseni psyykkaaminen. Saa nähdä alkaako toimimaan. Sapatin alun olohuoneessa tapahtuneen punttijumpan seuraukset tuntuvat edelleen vasemman käden ojentajalihaksessa saaden ison miehen vaikeroimaan tiettyjen liikkeiden seurauksena. Kuinka ihmeen kauan lihaksen revähdys/ylirasitus voi kestää?

HIIT:iä vedin lähes joka aamu sapatin aikana, duuniin siirtymisen jälkeen se on jäänyt täysin. Syynä ei voi olla hommaan tarvittava aika (n. 12 min) vaan pelkästään laiskuus, jonka jostain ihmeessä sallin taas itselleni. Helvetti, HIIT alkaa taas huomenna. Ja nyt en viittaa tuohon juoksu-huomiseen.

Hyvä ruoka
Photo by Trang Doan on Pexels.com

Tää toimii. Täytyy tosin tunnustaa, että aika paljon tulee syötyä ulkona tai tilattua kotiin kiitos maaseudullekin rantautuneen Woltin, mutta sen lisäksi itse tehty ruoka on ollut erittäin hyvää.

Henkinen kehittyminen
Photo by Pixabay on Pexels.com

Yritä nyt opettaa vanhalle koiralle uusia tapoja. Asensin luottokorttiyhtiön sponsoroiman vuoden ilmaisjakson Mindfulness aplikaatiota. Tähän asti suurin anti on ollut taannoisella Tahkon matkalla valaan äänet vastamelukuulokkeissa kun naapurihuoneessa laulettiin, siis korjaan huudettiin, alla kulkevasta autostraadasta.

Innovointi
Photo by Kaboompics .com on Pexels.com

Ei ollut tavoitteena, mutta kaiken muun puuhastelun lomassa tuli kehitettyä ajantonkokous, Mibe-indeksi, mansikkakelkka (josta en ole vielä ehtinyt edes kirjoittaa), uusia ruokia ja juomia. Kun aivoilla on aikaa syntyy myös uusia ajatuksia ja innovaatioita. Innovaatioiden hyvyyteen en ota kantaa, mutta toki omasta mielestäni esimerkiksi Pannaanilla voisi hyvinkin olla ehdolla Nobelin kemian- tai rauhanpalkinnon saajaksi.

Innovaatiot syntyvät harvoin yhden miehen voimin. Tästä hyvänä esimerkkinä voi mainita vaikka edellisessä kappaleessa jo mainitun juhannusdrinksun, jonka lähtötavoitteena oli luoda juoma joka tärähtää, mutta ei maistu vahvalta. Itselläni oli visio lopputuotuotoksesta ja keittiöstä/baarikaapista löytyvät tarveaineet, naapuri arvioi absoluuttisella makuaistillaan tuotoksen kehitysversiot antaen rakentavaa palautetta ja vieras pyöritti kannustavasti päätään.

Blogin kirjoittaminen alkoi jostain oudosta mielijohteesta. Toisaalta halusin motivoida itseäni tavoitteiden suhteen tehdessäni niistä julkisia ja toisaalta halusin harjoitella luovaa kirjoittamista. Mitään suurempaa filtteriä en teksteilleni halunut asettaa. Olen kirjoittanut milloin mistäkin. Julkaisukanavan suhteen on ollut hiukan kritiikkiä tai ehkä paremmin sanottuna kohderyhmävalintaa. LinkedIn:iin olen linkittänyt vain työelämään liittyvät postaukset, Twitteriin ja Facebookkiin kaikki tuotokset.

Kirjoittamisesta
Photo by Lum3n on Pexels.com

Lukijoita näillä tuherruksilla on ollut hiukan toista tuhatta kuussa. Tosin statistiikka ei pysty tunnistamaan jos joku uskollisista lukijoista käyttää useaa laitetta lukukokemukseensa. Oikea yksitäisten lukijoiden määrä on siis todennäköisesti hiukan pienempi.

Lukijat ovat kielestä johtuen pääosin Suomesta, mutta lukijoita löytyy siitäkin huolimatta aina Uutta-Seelantia myöten. Suurimmat yllätykset ovat olleet ystävien jälkikasvu, jotka satunnaisesti tavatessa ovat spontaanisti suorastaan vaatineet tiukentamaan kirjoitusten tahtia. Hämmentävää, mutta samalla motivoivaa.

