Seuraavat askeleet työuralla

Olen ollut siinä mielessä onnellisessa asemassa, että työ on pääsääntöisesti etsinyt minut enkä minä työtä. Headhunterit ovat jollain mystisellä logiikalla löytäneet yhteystietoni ja toistuvasti ehdotelleet tehtäviä ja yrityksiä, joista en yhtään tiennyt olevani kiinnostunut. Rehellisyyden nimessä sanottakoon, että olen myös työurani aikana lähetellyt hakemuksia, mutta mikään niistä ei ole tärpännyt. Liekö syy hakemuksissani vai olenko passiivisena kiinnostavampi?

Vaikkei sapattivapaan askereisiin kuulu palkkatyön tekeminen, sen hakeminen alkaa jo pikkuhiljaa olla ajankohtaista. Välillä rekrytointiprosesseissa saattaa kulua uskomaton aika. Ennätykseni taitaa olla kuutisen kuukautta ensi kontaktista. Tavoitteenihan on palata sorvin ääreen viimeistään syksyllä, eli alustavat toimenpiteet on syytä aloittaa ajoissa.

Muutamia yhteydenottoja on tullut ja niistä pari on sisältänyt mielenkiintoisia elementtejä. Olen yrittänyt miettiä, mitä työpaikalta haluan. Jotenkin aihe on ollut hankala. Yrttitarhan perustaminen tai kellariin parikymmentä vuotta sitten varastoitujen lankkujen sahaaminen on juuri nyt ollut mielenkiintoisempaa. Aivot ovat menneet sapattimoodiin ja työasioihin palaaminen on ollut hiukan haastavaa. Toisaalta on ollut vapauttavaa ajatella kaikkea muuta kuin työasioita – ensimmäistä kertaa ties kuinka moneen vuoteen tai jopa vuosikymmeneen.

Työnhakuun pitää siis aktivoitua. Siispä päivitin LinkedIn profiilini pikaisesti. Vaihdoin totisen naaman hymyilevään ja siirsin jalkapalloon liittyvät toimenkuvat vapaaehtoiskategorian alle. Sellainenkin oli jossakin vaiheessa palveluun ilmestynyt.

Seuraavaksi olisi CV:n vuoro. Nykyinen on tehty vuosia sitten erään yrityskaupan yhteydessä jonkun henkilöanalyysejä tekevän firman pohjaan. Tuotos on hyvinkin yksityiskohtainen, muttei kauhean myyvä. Template pitää muuttaa dynaamisemmaksi, lisätä värejä ja ammattimaisen näköinen kuva itsestäni. Miten ihmeessä meikäläisestä saa aikaiseksi sellaisen? Kiitos koronan tukan saa kohtapuolin aisoihin vain ponnarilla. Lisäksi nykyinen yhdeksän sivuinen hirvitys pitää puristaa vähintään kolmasosaan. Helpoimmalla pääsisi kun vain poistaisi 66% uran aikaisista tehtävistä. Tosin joku tarkkasilmäinen rekrytoija saattaisi pitää toistuvia useamman vuoden mittaisia aukkoja työhistoriassa arveluttavina. Kaipa sapattivapaissakin menee raja jossakin kohtaa.

Yritin luetteloida asioita joita pidän tärkeänä työpaikassa tai työn sisällössä ja samalla asioita, joita yritän välttää tulevaisuudessa. Kaikkea hyväähän ei koskaan saa, eikä kaikkea ikävää pysty välttämään, mutta ei kannata ryhtyä toimeen, jossa on jo lähtökohtaisesti enemmän miinuksia kuin plussia.

