Seuraavat askeleet työuralla

Olen ollut siinä mielessä onnellisessa asemassa, että työ on pääsääntöisesti etsinyt minut enkä minä työtä. Headhunterit ovat jollain mystisellä logiikalla löytäneet yhteystietoni ja toistuvasti ehdotelleet tehtäviä ja yrityksiä, joista en yhtään tiennyt olevani kiinnostunut. Rehellisyyden nimessä sanottakoon, että olen myös työurani aikana lähetellyt hakemuksia, mutta mikään niistä ei ole tärpännyt. Liekö syy hakemuksissani vai olenkoJatka lukemista ”Seuraavat askeleet työuralla”

Winston

Mitä tulee ostamuksiin niin olen elämäni aikana tehnyt kolme hankintaa joita en ole koskaan katunut. Näistä ensimmäinen on Jura-merkkinen kahviautomaatti, joka vielä kohta yli kuuden vuoden ikäisenä tekee loistavaa kahvia, eikä sitä ole tarvinnut kertaakaan huollattaa. Nyt tämän kirjoitettuani se varmastikin laukeaa viimeistään huomenna. Laskin aikoinaan business casen vempeleelle ja sain 18 vuoden takaisinmaksuajan säästyneenäJatka lukemista ”Winston”

Kesät Hämylandiassa

Vietin kaikki ala-asteiän kesät Hämeessä kesämökillä. Pari kolme kertaa kesässä pääsin joko oman perheen tai naapurien kyydissä Hämeenlinnaan tai Hämylandiaan kuten me pääkaupungista tulleet mökkiläiset sitä kutsuimme. Hämeenlinna oli maaginen paikka. Tori oli täynnään elämää ja sen sivukujilta löytyi yksi mökkielämän piristäjistä eli divari. Kahdella Korkkarilla divarista sai vaihdossa yhden tilalle. En tiedä miten divarinJatka lukemista ”Kesät Hämylandiassa”

Välitavoite 2/8

Neljän kuukauden kehittymisohjelmasta on nyt takana 25% ja taasen analysoidaan kehittymistäni. Rytmi on hiukan kärsinyt muutaman antisapattimaisen tarjouksen myötä. Työehdotukset ovat tulleet kirjaimellisesti yllättäen ja pyytämättä. Pahaksi onneksi ne ovat myös olleet äärettömän mielenkiintoisia ja tarjonneet uudenlaisia aidosti haastavia mahdollisuuksia. Mutta niistä ei nyt enempää tässä vaiheessa. Olen oletuksieni vastaisesti tottunut erinomaisesti ohjatun kiireen puutteeseen.Jatka lukemista ”Välitavoite 2/8”

Kuvataidetta

Tällä kertaa tarinaa sarjakuvataiteesta. Esittelyssä joukko sarjakuvia, jotka ovat aikanaan syystä tai toisesta kolahtaneet meikäläiseen. Monien muiden omituisien piirteiteni lisäksi olen myös vakavasti hairahtunut kuvataiteeseen, tarkemmin sanottuna sarjakuva sellaiseen. Työhuoneen yhdellä seinällä seisoo kirjahylly täynnään kyseistä taidetta ja pikkuhiljaa ne ovat alkaneet levitä myös olohuoneen hyllystöön. Konflikti perinteisten romaanien kanssa alkaa olla vain ajan kysymysJatka lukemista ”Kuvataidetta”

Fanitapaaminen

Suureksi yllätykseksi huomasin blogini alkaneen tuottaa ansioita. Kokonaiset 0,37 taalaa tuloja on tähän mennessä kerääntynyt mainosmyynnin ansiosta. Heräsi ajatus mihin tuhlata rahat. Toki ensin pitää verottajalta tarkistaa miten tuloista maksetaan verot, jottei ensi vuonna tule ikäviä yllätyksiä jälkiverojen muodossa. Toisaalta onhan tästä blogista aiheutunut ihan älyttömästi kustannuksiakin, joita tuotot eivät todellakaan kata (WordPress Premium +Jatka lukemista ”Fanitapaaminen”

Pornoa ja kiristystä

Inboxin kroonisesta tyhjyydestä johtuen satuin katsomaan pitkästä aikaan roskapostikansioon. Yllätykseni löysin viestin jossa kerrottiin videosta leikkiessäni itsekseni nettipornon parissa. Yleensä sivuutan moiset viestit salaman nopeudella, mutta ilmeisesti lisääntyneestä vapaa-ajasta johtuen mielenkiinnosta lukaisin viestin ja pysähdyin ilmiselvän faktan nähdessäni. Viesti sisälsi yhden aikoinaan käyttämäni salasanan. Epäluuloinen tunne valtasi mieleni, ei huonosta omastatunnosta johtuen, vaan siitä mitenJatka lukemista ”Pornoa ja kiristystä”

Välitavoite 1/8

Neljän kuukauden kehittymisohjelmasta on nyt takana 12,5% ja on aika ensimmäiseen välitavoitteiden analysointiin. Ensimmäiset sapattipäivät olivat omituisia. Puhelin ei soinut, sähköpostit eivät täyttäneet inboxia ja oli koko ajan huono omatunto tekemättömistä töistä, joita ei enää ollut. Omaehtoinen tiukka päivittäinen ohjelma on osoittautunut lähes mahdottomaksi noudattaa. Intoutessani tekemään jotakin vie se mennessään muiden asioiden jäädessä. OlenJatka lukemista ”Välitavoite 1/8”

Paljasta pintaa

Lukijoiltani ei hirvittävästi ole kommentteja tullut sisällöstä. Muutama kommentti blogin lopetuksen puolesta on tullut, mutta meikäläinen ei muutamasta trollista lannistu. Joitakin toiveita on kuitenkin ilmaantunut. Yksi tuttavani ehdotti lisätä sisältöön paljasta pintaa saadakseni lisää lukijoita. Lisäsin lisäksi sivuun hakukoneoptimoinnin tarpeisiin termin IT-Mikko. Olenhan minäkin sellainen, vaikkakin en ehkä juuri nyt se kaikkein kuuluisin moinen. Seiska-lehtiJatka lukemista ”Paljasta pintaa”

Alku

Kello on asetettu herättämään kasilta, tuntia myöhemmin kuin tavallisesti. Kesäaikaan tottumattomalta helppo muutos päivärytmiin. Herään kuitenkin jo kuudelta, mitä ei koskaan normaalisti tapahdu.. Makaan silmät avoinna katsoen kattoon ja mietin työasioita havahtuen etteihän niitä enää ole. Arkiaamut ovat perinteisesti alkaneet sillä, että mietti mitä pitäisi päivän mittaan saada tehdyksi aloittaen siitä mitä jäi eiliseltä listaltaJatka lukemista ”Alku”