On se ilmoja pidellyt.
Jos höpöttelen pelkistä tavoitteista tai niiden suorittamisesta tulee tästä jutusta todella lyhyt. Ehkä voi todeta kesäloman laajentuneen parista viikosta neljään.
Ainoa oikeasti kehittynyt asia on hiusten pituus. Nyt on mennyt reilut kolme kuukautta ilman parturia ja aamulook on alkanut huvituksen sijaan jo hiukan hirvittämään. Naamakarvoja olen hiukan pitänyt kurissa kun muuten tuppaavat viikset läsähtämään leivän päälle ja karvaista leipää on vähän epämukava syödä. Ei, en aio kuvittaa tätä aihetta.
Paino pomppii pienin nykäyksin edestakas. Vaikeata sitä on alaskaan saada kun tarjolla on liikaa liian hyvää ruokaa.
Savustettua siikaa, grillattua endiiviä ja sydänsalaattia ja ad’hoc perunasalaattia. 
Pekoni-tuorejuusto broileria, paprika-herkkusieni paistosta, perunoita ja salaattia 
Gustavelundin katkarapu-Caesar-salaatti 
Flanksteak, öljytty uuniperuna ja salaatti 
Tomaatti-mozzarella salaatti, panapasta, jossa paprikaa, tuorejuustoa ja chiliä sekä salaattia.
Hyvää ruokaa on siis tullut tehdyksi ja etenkin syödyksi. Ja hartaudella.
”Hyvä ruoka, parempi mieli” -sanonta pitää täysin paikkansa. Hyvää mieltä lisää se, että farkut mahtuvat edelleen jalkaan ahistamatta. Mibe-indeksin lasken tosin vasta seuraavan seurantajakson päätteeksi.
Liikkumista on myös harrastettu. Ei niin järjestelmällisesti kuin taas kerran oli suunnitelmissa, mutta säännöllisesti. Juoksemista on hiukan haitannut oikean jalan polvi, jonka reilu vuosi sitten repeytynyt jänne ei kaikesta päätellen ole vieläkään täysin kunnossa.
Uutena liikuntamuotona ihastuin viime viikolla tehdyn Tahkon reissun yhteydessä suorittamaani sähköpyöräilyyn. Kyseisellä vempeleellä joutuu polkemaan eli itsekseen se ei kulje, mutta sähkön tuoman lisäväännön avulla sillä pääsee paikkoihin joihin ei kukaan täysipäinen keski-ikäinen ja -kuntoinen lähtisi vapaaehtoisesti yrittämään.
Pyörien vuokraaja ilmoitti kuullessaan joukkiomme olevan neitsyt-matkalla sähköpyörien kanssa reissun tulevan kalliiksi. Ymmärsimme vasta pyöriä palautettaessa mitä lauseen takana oli joka lurjuksen halutessa hankkia vastaava menopeli omakseen. Tarkastellessamme pyörien hintoja Nilsiän rantaterassiravintolassa piti laittaa apuraha-anomus Viking-loton merkeissä. Ei tullut apurahaa eli jäänee pyöräkin toistaiseksi ostamatta.
Koti alkaa mielestäni olla ihan riittävän hyvässä kunnossa työhuonetta ja kellaria lukuunottamatta. Edellä mainitut kuuluvat kategoriaan sisätyöt eli niitä edistetään kun ilmat eivät salli ulkona olemista. Autokatoksen katon pesemisenkin joutuu siirtämään syksympään koska katoksen sisäkatto vaikuttaa olevan täynnä eri lintujen pesiä eikä niitä sovi häiritä.
Autokatoksen tyhjien tölkkien ja pullojen kasa alkaa olla kohta historiaa. Saa nähdä ehtiikö tyhjentyä kokonaan ennen kuin saan porttikiellon kyläkauppaan käydessäni lähes päivittäin jumittamassa pullonpalautuslaitteen epämääräisellä lastillani. Yksi onneton tuttuni on toistuvasti ilmestynyt taakseni palauttamaan muutamaa tölkkiä. Nähdessään lattialla lukuisat täydet muovikassini on herra lahjoittanut ystävällisesti tuomisensa meikäläiselle. Olen tällä haavaa vähintään yhden oluen velkaa eli tervetuloa kylään.
Uni maistaa parhaimmillaan yli kymmenen tunnin jaksoina. Ei siitä sen enempää.
