Ranskalainen kahvila

Hurmaavin ranskalainen kahvila, johon olen eläessäni törmännyt löytyy yllättäen Miamista. Espanola Wayllä sijaitseva A La Folie Cafe edustaa minulle autenttisinta ranskalaista kahvilaa missä olen ikinä vieraillut. Ja kyllä, olen ollut Pariisissa lukuisia kertoja.

Kuvaaja:Parempi puoliskoni

Eteinen taasen on paikka mistä löytyvät päällysvaatteet, liian monet kengät, työkalut ja monet muut asiat luovassa kaaoksessa. Kenkiä pitää olla lukuisia, jotta aamuisin on jotkut jalkaansa löytänyt. Päällysvaatteet edustavat jokaista vuodenaikaa. Talvi ja kesä romppeet iloisesti sikin sokin naulakoissa, pöydän päällä ja tuolien selkämyksillä.

Mitä ihmeen tekemistä ranskalaisella kahvilalla on tekemistä sekaisen eteisen kanssa? Ei yhtään mitään ennen kuin asialle tekee jotain. Ajatuksena on siis hyödyttää talon aamuaurinkoisin paikka romuvaraston sijasta johonkin aivan muuhun. Ja kun alunperin piti sapatin aikana kierrellä vähän maailmaa niin tuodaan maailma kotiin.

Eteisen nurkassa möllötti ikivanha jääkaappi, joka aikanaan parkkeerattiin jälkikasvun ylioppilasjuhlien ruuansäilytystarkoitukseen. Viimeisestä juhlasta on vierähtänyt jo kohta viisi vuotta ja siinä se edelleen jäpittää. Sisältö on tosin vaihtunut ruuasta lähinnä olueksi. Parempi puoliskoni on useaan otteeseen yrittänyt päästä kapistuksesta eroon ja ilmoittanut, että miksi on pakko pitää kymmenittäin oluita kylmänä. Mahtuuhan niistä muutamia mainiosti myös keittiön jääkaappiin. Täysin käsittämätön ajatus. Jos lukuisista olueista pitää valita vain muutamia niin miten ihmeessä sen muka voisi tehdä? Miten minä voin tietää mitä olutta huomenna tekee mieli? Oikean oluen valitseminen oikeaan hetkeen perustuu lukemattomiin eri tekijöihin. Se on samaan aikaan sekä tiedettä että taidetta. Juuri siksi pitää olla tarjolla vaihtoehto jokaiseen mahdolliseen tilanteeseen. Ei muutamalla pärjää.

Siis vanha sähkösyöppö jääkaappi vastaan ei jääkaappia laisinkaan. Perheen sisäinen ristiriita, joka onneksi ratkesi luovalla kompromissilla. Lopputuloksena siis uusi pienempi ja energiatehokkaampi malli, joka ei blokkaa ikkunoista tulvivaa aurinkoa ja jonka päällinen voidaan ottaa tehokäyttöön. Vielä kun vanha kaappi löysi itselleen uuden hyvän kodin naapurista niin luopuminen oli helpompaa.

Olen huono heittämään tavaraa pois. Yksi haaveammateistani lapsenana oli antikvariaatin pyörittäminen. Valitettavasti ajatus kaatui realiteetteihin. Divarini olisi päätynyt konkurssiin koska en usko, että olisin pystynyt myymään ainuttakaan teosta. Ostanut niitä olisin kyllä roppakaupalla.

Eteinen siiviousvaiheessa tavarat levitettynä lattialle.Jääkaappi on jo kadonnut oikeasta ylänurkasta.

Miten luopua vanhoista kengistä, jotka ovat ihan käyttökelpoisia, ainakin kun on pimeää. Miten voi hankkiutua eroon vanhoista verkkaritakeista, joista muoti on ajanut vuosikymmeniä sitten ja joita ei minkään maailman retrovillityskään tule pelastamaan.

Netflixistä Marie Kondo päälle ja inspiraation hakuun. Konmarin ideana on säilyttää esineet, jotka tuottavat onnea ja löytää kaikille säilytettäville asioille kotipaikka. Eihän mun siis tarvitsekaan heittää mitään pois! Kantapäät tanaan tallatut Adidas Superstarit sisältävät onnellisia muistoja eikä niitä voi heittää pois. Samaisen valmistajan vain ihan pikkuisen rikkinäinen tuulitakki tuo mieleen Ålandia Cupin, jonka aikaisten jatkuvien sään vaihteluiden vuoksi takin vetoketjua vedettiin vuoroin kiinni ja hetken päästä taas avattiin. Eihän sitä mikään vetoketju loputtomiin kestänyt.

Usean tuskaisen päätöksen jälkeen löytyi hiukan pois heitettävää ja sitäkin enemmän äärimmäisen tarpeellisia vaatekappaleita, joille ei tosin juuri nyt ole käyttöä, mutta tulevaisuudessa aivan varmasti. Onneksi on tilava kellari.

Kunhan Amazonista tilatut tunnelmalliset kuvateokset saapuvat joskus ensi kuussa alkaa luomus olla loppukunnossa. Le Café Chez Nous on lähes valmiina avajaisiinsa.

3 vastausta artikkeliin “Ranskalainen kahvila

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: