Sapattini alkoi tasan vuosi sitten. Tavoitteita oli useita, mutta osan pilasi korona, osan oma saamattomuus ja osa jäi tekemättä sapatin loputtua ennen aikojaan. Suunniteltu vähintään neljän kuukauden vapaa typistyi kolmeen. Huima itsensä kehittämiskampanja kuivui osittain kasaan. Miten kävi romaanin tai kodinkunnostuksen. Entäs henkinen ja fyysinen hyvinvointi. Mitä vuodesta sitten oikeasti jäi kasaan eli mitä onJatka lukemista ”Sapattimanin syntymäpäivä”
Avainsana-arkisto:nukkuminen
Välitavoite 3/8
Neljän kuukauden kehittymisohjelmasta on nyt takana 38% ja taasen analysoidaan kehittymistäni tai paremminkin sen puutetta ainakin joiltakin osin. Olen hukannut ajantajun. Ihansamatai on yleisin päivä. Tunnistan oikeastaan vain perjantait ja nekin vain kiitos Twitter-hahmo Koomamiehen, jolla on tapana julkaista joka perjantai kuva itsestään juomassa Guinnesia pyöräilykypärä päässään. Ehkäpä muutkin viikonpäivät tarvitsisivat joitakin tunnusmerkkejä. Tai toisaaltaJatka lukemista ”Välitavoite 3/8”
Välitavoite 2/8
Neljän kuukauden kehittymisohjelmasta on nyt takana 25% ja taasen analysoidaan kehittymistäni. Rytmi on hiukan kärsinyt muutaman antisapattimaisen tarjouksen myötä. Työehdotukset ovat tulleet kirjaimellisesti yllättäen ja pyytämättä. Pahaksi onneksi ne ovat myös olleet äärettömän mielenkiintoisia ja tarjonneet uudenlaisia aidosti haastavia mahdollisuuksia. Mutta niistä ei nyt enempää tässä vaiheessa. Olen oletuksieni vastaisesti tottunut erinomaisesti ohjatun kiireen puutteeseen.Jatka lukemista ”Välitavoite 2/8”
Välitavoite 1/8
Neljän kuukauden kehittymisohjelmasta on nyt takana 12,5% ja on aika ensimmäiseen välitavoitteiden analysointiin. Ensimmäiset sapattipäivät olivat omituisia. Puhelin ei soinut, sähköpostit eivät täyttäneet inboxia ja oli koko ajan huono omatunto tekemättömistä töistä, joita ei enää ollut. Omaehtoinen tiukka päivittäinen ohjelma on osoittautunut lähes mahdottomaksi noudattaa. Intoutessani tekemään jotakin vie se mennessään muiden asioiden jäädessä. OlenJatka lukemista ”Välitavoite 1/8”
Mitä piti tehdä ja mitä teen
Tarkoituksena oli viettää suhteellisen kontrolloitua elämää sisältäen suunnitellun, mutta tarvittaessa joustavan päiväohjelman. Ohjelmaa ei oltu sidottu paikkaan eli tarkoitus oli myös nähdä uusia maita ja kulttuureita. No tuli korona ja suunnitelmat muuttuivat ainakin sijainnin joustavuuden suhteen. Uusimaalaisena myös kotimaan matkustus kapeni eikä muutoinkaan olisi hotellikapasiteettia ollut pandemian aikana käytettävissä. Pitää siis pysyä paikoillaan inspiroitua kodistaJatka lukemista ”Mitä piti tehdä ja mitä teen”