Lomaviikko

Miten ihmeessä sapattivapaalla voi pitää lomaviikon. Eikös koko sapatti ole yhtä lomaa. Omat kaksi viimeistä kuukautta ovat olleet tiukkaan aikataulutettuja. Aikataulu on toki tarvittaessa joustanut, mutta olen silti pyrkinyt pitämään asettamistani tavoitteista kiinni. En tosin aivan kunnialla, kuten väliaikaraporteissani olen joutunut kaikelle kansalle paljastamaan.

Photo by Pixabay on Pexels.com

Yhtä kaikki, päätin pitää tämän viikon lomaa. En ole liiemmin tehnyt mitään, paitsi lukenut kirjoja, maannut riippumatossa, köllöttänyt paljussa tai käyskennellyt tiluksilla. Nauttinut joutenolosta ja puron liplatuksesta.

Lintujen laulussa on riittänyt ihmettelemistä. Väliin nautinto oli kaukana kahden eri lajin pipertäjän kosiessa kilpaa talon katolla. Mustarastas on ottanut tontin hallintaansa lurittaen laulujaan aamusta iltaan.

Petterikin heräsi kevätnokosiltaan, Pipsan vedellessä vielä autuaana sikeitä. Uros-konnan suurinta herkkua ovat ovat voikukan kukinnot ja juuri nyt niitä pompahtelee näkyviin nopeammin kuin ehtii kitkeä. Ovat ryökäleet niin joustavia, ettei Winstonkaan saa niitä skalpeerattua kuin vähän kookkaampana, mutta silloin osa on jo ehtinyt lähettää siemenensä eli laskuvarjojoukkonsa matkaan ja suvun jatkuvuus on taas turvattu.

Pikku Perkele eli Petteri makaa ruokapöydällä.

Huomenna loma loppuu. Palaan taas arkisiin sapattiaskareisiin. Tällä vauhdilla autokatoksen tyhjät pullot on viety kauppaan viikossa eli takaseinän maalauksen voi aloittaa, Winstonin lankoja pitää hiukan siirrellä, autokatoksen kattotiiliä vähän korjailla, Sandman Deluxe 7 pitää metsästää jostakin divarista, puuttuvat Nesböt inventoida ja hankkia ja aloittaa vihdoin kirjasarjan lukeminen, kellarin siivousta jatkaa, korjata eteisen liukuovikaapin rikkoutunut pyörä, viimeistellä ranskalaisen kahvilan miljöö peltitauluilla jotka ovat vihdoin saapuneet, käynnistää pikakompostori, kääntää kompostikasa, rakentaa roskiskatos, hakea polttopuita, opiskella digitaalista markkinointia ja tekoälyä ja pilviratkaisuja, selvitellä juoksuteoriaa, tehdä päivittäiset HIIT:t ja punttitreenit, aloittaa taas pilateksen ja uimisen, päivittää CV:n, käydä työhaastattelussa, kirjoittaa romaania, julkaista blogia digitaalisuudesta ja Pikku Perkeleestä ja Paksu-Bertasta ja muusta mieleentulevasta…

Alkoi aavistuksen ahdistaa. Taidan siis siirtyä pihalle riippumattoon vielä täksi päiväksi hyvän dekkarin pariin. Palataan asiaan ensi viikolla uusien aiheiden tiimoilta.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: