Makumatka menneisyyteen

Tankerin mansikka-raparperi olut sai aikaan ensimmäisellä suullisella aikamatkan lapsuuden aurinkoisiin kesiin. Suu lähetti lämpimiä tuntemuksia aivoihin, jotka herättivät muistoja menneestä. Timotein varrella läpäistyt metsämansikat yhtyivät raparperikiisselin kanssa harmoniaan.

Välillä ohikulkevan ihmisen parfyymi palauttaa mieleen entisen ihastuksen yläasteelta tai tavallisuudesta poikkeava sipulin sivuvivahde muiston kyproslaisen ravintolan kreikkalaisesta alkusalaatista.

Haju- ja makutuntemukset syöpyvät syvälle muistoihin, mutta niiden palauttaminen muistin syövereista ei onnistu muistelemalla. Kerran nähtyjä asioita voi suhteellisen helposti muistella, mutta kaikkien aikojen parhaat illallisetkin pystyy ainoastaan palauttamaan takaisin muistikuvina annosten ulkonäöstä, ei mausta tai tuoksusta, ilman ulkoisia ärsykkeitä.

En tiedä koskeeko edellä mainitut rajoitukset vain minua vai pystyykö joku kirjoitusteni lukijoista aidosti palauttamaan koetun maun tai hajun esiin mielen syövereistä ilman todellisia ärsykkeitä? itselleni onnistuu vain visuaalisen takauman palautus pelkän mielikuvan voimalla.

Mökin puuceen tyhjennyksen tuoksu on painunut mieleen puistattavana tunteena, ei onneksi tuoksuna. Muistan vasta savustetun kampelan ulkonäön ja sen herättämän tunteen makunystyröissä, mutta en pysty elävästi palauttamaan sen tarkkaa makua mieleeni. Voin toki mielessäni verrata sen ylivertaista makua saadessani palan K-kaupan savukalaa suuhuni.

Muistissa on tunne kun suudellessa teini-iän ihastusta kaulalle poltti hajuvesi suuta, mutta siitä miltä kyseinen hajuvesi tuoksui ei ole pienintäkään mielikuvaa. Toisaalta kun sama parfyymi on tllättäen tullut vastaan, ovat myös teini-iän muistot palanneet mieleen.

Harvoin sairaalassa tai terveyskeskuksessa käydessäni muistan tuoksun joka liittyi mummoni monivuotiseen kärsimykseen syövän kourissa. Sairaalan tuoksu assosioituu muistoissani rakkaan ihmisen kuolemaan.

Onko muistimme valikoiva vai suojeleeko se meitä jostakin? Miksi voimme palauttaa vain osan aistiemme tuntemuksista mieleemme?

Hyvä ruoka ja juoma ovat aina olleet oman elämäni kohokohtia. Moni muu asia on saanut taloudellisesti huoletta olla rempallaan kunhan maku- ja hajuaisti saavat tyydytyksen. Miksi priorisoida tiettyjä aisteja toisten edelle?

Muisti on ylipäänsä veikeä kapistus. Itselleni on ihmisten nimien muistaminen todella vaikeaa. Muistan kyllä samat henkilöt ulkonäön perusteella ilman pienintäkään vaikeutta. Vaikeuksien kanssa oppii toimimaan varsinkin kun ammattina on tiedonhallinta. Heikkouksia pystyy kompensoimaan digitaalisesti. Valokuvamuistista taasen on hyötyä mitä yllättävimmissä tilanteissa.

Digitaalisuuden haittapuoleksi voi laskea sen ettei muistia tarvitse enää vaivata. Kaiken voi nykyään liian helposti Googlata. Mistä ihmeestä tuo näyttelijä on tuttu -kysymykseen löytyy vaivatta vastaus Internet Movie Databasesta samoin kuin internetin eri palvelut lukuisiin muihin kysymyksiin joihin aikanaan vaadittiin älynystyröiden vaivaamista ja muistin kaivelua.

Omiin älyllisiin omituisuuksiin kuuluu myös ilmiömäisen nopea musiikkikappaleiden tunnistaminen. Nuorempi poika on perinyt saman kyvyn vieläkin parempana versiona. Aikanaan opettaessani viimeisintä versiota autoilun ihmeellisen maailmaan soi Spotifyn kautta erinäisten listojen rocktop 100-500 -kollaasit joiden kappaleiden tunnistamisesta kävimme ajo-opetuksen lomassa veristä taistelua. Jäin tässä kisassa harvinaisesti kirkkaasti toiseksi. No jos ei aina voi itse voittaa niin sentään poika voittaa. Tätäkin taitoa pystyy helposti kompensoimaan Shazamin tai Soundhoundin avulla.

Tarina alkoi menneisyyden muistoista ja lopetetaan se myös niihin. Tahraton mieli elokuva (Eternal Sunshine of the Spotless Mind), joka oikeasti on ainoa Jim Carreyn hyvä elokuva, kertoo tarinan koskettavien muistojen pyyhkimisestä tekniikan keinoin. Kaikkea emme voi muistaa, mutta haluaisimmeko samaan aikaan pyyhkiä osan muistoistamme pois jos se olisi mahdollista? Tyyliin tuli vähän mokattua eilisiltana, otanpa siis morkkispillerin ja pyyhin muistot pois.

Jokainen muisto on tärkeä. Elämään mahtuu niin hyviä kuin väliin vähän nolojakin muistijälkiä, mutta niistä molemmista muodostuu kokonaisuus, josta minämme koostuu.