Olen nyt pyöreästi vuoden ollut erossa jalkapallosta hallintomielessä. Seurani toiminnassa olen korkeintaan paistanut makkaraa edustuksen ottelutapahtuman buffetissa ja toki jalkapalloa olen seurannut.
Olenko kaivannut puuhaa lajien kuninkaan parissa. Vastaus on selkeä ei. Duuni on ollut sen verran hektistä etten ole tarvinnut ylimääräistä tekemistä aikani kuluksi. Pitää miettiä mahdollisia uusia harrastuksia kunhan parhaillaan käynnissä olevat pari massiivista projekti saadaan maaliin kesälomiin mennessä. Aika on hiukan suhteellinen koska kesälomat eivät ala ennen niiden valmistumista.

En ole myöskään kaivannut Palloliiton osin poliittista peliä ja roolia kumileimasimena muiden valmistelemille päätöksille, joissa annetaan päätettäväksi vain yksi vaihtoehto. En ole kaivannut epämääräistä kulisseissa tapahtuvaa sopupeliä, jossa sisäpiiri luo sääntöjä missä pääasiallisina hyötyjinä on lähipiiriinsä kuuluvat tahot. Näistä hyvinä esimerkkeinä ovat vaikkapa koronatukien/-lainojen jakoperusteet ja talenttivalmentajatukirahapäätökset, jotka ovat poikkeuksellisen suurin osin kohdistuneet liittohallituksen jäseniä lähellä oleviin seuroihin.
No rekisteröity yhdistys saa tehdä omat sääntönsä ja jopa poiketa niistä vaikkei se olisikaan oikeudenmukaista kuten Urheilun oikeusturvalautakunta eräässä taannoisessa tapauksessa totesi.
Siirrytäänpä marmatuksesta aitoon asiaan. Arsenal aloitti kauden kyntämällä Valioliigan loppupäässä. Viime viikot on vihdoin alkanut syntymään tulosta. Peliin on taidon ja taktiikan sijaan tullut mukaan intoa ja positiivistä raivoa. Pelissä on vauhtia ja pallosta taistellaan ihan oikeasti.

Viimekauden muodostelman kärjessä kirmaava vahvin lenkki Aubameyang on uuden sopimuksensa jälkeen kadonnut täysin kuvasta. Muutama viime peli on ollut positiivinen poikkeus sääntöön.
Nuoret pelaajat ovat Sakan johdolla ottaneet aimo askelia eteenpäin eli tulevaisuus vaikuttaa tällä hetkellä lupaavalta, mutta samaa mantraa on toitotettu jo viimeisen kymmenen vuotta Wengerinkin aikakaudella. Nelson kuluttaa syystä tai toisesta penkkiä vaikka kentälle päästyään ovat esitykset olleen pääosin todella lupaavia. Smith Rowen ongelmana on tason vaihtelevaisuus. Loistosuoritukset vaihtuvat keskinkertaisiin esityksiin.
FA Cupissa tuli juuri kuokkaan aneemisella pelillä. Asennetta riitti vain hetkittäin eikä se riitä voittoon vaikka vastassa olisi Southamptonin kaltainen ennakkoon selkeästi heikompi joukkue. Arsenalin kannattajana on viime vuosina ollut raskasta olla.
Kotimaisen jalkapallon kauteen valmistautuminen edistyy mielenkiintoisissa merkeissä. Osa kilpailuihin osallistuvista joukkueista treenaa täysipainoisesti koronasta huolimatta, osalla ei ole edes olosuhteita joissa harjoitella. Viranomaisten rajoitukset luovat omat haasteensa tekemiseen. Oman seurani edustusjoukkue aloitti kauden harjoitukset ilman muutamaa yli 20-vuotiasta pelaajaa, koska sitä vanhemmat eivät yhdessä vaiheessa saaneet harjoitella muun joukkueen mukana. Samaan aikaan joissain kilpailevissa seuroissa ei ikärajoituksesta piitattu
En kritisoi rajoituksia, mutta veteen piirretyt sumealla logiikalla määritellyt viivat eivät mene jakeluun. Uskoisin että epidemian pysäyttämisen kannalta olisi parempi laittaa harrastus- ja kilpailutoiminta kokonaan jäähylle kuukaudeksi kaikissa mahdollisissa lajeissa osittaisen rajoittamisen sijaan. Samaan aikaan kannattaisi myös koulut siirtää etäopetukseen ja laittaa muutkin yleisöä keräävät tapahtumat jäähylle.
Osa karsintasarjoista ja Cup-kilpailuista alkaa jo talvella, joka tarkoittaa kilpailijoiden keskuudessa täysin epäoikeudenmukaisia lähtökohtia. No poikkeustiloissa pitää sopeutua poikkeusolosuhteisiin vaikkeivat ne olisi tasapainossa kaikkien kilpailijoiden kesken. Osa seuroista lisäksi saa toimintaansa ulkoista koronasta johtuvaa tukea, suurin osa ei.

Lumisade on suurelle osalle suomalaisia romanttinen tai nostalginen kokemus. Puut saavat lumivaipan ja pääsee taas hiihtämään.
Jalkapalloharrastus tapahtuu edelleenkin pääosin ulkona myös talvella. Lumimyräkät vaikeuttavat harrastusta, mutta kiitos tehokkaan kenttähuoltojoukkojen isostakin myräkästä selvitään usein muutaman tunnin katkoksella.
Oma lukunsa ovat yhä useampaan niemeen ja notkoon nousseet jalkapallohallit, jotka tarjoavat loistavat olosuhteet normaalin talven tarpeisiin, mutta myräkän sattuessa lamaantuvat täysin katolle kerääntyneen lumimassan muodossa. Lumi estää hallin käytön muodostaen vaaran hallin romahtamiseen ja lumen poisto ääritilanteissa on järjettömän vaivalloista ja kallista.
Eräs lähiseudun kuplahalli sai nosturin avustuksella lumet pois katoltaan eli halli saatiin rakennusteknisesti pelastettua, mutta selvitytyykö halliyhtiö operaation seurauksista taloudellisesti jää vielä arvoitukseksi. Espoossa petti hallin katto konkreettisesti ja edessä on mittava korjausprojekti kunhan kevät koittaa.