Jälkeenpäin en tavallisesti kirjoituksiani lue. Niiden tasoa on hankala itse arvioida. Hyvä jos jollekulle lukemiseksi kelpaa. Totaalisia ohilyöntejäkin on kirjoitusten joukkoon eksynyt. Liveblogi retkestä olutfestifaaleille ja sieltä kaverin yllätys 50-vuotisjuhliin ei mielestäni toiminut. Korjailin jo julkaisemia ylilyöntejä illan aikana ja aamulla luin vielä kertaalleen korjaten pahimmat kirjoitusvihreet. Ajattelin yrittää samaa uudestaan matkasta Tahkolle auton takapenkillä stoutteja maistellen, mutta onneksi ajatus kuoli jo syntyessään.

Uskollisin fanini tykkää jokaikisestä kirjoituksesta. Veikkaan, että vain yrittää hyvitellä aika-ajoin raja-aidan takaa kuuluvaa laulu- ja soitinyhtye Hurriganesin aiheuttamaa meluhaittaa.

Romaani ei ole edistynyt sivuakaan pitkään aikaan. Juoni ja hahmot saavat silloin tällöin prosessointiaikaa aivolohkoissa, mutta tekstiksi asti eivät ajatukset päädy. Toisaalta ei näytä blogitekstejäkään ole tyhjästä koneelle ilmestynyt vaan joka kerran olen yksinkertaisesti vain päättänyt, että juuri nyt kirjoitan jotakin.

Blogi on vain sen verran helpompi formaatti, että tulosta syntyy myös itsensä pakotuksella. Tosin eivät kaikki hyvästä yksittäisestä ideasta alkaneet tuotokset ole päätyneet sivulle. Vai oletteko lukeneet kirjoittamani tekstin esim. seuraavista aiheista: ”Koska harva parta alkaa olla ruokottoman näköinen?”, ”Amy kiittää aina jälkeenpäin”, ”Liveblogi: Kevätretki” tai ””Miksi aikuiset eivät kiipeile puissa?”. Itse asiassa tuo viimeksi mainittu alkoi herättää uusia ajatuksia eli katsotaan saisiko siitä jopa kokonaisen kirjoituksen aikaiseksi.

Yhteenveto

Vaikka pääosa tavoitteista jäi ainakin toistaiseksi saavuttamatta niin lopputulos ylitti odotukset. Sapatin alun shokeeraava putoaminen täydestä vauhdista limboon järkytti ja osin myös pelästytti. Nopeasti vauhdin sai keinotekoisesti takaisin hurjalla päiväohjelmalla.

Alkuperäiset suunnitelmat muuttuivat täysin kiitos koronan. Sapattiaika ulkomasilla vaihtui kotona kyyhöttämiseen. No kotonakin voi tehdä yhtä ja toista.

Homma jatkuu. Vaikka sapatti on vaihtunut äärimmäisen kiireiseen työrytmiin elää henkinen Sapattiman yhä minussa jatkaen itseni ja maailman tutkistelua ja kehittämistä.

Aina silloin tällöin putkautan pihalle uuden kirjoituksen ainakin niin kauan kuin lukijoita riittää.

Uusi harrastus

Vesilasku putosi 80% jälkikasvun kotoa lähdön jälkeen. Nyt illallakin suihkusta tulee lämmintä vettä kun pojat eivät läträä veden alla paria tuntia päivässä. Käytännössä tämä merkitsee elämän laadun lisäksi myös pienimuotoista kustannussäästöä.

Kotiin ja ylipäänsä elämään tehtävien investointien määrä pienenee pikkuhiljaa vuosi vuodelta ja yllättäen tilin pohjalle alkaa jäämään ensin pennosia ja sitten kokonaisia euroja laskujen maksun ja yhä pienemmäksi käyvien lainojen lyhennysten jälkeen.