Työn mielekkyyttä lisäävät asiat:

• Epäformaali organisaatio
• Esimies, joka asettaa tavoitteet, muttei puutu yksityiskohtiin niiden saavuttamiseksi
• Riittävästi päätäntävaltaa oman vastuualueen suhteen
• Yrityksellä selkeä strategia ja visio
• Yrityksen ilmapiiri avoin uusille ajatuksille ja innovaatioille

Työn mielekkyyttä vähentävät asiat:

• Yrityksellä ei päämäärää, mennään markkinan tai omistajan lyhyen tähtäimen oikkujen mukaisesti
• Mikromanageeraava esimies tai epäolennaiset sisäiset tai ulkoiset kontrollimekanismit (esim. SOX)
• Paljon byrokratiaa ja hidas/epäselvä päätöksentekoprosessi
• Resurssit (budjetti/tiimiläiset) eivät ole suhteessa tavoitteisiin tai vastuuseen
• Oman vastuualueen päätöksiä tehdään jossakin muualla (esim. konsernitasolla)

Haasteena on se ettei kaikkia asioita pysty selvittämään työhaastattelujen aikana. Työpaikan olosuhteet saattavat myös muuttua työsuhteen aikana.

Olen ollut tietohallinnon johtotehtävissä viimeiset parikymmentä vuotta. Olen siinä hommassa hyvä ainakin omasta ja todennäköisesti äitinikin mielestä. Jälkimmäisenä mainittu on luultavasti tehnyt aaltoja pilven reunalta viimeiset vuodet.

Tietohallinnon merkitys yrityksissä kasvaa, ja alueen tehtävät sekoittuvat liiketoiminnan kehitykseen vuosi vuodelta voimakkaammin. Joillakin aloilla IT on koko business.

Jonkin verran on tullut hypittyä tehtävästä ja yrityksestä toiseen. Työpaikan vaihtoon on toki aina ollut selkeä peruste. Uusi tehtävä on joko tarjonnut uusia suurempia vastuita tai haasteita, tai vanha työ on muuttunut negatiiviseen suuntaan. Jokaisessa työpaikassa on ollut hyviä ja huonoja puolia eli täydellistä ei vielä ole vastaan tullut enkä usko sellaista olevan.

Mitä sitten haluaisin seuraavaksi tehdä? Jotain missä on uusia haasteita. Jotain mitä en ole aiemmin tehnyt. Hypätä oman mukavuusalueen ulkopuolelle, joka tosin on kasvanut vuosien varrella aika laajaksi.

Mennäkö mukaan perinteiseen vai hypätä start-up maailmaan? Ehkäpä paras kompromissi olisi kahden edellisen luova hybridi. Olemassa oleva vakavarainen firma, joka uudistuu voimakkaasti. Yritys jolla on resursseja innovoida uutta ja ottaa hallittuja riskejä.

Vaikka ikäni puolesta alan stereotyyppisesti edustamaan enemmänkin kokemusta kuin innostusta, ei ennakkokäsitykseen kannata luottaa. Innovointi on edelleenkin tärkein motivaattorini. Haluan haastaa ja tulla haastetuksi. Haluan keksiä uusia tapoja tehdä vanhoja asioita paremmin, nopeammin tai kustannustehokkaammin. Haluan olla vahvasti mukana luomassa kokonaan uusia asioita, uutta toimintatapaa tai uutta businestä. Ja etenkin sellaista mitä en ole ennen luonut. Toki kokemus helpottaa myös innovointia. Hyvä, aikanaan toteutettu asia on helppo muuntaa uuteen tarpeeseen uudessa ympäristössä. Aina ei pyörää tarvitse keksiä uudelleen. Riittää kun sen sijoittaa oikeaan kohtaan prosessia.

Joskus aikanaan kuvittelin luovuuden olevan ainoan moottorin innovaatioihin, mutta mielipiteeni osittain muuttui osallistuessani Hartwallilla ollessani Heinekenin vuotuiseen innovaatiokilpailuun. Kenellä tahansa oli mahdollisuus ideoida nimettyjen aihe-alueiden puitteissa ja kuka tahansa kykeni rikastamaan muiden ideoita entisestään.

Koko henkilöstölle avoinna olevasta kilpailusta parisen kymmentä henkilöä kutsuttiin muutaman päivän innovaatikoulutukseen vetäjänään Eddie Obeng Henleyn yliopistosta. Päivien aikana avoimen kilpailun lopputuotoksena syntyneitä innovaatioita paranneltiin, yhdisteltiin, revittiin palasiksi ja taas koottiin vieläkin paremmiksi järjettömällä vauhdilla lukuisia eri menetelmiä käyttäen. Osan osallistujista kaaoskynnys ylittyi voimakkaassa paineessa. IT-ammattilaisten yhtenä vahvuutena voi pääsääntöisesti mainita korkean sietokyvyn kaikkeen kiireelliseen, poikkeukselliseen ja ennakoimattomaan. Itselleni ei nopeatempoinen uusi ja ihmeellinen tuottanut ahdistusta, vaan päin vastoin lähes nautintoa. Päivien kohteeksi kilpailusta otetut kymmenen uutta ideaa rajoittuivat/jalostuivat kolmeksi, joiden taakse valjastettiin tiimit tavoitteenaan saada toimiva kaupallinen konsepti aikaiseksi kuukaudessa kymppitonnin budjetilla mahdollisiin ulkoisiin kustannuksiin.

Tiimi, joka koostui yhdestä suomalaisesta pellavapäästä, parista puukenkäkansalaisesta, yhdestä Espanjan senjoritasta, Unkarin yliaktiivisesta markkinointi-immeisestä ja yhdestä meksikaanosta aloitti korona-henkisen etäprojektin tavoitteenaan luoda kokonaan uusi konsepti oluen säilyttämiseen ja nauttimiseen. Tiimiläisten aikaeroista johtuen (= Meksiko) kaikki kokoukset pidettiin aikaisintaan kuuden aikaan illalla. Aiheeseen liittyen mailia singahti lukemattomia määriä päivittäin. Sitä tuli niin tiuhaan, että aloin jossakin vaiheessa ihmetellä, olenko tiimissämme ainoa jolla on myös oikea työ, joka pitää hoitaa kilpailun ohella.

Kuukaudessa saimme unkarilaisen mainostoimiston avustuksella aikaiseksi markkinointimateriaalit mukaan lukien hissipuheet, 30 sekunnin mainosfilmin ja tiimimme vaatetuksen. Heinekenin tuotekehitys avusti synnyttämään uuden tuotteen toimivia pakkauksia. Olimme 100%:n varmoja siitä että käsissämme on uskomaton uusi innovaatio, joka suorastaaan ryöstetään käsistä Heinekenin vuotuisessa innovaatiotapahtumassa. Tapahtuman puitteiksi oli valjastettu Amsterdamin keskustan vanha kauppahalli Beurs van Berlage, joka nykyään toimii erinäisten tapahtumien näyttämönä. Päivän kiihkeä tapahtuma sisälsi konsernin tuoteuutuuksia, tuhansia vieraita ja kilpailun kolmen innovaatiokilpailun finalistin kesken. Yhdessä päivässä satoja hissipuheita loppupäivästä oluelta ja minttupastilleilta tuoksuvalta standiltämme.

Tulimme lopulta toiseksi. Voittajaa ei koskaan viety kaupalliseen tuotantoon kun selvisi ettei sen hintaa saatu lähellekään sitä mitä oli arvioitu.

Messuhallin purkuoperaatio on myös jäänyt elävästi mieleen. Oma ständi tuli purettua hetkessä, joten pääosa ajasta meni Heinekenin eri tytäryritysten tuotestandien tyhjentämiseen. Oluesta.

Samassa yhteydessä selvisi myös miksi Espanjassa kauniimpi sukupuoli lisää välillä olueen sokeria. Sokeri vie juomasta vaahdon, eikä siis tartu viiksiin.

Palataan siis kysymykseen mitä haluan tehdä seuraavaksi? Tietenkin jotakin mitä en ole aiemmin tehnyt. Ehdotuksia saa esittää.