Olen ollut siinä mielessä onnellisessa asemassa, että työ on pääsääntöisesti etsinyt minut enkä minä työtä. Headhunterit ovat jollain mystisellä logiikalla löytäneet yhteystietoni ja toistuvasti ehdotelleet tehtäviä ja yrityksiä, joista en yhtään tiennyt olevani kiinnostunut. Rehellisyyden nimessä sanottakoon, että olen myös työurani aikana lähetellyt hakemuksia, mutta mikään niistä ei ole tärpännyt. Liekö syy hakemuksissani vai olenkoJatka lukemista ”Seuraavat askeleet työuralla”
Avainsana-arkisto:amsterdam
Olut-tastingistä
Elämässä pitää olla nautintoja. Itselleni oluiden maistelu on yksi suurimmista. Maistelulla en tarkoita korillisen kittaamista vaan ennemminkin pieniä määriä eri oluita. Yksin on vaikea juoda pieniä määriä ellei sitten halua haaskata jaloa ainetta jättämällä osan tölkkien tai pullojen sisällöstä juomatta. Onnekseni minulla on samanhenkisiä ystäviä joiden kanssa juoman jakaminen helposti onnistuu. Kuvassa yksi onnistuneimmista tee-se-itseJatka lukemista ”Olut-tastingistä”