Fanimatka Joutsenoon

Kakkosdivisioonan peli Kultsu FC – Pallokerho Keski-Uusimaa pelattiin 28.6 Joutsenon keskuskentällä. Sinne päätyi myös meikäläinen paremman puoliskonsa kanssa vierasjoukkueen fanikaulaliinat kaulassa polttavassa helteessä. Pitänee antaa seuralle palautetta, jotta kesäisemmillä fanikamoilla voisi olla myös kysyntää.

Kesäinen fanivaruste lähdössä matkaan

Edellinen pidempi fanimatka vei Kuopioon muutamia vuosia sitten pelattuun Suomen Cupin neljännesfinaaliin. Huonoksi onneksi ottelu striimattiin myös Veikkaus-teeveeseen joten pääosa vierasjoukkueen faneista nautti ottelun kotikisastudioista käsin. Punamustaan kaulaliinaan varustautuneita kannattajia löytyi siis ottelusta ainoastaan kaksi kappaletta. No laatu korvasi määrän. Lauantaina Kuopioon tutustumaan kaupungin villiin yöelämään ja sunnuntaina ensin kierros Puijon tornissa ja sitten stadionille. Vierasjoukkueen kannattajat ohjattiin tyylikkäästi muusta joukosta eristettyyn katsomon osaan ja ympäröitiin muutamalla turvamiehellä. Kaksi suhteellisen rauhallisen näköistä tiukasti vartioitua jalkapallohuligaania herätti ainakin huligaaneissa itsessään huvittautuneisuutta ja lyhyen keskustelun jälkeen saimme paremman puoliskoni kanssa istua ilman vartiointia vakuutettuani pysyväni rauhallisena, mutta vieruskaveristani en kyllä luvannut mennä takuuseen.

Pallokerho Keski-Uusimaa oli aikanaan erittäin aktiivinen fanimatkojen suhteen. Seuran kannattajajoukko Skavabölen Pojat järjestivät bussikuljetuksia vieraspeleihin. Eräs Lahden reissu on siinä mielessä ikimuistoinen ettei osa osallistujista muista reissusta mitään ja toinen ikuisesti mieleen jäänyt matka tehtiin Mikkeliin karaokebussilla. Tarkoitus oli viettää menomatka aivan ilman dopingia, mutta Lentävän Kalakukon pärähtäessä kolmatta kertaa epävireisesti ilmoille oli pakko sihauttaa juoma auki. Pääkaupunkialueen asukeille kaikki Sipoosta itään päin tuntuu olevan Savoa ainakin kappalevalintojen perusteella.

Ultrafanien toiminta on hiukan hiipunut ja matkajärjestelyt ovat loppuneet vuosia sitten. Tai hiipuneet siihen saakka kunnes taas kohtaamme rakkaan arkkivihollisemme JäPSin.

Emme nyt yöpyneet Joutsenossa vaan naapurissa sijaitsevassa Sorjosestakin tutuksi tulleessa Lappeenrannassa.

Lappeenranta on tuttu paikka myös edellisen duunin puolesta. Hotelli Lappeen käsittämättömän ahtaassa parkkihallissa sai edellisen autoni kulkituntumaa ylipaksuista betonipylväistä. Todella painajaismainen paikka parkkeerata mitään polkupyörää suurempaa. Ruudut on mitoitettu Datsun 100 A -kokoluokan autoille joskus seitsemänkymmentä luvulla. Lappeen toinen ominaisuus on hotellin pitkät käytävät. Parhaimmillaan respasta huoneeseen menee kävellessä viitisen minuuttia jos on onnistunut saamaan huoneen sillan toiselta puolelta.

Itse olen alkanut suosimaan Patriaa, enkä vähiten sen vuoksi, että aamiaisella on tarjolla lihapiirakkaa. Lisäksi hotelli on pääkävelykadun päässä ja todella lähellä sekä sataman pakollisia vety-kioskeja että linnoitusta jossa oli mukava vetäistä lyhyt aamulenkki ennen töihin lähtöä.

Lauantai aamusta auto käyntiin ja nokka kohti Lappeenrantaa. Päivä kävelyä ympäri kaupungin ja illan päätteeksi illallisristeilylle M/S Camillalla. Mälkiän 13 metrin sulku läpäistiin mennen tullen. Outo tunne kun iso laiva uppoaa kohden kanavan pohjaa sulun tyhjentyessä.

Illallispuoli ei laivalla mennyt ihan putkeen. Ruoka oli ihan hyvää vastoin omia odotuksiani. Ruoka-juomapaketin synkronosointi meni pipariksi ja ruuan tarjoilun ajoitukset olivat täysin pielessä, mutta hälläkö väliä kauniissa maisemissa.

Ristelyn jälkeen Wolkoffin viinikellari toimi erittäin hyvin yömyssypaikkana. Viehättävä bistro josta löytyy hyvää olutta ja viiniä loistavan palvelun säestämänä.

Sunnuntaina aamukävely aamiaisen jälkeen. Sitten retki Imatralle jossa Lammassaaren ympäri kävely ja kuivan Imatran kosken ihastelu.

Viimein Imatralta kisapaikalle Joutsenoon. Skavabölen Pojat myös olivat mukana paikalla kuten moni muu Kerhon kannattaja.

Katsomo tarjosi ottelun aikana extreme-kokemuksen. Väliin paistoi niin että meinasi läkähtyä, mutta heti kun meni pilveen iskivät mäkäräarmeijat kimppuun. Taistelu mäkäröitä vastaan päättyi vierasvoittoon 20-234, mutta itse ottelun vei kotijoukkueen Samson Akoh Abah 4-3. Vain kerran olen nähnyt Kakkosen tasolla yhtä ylivoimaisen ja dominoivan pelaajan. Edellinen oli oman seurani Kaufman, joka tätä nykyä vaikuttaa FC Hongan Veikkausliigajoukkueessa.

Paska reissu, mutta tulipa tehtyä. Siis jos katsoo pelitulosta. Jos tarkastelee kokonaisuutta niin voitto tuli ja kirkkaasti. Tosin Patriassa ei ollut aamiaisella lihapiirakkaa ja karjalanpiirakoiden kanssa ei ollut munavoita.

Kerhon B-pojat pääsivät viikonlopun aikana karsinnoista SM-sarjaan ja Arsenal eteni FA Cupin seuraavalle kierrokselle eli kaksi kolmesta meni odotusten mukaan.

Pallokerho Keski-Uusimaa B-pojat

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: