Liike-elämän koulutuksista

Välillä töissä hommat luistavat ja välillä tulee turpaan, siis noin kuvainnollisesti. Oma päätöksenhakumallini perustuu pitkälti filosofiaan hyökkäys on paras puolustus eli selvitän taustat kunnolla, lätkäisen faktat pöytään, annan päätösvaihtoehdot, puollan niistä mielestäni parasta, saan myönteisen päätöksen ja hommiin. Usein toimii, mutta ei aina. Onneksi. Hommat eivät siis menneet ihan suunnitelman mukaisesti. Pari Tiisun ”Elämältä turpaanJatka lukemista ”Liike-elämän koulutuksista”

Sapattimanin syntymäpäivä

Sapattini alkoi tasan vuosi sitten. Tavoitteita oli useita, mutta osan pilasi korona, osan oma saamattomuus ja osa jäi tekemättä sapatin loputtua ennen aikojaan. Suunniteltu vähintään neljän kuukauden vapaa typistyi kolmeen. Huima itsensä kehittämiskampanja kuivui osittain kasaan. Miten kävi romaanin tai kodinkunnostuksen. Entäs henkinen ja fyysinen hyvinvointi. Mitä vuodesta sitten oikeasti jäi kasaan eli mitä onJatka lukemista ”Sapattimanin syntymäpäivä”

Totuus alkaa paljastumaan?

Sokea apinakin pärjäisi osakesijoittajana. Tuttu lause muutaman kuukauden takaa. Kun kaikki kurssit vaan nousevat niin harrastus luo illuusion siitä, että homma olisi hallussa ja oma päättelykyky ylittäisi keskivertosijoittajan osaamistason. Puolen vuoden, vai pitäisikö sanoa kahden kvartaalin jälkeen sijoittamisen perusasiat alkavat olla hanskassa. Ja totuus homman juonesta alkaa pikku hiljaa paljastumaan. ”onko kyseessä kaikkien aikojen kupla?”Jatka lukemista ”Totuus alkaa paljastumaan?”

Iltaihmiset barrikaadeille!

Olen ollut niin pitkään kuin muistan vuorotyöläinen. Teen ensin normaalin duunipäivän virka-aikaan ja jatkan duunia kymmenen aikaan illalla sähköpostien ja keskittymistä vaativien tehtävien parissa. Rytmi on syntynyt pääosin siitä yksinkertaisesta syystä, että päivät kuluvat palavereissa, joista suurimmassa osassa pitää olla aktiivisessa roolissa, eikä multitasking oikein onnistu samaan aikaan. Kokousten lisäksi toimenkuvaan kuuluu myös ihan konkreettistaJatka lukemista ”Iltaihmiset barrikaadeille!”

Miksi aikuiset eivät kiipeile puissa?

Lapsena kaikki oli mahdollista. Kallionkielekkeet kutsuivat leikkimään ja puusta toiseen hypittiin kuin Tarzan ja vielä ilman liaaneja. Syksyiset lehdet eivät saaneet aikaan ajatusta, että tarttis varmaan haravoida, vaan kuvitelman pehmeästä patjasta johon oli hypättävä. Missä vaiheessa elämää järki voitti vietit, spontaanisuuden ja korkean riskinottokyvyn? Koska alamme tekemään riskianalyysin ennen hyppäämistä puusta toiseen tai ennen lehtikasanJatka lukemista ”Miksi aikuiset eivät kiipeile puissa?”

Kiire kiire

Sapattivapaa vaihtui ehkäpä yhteen työurani kiireisimpään projektiin. Päivät täynnään palaverejä ja illalla pitäisi ehtiä saada jotakin tuottavaakin aikaan. Tekemätön työ tappaa, ei se kuinka paljon huhkii. Totuus ainakin näin tietotyössä. Ojankaivuussa määritelmä saattaa olla toisin päin. Kiire on vain huonoa priorisointia. Tämäkin on usein kuultu viisaus. Mutta mitä on tehtävissä kun tekemisellä on selkeä peruuttamatonJatka lukemista ”Kiire kiire”

Rekrytoinneista

Viimeisimmän onnistuneen rekrytoinnin suorittanut Headhunter kilautti ja kyseli ovatko hommat vastanneet rekrytoinnin lupauksia ja mitä palautetta haluan antaa kyseisen firman palveluista. Mitään pahaa sanottavaa ei tässä tapauksessa ollut, mutta joissakin muissa tapauksissa on ollut sitäkin enemmän. Rekrytoinneissa on itseäni aina ihmetyttänyt niiden pitkä läpimenoaika. Siis miten ihmeessä suhteellisen yksinkertaiseen prosessiin voi mennä pahimmillaan kuukausia. TokiJatka lukemista ”Rekrytoinneista”

Digitalisaatio – uutta ja ihmeellistä vai vanhan kierrätystä

Erään palvelemani lääkefirman talousjohtaja ei monia vuosia sitten lainkaan ymmärtänyt mihin sähköpostia tarvitaan. Jos joku haluaa sanoa jollekin jotakin miksei voi kävellä henkilön huoneeseen ja sanoa asiansa. Jos viestimisestä tehdään liian helppoa niin aikaa käytetään varmasti aivan turhien asioiden viestimiseen. Sähköposti otettiin käyttöön herran vastalauseista huolimatta. Näin jälkeenpäin ajatellen on sähköposti parantanut yritysten tiedonkulkua, muttaJatka lukemista ”Digitalisaatio – uutta ja ihmeellistä vai vanhan kierrätystä”

Takaisin sorvin ääreen

Suunnitelma Neljän kuukauden sapattivapaasta meni monilta osin pieleen. Ja onnistui monilta osin yli odotusten. Neljä kuukautta päättyi kuukautta liian aikaisin eli aloitin duunit uudessa paikassa jo heinäkuussa elokuun sijaan. Syynä moiseen on käynnissä oleva suuri projekti jossa tehdään linjauksia pitkälle tulevaisuuteen. En halua olla vastuussa asioista, joista joku toinen on tehnyt päätökset. Hyppään siis mukaanJatka lukemista ”Takaisin sorvin ääreen”

Välitavoite 5/8

On se ilmoja pidellyt. Jos höpöttelen pelkistä tavoitteista tai niiden suorittamisesta tulee tästä jutusta todella lyhyt. Ehkä voi todeta kesäloman laajentuneen parista viikosta neljään. Ainoa oikeasti kehittynyt asia on hiusten pituus. Nyt on mennyt reilut kolme kuukautta ilman parturia ja aamulook on alkanut huvituksen sijaan jo hiukan hirvittämään. Naamakarvoja olen hiukan pitänyt kurissa kun muutenJatka lukemista ”Välitavoite 5/8”