Sokea apinakin pärjäisi osakesijoittajana. Tuttu lause muutaman kuukauden takaa. Kun kaikki kurssit vaan nousevat niin harrastus luo illuusion siitä, että homma olisi hallussa ja oma päättelykyky ylittäisi keskivertosijoittajan osaamistason. Puolen vuoden, vai pitäisikö sanoa kahden kvartaalin jälkeen sijoittamisen perusasiat alkavat olla hanskassa. Ja totuus homman juonesta alkaa pikku hiljaa paljastumaan.
”onko kyseessä kaikkien aikojen kupla?”
Harrastuksen aloittaminen osui hyvään hetkeen. Korona näytti laantumisen merkkejä ja se antoi myös hurmosta pörssikursseille. Nyt tilanne on hiukan tasaantunut ja sekä sosiaalinen että perinteinen media on alkanut spekuloimaan onko vallitseva tilanne normaalia vai onko kyseessä kaikkien aikojen kupla?

Jaoin kvartaali sitten tuntoja Nordnetin sijoittajakeskustelupalstalla. Shareville vastasi kylmästi ”Sä tuut pettymään” tai ”Alkusi on vain aloittajan tuuria”. Tuli vastaukseksi myös kannustusta.
Tavoittet on tähän mennessä tuplattu eli kohta on varaa ostaa jo kaksiot Key Westistä ja Nizzasta eläkkeelle siirtyessä. Key West tosin tulee katoamaan mereen erään dokumentin mukaan ympäröivän koralliriutan kadotessa.

No totuuden nimissä sanottuna kone on hiukan alkanut sakkaamaan. Alun huikea tuottoprosentti on tasaantunut huipentuen viimeisen kuukauden hädintuskin voitolliseen tulokseen. Samainen kuukausi on tosin tähän asti vasta ensimmäinen, joka alitti kuukausitavoitteekseni määrittelemän 3,3%. Asia on korjattava. Kevään osingonmaksut parantavat tilannetta jonkin verran, mutta salkun kehitystä on alettava seuraamaan nykyistä tarkemmin ja ryhtymään tarvittaessa toimenpiteisiin.
10/2020 | 11/2020 | 12/2020 | 01/2021 | 02/2021 | 03/2021 |
8,1 % | 8,4 % | 18,7 % | 5,3 % | 7,3 % | 0,4 % |
”Norjan osakkeet menivät kirjaimellisesti turskaksi”
Strategiani mukaisesti salkkua piti hajauttaa myös maantieteellisesti. Hajautus meni täysin persiilleen. Lohen sijasta Norjan osakkeet menivät kirjaimellisesti turskaksi.
Toinen strateginen kulmakiveni on listautumisantien hyödyntäminen. Niiden suuren suosion vuoksi olen harvoin onnistunut saamaan kokonaisuudessaan merkitsemääni määrää. Listautumisissakin olen käyttänyt harkintaa jättäen väliin muun muassa Nightingalen, jonka pörssikurssi aloitti syvänmeren sukelluksen heti julkisen kaupankäynnin alettua. IPO:ssa on taktiikkana ollut myydä puolet hankituista osakkeista pois listautumispäivän parhaaseen kurssiin. Toisen puolikkaan olen rahastanut myöhemmin tai jättänyt salkkuun pidemmän aikavälin sijoitukseksi.

Strategioita on monenlaisia. Vanhempi poika, joka on suvun ainoa koulutuksen saanut sijoittaja ja aiheesta aikanaan jopa ammatikseenkin kirjoittanut, on ottanut strategiakseen sijoittaa hauskan nimisiin firmoihin. Strategia on tuottanut hyvin, mutta lähes olemattoman alkupääoman vuoksi on rahallinen osuus jäänyt pieneksi. Tästä viisastuneena sijoitin sijoittajaan sopimuksella, että pistämme mahdolliset tuotot puoliksi kulujen jälkeen rahoittajan eläköityessä.
Onko into laantunut harrastukseen? En enää seuraa osakkeitani useita kertoja päivässä, mutta kyllä edelleenkin tulee päivän päätteeksi katsottua salkun tilanne. Siirrot mietin tavallisesti viikonloppuisin ja sopivana arkiaamuna virittelen tiettyyn hintaan sidotun toimeksiannon. Jossakin vaiheessa päivää puhelin sitten tärähtää toteutuneen kaupan merkiksi. Listautumisten yhteydessä toiminta on päivän mittaan hiukan aktiivisempaa, mutta ei silloinkaan aiheeseen mene muutamaa minuuttia kauempaa.
Palkkatyötä ei vielä todellakaan voi jättää, sen verran epävarmaa sijoittaminen on leivänhakumielessä. Hauskaa puuhaa se on, mutta jos koko elintaso olisi sen varassa, saattaisi verenpaine olla aika korkealla.