Neljän kuukauden kehittymisohjelmasta on nyt takana 38% ja taasen analysoidaan kehittymistäni tai paremminkin sen puutetta ainakin joiltakin osin.

Olen hukannut ajantajun. Ihansamatai on yleisin päivä. Tunnistan oikeastaan vain perjantait ja nekin vain kiitos Twitter-hahmo Koomamiehen, jolla on tapana julkaista joka perjantai kuva itsestään juomassa Guinnesia pyöräilykypärä päässään. Ehkäpä muutkin viikonpäivät tarvitsisivat joitakin tunnusmerkkejä. Tai toisaalta mitä väliä päivillä on oikeastaan? Päivää seuraa yö ja sitten on taas päivä. Ja päiviä tuntuu riittävän ihan mukavasti.
Myös ajan mittaaminen on menettänyt merkityksen. Uutisia ei tarvitse katsoa tiettyyn aikaan koska ne voi lukea koska vain netistä. Vakioaikaan tulevat sarjat voi katsoa striimaten jälkeenpäin. Tai jo etukäteen ja monta jaksoa putkeen. Paitsi Pientä taloa preerialla. Ei kukaan voi vetistellä useampaa jaksoa peräkkäin.
Olen siis vihdoin antautunut suosiolla sapattimoodiin. Ei huolet paina, eikä rasitu polla. Ex-kollegan kysymykseen eräästä työasiasta lähetin vastaukseksi kuvan Lammassaaren pitkospuista ja juuri perustetusta perunamaasta. Taisin kyllä vastata varsinaiseen kysymykseenkin.
Lammassaaren pitkospuut Perunamaa, joka on isompi kuin miltä kuvassa näyttää
Päivittäinen rytmi jaoteltuna lukuisiin eri asioihin ei toimi ja se on huomioitava tavoitteissa. Jos huvittaa sahata lautoja kellarissa niin teen sitä niin pitkään kun kädet jaksavat piittaamatta siitä, että pitäisi myös hiukan opiskella tai saada jotain kirjallista tuotetuksi.
Teen ahkerasti jotakin, mutta pidempinä pätkinä. Alkuperäisen tavoiteasetannan mukainen ”Pilko päivä pieniin pätkiin ja tee kaikkea vähän” -metodi voidaan heittää romukoppaan. Se juontaa juurensa vanhakantaisesta työkulttuurista, joka myöskin kaipaisi vahvaa muutosta. Ehkäpä luon siitä konseptin joskus myöhemmin. Sitten kun sahaamiselta ennätän.
Uusi metodini ”Tee yhtä jutskaa niin kauan kuin huvittaa tai kroppa kestää” on paljon toimivampi ja henkisesti palkitsevampi. Tosin ruumista se ei aina palkitse. Lapion heiluttelu äkkiseltään päivän ajan ei tee hyvää lyhyellä juoksulla. Pitkällä luultavasti sitäkin enemmän. Tätähän pitää ruveta kehittelemään. Ehkäpä luon uran DIUPOD-konsulttina (Do it until bored or dropped). Ensi töikseni haastan erään podcastin oikeuteen metodini nimen käyttämisestä.
Osa tavoitteista on siis pahasti jäänyt ajasta jälkeen edustaen Elämä 1.0:n vanhoillista maailmaa. Elämä 2.0 ajattelee kokonaisvaltaisemmin, ei aseta kaikkeen tiukkoja ajallisia tai lopputuloksellisia tavoitteita. Justeeraan asiaan kunhan ennätän.
Elämä 2.0:n kunniaksi Sapattiman tekaisi Spotifyihin Easy Going soittolistan teidänkin kuunneltavaksi. Nauti keväästä, laita kuulokkeet korville ja musa pauhaamaan. Listan pitäisi olla kaikkien ylläpidettävissä eli voit lisäillä listalle halutessasi saman henkisiä kipaleita.
Aloitimme siis tälläkin kertaa henkisestä kehittymisestä filosofisella twistillä. Olen lopullisesti luopunut kaikista mitattavista tavoitteista mitä tulee henkiseen puoleen. Voin juuri nyt, tässä paikassa ja hetkessä henkisesti hyvin. Olo on harmoninen ja minun on hyvä olla. Mitä muuta enää voisin tavoitella?
Jatketaan unella, jolla on suora yhteys myös sekä henkiseen että fyysiseen minään. Riippukeinu on edelleenkin talvisäilössä kiitos yllättävän takatalven eli maailman paras paikka päikkäreille odottaa suotuisampia olosuhteita.
Yöunet ovat sen sijaan sujuneet vaihtelevasti. Syvän unen osuus on lisääntynyt, mutta muuten unen määrä on hiukan pienentynyt. Ensimmäinen kuukausi meni ilmeisesti univelan kuittaamiseen. Nyt unen määrä alkaa vakioitumaan seitsemään tuntiin eli tuntia tavoitetta vähäisempään määrään. Herään virkeänä eli viis kvantitatiivisestä tavoitteesta. Laatu ratkaisee.
Nukkumaan menen edelleenkin milloin sattuu ja samoin myös herään. Välillä myöhään nukuttuani päivä tuntuu hupenevan liian nopeasti jääden hiukan harmittamaan, mutta onneksi seuraava tai sitä seuraava korjaa tilanteen.
Koti- ja pihatyöt ovat vieneet tälläkin seurantajaksolla pääosan ajasta. Laajat alaterassit on pesty vielä kertaalleen ja öljytty, pihaa on myllerretty ja uusia puskia istutettu, kellaria alettu raivaamaan, robottileikkuri saatu pienten haasteiden jälkeen toimintakuntoon, autokatoksen pullovarasto on huvennut lähes puoleen ja se on muutenkin hiukan uudelleen järjestetty ja paljon muutakin joka nyt ei juuri tule mieleen on tehty. Paljun pesen ja lämmitän huomenna. Näin olen luvannut jo pari viimeistä viikkoa. Solinan käynnistys on myös jäänyt, mutta se ei johdu saamattomuudesta vaan sääolosuhteista.
Kaiken kaikkiaan koti ja puutarha -osakokonaisuus voi hyvin. Asioiden kuntoonlaitto vie tosin järkyttävästi enemmän aikaa kuin kuvittelisi.
Kirjoittaminen tökkii pahasti. Se on pakko myöntää. Romaani ei edelleenkään ole edistynyt toivotulla tavalla ja kodin kunnostus syö aikaa muulta kirjalliselta tuotannolta mukaan lukien tämä blogi. Ehkä homma piristyy tulevina viikkoina. Tai sitten ei.
Merkittävin kirjallinen tuotos lienee kootut selitykset veroilmoituksen korjaukseen. Sain tuotetuksi reilun kolmen tonnin edestä lisävähennyksiä. Se onkin sitten toinen asia menevätkö selitykset läpi verottajalta.
Fyysisestä kehityksestä olen pyrkinyt pitämään tiukasti kiinni. Aamu HIIT:t olen edelleenkin vetänyt ainakin joka toinen päivä. Kävellyt olen myös suhteellisen ahkerasti ja lihaskunto on hoitunut pääosin lapion, talikon tai sahan avustuksella. Lenkkeily on sen sijaan jäänyt lähes tyystin väliin. Pakollisen mittaus-cooperin kävin tempaisemassa keskinkertaisin lopputuloksin. Pakko alkaa juoksemaan, koska juoksukunto ei oikein muuten parane.
Painonhallinta ei edisty. Vaa’an viisari pomppii ylös-alas päivittäin. Kroppa tuntuu kuitenkin jotenkin jämäkämmältä eli en vielä huolestu kuin pikkaisen.

Ohjelmaan piti ottaa mukaan myös kehon mittaamisen eli välietapeissa mittaan rintakehän, käsivarsien, vyötärön, lantion ja reiden ympärysmitat. En ole moista saanut edelleenkään aikaan, mutta laitetaan tavoitteeksi seuraavalle jaksolle. Kaikki mitä voit lykätä huomiselle, kannattaa aloittaa aikaisintaan ensi kuussa pitää edelleenkin paikkansa.
Verenpaine on edelleenkin kunnossa paitsi että yläpaine on edelleen hiukan tavoitetta korkeammalla. Pitäisi alkaa mittamaan hiukan useammin.
Opiskelua en ole harrastanut laisinkaan ellei jalkapallomanageraamisen opiskelua lasketa moiseksi. Uusien taktiikoita on tullut laadituksi ja pelaajakauppaa käydyksi Football Manager 2020-pelissä. Tosin siinäkin lajissa ei merkittävää kehittymistä ole tapahtunut. Haalandin parin ensimmäisen kauden uskomaton maalintekokyky on hiipunut, mutta onneksi sekä laitahyökkääjät että -pakit ovat onnistuneet paikkaamaan kärjen hyytymistä kiitettävällä tahdilla. Suurimpana haasteena on juuri tällä haavaa pätevien laitalinkkien liian suuri määrä eli en pysty peluuttamaan kaikkia riittävästi. Tämä johtaa muutaman tulevaisuuden avainpelaajan haluun poistua Arsenalin muonavahvuudesta.

Antonyn soppari on kohta katkolla eikä herra suostu uusimaan sitä vaikka peluutan jäppistä avauksessa lähes jokaisessa matsissa. Pelaajan tehot ja arvo ovat sitä luokkaa ettei ole varaa päästää karkuun ainakaan korvauksetta. Päätös pitäisi tehdä piakkoin. Jos pistän myyntiin niin ei ole uudesta sopimuksesta mitään toivoa, jos en niin soppari saattaa syntyä, mutta yhtä hyvin saattaa kaveri tehdä sopimuksen toiseen seuraan ilman siirtokorvausta. Varsinainen dilemma. Onneksi tämä taitaa olla seurantajakson ainoa oikea todellinen huoleni.
Välitavoite 3/8 15.5.2020 tulokset:
Asia | Tavoite 2/8 | Tulos | Arvosana |
---|---|---|---|
Juoksukunto | 3,4 kilometriä alle 21 minuuttiin. Kehitystä tapahtunut sitten viime mittauksen, mutta ei lainkaan alkupään tavoitteiden mukaisesti. | 22:21 | Välttävä |
Verenpaine | Lopputavoite erinomainen vähintään 119/79, välitavoite pysynyt ennallaan | 131/72 | Hyvä |
Lihaskunto | Ei määritelty, tavoite määriteltävä toukokuun loppuun mennessä | Ei määritelty | Ei tulosta |
Fyysinen harjoittelu | 2 tuntia päivässä. Tähän olen laskenut mukaan myös fyysiset pihatyöt. | 97% | Kiitettävä |
Fyysinen harjoittelu | Joka päivä yli 10 000 askelta. | 79% | Hyvä |
Painonhallinta | Tavoite 83,5 kiloa | 85,2 | Heikko |
Painonhallinta | Vartalon mitat. Pitää määritellä ja tietysti myös mitata. Määriteltävä huhtikuun loppuun mennessä. UUSI | Ei määritelty | Ei tulosta |
Uni | 8 tuntia yössä | 91% | Kiitettävä |
Henkinen kehittyminen | Ei määritelty, tavoite määriteltävä huhtikuun loppuun mennessä | Ei määritellä | Kiitettävä |
Kirjalliset tuotokset 1 | 2 tuntia päivässä | 75% | Tyydyttävä |
Kirjalliset tuotokset 2 | Romaanin edistyminen, tarkempi tavoite määriteltävä huhtikuun loppuun mennessä | Ei edistystä | Heikko |
Kodinkunnostus | 2 tuntia päivässä | 80% | Hyvä |
Opiskelu | 2 tuntia päivässä | 25% | Heikko |
Itsekuri | Vapaapäiviä korkeintaan yksi viikossa | 100% | Kiitettävä |
Itsekuri | Tulosten kirjaus päivittäin | 60% | Välttävä |
Ruoka | Ruuan laittamiseen ja sen nauttimiseen käytetty laatuaika. Tavoite 2 tuntia päivässä. | 80% | Hyvä |
Prosenttien arvosanat on skaalattu sumealla logiikalla kouluarvosteluista (4-10 -> 0-100) seuraavasti:
89-100 | Kiitettävä |
76-88 | Hyvä |
63-75 | Tyydytävä |
51-63 | Välttävä |
0-50 | Heikko |
Yhteenvetona kehittyminen etenee edelleenkin keskimääräisesti. Romaaniin, painonhallintaan, juoksemiseen ja opiskeluun on oikeasti pantava lisää paukkuja. Fyysinen harjoittelu, henkinen kehittyminen ja kotityöt ovat kehittyneet oikeaan suuntaan.