Opiskelu on tällä jaksolla jäänyt hiukan vähäisemmäksi. Tosin olen perehtynyt aiempaa paremmin maailman menoon. Olen vihdoin oppinut lukemaan sähköistä versiota Hesarista eli lehti tulee kahlattua huolella läpi myös maanantaista-torstaihin, jolloin oikea paperiversio ei laatikkoon ole vuosiin kolahtanut, kun ei sitä ole koskaan ehtinyt kunnolla lukemaan. Nyt ehtii. Ja ehtii huolella.
Onko maailman tilanteen parempi ymmärrys sitten edesauttanut mitään? On ehkä ihmetystä ihmisten typeryydestä. Atlantin toisen puolen asiat kiinnostavat ihan henkilökohtaisista syistä vanhemman version asuinpaikan perusteella. Onneksi asustelee Piilaakson maisemissa eli sinne eivät levottomuudet ainakaan vielä ole levinneet.
Mikä meitä oikein ihmiskuntana vaivaa? Olemmeko tosiaan niin erilaisia ettei sopuisa yhdessä eläminen onnistu? Tämä ei todellakaan koske vain Amerikkaa vaan samankaltaista rasismia esiintyy valitettavasti myös koto-Suomessamme. Rasismia rotua, uskontoa, sukupuolta, seksuaalista suuntautumista, kieltä, mielipiteitä ja lähes kaikkea muutakin kohtaan. Suvaitsevuus ei todellakaan ole päivän teema.
Kohuja seuraavat usein korjaavat toimenpiteet. Rasismi on idiotismiä eikä siihen löydy oikeasti ratkaisua. Diversiteetin lisääminen on yleinen ratkaisu kaikkiin epätasa-arvo ongelmiin. Laitetaan kiintiöt kaikille mahdollisesti epätasa-arvoisessa asemassa oleville ryhmille. Pyrkimys on hyvä asia, mutta ehdoton vaatimus saattaa johtaa harhateille. Männävuosina erään itseäni lähellä olevan urheilulajin erinäisten valiokuntien jäsenistön täyttäminen tuotti haasteita vaatimuksena olleen monimuotoisuuden vuoksi. Tasa-arvoisuus on tärkeä asia, mutta järjen käyttökin täytyy edelleen mahdollistaa. Ongelmana vain on se, että kenen järjen mukaan se mahdollistetaan?
Jos vakavan asian haluaisi löydä leikiksi niin vaatisin ehdottomasti vierasperäisen sukunimen omaaville vasenkätisille henkilöille kiintiöpaikkaa kaikissa mahdollisissa mukavissa konklaaveissa. Toki enhän näin tee.
Henkistä hyvinvointia on aivan pikkiriikkisen alkanut vaivaamaan sapatin päättyminen. Sapattihan päättyy yleensä siihen, että siirrytään takaisin työelämään. Työtarjouksia on tullut ja jo osittain mennytkin, mutta vielä ei nimiä ole mihinkään paperiin laitettu.
Rekrytointiprosessit ovat mielenkiintoista seurattavaa varsinkin näin aivan lähituntumasta. Aiheesta on syntymässä oma blogi-kirjoitus eli ei niistä tähän hätään tämän enempää. Yksi yhteinen piirre niissä kuitenkin on. Ne vievät uskomattoman pitkän ajan.
Muuten on sielusta pidetty hyvää huolta.
Entäs kirjallinen tuotanto? On se tosiaan ilmoja pidellyt.
Montaa kirjaa olen lueskellut eli olen perehtynyt aihepiiriin huolella. Romaani ei totuttuun tapaan edisty ja Sapattiman-bloginkin ylläpito on jäänyt syystä tai toisesta. Aloitettuja tuotoksia odottaa viimeistelyä toista kymmentä eli lisää on kyllä luettavaa tulossa. Jotenkin flow-tila uupuu, jotta saisi jutut rytmitettyä tyylilleni uskollisesti otsikon ympärillä poukkoileviksi ja silti nipinnapin aiheessa jollakin tavoin roikkuviksi. Asia siis syntyy, mutta tyyliseikkoihin ei löydy tarmoa tai aikaa.
Vihdoin sataa. Auringossa punastuvalle blondille jatkuva paiste on ankara koettelemus.
Nyt pitää lopetella. Pihvit alkavat olla grillissä kypsiä.
Sapattiman - sapattimiehen seikkailut 