Photo by energepic.com on Pexels.com

Pankin omiin rahastoihin on tullut sijoitettua pieni summa kuukausittain jo pitkään. Brasilian MM-kisojen aikaan valitsin yhdeksi harvoista kohteista kyseiseen maahan liittyvän rahaston ja vuosia se toi voittoa uskomattomalla prosentilla. Koronasta ei kyseinen maa, eikä rahasto ole toipunut. Menneiden vuosien voitot ovat vaihtuneet merkittäviin tappioihin. No luotan Brasilian pääsevän taas jaloilleen eli juuri nyt ei kannata hötkyillä.

Avasin tilin Nordnetiin. Sijoitin summan jonka jaoin arvo-osuus- ja osakesäästötilin kesken. Tässä vaiheessa ei oikeasti ollut mitään havaintoa mitä eroa kyseisillä tileillä oli.

Valitsemani palvelu ehdotti sijoittamista rahastoihin ja tartuin täkyyn. Valitsin summan ja tein muutaman muun eettisen valinnan ja yhtäkkiä olin sijoittanut joukkoon käsittämättömän nimisiä rahastoja joiden hankkimisen toimeksianto oli käynnistynyt. Omistan nyt osuuksia rahastoista, jotka sijoittavat ohjelmistorobotiikkaan, biolääketieteeseen ja e-Sportsiin vain muutamia alueita mainitakseni.

Osakesäästötiliin valitsin yritysten osakkeita. Ensimmäinen ajatus oli hajauttaa salkku nykyisen ja entisten työpaikkojen osakkeisiin. Liekö meikäläisellä huono karma ex-työnantajia kohtaan, mutta aina kun vaihdan firmaa, alkaa edellisellä aikamoinen alamäki. Nykyisen työnantajan omistajan osakkeilla ei oikein käyty kauppaa ja kun kaikki edelliset palkanmaksajat kyntivät suhteellisen laskevalla käyrällä oli sijoituskohteiksi valittava tuntemattomampia yrityksiä.

Konsultoin ammatikseen sijoittajablogia aikanaan pitänyttä poikaani ja kysyin mihin juuri nyt kannattaa sijoittaa. Vastauksena lakoninen ”Ei mihinkään”. Herra oli ehkä mahdollisten tuotto-odotusten puolesta oikeassa, mutta sehän ei luonnollisestikaan meikäläistä estänyt millään tavoin.

Luin jostain, että sijoittajalla pitää olla strategia jota pitää tiukkaan noudattaa. Aloin miettimään mitä varten sijoitan. Yksi asunto Nizzasta ja toinen Key Westistä tai huikea perintö jälkikasvulle? No tavoitteitahan pitää olla, mutta sijoittamiseen tarkoitetulla pääomalla ei ainakaan alkuun asuntoja hankita edes Sodankylästä oli tuotto kuinka huimaa tahansa.

Jalat siis takasin maanpinnalle ja ensimmäinen strateginen tavoite oli saada tuottoa Helsingin pörssiä paremmalla prosentilla. Toinen ehkä hiukan utopistisempi tavoite oli vallata pitkällä juoksulla siivu Finnairia. Kansallisen lentoyhtiömme osakkeen arvo oli sen verran alhainen, että pikkusumma riitti satoihin osakkeisiin. Riittävällä osakeomistuksella suunnittelin aikanaan valtaavan paikan firman hallituksessa, jolloin pääsee kustannustehokkaasti eläkkeellä kiertelemään vähän maailmaa.

Photo by Pixabay on Pexels.com

Eräs IT-firma yritti sapattiajalla rekrytoida meikäläistä, mutta homma tökkäsi merkittävään näkemyseroon viikkorahan suuruudesta. Hyviä kauppoja aikaansaava yritys, joka ei maksa kunnon palkkoja on pakko olla pidemmällä juoksulla äärimmäisen tuottava. Osa pääomaa siis siirtyi suomalaiseen IT-markkinaan.

Metsäyhtiöt ilmoittivat vetäytyvänsä työehtoneuvotteluista. Siivu sinne siis. Pitkä ura eri yritysten palveluksessa laittoi miettimään firmojen johtohahmoja. Harvia sai oman siivunsa kiitos mielestäni täysipäisen toimitusjohtajan, joka ehti myös hetken vaikuttamaan itseni kanssa saman aikaisesti juoma-alalla tehden hyvän vaikutuksen. Pari muuta lisävalintaa sumealla logiikalla ja ensimmäiset sijoitukset olivat valmiina.

Kävin valintojani läpi sparrausmielessä jälkikasvun kanssa, joka ei yrityksistään huolimatta löytänyt logiikkani punaista lankaa. Luovutin selityksistä ja sanatarkka yhteenvetoni Whatsapissa oli seuraava:

”En mä tee mitään suunnittelematta. Välillä tekemiseni voivat vaikuttaa hetkellisesti kaoottisilta, mutta pidemmällä tähtäimellä kaikki loksahtaa paikalleen. Vähän kuin hyvä leffa missä ei alkuun ole tolkkua, mutta kun tarkkaan seuraa kaikki täydentää loppuhuipennusta.”

Harrastusta muutama viikko takana. Tuottoprosenttini on lähes kaksi kertaa parempi kuin Helsingin pörssin keskiarvo eli lyhytaikainen strateginen tavoitteeni on ainakin toistaiseksi toteutunut. Finski on yksi harvoista tappiota tuottavista sijoituksista, mutta vahinko otetaan takaisin pitkällä juoksulla.

Nordnetin vivut, bullit ja bearit on vielä opiskelematta, mutta nekin otetaan aikanaan haltuun. Pitää jatkaa myös sijoittamista kansallisen rahapelimonopolin viikottaisiin arpajaisiin, josko saisi hiukan lisää pääomaa uuteen harrastukseen.

Rekrytoinneista

Viimeisimmän onnistuneen rekrytoinnin suorittanut Headhunter kilautti ja kyseli ovatko hommat vastanneet rekrytoinnin lupauksia ja mitä palautetta haluan antaa kyseisen firman palveluista. Mitään pahaa sanottavaa ei tässä tapauksessa ollut, mutta joissakin muissa tapauksissa on ollut sitäkin enemmän.

Rekrytoinneissa on itseäni aina ihmetyttänyt niiden pitkä läpimenoaika. Siis miten ihmeessä suhteellisen yksinkertaiseen prosessiin voi mennä pahimmillaan kuukausia. Toki ihmisten kalenterit ovat täynnä ja niiden yhteensovittaminen voi toisinaan olla haastavaa. Kunhan ajattomatkokoukset otetaan kokonaisvaltaisesti käyttöön ratkeaa tämäkin pulma.

Photo by Tim Mossholder on Pexels.com

Prosessi on kohdallani mennyt usein seuraavasti:

  1. Headhunter ottaa yhteyttä LinkedIn:n tai puhelimen välityksellä kysyen olenko kiinnostunut tehtävästä, josta annetaan viestin yhteydessä niin epämääräinen kuva kuin mahdollista. Pyrkimyksenä on suojata toimeksiantajaa.
  2. Jos vastaan myöntävästi saan seuraavaksi joko NDA-paperin sähköpostiini tai siirrymme suoraan kohtaan 3. Lisäksi CV lähtee sähköpostitse headhunterille.
  3. Headhunter ehdottelee soittoaikaa pahimmillaan reilun viikon päähän. Tässä vaiheessa voin saada mahdollisesti sähköpostitse jotakin lisätietoa tai sitten ei.
  4. Puhelinkeskustelun yhteydessä firma selviää ja muutamia perustietoja. Yhteenkään oikeaan kysymykseen ei kuitenkaan anneta vastausta. Samassa yhteydessä sovitaan fyysinen tapaaminen taas jonkin viikon päähän.
    Toisinaan koko prosessi alkaa onneksi jo tästä.
  5. Fyysisessä tapaamisessa käydään läpi huonosti tuleva tehtävä ja huolella oma työhistoria ja persoona.
  6. Muutaman päivän päästä tulee soitto jossa sovitaan tapaaminen työnantajan edustajan kanssa. Alussa mukana saattaa olla useita kandidaatteja ja välillä ei.
  7. Kohtaa 6 suoritetaan riittävän monta kertaa riittävän usean työnantajan edustajan kanssa (oma ennätykseni on seitsemän kierrosta).
  8. Kohdan 7 jossakin välissä saattaa olla soveltuvuustestit eli täydennellään lauseita, suoritetaan nokkeluustehtäviä, tunnistellaan epämääräisistä kuvista hahmoja ja tunnelmia ja jutellaan mukavia psykologisen koulutuksen saaneen henkilön kanssa.
  9. Jos kohdat 7 ja 8 saadaan kunnialla loppuun on vuorossa kaupallisten ehtojen ja muiden nyanssien sopiminen. Tässä harvemmin kysyntä ja tarjonta kohtaavat. Viisas työnantaja lyö luvut kohdalleen jo jossakin kohdan 7 vaiheessa, vähemmän viisas kertoo, joko suoraan tai epäsuorasti kandidaatin tulleen jo valituksi ennen palkasta sopimista.
  10. Monisivuinen ja useita liitteitä sisältävä työsopimus kirjoitetaan ja homma on siinä.

Prosessi saattaa toki katketa missä tahansa kohtaa. Molemmille osapuolille on turhauttavaa mitä pidemmälle homma on edennyt sen katketessa.

Itselläni on kokemusta myös kohdasta 11, jolloin vetäydyin tarjotusta työstä sopimuksen allekirjoituksen jälkeen. Yritin muutaman viikon ajan saada tulevaa esimiestäni kiinni kuukautta ennen työsuhteen alkamista siinä kuitenkaan onnistumatta. Viimein sain hänen kollegansa kiinni joka ilmoitti nauraen kyseisen herran aina silloin tällöin katoavan muutamaksi viikoksi. Oli kuulemma niin pätevä heppu ettei firman johto uskaltanut puuttua asiaan.

Photo by Pixabay on Pexels.com

No mites hommaa voisi tehostaa? Kalenteri lienee pahin pullonkaula eli työnantajan ja headhunterin puolelta varata vaihtoehtoisia slotteja jo valmiiksi. Aikaikkunat sovitetaan prosessin loppuun asti kandidaatin kalenteriin mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Jos prosessi katkeaa ennen loppua on varaukset helppo perua puolin ja toisin.

Headhunterin tulisi saada enemmän tietoa työstä. Kokenut rekrytoija tietänee eri tehtävien peruskysymykset ja niihin olisi hyvä olla vastaukset jo ensi kohtaamisen yhteydessä. Itse pyrin mm. selvittämään tehtävään annetut resurssit (esim. budjetti) ja suurimmat tunnistetut haasteet.

Vuosien varrella on tehtävän summittainen palkkataso alkanut olemaan paremmin rekrytoijien tietoisuudessa. Aikoinaan sitten tämä selvisi välillä karulla tavalla vasta prosessin viime metreillä.

Persoonallisuustestit eli kansankielellä psykotestit pitäisi pystyä suorittamaan haastattelua lukuunottamatta sähköisesti tai ilta-aikaan. Kokonaisen työpäivän järkkääminen testaukseen on haastavaa työssäkäyville. Eikä työnantajalle voi oikein sanoa että tarttis päivän vapaata, jotta voin mennä toisen duunipaikan testeihin.

Erään työpaikan vaihdoksen yhteydessä taisin rampata neljät testit käydessäni neuvotteluja viidestä eri tehtävästä. Tiedän toki, että jokaisella suorahakufirmalla on omat metodinsa ja testisyysteeminsä, mutta hakijaa ei epästandardit lohduta. Samaan johtopäätökseen testit sinä keväänä enemmän tai vähemmän päätyivät hakeutuessani eräästä juomateollisuuden yrityksestä pois yrityskaupan seurauksena.

Olen itse palkannut monia henkilöitä sekä suorahaun, että perinteisen lehti-ilmoitusten tai sähköisten rekrytointi-ilmoitusten kautta.

CV:n ulkoasu tai paremminkin sen ytimekkyys on hyvä kilpailutekijä. Parhaimmillaan on hakemuksia tullut pitkälti toista sataa ja kyseisen määrän selaaminen pieteetillä läpi ei käytännössä onnistu. Hyvä hakemus siis erottuu massasta.

