Mitä piti tehdä ja mitä teen

Tarkoituksena oli viettää suhteellisen kontrolloitua elämää sisältäen suunnitellun, mutta tarvittaessa joustavan päiväohjelman. Ohjelmaa ei oltu sidottu paikkaan eli tarkoitus oli myös nähdä uusia maita ja kulttuureita. No tuli korona ja suunnitelmat muuttuivat ainakin sijainnin joustavuuden suhteen. Uusimaalaisena myös kotimaan matkustus kapeni eikä muutoinkaan olisi hotellikapasiteettia ollut pandemian aikana käytettävissä.

Photo by cottonbro on Pexels.com

Pitää siis pysyä paikoillaan inspiroitua kodista lähiympäristöineen. No tekemistä kyllä riittää. Parikymppinen puutalo alkaa vaatimaan kohennusta sieltä täältä ja piha on keväisin kuin räjähdyksen jäljiltä. Kaikki mikä olisi pitänyt siivota pois talven varalta on levinneenä ympäri pihaa.

Karkea jako on seuraava sekä viikolla että viikonloppuna. Tarkoituksena on pitää rytmi yllä kuutena päivänä viikossa. Kirkosta eronneena saan valita vapaapäivän joustavasti.

  • Uni 8 h
  • Kuntoilu 2 h (voidaan myös yhdistää joissakin tapauksissa kodin kunnostukseen)
  • Oppiminen 2 h
  • Kodin ja pihan kunnostus 2 h
  • Ruoka 2 h
  • Kirja 2 h (sisältää myös tämän blogin ylläpidon)
  • Vapaa-aika 6 h
Photo by Breakingpic on Pexels.com

Uni hoituu yhtenä pätkänä paitsi päikkärit jotka kuuluvat vapaa-ajan kategoriaan. Kuntoilun ajattelin jakaa kahteen tunnin palaseen: pilatesta, hiittiä ja painoja yhdessä sessiossa sopivasti vuorotellen ja juoksua/kävelyä toisessa. Oppiminen täytyy suorittaa yhtenä slaissina samoin kuin kirjallinen tuotanto. Kotia kunnostan puolen tunnin paloissa muiden aktiviteettien välissä. 

Vuorokausirytmistä kiinnipitäminen on yksi haastavimmista asioista. Parin viikon vapaaehtoisen karanteenin aikana rytmi on muuttunut merkilliseksi, illat pitenevät ja yöuni lyhenee päiväunien määrän taasen lisääntyessä. Tavoitteena on herätä joka aamu samaan aikaan ja mennä nukkumaan myös täsmällisesti. Täsmällinen unirytmi ei ole koskaan kuulunut vahvuuksiin eli on korkea aika kehittää sitäkin ominaisuutta.

1.4 se alkaa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: