Vietin kaikki ala-asteiän kesät Hämeessä kesämökillä. Pari kolme kertaa kesässä pääsin joko oman perheen tai naapurien kyydissä Hämeenlinnaan tai Hämylandiaan kuten me pääkaupungista tulleet mökkiläiset sitä kutsuimme.
Kuva: Pekka Rautiainen 
Kuva koronasunnuntaina
Hämeenlinna oli maaginen paikka. Tori oli täynnään elämää ja sen sivukujilta löytyi yksi mökkielämän piristäjistä eli divari.
Kahdella Korkkarilla divarista sai vaihdossa yhden tilalle. En tiedä miten divarin pitäjät saivat voita leipänsä päälle jos suurin osa kaupasta perustui nimikkeiden vaihdantaan, Vaihdanta tapahtui tosin ihan hyvällä voittomarginaalilla, mutta jos raha ei vaihtanut lainkaan omistajaa mistä tulot?
Korkeajännityksistä oppi saksankielen avainsanat, Jerry Cottoneista mallia miehisyyteen ja Yrjö-kirjoista ymmärrystä hämäläisiin. Ensiksi luettiin omat teokset ja sitten ne vaihdettiin päittäin naapurimökin mukuloiden kesken ja lopuksi kiikutettiin divariin.
Hämylandiassa käytiin myös ulkona syömässä. Tosin useimmiten Raketti-Anttilassa, Suomen ensimmäisessä supermarketissa. Itse söin siihen aikaan aina vain ja ainoastaan Wiener-leikettä. Hyvän leikkeen tunnisti siitä, että sitruunasiivun päällä oleva anjovis maistui tosi pahalta. Mitä pahempaa anjovista sitä parempi leike.
Mökin lähettyvillä sijaitsi jo edesmennyt Miehoilan kauppa. Miehoilan nimi oli erään tarinan mukaan peräisin jonkin työmiehen sanoista ohittaessaan kylän sijaintia aikoinaan. Ukko päätti levähtää sanoen ”Mie hoilaan tässä” ja siitähän kylä sai nimen.
Hämeessä kaikki on tunnetusti hidasta, mutta Miehoilan kyläkaupassa, jossa oli laajempi karkkivalikoima kuin Torvoilan vastaavassa, se oli vielä moninkertaisesti hitaampaa. Pari pirttipöydän penkkiä reunusti kauppaa ja ne olivat usein miehitettyjä tilausvuoroaan odottavia asiakkaita. Jääkaappia ei ollut eli jos tilaukseen kuului jotain viileässä säilytettävää niin kauppaa pyörittävä mummeli ”kipaisi” hakemaan tuotteet kellarista. Vihennekset käytiin hakemassa pihan puutarhasta. Kellään ei ollut kiire ja tulipahan kylän kuulumiset kuultua odottelun aikana muutamaankin kertaan. Torvoilan kauppa oli lisäksi myös boikotissa myyjän laskiessa hinnat toistuvasti väärin, aina suosien kauppiasta. Kauppias teki laskut paperin kulmaan ja pikkupoika päässänsä ja aina päädyttiin eri lopputulokseen.
Läheiseen maatilan pihaan tuli myös kauppa-auto pari kertaa viikossa. Kylän omat ja lomailevat mukulat seisoivat jo tuntia ennen auton tuloa odottamassa. Kauppa-autolta ostettiin useimmiten hopeatoffee-patukoita, mehujäätelöä ja kylmää limua.
Mökki on edelleen paikallaan, mutta sekä Torvoilan että Miehoilan kyläkaupat ovat kadonneet jo vuosikymmeniä sitten. Maaseudun autioituessa ei kyläkaupoilla ole enää elintilaa. Nyky-mukula tekee mökkiostoksensa Hauhon supermarketista, jossa ei tarvitse odotella eikä väitellä laskun loppusummasta.
Sapattiman - sapattimiehen seikkailut 