Photo by Suzy Hazelwood on Pexels.com

Ehkä parhaana esimerkkinä on ollut joskus ammoisina aikoina ennen sähköpostin ihmeellistä maailmaa saadessani punaisella kirjoitetun hakemuskirjeen. Kokemuksen tai koulutuksen perusteella ei kyseinen henkilö olisi koskaan päässyt haastatteluihin asti, mutta sillä kertaa kirjoituskoneen mustan värinauhan loppuunkuluminen ja vaihtuminen punaiseen päätyi kandidaatin kanssa työsopimukseen. Pienillä asioilla saattaa välillä olla suuri merkitys.

Ystävistä

Olen aina ollut erittäin hyvä verkostoitumisessa, joka johtunee pitkälti siitä, ettei alaikäisenä päässyt oikein kunnolla kotiutumaan mihinkään. Asuinpaikka vaihtui muutamien vuosien välein. Kun äiti sai pihan kuntoon alettiin katsella seuraavaa kämppää. Luo siinä nyt sitten ystävyyssuhteita kun tarha-/koulukaverit vaihtuvat yhtenään. Äidille silti mainetta ja kunniaa kun päästiin Vantaalta pois.

Photo by Helena Lopes on Pexels.com

Jokaisessa uudessa ympäristössä oma asema piti lunastaa. Välillä se tapahtui puhumalla, välillä joutui paikasta komentoketjussa jopa tappelemaan. Viimeksi mainitussa lajissa oli merkittävää etua siitä, että harrastustaustasta löytyi monen vuoden rupeama painimisesta. Yhden vastustajan kellistin helposti, kahden tai useamman kanssa taisi kertaalleen olla omana lopputuloksena musta silmä, koska niskalenkin pystyy vetämään vain yhdelle kaverille kerrallaan.

Parin tappelun jälkeen vastustajasta tuli usein hyvä tuttu molemminpuolisella kunnioituksella.

Runsaan kolmen vuoden keskimääräisellä tutustumisajalla ei synny aitoa ystävyyttä. Mulla ei siis ole ns. lapsuuden ystäviä. Välillä törmää lapsuuden tuttuihin. Toisinaan hyvin yllättävilläkin tavoilla.

Tahkolla monta vuotta sitten törmäsin sattumalta paikallisen yökerhon baarissa vanhaan tuttuun, kaveriin joka aikoinaan tutustutti meikäläisen laadukkaisiin sarjakuviin. Tämä kympin oppilas soitti trubaduurina yleisön toivomia biisejä korokkeen päältä. Musiikki vei akateemisesti lahjakkaan kaverin ja hyvä niin. Teoriaa maailma on pullollaan, mutta taidetta aivan liian vähän.

Toinen koulumenestykseltään aivan ylivoimainen kaveri ryhtyi puusepäksi. Ja aivan varmasti nauttii valitsemastaan urasta. Kolmas aikoinaan hyvä kaveri samalta luokalta heittelee soihtuja sirkuksessa keski-Euroopassa.

Yksi kouluaikanaan melkoinen huithapeli nimitettiin juuri toimitusjohtajaksi yhteen Suomen suurimmista pörssiyhtiöistä. Tämän henkilön ansioksi voidaan laskea kiinnostukseni jenkkifutikseen. Paljon ennen kuin kukaan oli kuullutkaan satelliittiantenneista nautimme niiden palveluista kaverin kotona vuosittaisen Superbowlin merkeissä. Olen siitä lähtien katsonut jokaisen amerikkalaisen jalkapallon finaalin. Tosin välillä luomien läpi johtuen jenkkien perverssistä aikavyöhykkeestä.

Meitä on siis joka lähtöön ja pääasia on se että jokainen pärjää ja on onnellinen omaksi valitsemallaan polulla. Nuoresta ihmisestä kun yrittää ennustaa mitä kustakin tulee, niin ani harvojen kohdalla ennustus toteutuu.

Aasinsiltana seuraavaan kappaleeseen niin sama muuten pätee ennusteisiin kenestä junnusta tulee jalkapallossa isona jotakin.

Pitkän jaarittelun kautta päästään vihdoin otsikon aiheeseen. Tai sitten ei.

Vanhemman pojan jalkapalloharrastus loi vihdoin oikeita ystävyyssuhteita. Tiivis joukkue, jossa isillä oli harrastukseen tiukka sitoutuminen, loi hyvän yhteisön. Tuusulan Palloseuran P94 joukkue TuPS Camelit synnytti perustan, ei kaveri- vaan ystäväpiirille.

TuPS Camelit oli alkujaan ristiriitainen jalkapallojoukkue. Porukka koostui 1994-syntyneistä pojista, jotka olivat koko siihen astisen uransa pelanneet vuotta vanhempien kanssa. Kyseisen ikäluokan määrä oli kuitenkin sen verran suuri, että päätimme jossain vaiheessa lähteä kokeilemaan menestystä oman ikäluokan karkeloissa.

Menestystä tuli, väliin vähän liikaakin. Joukkue teki tuhoa Suomessa ja pärjäsi suhteellisen hyvin myös Euroopan kentillä. Camelien ehkä suurimpana menestyksenä voidaan laskea varoittava esimerkki ammoisen Palloliiton Helsingin piirin johtajan huoneen seinätaululla, jossa kyseenalaistetaan joukkueen 120 pelin vuosivauhti. Ehkä uutinen ei olisi noussut seinälle, ellei TuPS olisi teurastanut kyseisen piirijohtajan pojan joukkuetta noin kymmeneen kertaan kyseisen kauden aikana.

Joukkueen nimi Camelit herätti myös keskustelua. Vastoin yleistä uskomusta sponsorina ei ollut tupakkateollisuus vaan paikallinen tuusulainen ravitsemusliike, joka kerran vuodessa tarjosi joukkueelle saunaillan, jossa ainoastaan sauna, ruoka ja poikien limut kuuluivat sopimukseen.

Joukkueen taustalla oli joukko isiä, jotka omalla panoksellaan osallistuivat vahvasti mukaan poikiensa toimintaan. Camelien yhdistyessä aikanaan muun seuran saman ikäluokan joukkueiden kanssa liittyi vahvaan taustaryhmään mukaan muutamia uusia aktiivisia henkilöitä.

Ja taas takaisin asiaan.

TuPS Camelit ja TuPS:n P94 ikäluokka hajosivat aikanaan. Osa pojista lopetti pelaamisen, osa siirtyi alueen kilpaseuraan Pallokerho Keski-Uusimaahan ja osa jonnekin muualle. Hyvin yhteen monissa kovissa turnauksissa hitsautunut isä-porukka oli vaarassa hajautua. Monta tyhmää päätä yhteen ja lopputuloksena oli keilakerho KäKI. Ajatuksena oli jotenkin jatkaa hyvin alkanutta ystävyysmatkaa.

Sovimme siis äijäporukalla keilatreffit jokaisen parittoman kuukauden ensimmäiselle perjantaille.

Photo by Skitterphoto on Pexels.com

Porukkaa oli alkuun kymmenisen ja hitaasti se kasvoi nykyiseen kuuteentoista ukkoon. Valintakriteerit porukan laajentamiseen ovat olleet pääasiassa sumeaa logiikkaa. Jos uusi tulokas on sopinut useimpien pirtaan, on mukaan päässyt.

KäKI on reissannut ympäri Suomea ja Eurooppaa sekä keilaamassa että katsomassa paikallista jalkapalloa. Porukka on viihtynyt hyvin yhdessä.

Parhaillaan KäKI viettää merkkipäivää (vaikka oikeasti se on vasta parin vuoden päästä, mutta joku ei malttanut odottaa). Lähdimme koko porukan kanssa itä-Suomeen (koronat on jo testattu köhiviltä), jossa on taas tarkoitus vaihtaa mielipiteitä, syödä hyvin, juoda kohtuullisesti, ulkoilla, urheilla (kävelyä ja pyöräilyä) ja levätä kunnolla. Ja viettää aikaa ystävien kesken. Keilailua ei ainakaan vielä ole agendassa, mutta eivätköhän mölkky ja extreme-petanque aja suunnilleen saman asian.

Photo by Min An on Pexels.com

No mitä jää käteen tämän ylipitkän jaarittelun jälkeen. Hiton hyviä ystäviä, joiden seurassa viihtyy ja joita voi haastaa ja jotka aivan varmasti haastavat takaisin. Meillä sitä kutsutaan ranskaksi rakentavaksi villuiluksi. Monta reissua takana ja usea terassi rakennettuna. Sitä on ystävyys parhaimmillaan.